Yhteistyöhön vaikka väkisin

parempaan yhteistyöhön ja tiedottamiseen. Etelä-Saimaassa toukokuussa 2006 Teemu Virtanen otti kantaa tuottajayhteisöjen niukkaan yhteistyöhön, johon syynä oli tuottajien keskinäinen kilpailu. Jätehuolto oli ylipäänsä varsin kilpailtu ala, ja siihenkin vaikuttivat muun muassa romumetallin hinnanvaihtelut. Yritykset pyrkivät myös hyödyntämään kierrätystä markkinoinnissaan, mikä saattoi Virtasen mukaan vaikuttaa niiden haluun ohjata kerätty materiaali mieluummin kierrätykseen kuin uudelleenkäyttöön. Samat asiat, yhteistyö, uudelleenkäyttö ja verkoston toimivuus, nousivat aika ajoin otsikoihin, esimerkiksi jälleen kesällä 2007.

Tiedotuksen kohdalla olikin aukko sikäli, että jokaisella tuottajayhteisöllä oli omat internet-sivunsa, mutta yhtenäistä tiedotusta ei ollut. Tilanne alkoi parantua, hitaasti mutta varmasti, vaikka siihen kuluikin vielä muutama vuosi. 2000-luvun puolivälissä tuottajayhteisöt eivät olleet vielä kykeneväisiä nykyisen tasoiseen yhteistyöhön.59

Yhteistyöhön vaikka väkisin

Serty teetätti vuonna 2006 vaikuttajaluotauksen, johon haastateltiin alan asiantuntijoita 13 eri organisaatiosta. Kysymysten aiheina olivat SER-kierrätys ja käyttöönoton onnistuminen, alan vuorovaikutus ja vaikutussuhteet, Sertyn toiminta ja viestintä ja toivotut kehityssuunnat, niin Sertyn itsensä kuin koko alan osalta – osansa palautteesta sai siis myös muun muassa viranomaistoiminta. Yleisesti uusi laki koettiin kattavaksi ja vastuu oli selkeästi tuottajilla, ja keräyksen osalta infrastruktuuri oli ajallaan valmis ja otettiin hyvin käyttöön. Toisaalta koettiin muun muassa, että järjestelmä oli turhan monimutkainen, SE-romun lajittelu ja siirtely kontista toiseen oli hankalaa, tiedotus oli pirstaloitunut moneen suuntaan, toimijoiden välillä oli kahnausta ja kommunikaatio-ongelmia ja esimerkiksi kunnat joutuivat paikkaamaan tuottajayhteisöjen työtä. Suorimpia palautteita olivat kommentit, joissa todettiin että ”Keräys toimii, muttei niiden ansiosta, joiden se olisi pitänyt tehdä” ja ”Ala on hajanainen ja riitainen”. Jo tässä vaiheessa nousivat

Tuottajayhteisöjen alkutaival 2000-luvulla oli voimakkaiden ristiriitojen ja erimielisyyksien aikaa. Jokaisella yrityksellä ja yhteisöllä ja usein myös yksittäisillä henkilöillä oli omat näkemyksensä siitä, miten keräys järjestetään ja kenen toimesta. Lisäksi piti huomioida lakimuutokset. Taustalla vaikutti tietysti myös raha, sillä tuottajat olivat lain mukaan vastuussa keräys- ja kierrätyskuluista. Kuva: Kuvittaja Veikko Laaksonen.

ensimmäistä kertaa esiin henkilökiistat, joiden osa vastaajista katsoi haittaavan asioiden hoitoa ja kampittavan järjestelmää. Sana ”ajojahti” nousi esiin. Vastauksista näki muutenkin, että ne olivat osin täysin vastakkaisia, vastaajatahosta riippuen, esimerkiksi juuri käytännön keräystoiminnan osalta. Myös tuottajayhteisöjen ”bisneslogiikkaa” kritisoitiin, mutta voivatko bisnespohjalta toimivat tuottajat ryhtyä ajattelemaan julkisen toimijan tavoin, ja voiko sellaista niiltä edes vaatia? Pohjalla oleva ideologinen yleishyödyllinen perusvire – julkinen palvelu, ympäristökysymykset, sosiaalinen työllistäminen – loi

haastetta, sillä siitä saattoi saada kuvan, että toiminta oli hyväntekeväisyys-tyyppistä, mitä se ei ollut.

Serty oli ”suurin ja kritisoiduin”. Myös sen nimi, SER-tuottajayhteisö, aiheutti sen, että siihen yhdistettiin helposti koko SER-kierrätyksen yleisasioita. Tuottajat itsessään vaikuttivat olevan varsin tyytyväisiä, sillä jos näin ei olisi ollut, olisivat ne varmasti olleet itse äänessä. ”Suorastaan vihamielisiä” kommentteja tuli kolmannelta sektorilta, mikä on jo tullut esiin edellisessä luvussa. Sertyltä odotettiin huomattavasti enemmän yhteistyökykyä, sidosryhmien kuuntelua ja aktiivista keskustelua, ja sen hallitsevuus markkinoilla huoletti joitakin tahoja.

Johtopäätöksissä todettiin muun muassa, että vuoropuhelu kolmannen sektorin kanssa tuli aloittaa, lobbaukseen laittaa lisää panoksia ja kunnalliset jätelaitokset ja alueelliset ympäristökeskukset asettaa tärkeämmiksi kumppaneiksi viestinnässä. Lisäksi Sertyn olisi tehtävä enemmän kansalaisviestintää ja -vaikuttamista, tuoda sen oma asiantuntijarooli paremmin esille, viranomaissuhteet olisi normalisoitava, sidosryhmävuoropuhetta olisi nostettava aktiivisemmaksi ja oma toiminta olisi tehtävä läpinäkyvämmäksi. Ajatukseksi nousi, että maailma ei tunne Sertyä tarpeeksi. Toiminnan puutteet oli korjattava, taloudellinen viestintä oli jätettävä vähemmälle, ja jo etukäteen olisi määriteltävä kannanotot tulevaisuutta koskeviin vaateisiin.60

Vuoden 2006 lopulla pitkään puheenjohtajana ollut Timo Laatikainen jättäytyi pois61 ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Markku Salovaara Suomen Sähkötuonti Oy:stä. Philipsiä hallituksessa edustanut Elina Yrjänheikki jatkoi varapuheenjohtajana. Puheenjohtajisto sovittiin valittavaksi kahden vuoden toimikauden välein. Hallituksessa toimivat pienten henkilövaihdosten jälkeen Mustan Pörssin, Mielen, Samsung Electronic Nordicin ja Whirlpool Nordicin edustajat. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan välistä työnjakoa päätettiin kehittää niin että tehtävät voitaisiin hoitaa tiimityönä, ja toiminnanjohtaja Timo Valkosen tuli tehdä tarvittaessa valmistelutyötä puheenjohtajiston ohjeiden mukaisesti. Puheenjohtajiston päätehtäväksi vuodelle 2007 katsottiin viranomaisyhteistyön parantaminen – myöhemmin

toimintakertomuksessa kuvattiinkin Sertyn ja PIR:n välistä kanssakäymistä lainausmerkeissä ”keskusteluna”, mikä viittasi suoraan erimielisyyksiin. Hallitukseen tuli pariinkin otteeseen muutoksia jo vuoden 2007 puolella joidenkin henkilöiden siirryttyä uusiin töihin. Vaikka siirrot olivat yritysten sisäisiä, tarkoitti se uusien henkilöiden asettamista Sertyn hallitukseen.

Alkuvuodesta 2007 Serty katsoi viranomaisvalvonnan olevan ”erittäin puutteellista ja ei-neutraalia”, sillä Sertyn mukaan viranomaiset tulkitsivat lainsäädäntöä epäjohdonmukaisesti ja jopa tuottajakohtaisesti. Serty ei kokenut, että laki olisi ollut kaikille sama. Tätä näkemystään Serty perusteli muun muassa sillä, että PIR oli asettanut velvoitteet uudelleenkäytön järjestämisestä myös SELT ry:lle, mutta ei ollut asettanut tätä uhkasakkomenettelyyn, toisin kuin Sertyn, sillä PIR:n mukaan SELT oli ryhtynyt toimenpiteisiin noudattaakseen velvoitteita. Serty oli ryhtynyt varsin ajoissa toimenpiteisiin, mutta tulokset eivät olleet mahtuneet viranomaisen aikaraameihin ja asiakirjojen kohdalla on epäselvyyttä.62 Lisäksi tilannetta mutkistivat tuottajayhteisöjen keskinäiset, tulehtuneiltakin vaikuttaneet välit, jotka joidenkin näkemysten mukaan näkyivät vuosien varrella muun muassa Sertyn Timo Valkosen ja Elkerin toimitusjohtaja Veikko Hintsasen välisinä ”kaksintaisteluina”. Toiminnanjohtaja Timo Valkonen toi myös lehdistölle asian tiimoilta vastatessaan esiin ihmetyksensä siitä, että suurin tuottajayhteisö, joka keräsi eniten, joutui erityisesti uhkasakon kohteeksi.

Vuoden 2006 loppuun mennessä Sertyllä oli yli 340 kiinteää keräyspistettä ja yli 200 kiertävää mobiilikeräyspistettä ja kirjalliset sopimukset keräyksen järjestämisestä kattoivat kaikki kunnat, paitsi PIR:n keräyksestä vapauttamat ja Ahvenanmaan. Tämä oli jälleen Sertyn omaa tulkintaa verkoston laajuudesta, ja on periaatteessa aivan mahdollista, että näin oli. Näkemys poikkeaa kuitenkin viranomaisen näkemyksestä, sillä sen arkistoihin eivät kaikki sopimukset, joita Serty kertoi tehneensä, olleet päätyneet, ainakaan allekirjoitettuina. Jos täydennettyjä asiakirjoja pyysi, Sertyn toiminnanjohtaja – jolla oli Sertyn hallituksen valtuutus tiettyihin summiin asti solmia sopimuk-

sia ilman että asia vietiin hallituksen päätettäväksi – saattoi vastata, että sopimuksen toista osapuolta ei saatu kiinni. Kun viranomainen kääntyi toisen osapuolen puoleen, tämä saattoi kiistää kuulleensakaan mistään sopimuksesta. Sertyn toiminta alkoi herättää epäluottamusta, eikä yhdistyksen hallituksella näyttänyt aina olevan tiedossa, mitä toiminnanjohtaja teki. Tämän mahdollisti varmasti myös mainittu valtuutus sopimuksista päättämisissä ja niiden solmimisessa.

Direktiivin maakohtainen minimikeräysvaatimus oli 4 kg asukasta kohden vuodessa.63 Jo yksistään Sertyn keräysmäärä riitti saavuttamaan Suomen kokonaiskeräysvelvoitteen, ja päälle tulivat vielä kaikkien muiden tuottajayhteisöjen keräysmäärät. Käsittelylinjoja SE-romulle oli Forssassa kolme, Kuusakoski Oy:llä, Ekokemilla ja Elwiralla, kahdella ensimmäisellä useampia. Uudelleenkäyttäjiksi Serty nimesi Kuusakosken, Ekokemin, Elwiran, CRT-Finlandin, Cool-Finlandin, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen ja Loimi-Hämeen Jätehuollon. Seuraavan vuoden alussa myös Lapin SER-keräysverkosto oli kokonaisuudessaan toiminnassa. Lapissa Sertyllä oli 20 keräyspistettä, joihin se otti vastaan myös muun muassa lamput.

Serty ei tyytynyt viranomaistaholta annettuun hallintopakkomenettelyyn uhkasakkoineen, sillä se katsoi, etteivät vaatimukset olleet suoraan johdettavissa kansallisesta tai EU:n SER-lainsäädännöstä. Serty valitti hallintopakkopäätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen. Välipäätös64 hallinto-oikeudelta saatiin marraskuussa 2006. Päätöstä tuli avaamaan Sertyn hallitukselle sen asianajotoimiston edustaja, mutta todellisuus ja asiakirjat ovat ristiriidassa.65 Kokouspöytäkirjan mukaan hallinto-oikeuden päätös kohdisti kritiikkiä valvovan viranomaisen tapaan hoitaa tehtäväänsä. Asianajajan mukaan valvovan viranomaisen tehtävä oli val-

Sarjakuvataiteilija Milla Paloniemen kaikille sähkö- ja elektroniikkaromun tuottajayhteisöille piirtämä SER-kierrätys -sivuston kampanjakuva. Kieltämättä tavalliselle kuluttajalle voi välillä tulla siilin kuvassa edustama tunne monimutkaisiksi koettujen kierrätyssääntöjen edessä. Kuva: SERTY.

voa ja ohjata, ei määrätä. Hallintopakkomenettely on kuitenkin laissa siksi, että sillä määrätään toiminnanharjoittaja noudattamaan lakia ja päätöksiä sakon uhalla. Normaalin prosessin mukaisessa välipäätöksessä, jollaisissa toimeenpano usein kielletään ennen kuin asiasta on saatu tehtyä hallinto-oikeudessa virallinen päätös, todetaan, että PIR:n antaman päätöksen luonne ei ollut sellainen, että se olisi pantava välittömästi täytäntöön. Päätöksessä ei esitetä mitään kritiikkiä valvovaa viranomaista kohtaan, toisin kuin Sertyn asiakirjoissa väitetään. Sertyn asianajaja esitti yhdistyksen hallitukselle ennakko-oletuksen, että lopullinen päätös tulisi olemaan Sertyn kannalta suosiollinen. Sitä saataisiin kuitenkin odottaa 6–18 kuukautta.

Serty oli myös päättänyt kutsua muut tuottajayhteisöjen puheenjohtajat yhteistyötapaamiseen tammikuussa 2007 päivittääkseen edellisenä kesänä tehtyjä sopimuksia. Tammikuun tapaamiseen tuli myös ylitarkastaja Teemu Virtanen avaamaan PIR:n ratkaisua lähteä hallintopakkomenettelyn tielle. Syynä oli se, ettei maaliskuussa 2006 tuottajayhteisöjen esittelemää suunnitelmaa ollut toteutettu käytännössä. Tapaamisessa Virtanen myös painotti tuottajayhteisöjen välisen yhteistyön merkitystä toimivan SER-keräyksen takaamiseksi.

Sillä välin, kun hallinto-oikeus tutki Sertyn ja valvovan viranomaisen tulkintaeroja suhteessa lakiin ja asetuksiin, Sertyllä oli näkemyseronsa myös verottajan kanssa. Keskustelu liittyi Sertyn viranomaisen odottamaan kuuden kuukauden käyttömenoja vastaavaan vakuusrahastoon ja sen tulevaan verotukseen verovuosina 2006–2008. Verotukseensa liittyen Serty katsoi olevansa yleishyödyllinen yhdistys, mutta verottaja oli eri mieltä. Se perusteli näkemyksensä esimerkiksi sillä, ettei yleishyödylliseksi itseään nimittävä taho voinut pyrkiä jäsenyritystensä kustannusten minimointiin. Verottajan näkökulmasta Sertyn tosiasiallinen tavoite oli nimenomaan saada aikaiseksi kustannussäästöjä jäsenilleen. Sertyn omista pöytäkirjoista tulee ilmi muun muassa se, että Sertyn viestinnän tuli epäsuorasti pyrkiä tukemaan jäsenyritystensä myyntiä, vaikka sen pääasiallinen tehtävä oli hoitaa näiden puolesta SER-laitteiden kierrätys. Lisäksi Sertyn tehtävä oli sen vuosien 2007–2008 strategian mukaan pyrkiä ohjaamaan ja

johtamaan alan kehitystä SE-laitteiden maahantuojien ja valmistajien etujen mukaisesti. Tämä ja jäsenyritysten myynnin tukeminen ovat ristiriidassa yleishyödyllisen järjestön ajatuksen kanssa, siitäkin huolimatta, että varsinainen kierrätyksen järjestäminen ja hoitaminen on selvästi yleishyödyllistä monin tavoin.

Clearingia niin Sertyn sisäisesti jäsenten välillä kuin eri tuottajatahojen välillä pohdittiin käytännössä jatkuvasti, ja se näyttää olleen yksi merkittävimmistä haasteista yhdistyksen ensimmäisinä vuosina. Apuna laskemiseen ja määrittelyihin pyrittiin käyttämään myös vertailutilastoja eri tuottajayhteisöjen noudoista SER-keräyspisteistä. Tuottajayhteisöjen PIR:lle antamien raporttien mukaan Serty keräsi vuonna 2006 noin 20 500 tonnia (52 %), Nera 12 000 tonnia (30 %) ja Elker 7 000 tonnia (18 %). Jos vertailtiin kunnallisten jätelaitosten antamissa raporteissa ilmoitettuja noutoja niiden keräyspisteistä, Serty oli vastannut 66,5 % noudetusta volyymista, Neran osuus oli 19,2 % ja Elkerin 14,3 %.

Serty ja Nera kävivät keskusteluja niin Lapin keräyksestä kuin re-usestakin. Nera oli halukas liittymään mukaan myös Ahvenanmaan SER-keräysjärjestelmään samoilla ehdoilla kuin Lapin keräykseen. Operatiivisen yhteistyön tuli kuitenkin olla sellaista, että se ei lisäisi vaan pikemminkin vähentäisi Sertyn kustannuksia. Mikäli operatiivisen yhteistyön kautta saataisiin siirrettyä Sertyltä Neralle noin 40–45 % keräyspistevastuista ja noin 30–40 % kulutuselektroniikan keräys- ja kuljetusvastuista, jakaantuisi silloin noin 90 % SER-vastuista oikeudenmukaisesti tuottajatahojen vastuiden mukaisesti. Muutoksella voitaisiin vastata sekä jätelaitosten toiveisiin että selkiyttää tilannetta keräyspisteissä. Se myös poistaisi vastuuta Sertyn harteilta sikäli, että neuvotteluhetkellä Serty oman tulkintansa mukaan hoiti omaa ”vastuuosuuttaan” suurempia keräys- ja käsittelytehtäviä. Kuten edellä on jo todettu, ei jätelaissa kuitenkaan ole määritelty tuottajayhteisöjen keskinäisiä vastuuosuuksia, jolloin lain asettamat vaatimukset tulee erottaa tuottajayhteisöjen keskinäisistä sopimuksista. Jos tuottajayhteisöt kahdenkeskisissä sopimuksissaan olivat sopineet tietyistä vastuuosuuksista, silloin Sertyn näkemys piti paikkansa. Operatiivinen

yhteistyö ja aluejako Tampereen ja Turun talousalueilla, jotka käsittivät noin 15–20 % Suomen SER-kertymästä, käynnistettiin kesällä 2007. Sen oli tarkoitus olla aluksi voimassa vuoden loppuun asti. Käytännössä Nera otti vastuulleen kaikki Pirkanmaan Jätehuollon SER-keräyspisteet ja Serty kaikki Turun Jätehuollon ja Turun lähikuntien SER-keräyspisteet. Elkerin toivottiin tulevaisuudessa myös liittyvän yhteistyöhön.

Kaikkien tuottajayhteisöjen puheenjohtajat kokoontuivat kevään 2007 aikana kolme kertaa keskustelemaan yhteistyöstä. Sertyä edustivat puheenjohtaja Markku Salovaara ja hänen lisäkseen hallituksen jäsen, Mustan Pörssin Ari Myllymäki. Neralta neuvotteluissa olivat Sonyn, HP:n ja Electroluxin edustajat ja Elkeriltä Nokian ja Elkerin oma edustus. Helposti asiat eivät kuitenkaan olleet ratkaistavissa, mistä kertonee ympäristöministeriössä huhtikuun lopulla järjestetty viranomaisen ja tuottajayhteisöjen puheenjohtajien palaveri. Palaverissa tuotiin esiin, ettei ”mikään toimi”. Viranomainen halusi tuottajien tiedottavan yhdessä ja keräysverkoston olevan yhteinen. Sertyn hallituksen puheenjohtaja Markku Salovaara raportoi hallitukselle kuulleensa PIR:n Teemu Virtaselta, että kaikkien tuottajayhteisöjen raportointi ei välttämättä ollut kovin luotettavaa. On kuitenkin epäselvää, viittasiko Salovaara ”kaikilla” nimenomaan kaikkiin, eli myös Sertyyn, vai vain joihinkin yksittäisiin tuottajayhteisöihin. Virtasen mukaan puutteita raportoinnissa oli vielä tuossa vaiheessa kaikilla tuottajayhteisöillä, erityisesti markkinoille laskettujen tuotteiden määrissä.66

Yhteistyöneuvotteluissa tuottajayhteisöt toivat esiin erilaisia malleja, kuten yksi tuottajayhteisö useilla tuoteryhmälinjoilla. Electrolux katsoi, että päätösvalta mahdollisessa yhdessä ja ainoassa tuottajayhteisössä tulisi järjestää jäsenyritysten koon mukaan. Mitä isompi markkinaosuus, sitä enemmän päätösvaltaa. Neran jäsenille näytti olevan yhteistä se, että ne halusivat jokainen hoitaa kierrätyksensä itse. Sony katsoi, että päätöksenteossa tuli olla mahdollisuus individuaaliseen järjestelmään. Siitä, että keräysverkoston tulisi olla yhteinen, neuvottelujen eri tahot olivat samaa mieltä. Yhtä ainoaa

tuottajayhteisöä ei kuitenkaan uskottu syntyvän. Tästä yhtenä esimerkkinä olivat Sertyn hallituksessa toimivan Samsung Electronic Nordicin Mika Lehtosen käymät keskustelut Sonyn Kari Erikssonin kanssa. Niistä välittyi selvästi Sonyn skeptinen suhtautuminen yhden ainoan tuottajayhteisön mallia kohtaan.

Kaikkien tuottajayhteisöjen yhteisten neuvottelujen tuloksena oli päätetty hoitaa vanhat tuottajayhteisöjen väliset velat ”selvänä rahana”, ja vuosien 2005–2007 clearingia selvittämään valtuutettiin PricewaterhouseCoopers Oy (PwC). Neran ja Sertyn näkemykset lähenivät vähitellen toisiaan, mutta syksyn 2007 edetessä Elker alkoi asemoitua yhä kauemmas kahdesta edeltävästä. Loppuvuodesta valvova viranomainen ilmaisi olevansa tyytyväinen tuottajayhteisöjen väliseen yhteistyöhön. Sertyn puheenjohtaja Markku Salovaara totesi, ettei PIR enää korostanut myöskään uudelleenkäyttöön liittyviä asioita. PIR:n Teemu Virtasen mukaan ratkaisevassa roolissa asioiden saamisessa vihdoin tyydyttävään järjestykseen oli nimenomaan se, että tuottajayhteisöjen puheenjohtajat ja mahdolliset muut edustajat istuivat yhteiseen neuvottelupöytään ja pyrkivät tosissaan ratkaisemaan ongelmakohtia. Virtanen tuo asian esiin myös humoristisessa kolumnissaan, jonka hän kirjoitti vuonna 2008 teknologiateollisuuden sidosryhmille suunnattuun Visio-julkaisuun. Kolumnissa Virtanen tulee verranneeksi keskenään tappelevien tuottajayhteisöjen toimintaa päiväkotilasten hiekkalaatikolla tapahtuviin riitoihin ja mainitsee kysyneensä päiväkodin johtajana toimineelta veljeltään, mitä voisi tehdä, kun ”– – kolme aikuista istuu samassa hiekkalaatikossa ja mätkii toisiaan lapioilla”. Ja jos asiaan yritti puuttua, seuraavaksi yhteyttä otti kolme juristia, jotka kaikki kielsivät tietävänsä mitään hiekkalaatikon olemassaolosta tai siitä että ”– – lapio olisi vielä keksitty”. 67

Pitkään käsittelyssä ollut uhkasakko-asia ajankohtaistui jälleen alkuvuodesta 2008 hallinto-oikeuden päätöksen myötä. Päätös oli ennakko-oletuksen vastaisesti Sertyn kannalta negatiivinen, mutta esimerkiksi SER-alalla toimivien ja uudelleenkäyttöä kannattavien sosiaalisten yritysten näkökulmasta toivottu, sillä taholla kun toivottiin pelisääntöjen selkiytymistä. Päätöksen mukaan Sertyn oli

toteutettava reuse-tarkastus kaikelle keräyspisteisiin palautuneelle SER-materiaalille. Serty saisi kuitenkin itse päättää, missä ja miten tarkastus tehtäisiin. Hallinto-oikeuden päätös tulisi lainvoimaiseksi, jos siitä ei valitettaisi, ja se taas tarkoitti sitä, että uhkasakko voitiin määrätä kolmen kuukauden sisällä lainvoimaisesta päätöksestä. Sertyn hallitus päätti ensin pelata aikaa ja valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Se antaisi lisäaikaa selvittää, miten reuse-tarkastus toteutettaisiin hyväksytysti, ja sitten todella toteuttaa se.

Päätös valittaa joutui kuitenkin nopeasti hallituksen uudelleen arvioitavaksi. Pian valituspäätöksen jälkeen Sertyn varapuheenjohtaja Mika Lehtonen tapasi PIR:n Teemu Virtasen ja muiden tuottajayhteisöjen puheenjohtajat. Kokouksen perusteella Lehtonen arveli, että mahdollinen valitus hallinto-oikeuden päätöksestä saattaisi merkittävästi vaikeuttaa Sertyn yhteistyötä valvovan viranomaisen kanssa. Välien parantaminen viranomaisiin olikin merkitty jo edellisen vuoden tavoitteisiin, joten kyseessä olisi sikäli harmillinen askel taaksepäin. PIR:n Virtanen oli myös antanut tuottajayhteisöille siimaa, sillä tuottajat saisivat rauhassa kaksi vuotta aikaa toimivan reuse-tarkastuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Jos Serty yhdessä muiden tuottajayhteisöjen kanssa hoitaisi tämän ja muut, hieman pienemmät vaatimukset kuntoon, ei PIR veisi uhkasakkoasiaa eteenpäin sen enempää Sertyn kuin Nerankaan osalta. Sertyn hallitus päätti perua valituksen hallinto-oikeuden antamasta päätöksestä.

Alkuvuodesta PIR antoi kommenttinsa tuottajayhteisöjen keskenään luomaan uudelleenkäyttösopimusmalliin, jota tuottajayhteisöt myös sen perusteella muokkasivat. Serty ja Nera solmivat sopimuksen yhteisestä reuse-järjestelmästä. Kumpikin voisi ilmoittaa ”toisen” reuse-toimijat ominaan, kuluttajapalvelu ja tiedotus hoidettaisiin yhteisillä reusea koskevilla internetsivuilla. Lisäksi keräyspisteisiin lisättäisiin kattavat reuse-ohjeet. Yhteistyötä tarjottiin myös Elkerille. Toimiin piti ryhtyä pikaisesti, sillä Nera ja Serty lupasivat PIR:lle toimittavansa sille kattavan selostuksen järjestelmästään jo seuraavan kuun vaihteessa.

Tuottajayhteisöjen välinen yhteistyö ja yhteisen SER-palveluyhtiön perustamisaikeet olivat osittain solmussa syksyllä 2008. Nyt

keskusteluissa ei ollut mukana Nera, vaan Serty, FLIP, SELT ja ICT. Käytännössä suunnitelma oli, että Serty ”sulautuisi” Elser Oy:ksi kaavailtuun palveluyhtiöön. Keskustelukumppaneista FLIP oli Sertyn mukaan epäileväisin yhteistä palveluyhtiökuviota kohtaan. Electrolux sen sijaan oli ilmaissut kiinnostuksensa hanketta kohtaan, ja sille kaavailtiin paikkaa Sertyssä. Mahdollisille eri osakkaille kaavailtiin eri vastuita. Muun muassa Sertyn vastuulle tulisivat tietyt SER-laitteiden ryhmät,68 eli Serty vastaisi niiden tuoteryhmistä ja asettaisi puheenjohtajan. Pienille tuottajille ei tulisi hallintokulumaksuja ollenkaan ja palveluyhtiö hoitaisi kaikki sopimusasiat. Sertyn hallitus pyysi ja sai vuosikokoukselta periaatepäätöksen ja luvan jatkaa neuvotteluja mahdollisesta liittymisestä. Vuosikokouksessa esitettiin kuitenkin Sertylle kritiikkiä siitä, ettei se ollut tiedottanut jäsenilleen prosessista riittävästi. Pohdittiin myös, katoaisivatko Sertyn 3,5 miljoonaa euroa vakavaraisuutta muiden käyttöön. Puheenjohtaja perusteli yhteistä palveluyhtiötä monilla hyödyillä, kuten isoilla kustannussäästöillä. Myös entinen puheenjohtaja Salovaara esitti henkilökohtaisena näkemyksenään, että tulevaisuudessa päämääränä tulisi olla vain yksi tuottajayhteisö. Hallitus sai äänin 8–5 valtuudet jatkaa neuvotteluja, kun puheenjohtaja Mika Lehtonen oli ensin todennut, että joku päätös asiasta on saatava aikaiseksi. Lopulta Elser-suunnitelma kuitenkin hautautui. Riittävän suuret yhteiset näkemykset puuttuivat.

Neran ja Sertyn yhteistyö nousi tapetille huhtikuussa 2009 Sertyn toiminnanjohtaja Timo Valkosen ja Neran projektikoordinaattori Timo Hämäläisen välisissä keskusteluissa. Valkonen totesi, että Sertyn hallituksen kokouksessa oli juuri pohdittu Neran operatiivisen johdon olevan tyytymätön Sertyn operatiivisen johdon toimintaan tai yhteistyöhön. Valkosen mukaan Neran operatiivinen johto ylipäänsä saattoi olla tyytymätön yhteistyöhön Sertyn ja Neran välillä. Neran Hämäläinen vastasi Sertyn ja Neran operatiivisen yhteistyön olevan toimivaa ja viittasi onnistumisiin muun muassa Lapin ja Ahvenanmaan keräyksissä, vuotta aiemmin toteutettuun kulutuselektroniikan clearingiin ja aluejakoon sekä uudelleenkäyttöön. Merkittävänä yhteistyön askeleena Hämäläinen piti nimenomaan kulutuselektroniikan