Älä paisko jääkaappia mökkipolulle – Serty ja alkuvuosien julkisuus

Älä paisko jääkaappia mökkipolulle – Serty ja alkuvuosien julkisuus

Serty on ollut lyhyen historiansa aikana joitakin kertoja julkisuudessa, ja erityisen paljon julkisuutta tuli juuri keräyksen käynnistyessä vuosina 2005–2006. SER-laitteiden uusi tuottajavastuu ja keräysjärjestelmä herättivät luonnollisesti paljon keskustelua myös tiedotusvälineissä, kuten muutokset yleensä tekevät. Yleisesti sähkö- ja elektroniikkaromun tuottajavastuuseen liittynyt keräyksen käynnistyminen oli ”Valtaosa kuluttajista hyötyi SER-keräyslaajalti esillä tiedotusvälineissä, isoista valtakun- järjestelmän pystyyn pistämisestä, silnallisista lehdistä aina pieniin paikallislehtiin lä vaikka muutamassa paikassa oli jo asti. Mainintoja aiheesta tuli pelkästään vuodelle hyvät järjestelmät, toisista ne puuttui2005 satoja. Huippukuukausi oli elokuu, kun vat kokonaan. Pirkanmaan Jätehuolto mainintoja oli koko mediakentässä hieman yli hoiti keräystä, siis kunnallinen yhtiö, 400 ja syyskuussakin yhä yli 180. Uutisoinnissa mutta esimerkiksi YTV:n jätehuolto keskityttiin selittämään tuottajavastuun merki- ei. Monessa paikassa piti laittaa sekatys ja mitä se tarkoitti kuluttajan näkökulmasta. jätteeseen, viedä paikalliselle romuMihin voi viedä SER-laitteensa ja milloin, mitä kauppiaalle, tai kierrätyskeskukseen, se maksoi? Monin paikoin kerrottiin myös jos sellainen paikkakunnalla oli.” monien SER-laitteiden sisältämistä haitallisista aineista ja ohjattiin kuluttajia välttämään romun viemistä sekajätteeseen. Lehdistö laski välillä myös leikkiä, kun esimerkiksi pieni paikallislehti Kellokas kirjoitti, että ”Enää ei vanhaa jääkaappia kannata kärrätä suurella vaivalla suolle, kun sen voi ilmaiseksi palauttaa jätteenkäsittelyasemalle”.

Monin paikoin uutisointi oli positiivista. Useista kunnista raportoitiin keräysmäärien hieman kasvaneen aiempaan verrattuna ja ihmisten lähteneen liikkeelle odotettua paremmin. Järjestelmä sai kiitosta toimivuudesta ja tehokkuudesta, mutta pelättyjä ruuhkia ei kuitenkaan ollut syntynyt. Niihin oli varauduttu pyytämällä ihmisiä tuomaan alkuun vain kolme tuotetta kerrallaan. Taustalla oli myös varautuminen esimerkiksi purkukohteiden kautta tulevaan materiaalimassaan. Vastaanottopisteisiin ei haluttu rekkalasteittain

purkutyömaiden jääkaappeja. Järjestelmän rakentamisessa oli lähdetty liikkeelle nimenomaan kuluttajista.54

Kuluttajat huomasivat, että SER-laitteiden kierrätys oli muuttunut, ja siitä löydettiin myös arvosteltavaa. Erityisesti hiersi jo aiemmin esillä ollut re-use, mutta myös kierrätysmaksut ja mahdollisten tuttujen keräyspisteiden katoaminen tai muuttuminen ärsytti. Kierrätyskeskusten toimipisteet eivät kuuluneet tuottajavastuun piiriin, joitakin vastaanottopisteitä lukuun ottamatta. Kierrätyskeskukset ottivat kyllä vastaan pieniä eriä kotitalouskäytössä olleita ja yhä toimivia SE-laitteita, mutta eivät esimerkiksi kylmälaitteita tai tietokonenäyttöjä, jotka tuli vastedes toimittaa SE-romun virallisiin vastaanottopisteisiin. Tämä ärsytti monia. Helsingin Sanomat viittasi asiaan pääkirjoitussivullaan 31.7.2005: ”Vanhoista laitteista tuskin pääsee eroon sen helpommin kuin nykyään, sillä keräysasemien määrä on pikemminkin vähenemässä kuin lisääntymässä. Romusta ei kuitenkaan tarvitse enää maksaa toisin kuin nykyisin, kun vanhan elektroniikkalaitteen vie kunnalliselle jäteasemalle”. Pääkirjoituksissa uskottiin kierrätysjärjestelmän alkuun kangertelevan, koska maahantuojilla ja valmistajilla olivat vielä sopimusten teot jäteasemien kanssa osin kesken. Länsi-Savo uutisoi päivää aiemmin, että tiedossa oli muutos, joka tulisi vaatimaan opettelemista. Mikkelissä Ekotori oli ottanut vastaan tuhansia kiloja romua viikoittain noin kahdeksan vuoden ajan. Elokuun puolivälistä lähtien uusi toimituspaikka olisi Metsä-Sairilan jäteasema, jonka Ekotorin päällikkö Pekka Sallinen arveli olevan monelle Ekotoria hankalampi sijaintinsa kannalta. Sallinen halusi muistuttaa yleisöä, että Ekotorille saattoi muutoksen jälkeen tuoda maksutta enää korjauskelpoiset laitteet, romut piti toimittaa jäteasemalle. Myös Sertyn kenttäpäällikkö Arto Puumalaista haastateltiin Länsi-Savoon. Hän muistutti, ettei laitteiden tuonnilla ollut kiire, sillä muutos olisi pysyvät, ei kampanjaluonteinen. Puumalainen myös selvensi haastattelussa eri tuottajayhteisöjen vastuita, jotta kuluttajille rakentuisi selkeämpi kuva muutoksesta ja siitä, mitä se mahdollisesti aiheuttaisi romunkeräyksen käytännön kannalta. Elker kun vastasi suuresta osasta tietokonemonitoreita ja Serty puolestaan suurimmasta osasta kodinkoneromua. Kaikkien tuottajayhteisöjen

keräys ei käynnistynyt samaan aikaan, mikä saattoi aiheuttaa lisäsekaannusta. Mikkelin jätehuollon ympäristöinsinööri Sami Hirvonen kehotti kuluttajia tuomaan laitteensa vasta sen jälkeen, kun kaikkien tuottajayhteisöjen keräys oli varmasti käynnistynyt, jotta kuluttaja välttyisi yllättäviltä maksuilta.

Joissain lehdissä, kuten Auranmaan Viikkolehdessä, arveltiin uuden direktiivin voimaantulon sekoittaneen Suomen jätehuollon täysin: kukaan ei oikein tuntunut tietävän, mihin laitteita sai viedä ja oliko se ilmaista vai ei. Juttuun haastateltu Sertyn toiminnanjohtaja Valkonen avasi maksuihin liittyvää vyyhtiä ja selvensi kuntien ja tuottajayhteisöjen vastuita.

Negatiivista otsikointia käytti myös Aamuposti heinäkuun lopulla, kun se uutisoi, että ”Kuluttajia kiusataan sekavalla kierrätysasetuksen voimaantulolla”. Jutussa jätehuoltoyhtiö Kiertokapulalta kritisoitiin sitä, että tuottajat olivat saaneet läpi systeemin, jolla kuluttajia kiusattiin – siis sekavan systeemin, joka käynnistyi eri aikoina, joko jo 1. elokuuta tai 13. elokuuta alkaen, tuottajayhteisöstä riippuen. Uutisten mukaan tuottajayhteisöjen (tässä kohden juuri Sertyn) ohjeissa oli myös kummallisuuksia, kuten se, että kierrätykseen toivottiin tuotavan vain kolme samaa laitetta kerrallaan. Entä jos jollain oli jemmassa kymmenen vanhaa pakastinta, pitikö siis tehdä neljä eri reissua vastaanottopisteelle, kysyi Kiertokapulan johtava neuvoja Liisa Sivusaari. Ilmeisesti tässä kohden selityksenä oli ainakin pelko ruuhkautumisesta vastaanottopisteillä, sillä useissa lehtijutuissa tuotiin esiin yhdistyksen (Sertyn) toive, että laitteita tuotaisiin vähitellen. Muun muassa Itä-Savo kirjoitti 29. heinäkuuta, että ”Yhdistys on myös antanut pisteille ohjeen, että nämä eivät ottaisi veloituksetta vastaan kerralla yli kolmea laitetta”. Tieto toistui muutamissa lehdissä. Saman päivän Aamupostissa kirjoitettiin kolmesta samasta laitteesta. Toive rauhallisesta aloituksesta ei tosin tullut ainoastaan Sertyn suunnalta. It-romun keräyksestä ja sitä varten perustetusta ICT-tuottajaosuuskunnasta kirjoitettiin Tietokone-lehdessä. Keräys alkaisi 13. elokuuta, ja ICT:tä edustaneen Elkerin toimitusjohtaja Veikko Hintsanen toivoi ihmisten ymmärtävän, että laitteita voisi ”tuoda vaikka joulukuussakin”, eli kiirettä ei ollut.

SERTY ja myös muut tuottajayhteisöt olivat runsaasti julkisuudessa kesällä ja syksyllä 2005, kun keräys oli elokuussa käynnistynyt. Kaikki julkisuus ei ollut positiivista, vaan toisinaan suorastaan päinvastoin. Ongelmiin ja haasteisiin, kuten harvaan asuttujen alueiden keräysverkoston puutteellisuuteen, tartuttiin lehdistössä helposti. Tuottajayhteisön edustajat olivat paljon esillä vastaamassa kysymyksiin. Kuva: SERTYn lehtileikekokoelma.

Kuva: Kuvittaja Veikko Laaksonen.

Aamupostiin haastateltu Kiertokapulan Liisa Sivusaari tosin uskoi, että kuluttajat toisivat varmasti myös sellaisia laitteita, joita ei vielä voitaisi ottaa ilmaiseksi vastaan elokuun kahden ensimmäisen viikon aikana, koska ne kuuluivat SELT:n, FLIP:n ja ICT:n vastuulle,55 eivät Sertyn, jonka järjestelmä käynnistyi aiemmin. Sivusaari arveli, että alkuvaiheessa tulisi vastaan konflikteja. Kaupoilla ei myöskään ollut välttämättä riittäviä varastointitiloja kuluttajien palauttamille kodinkoneille, joten liikkeiden vastahakoisuus olisi ymmärrettävää. Sekavalta järjestelmä varmasti monille vaikuttikin, mutta siitä myös uutisoitiin paljon, pääosin varsin faktapitoisesti ja eri näkökulmista. Lehtijutuista ei nouse esiin suurta kauppiaiden puolelta tulevaa vastahakoisuutta, ja alkuvaiheessa kodinkoneliikkeissä vaikutettiin tyytyväisiltä juuri kasvaneen kaupan Tietämättömyys kierrätysmahdol- vuoksi. Jotkut kauppiaat katsoivat lisuuksista ja toisaalta myös välin- kuluttajien olevan varsin hyvin tiepitämättömyys ovat vuosikym- toisia tulevasta muutoksesta, toiset menten ajan saaneet suomalaiset taas toivoivat uudistuksesta selkeämlaittomasti viskelemään vanhat pää tiedottamista, koska olivat itse ja rikkinäiset huonekalut ja epätietoisia, mitä tuleman piti. Moni kodinelektroniikan metsäteille. iso kauppaketju ja jotkin pienemmät liikkeet olivat jo pitkään ottaneet myös vaihdossa vastaan vanhoja koneita hyvänä asiakaspalveluna. Uutisiin päätyi siis myös tieto siitä, ettei Sertyllä vielä heinäkuun lopussa ollut voimassa olevaa tuottajayhteisön asemaa, mutta Elkerillä – siis sen kautta käytännön järjestävillä tuottajayhteisöillä – oli. Kirjoitettiin myös, että raha-asioista oli tullut ristiriitoja, mikä oli hidastanut järjestelmän luomista. Uutisoinnit olivat myös sikäli näkökulmakysymys, että kun yksi lehti ilmoitti SER-laitteiden hävittämisen muuttuvan maksuttomaksi, toinen taho kiirehti kertomaan, ettei ”ilmaisia lounaita ole”, vaan kierrätys oli edelleen maksullista. Maksun paikka vain siirtyisi laitteen elinkaaren lopusta sen alkuun. Kierrätyspisteiden merkittävä väheneminen aiheutti paitsi kiukkuista palautetta myös asiallista kritiikkiä. Pahimmassa tapauksessa, etenkin pienillä paikkakunnilla, etäisyys lähimpään sähköromun vas-

taanottopisteeseen saattoi kasvaa kymmeniin tai jopa sataan kilometriin, huomautti toimitusjohtaja Markku Salo Jätelaitosyhdistyksestä (vuodesta 2017 KIVO56). Sertyn näkemys tähän asiaan oli kuitenkin varsin suorasukainen. Järjestelmän luominen oli mittava prosessi, ja verkoston kaventumiseen vaikuttivat myös kustannukset. Ei ollut järkevää perustaa vastaanottopistettä sellaiselle paikkakunnalle, jossa tuotiin kierrätykseen tai ostettiin ehkä vain yksi jääkaappi vuodessa. Ongelma ratkaistiin lopulta osin kiertävillä keräyspisteillä, mistä myös uutisoitiin.

Joissakin tapauksissa, kuten Kotkassa, tilanne meni akuutimmaksi. Mussalon satamassa sijaitsevaan Kuusakosken keräyspaikkaan ei voinut laskea asiakasta ilman lupaa kulkemaan, sillä Kotkan Satama Oy piti ”kansalaisten liikkumista rojuineen” satama-alueella vaarallisena ja toimintaa luvattomana. Keräys ei oikeastaan ehtinyt edes alkaa, kun se jo keskeytettiin. Kymen Sanomat uutisoi elokuun puolivälissä, kuinka Kotkan asukkaille etsittiin kiireellä paikkaa, jonne elektroniikkaromun voisi viedä. Lähimmät ilmaiset pisteet olivat Haminassa ja Anjalankoskella. Serty ja Kuusakoski yrittivät ratkaista ongelmaa, ja alueen ympäristökeskukselta toivottiin tuottajayhteisölle ja operaattorille työrauhaa. Vaihtoehtoina olivat ainakin L&T:n piste Hovinsaarella, Stena Sutelassa ja Heinsuon jäteasema, joilla luvat olivat kunnossa. Myös Kirkkonummella kunnan jätehuolto oli ollut Sertyn ”kimpussa kuin terrierit” saadakseen syntymään sopimuksen SE-romun toimituksista, mutta sitä ei vielä elokuussa ollut. Asiakkaita ohjattiin muualle, muun muassa Kuusakoskelle Kauklahteen, YTV:n pisteeseen Ämmässuolle ja Lohjan Rosk’n Rollille.

Lapin Kansassa nimimerkki ”Vastarannan kiiski” totesi, että asukasmääriltään toisiaan lähellä olevat Lappi ja Oulun lääni olivat täysin eriarvoisessa asemassa, kun Oulun läänissä oli 24 vastaanottopistettä ja Lapissa neljä. Nimimerkki otti kantaa myös Sertyn tilaan, siihen, ettei sitä ollut hyväksytty tuottajayhteisörekisteriin, ja totesi käytännössä tilanteen olevan laiton. Myös Kuusamossa Koillissanomissa kirjoitettiin kriittisesti, että ”Lait laaditaan etelän olosuhteisiin”, suuret asutuskeskukset ja niiden tarpeet huomioiden. Lopulta huhtikuussa 2006

Koillissanomissa voitiin todeta, että vastaanotto alkoi myös Kuusamossa, kun kaupunki allekirjoitti sopimuksen Kuusakosken kanssa.

Serty joutui siis yleisesti ottaen alkuvaiheessa hieman puolustuskannalle. Niin Arto Puumalainen, Timo Valkonen kuin Timo Laatikainenkin olivat usein vastaamassa kysymyksiin ja kritiikkiin lehdistössä. Myös radiossa, televisio-uutisissa ja muun muassa TV1:n Kuningaskuluttajassa käsiteltiin ”kangertelevaa” romunkeräystä syksyllä 2005. Toisaalta oli hyvä, että kysymyksiä esitettiin ja oli mahdollisuus selventää käytäntöjä. Sertyn lisäksi sen isoin operaattori Kuusakoski ja etenkin sen palvelujohtaja Risto Pohjanpalo olivat usein julkisuudessa vastaamassa kysymyksiin ja selventämässä järjestelmää suurelle yleisölle.

Loppuvuodesta Serty vetosi myös kuluttajien omaan vastuuseen kuluttamisessaan ja muistutti etenkin siitä, mitä käytetyille laitteille tuli tehdä, siitäkin huolimatta, että totuttuun käytäntöön tuli lakiuudistuksen asettamien vaatimusten myötä muutoksia. ”Kuluttajan tulee ymmärtää, että tämä on meille kaikille positiivinen ja yhteinen asia. Kun romut päätyvät asialliseen käsittelyyn, homma toimii”, muistutti puheenjohtaja Laatikainen. Aikataulut ja taloudelliset tekijät vaikuttivat sekä hintoihin että kierrätyspisteiden määrään, mutta Laatikainen muistutti monin paikoin, että verkostoa parannettiin jatkuvasti. Tämä näkyikin myös uutisoinnissa loppuvuonna 2005, kun lehdistössä melko tasaiseen tahtiin uutisoitiin jossakin kunnassa käynnistyvästä SER-keräyksestä.57

Mitä uusien tuotteiden hintoihin mukaan laskettuihin kierrätysmaksuihin tuli, tuottajayhteisöstä haluttiin muistuttaa, että aiemmin kuluttaja oli joutunut maksamaan kaatopaikkamaksun. Nyt kodinkoneen loppusijoitus ja kierrätys siirtyi ennakkoon maksettavaksi uuden tuotteen hintaan, ja se oli usein edullisempi kuin vanha kaatopaikkamaksu. ”Pesukoneen kierrätysmaksulla saa neljä oluttuoppia”, veisteli Timo Laatikainen. Kenties myös SER-laitteiden viskominen mökkiteille, bussipysäkeille tai järviin saataisiin paremmin kuriin, kun laitteen kierrätyksestä joutui maksamaan jo ostovaiheessa? Lehdistökatsauksen perusteella tätä toivottiin monin paikoin niin jäteasemilla kuin kodin-

koneliikkeissä. Monet kodinkoneliikkeet valmistautuivat tulevaan tiedottamalla jo ennen keräyksen käynnistymistä tulossa olevista hinnankorotuksista, jotta kuluttajat eivät kokisi asiaa niin suurena yllätyksenä. Esimerkiksi suurissa kylmälaitteissa kierrätysmaksu oli 25 euroa, joka saattoi tuntua kuluttajasta suurelta. Aamulehti uutisoi aiheesta 31. heinäkuuta 2005 otsikolla ”Romukodinkoneet kierrätetään ilmaiseksi uusien kustannuksella”. Jutussa kerrottiin, että kuluttajaviraston mukaan muutosta ei saanut markkinoida erillisenä tuotteen hinnan päälle tulevana maksuna, vaan kierrätyksestä aiheutuvan kulun tuli yksinkertaisesti sisältyä kokonaishintaan. Keskisuomalainen uutisoi aiheesta samana päivänä haastatellen jätteenkäsittely-yhtiö Mustankorkean toimitusjohtaja Veikko Tissaria, Markantalo-ketjun toimitusjohtaja Seppo Kokkolaa ja Jyväskylän Gigantin kodinkonepuolen osastopäällikköä. Jutun sävy oli positiivinen, tosin Mustankorkean Tissari pohti, yrittäisivätkö yritykset (eivät siis kodinkoneliikkeet, vaan yritykset yleensä) käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kokeilla palauttaa romujaan kotitalouksille tarkoitetun palautejärjestelmän kautta. Markantalon Kokkola ei pitänyt tulossa olevaa muutosta kovin merkittävänä, vaikka se aiheuttaisikin liikkeille aluksi hieman lisätöitä. Markantalo ilmoitti ottavansa laitteita vastaan, jos asiakas ostaisi samalla uuden, Gigantti muistutti ottavansa SE-romua vastaan ilman ostovelvoitetta. Kodinkoneliikkeet havaitsivat myynnin kiihtymistä juuri ennen uuden järjestelmän käyttöönottoa. Kuusakosken Risto Pohjanpalo arveli syyskuussa 2005 Kauppalehdessä, että kierrätysmaksut tulisivat tippumaan nopeastikin, sillä keräys oli käynnistynyt vilkkaasti ja tavaraa oli kertynyt ennätysmäärä. Alkurynnistyksen jälkeen määrät kuitenkin tasaantuisivat, ja se vaikuttaisi myös kierrätysmaksuihin.58

Toisinaan järjestelmää arvosteltiin, ja lehdistössä verrattiin SER-laitteiden kierrätyksen järjestämistä autonrenkaisiin. Lainlaatijaa kritisoitiin ja todettiin, että autonrenkaitten kierrätyksessä olisi ollut hyvä ja selkeä malli käytettäväksi myös SE-romun kanssa. Kritiikki on aina hyvästä, mutta autonrengas on ”yleensä pyöreä ja tehty kumista”, kuten Teknologiateollisuuden Peter Malmström on todennut. Renkaan

kierrätys tapahtuu aina samalla tavalla, oli vaikkapa renkaan halkaisija mikä tahansa. SE-romu oli eri asia, sillä sitä on monen kokoista ja hyvin erityyppistä, myös vaarallisiksi luokiteltuja aineita ja materiaaleja sisältäviä. Renkaiden kierrätysmalli ei olisi sopinut sähkö- ja elektroniikkaromulle. Kierrätysjärjestelmän käynnistystä seuraavien lähivuosien aikana Serty oli otsikoissa erilaisista aiheista. Iso osa sähkö- ja elektroniikkaromuun ja sen kierrätykseen liittyvästä uutisoinnista alkoikin jo olla yleisluontoisempaa ja koski esimerkiksi erilaisia keräyskampanjoita, tietoturvaa tai muita vastaavia asioita, joihin Serty ei välttämättä suoraan liittynyt. Kännykät ja niiden kierrätys puhuttivat etenkin vuonna 2008, kun Nokia joutui puolustamaan toimintaansa vanhojen kännyköiden keräyksessä ja kierrätyksessä. Sitä syytettiin liian innokkaasta kierrätyksestä, jonne joutui joidenkin tahojen mukaan myös sellaisia laitteita, jotka olisi voinut korjata ja ottaa uudelleen käyttöön. Samalla uutisoitiin kännyköiden kierrätyksestä ylipäänsä, niistä kun arviolta puolet unohtui pöytälaatikoihin. Matkapuhe Iso pesukone vie sen verran linten materiaaleista saataisiin kuitenkin kierrätettyä tilaa, että se tulee vietyä 80–100 %, ja ne sisältävät arvokkaita metalleja. Tonnopeastikin keräykseen, nista matkapuhelimia saa talteen noin 150 grammaa pikkuinen kännykkä sen sijaan kultaa, sata kiloa kuparia ja kolme kiloa hopeaa. Tonjää nurkkiin lojumaan. nista kaivosmalmia sen sijaan saa vain viitisen grammaa kultaa. Teollisuudelle paremmin kierrätetyt kännykät olisivat jalometallien kannalta tärkeä saada kerättyä, sillä suomalaisilla lojui kilotolkulla kultaa lipastoissaan. Elkerin toimitusjohtaja Sakari Sainio penäsi STT:lle antamassaan lausunnossa myös kuluttajan vastuuta, ei pelkästään tuottajien. Kuluttajien tuli itse huolehtia vanhojen laitteiden kuskaamisesta kierrätykseen. Joukossa oli myös suoraan Sertyyn liittyneitä uutisia. Kevyempiä aiheita oli muun muassa tuottajavastuun laajeneminen paristoihin ja akkuihin vuosikymmenen lopulla. Yksi merkittävimpiä Sertyä itseään koskevia uutisaiheita oli uhkasakkoprosessi, josta uutisoitiin melko laajalti lehdistössä ja radiossa. Toisinaan esille tuli myös tuottajayhteisöjen saama viranomaispalaute: tuottajayhteisöjen tuli pyrkiä