4 minute read

Oikeilla terävalinnoilla varmistetaan tienhoidon laatu

Oikeilla terävalinnoilla

varmistetaan tienhoidon laatu

Laukaan Kone ja Kuljetus on erikoistunut tienhoitoon tehokkaalla tehtävään tarkoitetulla kalustolla ja lisäksi tehdään kaivukoneurakointia. Iskussa olevan tienhoitokaluston tehokkuuden ja hyvän työnjäljen viimeistelee laadukkaat tieterät.

Laukaan Kone ja Kuljetuksen tienhoitokalustona on tällä hetkellä kolme pääteiden hoitoautoa ja yksi hiekkateiden hoitoauto sekä yksi traktori. Kuvassa uusin Scania tienhoitoauto viimeistelemässä joulun 2021 alla uutta Kirri-Tikkakoski moottoritietä ennen liikenteelle avaamista.

Laukaalainen Tero Partti aloitti konealan työt aikanaan metsäkoneen kuljettajana ja vuonna 2002 hän osti ensimmäisen oman koneen. - Traktorikaivurilla tein ensin itselle talonpohjan ja sitten aloin urakoimaan myös lähikylillä. Kun hommia tuntui riittävän niin hankin tela-alustaisen kaivukoneen vuonna 2003 ja toisen melkein heti perään sekä kuorma-auton, joilla pystyi tekemään jo monenlaisia maarakennustöitä, muistelee Partti 20-vuotisen yrittäjätaipaleensa alkuaikoja.

Tienhoitotyöt pääroolissa

Pienimuotoisia tienhoitotöitä alettiin tekemään tienhoitokunnille 2005. - Hommat lähti isolle vuonna 2012 kun YIT tuli Jyväskylän alueelle ja pääsin heidän kanssaan sopimukseen läpi talven suolattavien teiden urakasta. Kalustoa oli siihen aikaan kaksi tienhoitoautoa ja kaksi traktoria. Hyvä yhteistyö YIT:n kanssa jatkuu edelleen ja hoidettavien teiden kilometrimäärät on kolminkertaistuneet alkuajoista. Suurin osa ylläpitämästämme tiestöstä kuuluu 1S ja 1SE hoitoluokkavaatimuksiin, joita pystytään hoitamaan kalustollamme talvisaikaan noin 250 kilometriä vuorokaudessa - lisäksi tehdään alemman tieverkoston ja kevyen liikenteen väylien hoitoa. Kalustona on tällä hetkellä kolme pääteiden hoitoautoa ja yksi hiekkateiden hoitoauto sekä yksi traktori.

Laukaan Kone ja Kuljetuksen tienhoitokalustossa käytetään Metsätyön konsernivalmisteisia tieteriä - kuvassa Sisu tienhoitoauton etuaura missä kovametallinen tasaterä, joka on erityisen hyvä loskan auraamisessa suolatuilla pääteillä.

- Suurin osa ylläpitämästämme tiestöstä kuuluu 1S ja 1SE hoitoluokkavaatimuksiin, joita pystytään hoitamaan kalustollamme talvisaikaan noin 250 kilometriä vuorokaudessa - lisäksi tehdään alemman tieverkoston ja kevyen liikenteen väylien hoitoa, kertoo Laukaan Kone ja Kuljetuksen yrittäjä Tero Partti Sisu -tienhoitoauton vierellä.

Tienhoitokalusto on optimoitu käyttötehtävien mukaan. Kuvassa Sisu -tienhoitoauto ja Massey Ferguson -traktori uudella Kirri-Tikkakoski moottoritiellä. Suolattuja asfalttiteitä hoitavissa autoissa Laukaan Kone ja Kuljetus suosii Metsätyön kovametallitasateriä etu- ja sivuauroissa, joiden kulutuskestävyys on erinomainen ja työjälki hyvä.

Talvisin hoidamme alueemme tiestön talvikunnossapidon ja kesäisin ajetaan murskeita, tehdään pölynsidontasuojauksia ym. sekä Lisäksi teemme edelleen myös kaivukoneurakointia kesäaikaan mihin kuuluu tieverkon ojien tekoa sekä talonpohjahommaa ym. sanoo Partti.

Tieterissä laatu ja palvelu ratkaisee

Laukaan Kone ja Kuljetuksen tienhoitokalustossa käytetään vain Metsätyön konsernivalmisteisia Olofsfors -tieteriä ja kovametallitappeja. - Moneen vuoteen en ole muualta tieteriä tai tappeja ostanutkaan kuin Metsätyöltä. Tuotteet ovat erittäin hyviä hinta-laatusuhteen ollessa kohdillaan, palvelu osaavaa ja heidän Jyväskylän piste sijaitsee lähellä, missä miehet on tullut tutuiksi joten miksi sitä oikein muuallekaan kaupoille lähtisi, pohtii Partti.

Tehtävään optimoidut terämallit

Laukaan Kone ja Kuljetuksen tienhoitoautoissa Metsätyön tieteriä käytetään etu- ja sivuauroissa sekä alaterissä, missä käytetään myös kovametallitappeja lähinnä silloin kun hoidetaan hiekkateitä ja tarvitaan pureutumiskykyä kovaan polanteeseen. Tienhoidossa olevasta traktorista Metsätyön tieterä löytyy etuaurasta ja alaterästä kovametallitapit: - Suolattuja asfalttiteitä hoitavissa autoissa suosimme kovametallitasateriä etu- ja sivuauroissa, joiden teräslaatu kestää pitkään samalla kun terä on sitkeä ja työjälki on hyvä. Kovametallitasaterä on kehitetty loskan auraamiseen kuorma-auton avulla tasaisilta asfalttiteiltä. Paksu terä ei juurikaan leikkaa, mutta se kestää pitkään paksumman teräpinnan ja erittäin kovan metallin ansiosta. Traktorin etuauralla käytetään kulutuskestävää Metsätyö -kovametallipolanneterää, mikä poistaa tehokkaasti jäistä polannetta ja työjälkenä saavutetaan karhean turvallinen tienpinta. Yhdessä kuorma-auton alaterässä on Metsätyön kovametallipolanneterä, toisessa hammastettu kovametallipolanneterä ja kolmannessa Metsätyön kovametallitapit mitkä on kiinni232 KIVIROCK 2/2021-TALVI 2022

Yhdessä kuorma-auton alaterässä on kovametallinen polanneterä (kuva), toisessa hammastettu kovametallipolanneterä ja kolmannessa kovametallitapit, mitkä on kiinnitetty Metsätyön sisaryhtiön Olofsfors AB:n valmistamaan tappiterärunkoon.

Traktorin etuauralla käytetään kulutuskestävää

Metsätyön konsernivalmisteista kovametallipolanneterää, mikä poistaa tehokkaasti jäistä polannetta ja työjälkenä saavutetaan karhean turvallinen tienpinta. tetty Olofsforsin valmistamaan tappiterärunkoon kuten myös traktorissa, millä hoidetaan pääasiassa pienempiä hiekkateitä ja kevyen liikenteen väyliä. Terävalinnat on pyritty tekemään niin että kalusto on mahdollisimman monikäyttöistä mutta sitä pystytään optimoidaan auraustilanteen mukaan.

Kauhoissakin Metsätyön kulutusteräkset

Metsätyön kulutusterästuotteita käytetään tienhoitokaluston lisäksi myös Laukaan Kone ja Kuljetuksen kaivukoneen kauhoissa.

- Olofsforsin valmistamat huulilevyt ja kulutusprofiilit ovat valssattuja ja ne karkaistaan 500 HB:n kovuuteen. Jälkikarkaisu varmistaa sen, että kulutuskestävyys on erittäin hyvä ja teräs on tasalaatuista mitä on hyvä hitsata. Olemme hankkineet Metsätyöltä myös kauhojen kaivinkynnet. Valmistimme joku aika sitten oman mallisen ojakauhan valtatiehommiin mihin siihenkin kaikki kulutusteräkset tulivat Metsätyöltä, kertoo Partti.

Kuljettaja Karri Laukkanen kehuu traktorin alaterässä olevia Metsätyön kovametallitappeja: - Kun on sopivasti vauhtia oikealla kulmalla niin tapit purevat polanteeseen kuin lämmin lusikka voihin.

Traktorin alaterässä olevat Metsätyön kovametallitapit on kiinnitetty Olofsforsin tappiterärunkoon, joka on valmistettu yhdestä kappaleesta ilman hitsaussaumaa ja jonka kovuus on 500HB.

This article is from: