Robitin Lempäälän tuotantotilat laajenevat noin 750 neliömetrillä. Tällä tavoin yhtiö varmistaa yhä tehokkaamman tuotannon vastatakseen parhaalla mahdollisella tavalla kasvuun sekä asiakkaidensa tarpeisiin. Laajennuksen seurauksena Lempäälän tehtaan Top Hammer- ja Down the Hole -tuotanto jaetaan omiksi erillisiksi tuotantolinjoikseen. Laajennukseen sisältyy samalla laite- ja automaatioinvestointeja. Laajennus mahdollistaa yhtiön tuotannon kapasiteetin ja tehokkuuden parannuksen. Uusi tuotantotila saavuttaa täyden tuotanto-kapasiteettinsa syksyn 2021 aikana.
Doofor Oy:lle Nokialle rakennettaviin toimitiloihin tulee uusinta tuotantoteknologiaa edustavat tuotantotilat, sekä modernit ja valoisat toimistotilat.
Dooforille uudet toimitilat Nokialle
Teräselementti Oy:n myyntijohtaja Juho Viitala ja Doofor Oy:n toimitusjohtaja Kalle Kuusento ovat sopineet uusien 2 200 neliömetrin teräsrakenteisten tuotanto- ja toimistotilojen rakentamisesta Nokian kehittyvälle Kolmenkulman alueelle. Teräselementti toimii kokonaisvastuu-urakoitsijana eli kyseessä on KVR-toimitus. Doofor on hankkinut tontin Nokian kaupungilta vuonna 2019, kun entiset tuotantotilat alkoivat jäädä pieniksi. Nyt uusien tuotanto- ja toimistotilojen rakentaminen on käynnistynyt, ja kohde valmistuu kesällä 2022. - Olemme ylpeitä siitä, että Teräselementti pääsee toteuttamaan jälleen pirkanmaalaiselle, kasvavalle ja menestyvälle yritykselle uudet toimitilat. Kyseessä on näyttävä kohde, joka palvelee erinomaisesti Dooforin toimintaa ja tulevaisuuden tarpeita, kertoo Teräselementin halli- ja toimitilarakentamisesta vastaava myyntijohtaja Juho Viitala. Doofor Oy:lle rakennettaviin toimitiloihin tulee uusinta tuotantoteknologiaa edustavat tuotantotilat, sekä modernit ja valoisat toimistotilat. Tilat ovat myös laajennettavissa. - Tuotanto- ja toimistotilojen suunnittelussa tärkeässä roolissa on työhyvinvointi ja turvallisuus, joka mahdollistaa huipputeknologisten ratkaisujen toimittamisen kaivoslaiteteollisuuteen nyt ja tulevaisuudessa, summa Doofor Oy:n Kalle Kuusento. Teräselementti Oy:n myyntijohtaja Juho Viitala ja Doofor Oy:n toimitusjohtaja Kalle Kuusento kättelivät sopimuksen Dooforin uusien toimitilojen rakentamisesta.
46
Kuopiolaista louhintaosaamista Nokian Kolmenkulmassa
Toimitilarakennus sijoittuu valtateiden 3 ja 11 läheisyyteen hyvien lii-
KIVIROCK 2/2021-TALVI 2022
www.kivirock.fi