8 minute read

Anteeksi, mutta saako korjata? Kolmas sektori ja re-use

Next Article
Lähteet

Lähteet

kuussa tehneet. Se ei ollut kuitenkaan toteutunut. PIR:n mukaan Sertyllä oli julkinen maininta vasta 177 vastaanottopisteestä, vaikka sen piti käsittää 254 kuntaa ja 309 keräyspistettä. Myöskään uudelleenkäyttösuunnitelma ei ollut mennyt läpi, vaan PIR liitti sen uhkasakkomenettelyn piiriin.

Keräyspisteverkosto-suunnitelmien ja -toteutuksen suhteen oli vaikeaa pysyä ajan tasalla. Yhtenä ongelmana oli se, että Sertyn toiminnanjohtaja toimitti usein, jopa muutamien viikkojen välein, viranomaiselle erilaisia listoja keräyspistekattavuudesta. Mitään allekirjoitettuja sopimuksia ei kuitenkaan meinannut löytyä. Kun toiminnanjohtajalta tiedusteltiin sopimusten perään, hän kertoi aina olemassa olevasta sopimuksesta jonkin jätelaitoksen kanssa. Kun viranomainen kääntyi kyseisen jätelaitoksen puoleen, ei siellä välttämättä ollut kuultukaan mistään sopimuksesta.49

Advertisement

Anteeksi, mutta saako korjata? Kolmas sektori ja re-use

Kesäkuussa 2004 Sertyn hallituksessa käsiteltiin Kierrätyskeskusten liiton kirjettä ympäristöministeriölle. Liitto, joka oli ollut useiden kierrätyskeskusten voimin mukana SYKEn SER-kierrätyksen pilottivaiheessa maaliskuusta 2000 alkaen, oli huolissaan siitä, että tuottajajärjestelmän käynnistyessä kierrätyskeskukset eivät enää saisi riittävästi SER-laitteita kunnostettaviksi myyntiä varten. Sertyn hallituksen kanta oli, että kierrätyskeskukset voisivat markkinoida omia palvelujaan kuluttajalle ja saada SER-laitteita sitä kautta. Jos taas kuluttaja toimittaisi laitteensa yleisiin keräyspisteisiin, ne toimitettaisiin sieltä suoraan purkukäsittelyyn tai metalliromuksi. Sertyn hallitus totesi tammikuussa 2005, että käytännön keräyslogistiikan vuoksi kuluttajan päätös on ratkaiseva. Jos kuluttaja haluaa vanhan laitteensa kunnostettavaksi, hän voi viedä sen kunnalliseen kierrätyskeskukseen. Kun keräysjärjestelmä käynnistyi toden teolla elokuun alussa 2005, keskustelu uudelleenkäytöstä (re-use, nykytermi uudelleen-

käytön valmistelu) aiheutti arvostelua tuottajien järjestämää keräystä kohtaan. Huolen ytimessä oli se, että kierrätyskeskukset eivät enää saisi riittävästi vanhoja SE-laitteita kunnostettaviksi, koska kuluttajat palauttaisivat vanhat laitteensa suoraan SE-romujen keräyspisteisiin. Toinen piikki tuli kuluttajilta itseltään, etenkin pienemmiltä ja syrjäisemmiltä paikkakunnilta tai niiltä, jotka olivat tottuneet asioimaan kierrätyskeskuksissa. Heidän näkemyksensä mukaan kierrätys oli käytännössä mennyt huonompaan suuntaan. Sertyn hallitus päätti antaa lehdistötiedotteen syyskuun loppupuolella. Se halusi sillä ilmoittaa elokuun keräystuloksia ja painottaa kierrätyksen tavoitteita tuottajien näkökulmasta. Niitä olivat keräyksen tehokkuus, materiaalien kierrätys, kunnostustoiminnan laatuvaatimukset ja uusien laitteiden ympäristöominaisuudet. Sertyn jäsenillä oli laitteiden kunnostukseen liittyen toki ”oma lehmä ojassa”, mutta perustelutkin kävivät järkeen. Sertyn puheenjohtaja Timo Laatikainen, joka itse oli UPO-kodinkoneita valmistavan AM-Kodinkoneet Oy:n toimitusjohtaja, Jos kuluttaja pääsi helposti selvensi useaan otteeseen julkisuudessa tuottajien näköeroon vanhasta laitteesta, kulmaa. Totta kai tuottajia kiinnosti keräysjärjestelmän osti hän helpommin uudenkin. luominen, sillä järjestelmä paransi niiden liiketoimintaedellytyksiä. Kodinkonevalmistajien näkökulmasta uuden laitteen ostaminen oli usein myös ympäristöteko: laitteita kehitettiin koko ajan paremmiksi, kuluttamaan vähemmän sähköä, vähemmän vettä ja vähemmän pesuaineita. Laitteiden valmistuksen ja purkamisen osuus ympäristökuormituksessa koko laitteen elinkaaresta oli laskettu olevan alle 10 %. Laitteen käyttö oli se, mikä rasitti ympäristöä eniten. Suomen Luonnonsuojeluliitto, Työttömien valtakunnallinen yhteistoimintajärjestö (TVY) ja kierrätyskeskukset kimmastuivat uuteen lakiin ja järjestelmään. Kierrätyskeskukset eivät olisi mielellään luovuttaneet hyötyjäteasemille ja tuottajayhteisöille kierrätyskeskukseen tulleita kodinkoneita, ennen kuin ne olisivat todella loppuun käytetyt. Kierrätyskeskuksilla pelättiinkin, että yhä useampi käyttökelpoinen tavara joutuisi romutettavaksi. Kierrätyskeskusten asiakkaista useilla ei myöskään ollut varaa ostaa uusia laitteita. Kierrätyskeskuksille tuodut kodinkoneet tarkastettiin ja korjauskelpoiset

korjattiin, osa purettiin varaosiksi ja vasta ”toivottomat tapaukset” toimitettiin hyötyjäteasemille.

Taustalla oli vaikuttamassa myös työllisyyskysymys. Kierrätyskeskuksilla oli tärkeänä pitämänsä sosiaalinen vastuu työntekijöistään. Kierrätyskeskukset olivat työllistäneet muun muassa pitkäaikaistyöttömiä tai vaikeasti työllistyviä jo useiden vuosien ajan. Esimerkiksi Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen palveluksessa oli vuosina 1990–2000 1 273 ihmistä, ja etenkin vuosina 1991–1996 työllistettyjä oli vuosittain liki 100.50 Korjattujen tuotteiden myynnillä eri kierrätyskeskuksissa toivottiin taattavan palkka työntekijöille. TVY:n puheenjohtaja Lea Karjalainen laski, että yli 5 000 henkeä sai vuosittain töitä kierrätyskeskuksista. Raision Ekotorilta huomautettiin elokuussa 2005, että sähköromut muodostivat yli 90 % keskuksen tuloista. Ekotori arveli toiminnan loppuvan, jos romut vietäisiin heiltä pois. Käytännössä Kierrätyskeskusten yhdistys ry katsoi, että tuottajien tahto soti jätelakia vastaan, sillä se hankaloitti laitteiden kiertoa uudelleen käytettäväksi. Saattoipa lehdistössä tulla vastaan myös näkemyksiä, joiden mukaan kierrätys oli menossa huonompaan suuntaan – mikä ei käytännössä pitänyt paikkaansa. Turun Sanomissa syyskuussa 2005 Suomen kierrätyskeskusten yhdistys ry:n puheenjohtaja Jarkko Metsätähti kuitenkin kirjoitti ”direktiivin ohittavan ympäristönsuojelun”, sillä ympäristön kannalta olisi ollut parempi – ja tätä ajatusta myös direktiivi tuki – kunnostaa mahdollisimman iso osa koneista ennen kuin ne murskattaisiin raaka-aineeksi.

Mitä uudelleenkäyttöön tuli, kodinkonevalmistajilla oli kuitenkin melko selvä näkemys. Korjatut koneet olivat jo pelkästään maineen kannalta imagoriski jopa isoille ketjuille. Sertyn Timo Valkonen perusteli Turun Sanomissa 30. elokuuta tuottajien näkökulmaa vastuukysymyksillä. Tuottajat halusivat, että laitteet kunnostetaan heidän valtuuttamissaan huoltoliikkeissä. Laitteiden kunnostukseen kun oli tullut lisävaatimuksia niin kuluttajansuojan kuin sähköturvallisuudenkin kannalta. Vastuu kunnostetusta laitteesta kaatuisi aina viime kädessä valmistajan tai maahantuojan niskaan, vaikka lain mukaan korjatun laitteen toimivuudesta ja turvallisuudesta vastaa se, joka

Kierrätystyöntekijä Rane Haverinen purkuhommissa Kajaanin Asema-alueen kierrätyskeskuksessa (nykyisin nimeltään Entrinki) vuonna 2005. Kuva: Entrinki, Kajaani.

Kylmälaitteiden purettuja osia odottamassa poiskuljetusta Asema-alueen kierrätyskeskuksessa vuonna 2004. Kuva: Entrinki, Kajaani.

laitteen luovuttaa uudelleen käyttöön, eli kierrätyskeskus. Turvatekniikan keskukselta Valkosen kommenttiin annettiin kuitenkin toinen näkökulma. Kierrätyskeskusten korjaustyö tapahtui valvotusti ja tietyt ehdot täyttäen, ja laitteet tarkastettiin ennen myyntiä. Kierrätyskeskukset valittivat myös joutuneensa korvat punaisina kuuntelemaan haukkuja asiakkailta, kun sähköromun tuojia jouduttiin uuden lain myötä käännyttämään. Vastaanotto oli sallittu vain toimiville laitteille. Kierrätyskeskusten ja tuottajayhteisöjen kiistasta keskusteltiin myös A-studiossa elokuun lopulla 2005.

Uudelleenkäyttöä käytiin läpi myös viranomaisen kanssa. Pirkanmaan Ympäristökeskus vaati Sertyltä lisäselvityksiä uudelleenkäytön järjestämisestä jätelain 18 §:n mukaisesti. Sertyllä ja Electroluxilla oli suunnitelmissa ottaa käyttöön samanlainen malli uudelleenkäytön toteutuksessa, ja siihen oli Sertyn tulkinnan mukaan saatu ”alustava hyväksyntä” myös valvovalta viranomaiselta yhteisesti käydyissä keskusteluissa. Näkemys alustavasta hyväksynnästä on kuitenkin jälleen yksi kiistanalainen asia, sillä valvova viranomainen ei anna virallisesti alustavia hyväksyntöjä. Sertyn tapa toimia herätti kritiikkiä myös viranomaispuolella: tuottajayhteisön edustaja saattoi tulla esittelemään ajatuksiaan PIR:lle tai jollekin toiselle viranomaistaholle, ja jos asiaa ei heti tyrmätty, se saatettiin Sertyn puolelta tulkita hyväksytyksi, mistä ei välttämättä lainkaan ollut kyse. Viedessään tietoa eteenpäin muille tahoille Serty saattoi johtaa niitä harhaan.

PIR palasi asiaan elokuussa todeten, ettei toimintamalli ollut tuottajien järjestämää laitteiden uudelleenkäyttöä vaan normaalia huoltotoimintaa ja käytettyjen laitteiden myyntiä. Se vaati ”uskottavaa” ehdotusta Sertyltä uudelleenkäytön järjestämiseksi, ja Sertyn näkemyksen mukaan tarvittiin myös epäsuorasti tehty sopimus kierrätyskeskusten kanssa. Serty alkoi valmistella uutta esitystä muokatusta mallista. Sen mukaan uudelleenkäyttö toteutuisi valikoitujen keräyspisteiden ja valikoitujen huoltoliikkeiden kanssa tehtynä yhteistyönä. Neuvotteluissa ympäristöministeriön kanssa syyskuun puolivälissä 2005 Serty ehdotti, että työlle asetettaisiin tarkat laadulliset ja tekniset kriteerit, jotta laitteiden käyttöturvalli-

suus voitaisiin varmistaa. Ministeriöstä todettiin järjestelmän täyttävän lain vaatimukset, mutta päätös asiassa tulisi toimivaltaiselta viranomaiselta eli Pirkanmaan Ympäristökeskukselta. Ministeriön kansliapäällikön näkemyksen mukaan kierrätyskeskukset ”– – tulevat toteamaan, ettei asia lopulta olekaan niin paha”.51 Sertyn hallitus kokousti samana päivänä ministeriön edustajien kanssa olleen kokouksen kanssa, ja hallitus katsoi, että PIR:n vaatimukset uudelleenkäytön ratkaisuun olivat taustaltaan pikemmin poliittisia kuin lakiin ja asetuksiin pohjaavia. Lokakuussa Serty oli ympäristövaliokunnan kuultavana eduskunnassa sekä keräysverkostosta että SER-laitteiden uudelleenkäytöstä.

Maaliskuussa 2006 muun muassa Kouvolan Sanomissa ja Pohjolan Sanomissa TVY:n puheenjohtaja Lea Karjalainen kirjoitti, että ”– – Suomen vanhin tuottajayhteisö SERTY, jota on rakennettu jo vuosikaudet kuten Iisakin kirkkoa, ei vieläkään pysty esittämään mitään järkevää uudelleenkäyttösuunnitelmaa keräykseen tuleville laitteille”. Sertyssä pohdittiin, pitäisikö työttömien järjestöön kohdentaa parempaa viestintää, kun se näytti kovasti jälleen aktivoituneen syksyn jäljiltä. Hieman myöhemmin Metro uutisoi Helsingissä, kuinka sähkölaitteiden keräys ei ollut onnistunut lisäämään uudelleenkäyttöä, siihen kun päätyi keräyksestä vain noin prosentin verran tavaraa. Ylitarkastaja Virtanen totesi lehdessä, että ”Tämä ei nyt mene niin kuin lainlaatija on tarkoittanut”, sillä ensisijainen tavoite oli kierrättää koneet uuteen käyttöön ja vasta toiseksi ottaa raaka-aine talteen.52 Virtasen mukaan yritysten eli tuottajayhteisöjen jäsenten omien huoltoketjujen kautta uudelleenkäyttöön ei juuri päässyt suuria kodinkoneita, ja suurten maahantuojien ja valmistajien yhteisjärjestö Serty suhtautui kierrätyskeskuksiin ja työpajoihin nihkeästi. Samassa yhteydessä tuotiin esiin, että tuottajayhteisö Elker, joka keskittyi erityisesti atk-laitteisiin ja elektroniikkaan, oli puolestaan tehnyt uudelleenkäyttösopimuksia useiden tahojen kanssa. Yksi näistä oli Työ & Toiminta Helsingin Herttoniemessä. Sinne tuodusta tavarasta toiminnanjohtaja Kari Honkanen arvioi noin 20 prosenttia päätyvän uudelleenkäyttöön.

Kierrätyskeskukset olivat jo pitkään ennen tuottajavastuun voimaanastumista tehneet sähkö- ja elektroniikkaromun keräys- ja kierrätystyötä siinä mittakaavassa, mikä niille oli mahdollista. Kierrätyskeskuksissa pyrittiin huoltamaan ja korjaamaan sähkö- ja elektroniikkalaitteita ja sitä kautta saattamaan mahdollisimman iso osa kerätystä tavarasta uudelleenkäyttöön. Kuva: Heikki Kivijärvi, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus.

Kolmannen sektorin kanssa pyrittiin laatimaan uudelleenkäyttösopimuksia kesällä 2006. Uudelleenkäyttö tuli kuitenkin osaksi PIR:n Sertylle asettamaa uhkasakkomenettelyä. Sen mukaan kaikissa vastaanottopisteissä, niin kiinteissä kuin mobiilipisteissä, olisi marraskuun puoliväliin mennessä alettava tarkistaa kaikki uudelleenkäyttöön soveltuvat laitteet ja osat. Sertyn tuli myös edistää vastaanottopaikkaan toimitetun SE-laitteen uudelleenkäyttöä. Uhkasakkomenettelyn alkaessa PIR katsoi, ettei Sertyn senhetkinen keräysjärjestelmä täyttänyt vaatimuksia, koska laitteita ei tarkastettu eikä niitä ohjattu uudelleenkäyttöön. Uudelleenkäyttösopimukset oli tehty Kuusakosken, CRT-Finlandin ja Cool-Finlandin kanssa, mutta PIR katsoi, etteivät ne olleet varsinaisia uudelleenkäyttösopimuksia. Serty tulkitsi asiaa eri tavoin, ja muun muassa Kuusakoski lähetti PIR:lle asiaa koskevan vastineen. Aivan vuoden lopulla Sertyn lakiasiainhoitaja huomautti eri selvitysten perusteella, että 3. sektori ei ollut pyrkinyt ensisijaisesti SER-laitteiden uudelleenkäyttösopimuksiin, vaan se näytti pyrkineen SER-materiaalivirran esikäsittelijäksi.

Tuottajayhteisöjen keskinäiset näkemyserot nousevat esiin myös uudelleenkäytön suhteen. Kiertotalouden erikoislehti Uusiouutiset käsitteli aihetta numerossaan 5/2006. Pienilevikkinen ammattilehti tavoitti hyvin kierrätysalan ammattilaisia. Uutisessa Elkerin toimitusjohtaja Veikko Hintsanen kritisoi Neraa ja Sertyä. Hän katsoi näiden saaneen taloudellista etua siitä, etteivät ne olleet järjestäneet uudelleenkäyttöä lain edellyttämällä tavalla, toisin kuin Elker. Neralta oma epäonnistuminen riittävässä uudelleenkäyttöön ohjaamisessa tunnustettiin. Sen hallituksen puheenjohtaja, Electroluxin Pekka Lindfors kuitenkin totesi, että uudelleenkäyttösopimuksia pyrittiin koko ajan tekemään lisää. Nera kävi myös neuvotteluja Suomen Elektroniikan kierrättäjien yhdistyksen SEKYn kanssa siitä, voitaisiinko uudelleenkäyttöä lisätä. Sertyn Timo Valkonen kertoi tuottajayhteisön järjestäneen uudelleenkäyttöä Kuusakosken, Cool Finlandin ja CRT Finlandin kanssa. Pekka Lindfors toi esiin tärkeän seikan, joka liittyi tuottajayhteisöjen eroihin: 20 vuotta vanhalle liedelle ei korjattunakaan saanut helposti uudelleenkäyttömahdollisuutta. Ihmisiä ei vain

kiinnostanut. Tässä suhteessa sähkö- ja elektroniikkaromut olivat keskenään eri asemassa. Uusiouutisten päätoimittaja Elina Saarinen nosti esiin pääkirjoituksessaan myös kuluttajan: ”Kaiken sekasorron keskellä kuluttaja pyörii hajonnut leivänpaahdin kädessään ja miettii, mihin tämän toimittaisin”.

Paria vuotta myöhemmin vuonna 2008 Uusiouutisissa Sosiaalisen yritystoiminnan forumin pääsihteeri Eveliina Pöyhönen kirjoitti kierrätyksen ja uudelleenkäytön alalla toimivan useita sosiaalisia yrityksiä, jotka erikoistuivat sähkö- ja elektroniikkaromuun. Sosiaalisessa yrityksessä tarjotaan töitä pitkäaikaistyöttömille ja työllistetään myös vammaisia ja osatyökykyisiä henkilöitä. Näissä yrityksissä uudelleenkäytölle pyrittiin saamaan iso rooli ja maksimaalisen voitontavoittelun sijaan tähdättiin työpaikkojen säilyttämiseen ja toiminnan kehittämiseen. Esimerkiksi verkostoyritys NetSer ja sen neljä sosiaalista yritystä Neo-Act Oy, Ekokaarina, Bovallius-Palvelut Oy ja Tervatulli Oy työllistivät vuonna 2007 yli 100 vaikeasti työllistyvää henkilöä useilla paikkakunnilla. NetSer teki yhteistyötä Elkerin kanssa.

Kolmannen sektorin toimijoiden ongelma oli yleensä ollut se, että ne eivät yksittäisinä olleet tarpeeksi suuria ja kokonaisuutena kierrätyskeskusten verkosto oli hieman hajanaisen oloinen. Siksi ne eivät ole voineet tarjota uudelleenkäytön valmistelun palveluita esimerkiksi koko Länsi-Suomen alueelle. Olisi tarvittu selkeästi suurempia taloudellisia investointeja. Sopimusten tekeminen pienten yksiköiden kanssa taas on tuottajayhteisön näkökulmasta hankalaa. Vain useiden pienten yhteenliittyminen takaisi riittävän isot resurssit. Tällä hetkellä on joitakin isompia toimijoita, jotka tekevät myös esikäsittelyä kierrätystä varten.53

This article is from: