Tutkimus
Hätäpuhelut tieteellisen tutkimuksen kohteena Hätäpuhelutallenteet kiinnostavat myös puheentutkijoita. Väisänen tutkii väitöskirjassaan perättömiä hätäpuheluja ja pyrkii selvittämään niiden tyypillisiä piirteitä.
I
hmisääni on vaikuttava viestintäväline. Voimme välittää sen avulla toisillemme sanallista sisältöä, mutta lisäksi se voi antaa muille sanattomasti tietoa tunteistamme, asenteistamme ja jopa terveydentilastamme. Voimme kuulla äänestä esimerkiksi sen, jos joku on vihainen, sarkastinen tai jos hänellä on flunssa. Pienillä äänen muutoksilla voimme viestiä myös toisillemme pelosta, hädästä ja kiireestä. Normaalisti kohtaamme arjessamme hädänalaista puhetta vain harvoin, mutta hätäkeskuspäivystäjille se on osa heidän työtään. He vastaavat päivittäin lukuisiin hätäpuheluihin, joissa ilmoittajien tunnetilat voivat vaihdella huomattavasti. Hätäpuhelujen vuorovaikutustilanteita tutkimalla voidaan saada arvokasta tietoa hätäpuhelujen etenemisestä, hädänalaisesta puheesta ja siitä, millaisia tyypillisiä piirteitä liittyy erilaisiin hätäilmoituksiin.
Autenttiset olosuhteet auttavat tutkimuksessa Puheentutkimuksen kentällä hätäpuhelutallenteet ovat erityislaatuinen tutkimusaineisto, ja niiden pohjalta on tehty monia mielenkiintoisia tutkimuksia. Aiemmin on tutkittu muun muassa sitä, miten ilmoittajan puheesta välittyvät tunnetilat, kuten pelko ja suru, vaikuttavat hätäkeskuspäivystäjän arvioon hätäilmoituksen kiireellisyysluokituksesta. Itä-Suomen yliopistossa valmistuneessa väitöstutkimuksessa puolestaan tarkasteltiin stressiä ilmoittajan puheesta, ja sen todettiin yhdistyvän muun muassa puhekorkeuden nousuun. Tutkimukset ovat osoittaneet, että puheentutkimus on mahdollista myös hätäpuhelutallenteista, vaikka niiden äänenlaatu ei useimmiten vastaa läheskään laboratorio-olosuhteissa tehtyjä äänityksiä. Tallenteiden tutkimuksellinen etu näkyy erityisesti siinä, että ne mahdollistavat ihmisäänen ja hädänalaisen puheen tutkimisen autenttisissa olosuhteissa. Hätätilanteiden mallintaminen laboratorioissa olisi käytännön toteutuksen sekä eettisyyden puolesta erittäin haastavaa.
Akustinen vertailu paljastaa Hätäkeskuspäivystäjien tehtävänä on selvittää hädänalaisuus ensisijaisesti sanallisesti. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että hädänalaisuus on mahdollista tunnistaa myös ilmoittajan äänestä. Hädänalaisen puheen ohella toinen mielenkiin-
-22-
toinen tutkimuskohde ovatkin perättömät hätäilmoitukset, joissa ilmoittaja pyytää (ja saa) apua paikalle tekaistulla verukkeella. Tällaiset perättömät ilmoitukset ovat ongelma, sillä ne sitouttavat ja kuormittavat pelastus- ja viranomaistoimea tarpeettomasti ja voivat pahimmillaan viivästyttää tai estää avun saannin toisaalla. Väitöskirjassani tutkin perättömiä ilmoituksia ja tarkastelen niihin liittyviä akustisia piirteitä vertailemalla niitä todenperäisiin hätäilmoituksiin. Lisäksi tutkin valheen tunnistamista sekä siihen liittyviä uskomuksia. Tutkimusten mukaan ihmisillä näyttäisi olevan vahvoja ja stereotyyppisiä olettamuksia siitä, miten henkilö käyttäytyy valehdellessaan. Yleisin mielikuva valehtelijasta onkin se, että valehtelija välttelee katsetta ja on hermostunut. Uskomukset valheen merkeistä ovat usein kuitenkin virheellisiä ja ihmiset ovat melko huonoja tunnistamaan valheita. Myöskään viranomaiset eivät ole olleet muita parempia tunnistamaan valheita ja myös heillä on paljon virheellisiä käsityksiä valheen tunnistamisesta.
Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että hädänalaisuus on mahdollista tunnistaa myös ilmoittajan äänestä.
Tulkinnoissa oltava varovainen Vaikka tutkimukseni tarkoituksena onkin tuottaa tietoa uskomuksista ja perättömistä hätäilmoituksista, on tärkeää tunnistaa myös sen rajoitteet. Tulosten soveltamisessa tulee olla varovainen, sillä ei ole olemassa yhtä universaalia merkkiä valehtelusta, joka toistuisi kaikilla samanlaisena. Mikään yksittäinen merkki ei siis kerro sitä, onko hätäpuhelu perätön vai ei. Tutkimuksesta saadun tiedon avulla on mahdollista oppia tunnistamaan uskomuksia ja suhtautumaan niihin kriittisesti. Tutkimus tuottaa perustietoa aineistosta, mikä voi osaltaan auttaa viranomaisia toimimaan asiantuntijatyössään. Teksti: Anne Väisänen Väitöskirjatutkija, vokologi Itä-Suomen yliopisto
