2 minute read

City-nostureita Heavy Usereille

Toni Lehtinen on toiminut City-nostureiden parissa 2019 syksystä alkaen.

Kesla astui kierrätysbisneksen parrasvaloihin Ranskan Lyonissa vuonna 2016. Muutamaa kuukautta aiemmin yhtiö oli tiedottanut yhteistyösopimuksesta ranskalaisen Dalby Groupin kanssa. Dalbyn uusi tytäryhtiö TechMat ryhtyi myymän kierrätykseen räätälöityä kokonaisuutta, johon kuuluivat auto, kontti, koukkulava sekä Keslan nosturi.

Dalby suunnittelee, valmistaa ja myy hydraulisia koukkulavoja 2-tonnimetristä yli 30-tonnimetrin painoon asti. Suomalaisessa Keslassa Ranskan suurin koukkulavavalmistaja näki osaavan ja innovatiivisen kumppanin. - Kierrätys on iso ja jatkuvasti kasvava bisnes – puutavaran liikutteluun verrattuna paljon suurempi pelikenttä, Keslan City-nosturiliiketoiminnan kehitysjohtaja Toni Lehtinen taustoittaa.

Lehtinen poimii vakaudenhallintanostureille kolme selkeää kohderyhmää: lasin, metallin ja paperin kierrättäjät, jätteenkeräyksen suursäkkeineen sekä maa-ainesten jakelijat:

Kaikenlaisen materiaalin kierrätys ja uusiokäyttö lisääntyy koko ajan. Kyse on globaalista megatrendistä, katsoi sitä sitten kuljetusten tai materiaalivirtojen puolelta.

Vakaudenhallinta keskiössä

Vuodesta 2007 Keslan vientitehtävissä toiminut Toni Lehtinen operoi läntisen Euroopan markkinoilla. Tavoitteena on edelleen vankistaa jalansijaa myös Pohjoismaissa, Benelux-maissa, Iso-Britanniassa ja jatkossa myös Etelä-Euroopassa. Kasvua rakennetaan nyt vahvistamalla jälleenmyyjäverkostoa, joka puhuu samaa kieltä kierrätysammattilaisen kanssa. - Keslalla on hyvä maine vahvojen puutavaranosturien valmistajana. Nyt haluamme rakentaa sellaisen jälleenmyyntikanavan, joka pystyy keskustelemaan nimenomaan kierrätyksen ja jätteenkäsittelijöiden kanssa. Lehtinen ei turhaan painota aktiivisen kommunikaation tärkeyttä. Hän viittaa jo vuonna 2011 voimaan tulleeseen EU-direktiiviin, jonka mukaan kaikki yli tonnin nostavat kierrätyksessä käytettävät nosturit on varustettava vakaudenhallinnalla.

EU-vaade on selkeä, mutta käytännössä sitä tulkitaan yhä väljästi. Kyse on merkittävästä turvallisuustekijästä. Aivan liian moni liikkuu asian suhteen harmaalla alueella. Vakaudenhallinnan tärkeyden tuntevat kyllä ne yritykset, joissa on sattunut jokin vakava tapaturma. Me haluamme välittää turvallisuuden ja vastuun viestiä - emme odottaa, että asia opitaan kantapään kautta.

City-nostureiden erikoisuus on vakaudenhallintajärjestelmä, joka mahdollistaa nosturin käytön metsän ulkopuolella. Anturit välittävät tiedon mahdollisista ongelmista ohjaajalle erillisen näytön kautta.

Keslan kehittämä

Vakaudenhallinta on turvavaruste, jonka asentaminen ja kalibrointi kustannuksena on pieni hinta turvallisuudesta. Kyse on järjestelmästä, jonka avulla varmistetaan, ettei kulkuväline kaadu työskentelyn aikana – tekipä kuljettaja minkä virheen tahansa. Vakaudenhallintaohjelmisto on kehitetty Keslassa.

Nopeus ja toistojen määrä, hyvä käytettävyys, ketteryys – täydellinen kokonaisuus kierrätyksen Heavy Usereille,

- Keslan City-nosturien huoltopäällikkönä pitkään toiminut Lauri Laukkanen kiteyttää. Vakaudenhallintanostureita on tähän saakka käytetty joko radio-ohjatusti tai avohallintalaitteesta. Vuoden 2020 alkupuolella markkinoille tuli myös hytillinen vakaudenhallintanosturi. Hytillisyys on merkittävä työskentelyolojen parannus esimerkiksi vaativissa ilmasto-oloissa.

- Yhteistyön käynnistäminen tällaisella konseptilla oli luonnollisesti uutta meille ja uutta ranskalaisille, lähdettiin liikkeelle kuin puhtaalta pöydältä. Itse nosturin toki tunsimme hyvin, joten saimme keskittyä järjestelmään ja lopputuotteeseen. Haasteitakin on ollut, mutta nyt tuote ja mallisto on kunnossa, TechMat-yhteistyötä lähes alusta lähtien rakentamassa ollut Laukkanen.

Dalby-Techmatin osasto Pollutec-messuilla 2016, jolloin myös City-nosturit lanseerattiin. Alunperin nosturin nimessä käytettiin recycling-sanaa.

Kimmokkeen City-nostureiden suunnitelulle antoi yhteistyö ranskalaisen Dalby-Techmatin kanssa. Kuvassa Techmatin johtaja Benoît Salgues.

This article is from: