
3 minute read
Sany vakuuttanut suomalaiset asiakkaat
Kobelco Centerin päätoimipaikka sijaitsee Vantaalla missä tehdään maahantulovarustelut, huollot ja tiloissa on varaosien keskusvarasto. Kobelco Centerit löytyy lisäksi Pirkkalasta, Seinäjoelta ja Jyväskylästä sekä jälleenmyyjät Oulusta, Kuopiosta ja Joensuusta.
Sany kaivukoneet ovat tulleet Suomen markkinoille jäädäkseen. Koneita on toimitettu asiakkaille hy-vää tahtia - kuvassa Kaakon Maanrakennus Oy:n tammikuussa 2022 käyttöön ottama 33-tonninen Sany SY305C LC vasaroimassa kiveä murskamontulla.
Sany kaivukoneet rantautuivat Suomeen puolitoista vuotta sitten keväällä 2020. Vaikka lanseeraustyö on jouduttu tekemään poikkeuksellisissa olosuhteissa niin Sany on lyhyessä ajassa saavuttanut suomalaisten urakoitsijoiden luottamuksen.
Vuosi toiminnan aloittamisen jälkeen keväällä 2021 Sany organisoi toimintojaan uudelleen niin että Sany-edustus siirtyi Machineryltä Boreo-konsernin sisällä muodostetun Raskaan kaluston liiketoiminta-alueen alle. Liiketoiminta-alueen edustukset ovat tällä hetkellä Sany -kaivukoneet ja Putzmeister -betoniteollisuuden koneet. Suomessa Sanya markkinoidaan Sany Nordicin brändillä Tornokone Oy:n alaisuudessa, Ruotsissa Sanya edustaa Sany Nordic AB ja Virossa Sany Nordic OÜ. Kaikissa kolmessa maassa markkinointi tapahtuu yhteisen Sany Nordic brändin alla. - Organisaatiomuutos oli todella hyvä askel ja se mahdollistaa Sany-myynnin positiivisen kehityksen laajalla markkina-alueella Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Yhteistyö maiden välillä luo hyvää synergiaa ja sen vaikutukset alkaa näkyä jo nyt mm. yhteisissä suuremmissa koneiden tehdastilauksissa ja siinä että eri maiden varastokoneet mahdollistavat paremman
toimitusvarmuuden samoin kuin yhteistyö huolto- ja varaosatoiminnoissa, kertoo maarakennus tulosyksikön johtaja Vesa Terhivaara.
Koneita toimitettu hyvää tahtia - asiakkaat tyytyväisiä
Suomessa Sanyn myynti on saatu hyvään vauhtiin ja puolentoista vuoden aikana uusia koneita on toimitettu asiakkaille jo useita kymmeniä pari tonnisista minikoneista järeisiin 40 tonnisiin murskansyöttökoneisiin. - Viime aikoina varsinkin järeämpien koneiden kysyntä on koko ajan lisääntynyt mikä kertoo siitä että Sany on vakuuttanut isojen työmaiden urakoitsijat, jotka vaativat koneelta hallittua voimaa ja ehdotonta luotettavuutta. Viron puolella Sanyn myynti on sujunut jopa odotettua paremmin ja Ruotsissakin alkaa nyt askelmerkit löytyä, analysoi Terhivaara.
Takuulla Sany
Sanyn laadusta kertoo jotain se, että koneille annetaan markkinoiden pisin viiden vuoden takuu. Koneissa käytetään korkealaatuisia komponentteja mm. Cummins, Yanmar, Kawasaki jne. - Asiakkaat jotka ovat valinneet Sanyn ovat olleet oikein tyytyväisiä tuotteeseen sekä käyttöominaisuuksien että luotettavuuden osalta. Ja vaikka kyseessä on korkealaatuinen kaivukone niin hankintahinta on markkinoiden edullisin, mikä on yhä tärkeämpi asia urakoinnin kustannusten noustessa ja hintakilpailun kiristyessä. Sanylla tekee samat työt kuin kalliimmillakin merkeillä ja yhtä tehokkaasti mutta pienemmällä pääomalla, sanoo Terhivaara.
Maailman suurin kaivukonevalmistaja
Sany on todella suuri tela-alustaisten kaivukoneiden valmistaja - viime vuonna 2021 koneita valmistui jälleen lähes 100 000 kappaletta. - Maailman suurimman valmistajan voima näkyy siinä että saamme uusia Sany kaivukoneita tehdastilauksena Suomeen 3-4 kuukaudessa, mikä on poikkeuksellista toimintaa nykyisessä pitkien toimitusaikojen maailmassa. Lisäksi uusia koneita löytyy nopeisiin 2-3 viikon toimituksiin Saksan Euroopan keskuksesta, missä varastoidaan pienemmän pään malleja ja Hollannin varastosta mitä kautta toimitetaan isomman kokoluokan koneet, ilmoittaa Terhivaara.
Nopeat toimitusajat
Vaikka tehdastilaukset ovat todella nopeita niin Sany Nordic on lisäksi ennakkotilannut suuren määrän kaivukoneita Suomen, Viron ja Ruotsin markkinoiden tarpeisiin 2021 vuodelle. - Suomeen ja Viroon koneita on tilattu jo noin 70 kappaletta, joista suurempi osa päätyy tälle puolelle merenlahtea. Osa koneista on asiakkaille myytyjä mutta myös vapaita ko152 KIVIROCK 2/2021-TALVI 2022

- Sany kaivukoneita on saatavilla nopeilla toimitusajoilla eri kokoluokissa. Olemme ennakkotilanneet koneita suuren määrän vuodelle 2022 ja lisäksi maailman suurimman kaivukonevalmistajan tehdastoimitusaika on tälläkin hetkellä vain 3-4 kuukautta, sanoo Sany Nordicin Vesa Terhivaara.
Uusia Sany kaivukoneita menee varusteluun ja asiakasluovutuksiin tasaiseen tahtiin. Kuvassa vuoro-aan odottavat suosittu 16-tonninen lyhytperäinen Sany SY155U ja ensimmäinen Eurooppaan myyty 40-tonninen SY390H.

neita on vielä tarjolla laajasti eri kokoluokissa. Jos olet kiinnostunut kokeilemaan miten hyvä kone Sany on tai jos sinulla on ennakkoluuloja uutta merkkiä kohtaan, niin kannattaa olla yhteydessä - järjestämme kaikille halukkaille koeajomahdollisuuden mikä yllättää varmasti positiivisesti, lupaa Terhivaara.
EVN Machine aloitti jälleenmyyjänä
Sany kaivukoneiden myyntiin on saatu maakuntaan lisävoimaa, kun EVN Machine Kannuksesta aloitti jälleenmyyjänä vuodenvaihteessa 2022. - Meille on valmistunut uudet hyvät tilat huoltotoimintoja varten ja olemme jo toimittaneet ensimmäiset Sany -kaivukoneet asiakkaille. Teemme myynnissä pitkäjänteistä työtä ja pyrimme palvelemaan alueemme Sany-asiakkaita mahdollisimman hyvin, kertoo yrittäjä Aki Simunaniemi.
Toimivat huolto- ja varaosapalvelut
Sany kaivukoneiden maahantuontitoiminnot on keskitetty Tornokoneen Keravan toimipaikkaan, mistä löytyy hyvät varustelu- ja huoltotilat, osaavat asentajat sekä varaosavarasto. - Sopimushuoltopisteitä on laajasti eri puolilta maata, joten Sany-asiakkaista pidetään hyvää huolta, sanoo Vesa Terhivaara.

Sany kaivukoneiden maahantuontitoiminnot on keskitetty Tornokoneen Keravan toimipaikkaan. Tornokone vastaa myös Putzmeister betoniautojen maahantuonnista.
Sany kaivukoneiden myyntiin on saatu maakuntaan lisävoimaa, kun EVN Machine Kannuksesta aloitti jälleenmyyjänä vuodenvaihteessa 2022.

