kuussa tehneet. Se ei ollut kuitenkaan toteutunut. PIR:n mukaan Sertyllä oli julkinen maininta vasta 177 vastaanottopisteestä, vaikka sen piti käsittää 254 kuntaa ja 309 keräyspistettä. Myöskään uudelleenkäyttösuunnitelma ei ollut mennyt läpi, vaan PIR liitti sen uhkasakkomenettelyn piiriin. Keräyspisteverkosto-suunnitelmien ja -toteutuksen suhteen oli vaikeaa pysyä ajan tasalla. Yhtenä ongelmana oli se, että Sertyn toiminnanjohtaja toimitti usein, jopa muutamien viikkojen välein, viranomaiselle erilaisia listoja keräyspistekattavuudesta. Mitään allekirjoitettuja sopimuksia ei kuitenkaan meinannut löytyä. Kun toiminnanjohtajalta tiedusteltiin sopimusten perään, hän kertoi aina olemassa olevasta sopimuksesta jonkin jätelaitoksen kanssa. Kun viranomainen kääntyi kyseisen jätelaitoksen puoleen, ei siellä välttämättä ollut kuultukaan mistään sopimuksesta.49
Anteeksi, mutta saako korjata? Kolmas sektori ja re-use Kesäkuussa 2004 Sertyn hallituksessa käsiteltiin Kierrätyskeskusten liiton kirjettä ympäristöministeriölle. Liitto, joka oli ollut useiden kierrätyskeskusten voimin mukana SYKEn SER-kierrätyksen pilottivaiheessa maaliskuusta 2000 alkaen, oli huolissaan siitä, että tuottajajärjestelmän käynnistyessä kierrätyskeskukset eivät enää saisi riittävästi SER-laitteita kunnostettaviksi myyntiä varten. Sertyn hallituksen kanta oli, että kierrätyskeskukset voisivat markkinoida omia palvelujaan kuluttajalle ja saada SER-laitteita sitä kautta. Jos taas kuluttaja toimittaisi laitteensa yleisiin keräyspisteisiin, ne toimitettaisiin sieltä suoraan purkukäsittelyyn tai metalliromuksi. Sertyn hallitus totesi tammikuussa 2005, että käytännön keräyslogistiikan vuoksi kuluttajan päätös on ratkaiseva. Jos kuluttaja haluaa vanhan laitteensa kunnostettavaksi, hän voi viedä sen kunnalliseen kierrätyskeskukseen. Kun keräysjärjestelmä käynnistyi toden teolla elokuun alussa 2005, keskustelu uudelleenkäytöstä (re-use, nykytermi uudelleen-
82 2005–2009
