K
Lapsuuden kesä
esällä keinussa kerran istuin ja ajattelin, ehkä jos hetken verran viel lapsuuden kesiin palata vois. Muistelin lapsuuden kesien ikuista lämpöä ja vehreyttä. Kesäyötkin olivat lämpimämpiä ja valoisampia. Muistan heinäpellolta heinän tuoksun ja ne pikkuiset heinäseipäät, jotka enoni oli minua varten tehnyt, että ylettäisin laittamaan heinät seipäälle. Muistan, kuinka kirmasin pitkin peltoa aina laskemassa valmiit seipäät. Mansikat maistuivat makealle ja porkkanat popsittiin suoraan maalta. Pikkuiset liskut (vasikat) kirmasivat laitumella kilpaa auringon kanssa ja linnut lauloivat riemuissaan.
Tätini perunamaalta kauhuissaan huuteli, että miten kävi, sattuuko? Ei tietenkään sattunut yhtään, konkkasin takaisin mummolaan reippaana. Reippaus loppui, kun näin mummun, siinä vaiheessa tuli itku ja kipu; kato ny kuinka kävi, sattuu…
Kerran kaverin kanssa leikkiessä onnistuimme jostakin kätköistä löytämään enon piilottamat dynamiitti pötköt. Varmaankin joku iso kivi piti räjäyttää. Tuli siinä aikuisille kova kiire, kun huomasivat mitä meillä oli käsissä. Onneksi emme sentään löytäneet knalleja ja niin saaneet isompaa pahaa aikaan. Joskus hypeltiin heinäsuulissa. Korkeimmalta Kun joskus kesällä oli niin tyyni, ettei edes haavan heinäriittalta oli mukava hyppiä alemmalle. Ja hupsis, lehti värissyt, runoili tuffani: Ei tuule nyt on tyyntä nyt, kukas se onnistuikin hyppäämään kahden riitan väliin, kun tuulikin on tyyntynyt. En tiedä lieneekö alkuniin että pää kopisi lattiaan. Suolatut heinät raapivat perältään Leinoa. Myös kesäiset matonpesu reissut kivasti ihoa ja silmät täynnä roskia. Ei ylös pääsykään ovat jääneet muistoihin. Pääsin aina samalla ongelle paniikissa helppoa ollut, mutta onneksi kaveri ja sehän oli yksi mielipuuhistani. Kokemäenjoen ymmärsi hakea aikuiset apuun. rannalla istuessani tuli paikalle usein lähellä asustava kala-Kalle tai ainakin hän itseään niin kutsui. Ei ne kuula, keihäs ja pallotkaan aina menneet sinne Hän opetti, miten kaloja saadaan, kun sylkäistään mihin piti. Joskus tuli vähän sanomista, kun keihäs matoon ja lausutaan loitsu. Ja ainahan se tepsi, kun putosi liian liki kasvimaalla pyllistelevää tai kun kuula hän sen teki, itse en siinä tainnut yhtä hyvin onnistua. vähän lipsahti ja saattoi tulla pieni lommo pihamaalla seisovaan autoon. Ainahan se oli isoveljien syytä, kun Mustikka reissun jälkeen olivat kädet ja kieli sinisiä, jotain tapahtui. Eihän kiltti pikkutyttö jaksanut kuulaa mutta kyllä pieneen ämpäriinikin oli marjoja nostaa, saati heittää keihästä niin pitkälle. kerääntynyt. Tuota muistellessani tulvivat metsän Viaton hymy päälle ja se oli siinä. tuoksut nenääni ja voin vaikka vannoa, että maistoin mustikan maun suussani. Myös luonnon vadelmat Nyt nuokin jutut lähinnä huvittavat ja ovat osa olivat makeita ja maistuivat ihanilta kylmän jäätelön lapsuuden mukavia muistoja. Paljon muutakin kera. Ja se Aku ankka limonadi… Mmh. Miksi nykyajan mukavaa tulvi mieleeni, istuessani keinussa ja virvoitusjuomat eivät maistu läheskään yhtä hyvältä. muistellessani lapsuuden kesiä. Olo oli hieman haikea Grillimakkarakin oli jotenkin niin paljon makoisampaa. ja hätkähdin, kun huomasin pikkuisen linnunpojan istuvan keinun runkolla ja katselevan minua pää Ei pidä luulla, ettei minulle sattunut ja tapahtunutkin kallellaan. Sillä kaikki on vasta edessä. Se sai minut noina ihanina mummulan kesinä. Olin aina vähän miettimään, että olisiko asia niin että näin aikuisena hurjapää ja kaikkea piti kokeilla. Kun polkupyörästä emme enään huomaa kiireiltämme samoja asioita, poistettiin apupyörät, tämä plikka lähti heti emmekä osaa nauttia niistä samalla tavalla. Pitää vaan kaahaamaan kohti naapuria ja matkalla piti tietenkin kaivaa itsestään hieman sitä lasta esiin, joka kirmasi testata jarrut. Tehokkaat olivat, lensin kaaressa heinäpellolla ja nautti täysin siemauksin kesästä. sarvien yli soratielle. No tietäähän sen, ettei siinä ilman kolhuja selvitty. - Arja Kurtti -
41
