
2 minute read
Joukkuepelaaja yrittäjäasenteella
Vasemmalta Mika-Pekka Tiainen, osavalmistaja Oskari Kostamo ja osavalmistaja Juha-Pekka Neuvonen.
Kun Mika-Pekka Tiainen päätteli kone- ja tuotantotekniikan opintojaan Mikkelin ammattikorkeakoulussa keväällä 2007, hän tähtäsi Keslaan. Unelmien työpaikan ovi aukeni. Samalla aukeni ainutlaatuinen mahdollisuus yrittäjyyteen ja osaamispääoman kartuttamiseen.
Mika-Pekka Tiainen tuli Keslan Kesälahden tehtaalle osavalmistuksen valmistuspäälliköksi. Vuodet vierivät. Välillä Tiainen työskenteli myös tehtaan työsuojelupäällikkönä. Työ metsäteknologiayrityksessä oli tärkeä osa elämää, mutta samaan aikaan mielessä muhi ajatus omasta maatalousyrityksestä – maatilan poika Parikkalasta kun on.
- Maatilayrityksessäni oli aluksi 40 lypsylehmää, viljelystä noin 80 hehtaaria. Oltiin nopeasti markkinatilanteessa, jossa maidon hinta laski. Pärjäämisen vaihtoehto oli investoida tilan kasvattamiseen pari miljoonaa euroa tai luopua lehmistä.
Rankkojen investointien sijaan Tiainen muutti tilan viljelylle – nyt pelloilla kasvaa kuminaa, kauraa ja rapsia. Viljelyn ohella mies suuntasi pariksi vuodeksi tekemään maatalouskauppaa. Tiainen ehti tehdä myyntityötä ja toimia myös Savonlinnan maatalouskauppa Oy:ssä varatoimitusjohtajana, kunnes päätti soittaa Kesälahden tehtaan silloiselle tehdaspäällikölle Arvo Rönkköselle.
Rönkkönen sanoi yrittäjyyttä ja bisnestä uusista näkökulmista katselleelle Tiaiselle ”tervetuloa takaisin Keslaan”. Niinpä miehestä tuli vuonna 2017 jälleen keslalainen – entistäkin kokeneempi, yrittäjähenkisempi ja kehittämishaluisempi.
Yhdessä tekemisen meininki!
Kesla Oyj:n johtamisrakennetta muokattiin vuonna 2017. Uudessa organisaatiomallissa myös suunnittelijat, myyjät ja tuotanto on hitsattu entistä lujemmin yhteen. Tiaisen mielestä organisaation rakennemuutos näkyy arjessa asiakkaan tarpeiden entistä parempana huomioimisena.
Yhtiöön perustettiin omat liiketoimintaorganisaatiot auto- ja teollisuusnostureille, puunkorjuulaitteille sekä traktorivarusteille. Organisaatiomuutoksella pyritään entistä syvällisempään markkinoiden ymmärtämiseen, asiakastarpeiden nopeaan reagointiin, vahvaan tuotekokonaisuuksien hallintaan ja edelleen kasvuun. Kesälahdella valmistetaan Keslan harvesterikourat, traktorin metsävarukset sekä hakkurit. Kesälahdelle on keskitetty myös levyleikkeiden ja särmättyjen osien valmistus. Tuotantopäällikkönä Tiaisen vastuulla on osavalmistus ja hitsaus. Kun Mika-Pekka Tiainen kuvailee Keslan nykyistä toimintatapaa, johtamiskulttuuri vaikuttaa olevan palvelevaa johtamista (servant leadership) ylhäältä johtamisen sijasta. Käytännössä palveleva johtaminen näkyy luovuutta ja luottamusta vahvistavana arjen tekemisenä, jossa työyhteisön jokainen jäsen voi vaikuttaa työn tuloksiin. Yhteinen päämäärä on tyytyväinen asiakas, ja onnistumiseen tarvitaan jokaisen työpanos. Keslalaisten kanssa keskustellessa vakuuttuu siltä, että yhteinen tavoite on aidosti sisäistetty.
Tämä toimitusjohtajan viesti on talossa otettu omaksi, Tiainen vahvistaa.
Osaamispääomaa
Syyskuisen haastattelupäivän päätteeksi Mika-Pekka Tiainen kertoo illemmalla lähtevänsä puimaan rapsia. Oman maatilan työt ovat toisaalta hyvää vastapainoa päivätyölle konepajalla, toisaalta myös päivätyössä tarvittavan osaamispääoman kartuttamista. - Kyse on vähän kuin benchmarkkauksesta puolin ja toisin. Näen, miten iso yritys toimii ja pystyn soveltamaan niitä periaatteita omassa yrittäjyydessäni. Pienessä yrityksessä esimerkiksi talouden lainalaisuudet konkretisoituvat ymmärrykseksi, joka puolestaan antaa hyvää näkökulmaa katsoessani kokonaisuuttaa tuotantopäällikkönä. Osavuosikatsauksessaan elokuussa 2019 Kesla kertoi viiden miljoonan euron investointisuunnitelmistaan. Investoinneilla tähdätään osavalmistuksen ydinprosessien tarkkuus- ja automaatiotason kasvattamiseen. Kokonaisinvestoinnista Kesälahden tehtaan osuus on noin miljoona – kyse on uudesta laserleikkauslinjasta. Selvittelytöitä investoinnin osalta on tehty jo pitkään, investoinnin vetovastuu innostaa Tiaista.
Kesälahden vetovoimaa
Kesälahden tehtaalla työskentelee noin sata henkilöä. Työssäkäyntialue on laaja Joensuusta Tohmajärvelle, Kiteeltä Savonlinnaan ja Parikkalaan.
Tiainen on tyytyväinen myös Keslan tapaan tehdä oppilaitosyhteistyötä. Opiskelijat ovat työelämäharjoittelijoita, ammattikoulun ja ammattikorkean opiskelijoita sekä diplomityöntekijöitä. Yksi sisääntuloväylä on myös oppisopimuskoulutus.

Kesälahdella valmistetaan kuormaimet, perävaunut, hakkurit ja harvesterikourat. Kuva harvesterikourien kokoonpanosta. Kuvassa kokoonpanija Tuukka Hirvonen. Kesälahden tuotannossa valmistetaan hakkureita, traktorin metsävarusteita ja harvesterikouria. Kuvassa Tuukka Hirvonen kokoamassa harvesterikouraa.