Palokuntien varautumisen alkusoittoa

Sopimuspalokunnat ovat olennainen osa pelastustoimen resurssia. Tilanteiden kiristyessä resursseista tulee pulaa. Nykyisessä turvallisuustilanteessa sekä mm. näköpiirissä olevassa mahdollisessa sähköpulassa kysytään myös palokunnilta jo ennakkoon suunniteltuja varautumistoimenpiteitä. On järkevää tehdä valmisteluja ja olla valmiina, kun jotain sattuu.

Palokunnissa on ensimmäiseksi tehtävä itselleen selväksi, mihin varaudutaan. Helpointa on aloittaa yleisimmästä ja selvimmästä uhasta, eli sähkökatkoista. Parin tunnin katko ei aiheuta suuria ongelmia, mutta miten toimivatkaan paloaseman lukituksen ohjausjärjestelmät, kenellä on avaimet lätkän sijaan? Pidemmässä sähkökatkotilanteessa alkaa kiinteistö jäähtyä ja kaikki sähköä vaativat toiminnot putoavat pois päältä. Varmaa on, että ellei ole etukäteen hankittua tai yksilöityä ja sovittua varasähköntuottovälinettä, sellaista ei mistään tuolloin enää saa.

Varautumisen aloittaminen tuntuu aina vaikealta. Hyvä ajatus on ensin keskustella alueen pelastuslaitoksen yhteyshenkilöiden kanssa, mihin kannattaisi ja sovitaan varauduttavan. Palokuntasopimus määrittää minimitason ja toivottavasti myös varautumisesta aiheutuvien kustannusten jaon. Palokuntayhdistysten johdon tulee muistaa, mihin he ovat sopimuksessa sitoutuneet. Tämä koskee myös pelastuslaitosta, sillä sopimus sitoo kumpaakin osapuolta ja ehtoja ei voi muuttaa yksipuolisesti. Kaikki edellä mainittu tarkoittaa myös taloudellisten asioiden ratkaisemista yhdessä. Jos sopimuksessa sanotaan jotain varautumisesta, siinä tulee näkyä myös, miten kustannukset jaetaan ja kuka vastaa mistäkin. Näin ei todennäköisesti ole monestikaan.

Alueelliset riskiarviot ovat hyvä pohja, mutta varautumisen taso ja toimenpiteet ovatkin se iso kysymys. Pitkäkestoiset tilanteet yleisesti ovat haaste, niin pelastuslaitoksille, kuin sopimuspalokunnillekin. Neuvon aina aloittamaan helpoimmasta ja yleisimmästä uhkaskenaariosta ja etenemään sitten resurssien ja järkevyyden mukaisesti vaikeampiin ja epätodennäköisempiin tilanteisiin.

Erittäin tärkeä osa varautumista on yksilön oma, henkilökohtaisen elämän varautuminen. On todella vaikeaa lähteä tekemään työtä kodin ulkopuolelle, jollei kotona ole asiat mietittynä ja varautuminen kunnossa.

Pelastuslaitosten suhtautumien sopimuspalokuntiensa varautumiseen vaihtelee maassamme todella paljon. Tiedon salaisuus tai keskeneräisyys ei saa olla este näiden asioiden hoitamiselle. Rehti ja suora keskustelu uhkista, skenaarioista, varautumisen tasosta ja korvauksista pitää käydä. Pelastuslaitoksen kannalta on elintärkeää, että sopimuskumppani ja sen henkilöstö on sitoutunut ja valmis toimimaan vaativimmissakin haastavissa olosuhteissa.

Kun keskustelut on käyty ja ennen kuin aletaan tehdä toimenpiteitä pitää saada suunnitelmat kuntoon. Pitää sopia henkilöstön varaukset, tehdä sopimukset ja hoitaa monen monituista pikku juttua kuntoon. Henkilöstö pitää sitouttaa ja valmentaa, henkinen kriisinsietokyky viilata kuntoon. Tieto mm. henkilövarauksen tilanteesta pitää tulla henkilölle itselleen. Liian usein tämä tieto jää jonnekin prosessiin ja on kaikille jollain lailla epäselvä. Eli kun tehdään, niin tehdään kunnolla, reilusti ja avoimesti. Tietoa jakaen ja yhdessä toimien.

Palokuntien varautuminen nostaakin esiin paljon kysymyksiä. Helposti käy niin, että tehtävä alkaa tuntua nopeasti joko liian suurelta tai turhalta. Melkoinen kokonaisuus hoidettavaksi, mutta aloitetaan niistä helpoimmista ja ratkaistavissa olevista kysymyksistä; nyt!

Teksti: Mika Gröndahl, johtaja, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö