LÄHIKUVASSA KESLA 2010-2020

Page 35

Kysyminen

kannattaa aina

Vuonna 2007 Keslalla oli hyviä uutisia Japanista. Yhtiö allekirjoitti yhteistyösopimuksen japanilaisen Sumitomo (S.H.I.) Construction Machinery Sales Co:n sekä Usui Automechanic Shopin kanssa. Sumitomo kuuluu maailman johtaviin kaivinkonevalmistajiin. Keslassa oltiin syystäkin tohkeissaan. Onnistuminen oli kuitenkin hiuskarvan – tai no, yhden tarkentavan kysymyksen varassa.

34

Japanin metsistä noin 40 prosenttia on istutus-

juujälkiä puuhun ei saa jäädä.

nilaiset innoissaan! Siinä se oli ratkaisu – Keslan

metsiköitä, valtaosa niistä on istutettu toisen

Japanilaisdelegaatio oli visiitillä Keslan Kesä-

sykeharvesteri.

maailmansodan jälkeen. Japanin metsät – rei-

lahden tehtaalla. Silloinen markkinointipääl-

Kun seurue sitten lähti uudemman kerran

lun 6 miljardin kuution metsävarat - kasvavat

likkö Mikko Lehikoinen huikkasi kiireessään

kohti lentokenttää, japanilaiset hyrisivät tyy-

vuoristoalueilla; maasto on vaikeakulkuista

vientipäällikkö Mika Tahvanaiselle, että dele-

tyväisyyttään.

ja vuotuinen sademäärä voi nousta hyvinkin

gaatio pitäisi saattaa paluumatkalle Joensuun

noin 1 500 millimetriin. Korjuuoloissa on siten

lentokentälle. Tahvanainen ei ollut osallistunut

paljon haasteita.

vieraiden kanssa syvällisemmin keskusteluihin.

2000-luvun puolivälissä Sumitomo valmisti

Tahvanainen lähti kuljettamaan ryhmää kohti

vuosittain yli 10 000 kaivinkonetta. Samaan

Joensuuta. Tunnelma autossa vaikutti kovin

aikaan Japanissa käynnistettiin metsäohjelma,

pettyneeltä. Niinpä Tahvanainen viritti kes-

joka merkitsi puunkorjuumäärien voimakasta

kustelua, mitä vieraat olivat tulleet etsimään

kasvua. Japanilaiset halusivat kehittää nykyai-

ja löytyikö se. Kysyi sen tärkeän kysymyksen.

kaiseen puunkorjuuseen soveltuvan tehdasva-

Harvesterikoura pieneen kaivinkoneeseen oli

rusteiden telaharvesterin.

ollut hakusessa, mutta sellaista ei vieraiden

Japanista oli tullut delegaatio Suomeen et-

mukaan ollut löytynyt.

simään metsäteknologiakumppania. Japa-

Mika Tahvanainen otti puheeksi Keslan syke-

nilaiset etsivät markkinoilta pientä harveste-

harvesterikouran – se japanilaisten kannatti

rikouraa, joka soveltuisi parhaiten erityisesti

nähdä. Matkaajien auto teki muutamaa ki-

hinoki-puulajin korjuuseen. Hinoki on Japanin

lometriä ennen lentoasemaa u-käännöksen.

arvokas havupuulajike, joka kasvaa sisarpuula-

Vientipäällikkö muisteli, että jossakin Joen-

jiaan sugia kuivemmilla maa-alueilla. Hinokista

suussa oli vhs-video sykeharvesterista. Video

hyödynnetään kaikki kuoresta ytimeen, kor-

löytyi, kasetti pyörimään ja kohta olivat japa-

Vasemmalla Hiro ja oikealla Keslan Mika Tahvanainen asiakaskäynnillä Japanissa.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Riihipajasta metsäteknologian moniosaajaksi YHTEENVETO 1960-2010

7min
pages 125-134

Villi kortti sekoitti pakkaa

2min
pages 123-124

Tarkoituksenmukaisuus edellä

3min
pages 47-51

Ankarien olojen työn sankari

2min
pages 41-42

Kuin oman käden hienostunut jatke

1min
pages 121-122

Metsäkoneyrittäjä Rauno Matikainen: Tuottavuus ja ympärivuotinen työllisyys ratkaisevat

1min
pages 118-120

Yhteistyökumppanit Kyösti Tiainen ja Juuso Laukkanen: Hyvää metsänhoitoa kehittämisen otteella

1min
pages 115-117

Puutavarakuljetusyrittäjä Tero Hannonen: Tehokkuus edellä mennään

1min
pages 113-114

Kehittyvä jälkimarkkinointi

2min
pages 107-110

Jotta asiakas menestyy

1min
pages 111-119

Citius, altius, fortius

3min
pages 103-106

Arvot mekin ansaitsemme

2min
pages 99-101

Joukkuepelaaja yrittäjäasenteella

2min
pages 85-87

Viestintä valjastettiin tuloksentekijäksi

3min
pages 95-98

Onnistumisia yhteistyöllä

3min
pages 91-94

Keslan historian ensimmäiset kunniamerkit

1min
pages 89-90

Rakkaudesta lajiin

1min
page 84

Ympäri käydään yhteen tullaan

2min
pages 80-82

Ilomantsin via dolorosa päättyi lipunnostoon

5min
pages 75-79

City-nostureita Heavy Usereille

2min
pages 71-74

Isän murha

5min
pages 63-69

Metsäosaamisella luomukoneeksi

3min
pages 59-62

Takamatka oli jumalaton

5min
pages 53-58

Vain parasta saatavilla olevaa teknologiaa

3min
pages 43-46

Kysyminen kannattaa aina

5min
pages 35-36, 38-39

Yhteistyötä kehityksen kärjessä

2min
pages 33-34

Sille, joka rakkauden vuoksi matkustaa, tuntuu tuhat kilometriä yhdeltä

3min
pages 15-19

Jonkinlainen metsitysbuumi vielä nähdään

3min
pages 21-26

Venäjällä halu edistää skandinaavista metsänhoitomallia

1min
pages 31-32

Suunnaksi Valko-Venäjä

4min
pages 27-31
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
LÄHIKUVASSA KESLA 2010-2020 by Kesla Oyj - Issuu