Romuralli alkaa, markkinaosuudet puhuttavat

j

Romuralli alkaa, markkinaosuudet puhuttavat

Serty halusi saattaa kierrätysjärjestelmän siihen kuntoon, että lain voimaan tullessa se olisi ollut välittömästi käytössä. Alun perin toiveissa oli käynnistää järjestelmä jo syksyllä 2003. Lain voimaan astumisen viivästyttyä keräys- ja kierrätystoiminta olisi voitu silti Sertyn mukaan käynnistää. Lopulta Serty kuitenkin tavoitteli keräysverkoston saattamista toimintakuntoon maaliskuuhun 2005 mennessä – mikä olikin aivan hyvä aika, sillä järjestelmän piti lainkin mukaan käynnistyä loppukesästä. Serty neuvotteli tiiviisti Electroluxin kanssa yhteisen valtakunnallisen keräysverkoston järjestämiseksi. Serty pyrki jatkuvasti pitämään esillä omien jäsentensä etuja suhteessa Electroluxiin, joka ei suostunut jäseneksi liittymään. Lisäksi myös markkinaosuuksia piti selvittää. Serty ehdotti Electroluxille, että Serty vastaisi kaikista kuljetuksista ja lähettäisi laskun Electroluxille. Vaihtoehtoisesti Electrolux noutaisi joka toisen kylmälaitekontin ja vastaisi kolmasosasta metalliromukonttiin varastoiduista SER-laitteista, ja näin Serty ottaisi vastuulleen Electroluxin vastuulla olevien pienten kotitalouskoneiden kuljetukset ja käsittelyn. Toukokuussa 2005 Electrolux/Nera ilmoitti, että kaikki yhteistyöhön liittyvät sopimukset katsotaan uudelleen erillisessä kokouksessa.

Videonauhurien ja tietokoneiden määrä alkoi lisääntyä suomalaisissa kodeissa 1980-luvulla. Vanhoja näyttöpäätteitä kodeista ja toimistoista palautuu keräyspisteisiin edelleen. Kuva: Adobe Stock

Kokouksessaan tammikuussa 2005 Sertyn hallitus oli todennut, että keräysverkostoon liittyvät palvelut tuli hankkia useammalta kuin yhdeltä operaattorilta. Näitä tulisivat olemaan sekä yksittäiset kunnalliset jätehuoltoyhtiöt että Kuusakosken ja Ekokemin kokoamassa palveluverkostossa mukana olevat jätehuoltoalan organisaatiot. Käytännössä vastaanottoverkoston rungon tulivat etenkin alkuun muodostamaan Kuusakosken pisteet. Muut, kuten julkisen sektorin vastaanottopisteet, toimivat kokonaisuutta täydentävinä. Operaattoreiden kanssa tehtäisiin sopimukset maalis–huhtikuussa 2004, ja sopimusten tuli olla valmiina ennen huhtikuun loppua. Tavoitteena oli saada 120–150 keräyspistettä alkuvaiheeseen siten, että yli 10 000 asukkaan paikkakunnilla tuli olla yksi keräyspiste elokuun alkuun mennessä. Verkostoa täydennettäisiin lokakuussa ja joulukuussa.

Kenelläkään ei oikein ollut tiedossa, mikä tilanne SER-kierrätyksen aloittamisessa oli Ahvenanmaan kohdalla. Siitä ei tuntunut olevan perillä myöskään valvova viranomainen, sillä Ahvenanmaalla on oma hallinto ja oma valvova viranomaistaho. Sertyn hallitus totesi maaliskuussa kokouksessaan, että Ahvenanmaan tilanne tuli selvittää. Serty päätti organisoida ja toteuttaa Ahvenanmaan SER-keräyksen yhteistyössä muiden tuottajatahojen kanssa, kun saisi tuottajayhteisö-päätöksen viranomaisilta. Myöhemmin vuonna 2006 Serty sai tiedon, että SER-asetus astuisi Ahvenanmaalla voimaan kyseisen vuoden heinäkuussa ja sen täytäntöönpano tuli aloittaa vuoden loppuun mennessä. Suomi sai kuitenkin lokakuussa 2006 EY-tuomioistuimelta langettavan päätöksen koskien Ahvenanmaan keräyksen viivästymistä. Ahvenanmaan itsehallinnosta johtuen jotkin prosessit saattoivat olla toisinaan hitaita.

Toukokuun lopulla 2005 Sertyn tilanne keräyspisteiden osalta näytti sikäli hyvältä, että kesäkuuhun mennessä sillä tulisi olemaan 175 kiinteä keräyspistettä, 49 täydennyskeräyspistettä, noin 80 mobiilikeräyspistettä ja noin 36 Lapin mobiilikeräyksen kuntaa – eli yhteensä noin 340 keräyspistettä. Lisäksi Neran ja Elkerin vastuulla oli noin 100 mobiilikeräyskuntaa. Viestintä kohdistettiin nyt erityisesti kuluttajille, joille jaettiin esitteitä ja pidettiin tiedotustilaisuus.

Myös kauppaa pyrittiin informoimaan, ja kevään aikana järjestettiin koulutustilaisuuksia Sertyn omille jäsenille.

Ongelmana tosin oli, ettei Sertyllä ollut vielä välineitä, kontteja ja avolavoja, jotka osaltaan mahdollistaisivat keräyksen. Risto Pohjanpalo Kuusakoskelta oli pitkin talvea kysellyt Sertyn Timo Valkoselta, että ”mistäs meinaatte ne keräysvälineet saada”, kontteja kun tarvittaisiin satoja. Pohjanpalon vaikutelmaksi oli jäänyt, että asia kyllä järjestyy. Lopulta tuli kuitenkin kaunis kesäkuinen päivä, jolloin Timo Valkonen soitti Pohjanpalolle ja kysyi, pystyisikö Kuusakoski toimittamaan Sertylle ainakin 250 merikonttia ja 120 lavaa. Pohjanpalo soitti läpi kaikki konttien valmistajat ja korjaajat, vaikkei itse uskonutkaan, että kiireelliseen vaatimukseen kyettäisiin ajoissa vastaamaan. ”Se kuitenkin onnistui. Mutta se tarkoitti myös sitä, ettei heinäkuussa ja elokuussa yksikään suomalainen konttivalmistaja ollut kesälomalla, vaan hiekkapuhalsi ja korjasi kontteja.” Kuusakoskelle valtava konttitilaus ei ollut lainkaan huono liiketoimi, vaikka se saikin tehtävän vähintäänkin viime tipassa. Ensimmäinen viisivuotinen vuokrasopimus toi yritykselle mukavasti tuottoa ja runsain mitoin näkyvyyttä, sillä Kuusakosken siniseksi maalattuja kontteja ilmaantui ympäri Suomea. Sertylle tuon perinteisen suomalaisen kierrätysyrityksen konttien näkyvyys tosin toi lähivuosien mittaan imagollisen haasteen, sillä moni sekoitti tuottajayhteisön ja operaattorin.

Avunpyyntö viime hetkellä ei ollut kovin kummallinen, jos katsoo taustalla olleita vuosien mittaisia epävarmuustekijöitä. Niitä olivat olleet EU-tason ja kotimaisen lainsäädännön aikataulu, lakien epävarma sisältö ja vaatimukset, kunnallisten ja yksityisten jätealan yritysten keskinäinen vääntö ja erilaisia sähkö- ja elektroniikkalaitteita maahantuovien ja valmistavien tuottajien ristiriidat. Vuosien ”jahkailusta” siirryttiin kertarysäyksellä toimintaan. On mahdollista, että Timo Valkonen pyrki hakemaan mukaan kolmatta sektoria, mistä Kuusakosken suuntaan jäi tunne, ettei siihen suhtauduttu kovin suosiollisesti. Tilanne muuttui, kun oli konkreettinen hätä keräysjärjestelmän pystyyn saamisesta, jolloin Kuusakoski alan markkinajohtajana tuli voimakkaasti mukaan.

Serty päätti palkata kenttäpäällikön valvomaan keräyspisteiden perustamista, SE-romun vastaanottoa, lajittelua, konttien täyttöä, kuljetusten tilausta, B2B-vastaanottoa ja raportointia. Arto Puumalainen oli juuri joutunut lähtemään edellisestä työpaikastaan. Hän oli kuitenkin ollut alalla pitkään, nähnyt SER-kierrätystä ja tehnyt myös Sertyn kanssa yhteistyötä. Puumalainen oli toiminut myös Suomen Kierrätyskeskusten yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Puumalaisen tarve uudelle työpaikalle kesällä 2005 tuli sikäli hyvällä hetkellä Sertyn kannalta, että keräysjärjestelmä piti käynnistää tasan kuukauden päästä uuden kenttäpäällikön työn alkamisesta. Työt alkoivat perjantaina juuri ennen viikonloppua, joten aloitus oli pehmeä. Mutta siihen se leppoisuus loppuikin.

Keräys käynnistyi 1. elokuuta 2005 ”Vastaanottosopimukset kunnallisten jätehuoltoyhkaikkiaan 178 keräyspisteessä. Niiden tiöiden ja Kuusakosken kanssa oli tehty, ja käsittelysovarustuksena oli kaksi umpikonttia, pimukset piti olla valmiina piloteista. Alkuvaiheessa joista toinen oli kylmälaitekontti ja volyymit oli arvoitus kaikille. Ensimmäinen homma toinen tv-av-laitekontti. Lisäksi oli avo- oli jakaa monta sataa merikonttia. Kuusakosken Janlava esimerkiksi pesukoneita ja liesiä ne Törösen kanssa mietittiin, että miten ne saadaan varten. Myös Electrolux käynnisti oman toimitettua paikoilleen. Viimeisellä viikolla ennen keräysjärjestelmänsä 1.8. Muun muassa aloitusta vietiin, 10 täysperävaunullista rekkaa kuljetti ICT-tuottajia ja lampputuojia edustava kontteja joka päivä uusiin kohteisiin.” Elker käynnisti oman keräysjärjestelmänsä paria viikkoa myöhemmin 18. elokuuta noin 170 keräyspisteen voimin. Elkerin 10-vuotisjulkaisussa Koskeeks tää meitäkin? 10 toimintavuotta tuottajavastuun ytimessä. Palveluyhtiö Elker Oy (2014) on myös tuotu esiin valtakunnallisen keräysjärjestelmän aikaansaamiseen olleen melkoinen projekti, jossa ”fläppitauluakin tarvittiin”.

SERTYn nykyinen toiminnanjohtaja Arto Puumalainen aloitti tehtävässään vuoden 2009 lopulla. Sitä ennen hän ehti toimia muutaman vuoden SERTYn kenttäpäällikkönä. Puumalainen kuvattuna ensimmäisessä Tuottajavastuuiltapäivässä vuonna 2016. Kuva: Opa Latvala.

Kahden ensimmäisen keräyskuukauden SER-laitteiden kertymä Sertyn keräyspisteisiin oli yhteensä hieman yli 4 000 tonnia. Elokuun aikana keräyspisteisiin palautui muun muassa yli 600 tonnia kylmälaitteita, arviolta siis noin 11 000 laitetta, ja syyskuussakin melkein yhtä paljon, noin 560 tonnia. Televisioita kertyi elokuussa 518 tonnia ja syyskuussa 752 tonnia. Alkuvaiheissa vastaanottopisteissä oli joitakin käytännön epäselvyyksiä. Esimerkiksi Pirkanmaan Jätehuollolle (PJH) Serty antoi kirjallisen huomautuksen, kun kävi ilmi, että sen kierrätyspisteissä oli kieltäydytty ottamasta vastaan yrityksen jätehuoltoalueen ulkopuolisista kunnista tulevaa SER-tavaraa. PJH:lla ei myöskään ollut Sertyn edellyttämää avolavaa metallipitoiselle SER-tavaralle. Kylmälaitteiden käsittely Ekokemin (nykyisin osa Fortumia) Riihimäen tuotantolaitoksella aiheutti puolestaan keskustelua Sertyn ja Ekokemin välillä, sillä jälkimmäinen reklamoi saamastaan materiaalimäärästä keväällä 2006. Kaikista keräämistään kylmälaitteista Serty oli sopinut toimittavansa Ekokemille 2000 tonnia ja Forssaan Cool Finland Oy:lle 80 % koko volyymista. Syntyi ristiriitatilanne, jossa toisen sopimuksen minimimääräehto ei missään tilanteessa täyttynyt. Serty ilmoitti sovittelevasti, että se pyrkisi nostamaan toimituksiaan merkittävästi ja halusi jatkaa neuvotteluita. SER-kylmälaitteita vain oli ensimmäisten keräyskuukausien aikana kertynyt odotettua vähemmän. Keväällä 2006 keräyksestä oli saatu puolen vuoden kokemus. Sertyn hallitus katsoi tilanteen olevan pääosin positiivinen – ainakin jos sitä vertasi Saksan vasta alkaneeseen SER-keräykseen. Siellä keräyspisteissä tilanne koettiin ”erittäin sekavaksi”, mikä johtui ”Ongelmaksi (Suomessa) tuli se että Sertyn hallituksen arvion mukaan liian monimutkaikilla piti olla sama verkko, sama laa- kaisesta tuottajakohtaisesta noutojärjestelmästä. juus. Siitä tuli sellainen tårta på tårta Suurin haaste oli jakaa oikein keräyksessä kereli samoille pisteille tuli useiden eri tyneiden tavaroiden markkinaosuudet eri tuottuottajayhteisöjen sopimuksia. Siitä tajayhteisöjen kesken. Jo ensimmäinen keräystulikin mielenkiintoista, kuka hakee kuukausi osoitti, että Sertyn keräyspisteisiin minkäkin kontin ja missä vaiheessa palautui enemmän SER-laitteita kuin mikä oli kellekin kuuluu mikäkin tavara.” Sertyn ”markkinaosuus” eli suhteessa enemmän

Vasemmalla kylmälaitteita kouran alla Kajaanin Romulla 2019, yläpuolella kuvaputkilaitteiden purkua 2000luvun puolimaissa.

Ylhäällä oikealla kylmälaitteita menossa käsittelyyn Elwiran käsittelylaitoksella Kemijärvellä tammikuussa 2020.

Oikealla SE-romusta irrotettua metallia säkeissä. Metalleilla on kova kysyntä, ja ne pyritään ottamaan tarkasti talteen. Sähkölaiteromusta voidaan aina kierrättää vähintään puolet.

Kuvat (vasemmalta oikealle): SERTY/Kajaanin Romu, Kuusakoski, SERTY/Elwira, SERTY.

kuin mitä Sertyn jäseninä olleet tuottajat toivat markkinoille. Osittain oli kyse siitä, että joidenkin tuottajatahojen keräysjärjestelmät toimivat vielä vajaasti. Serty epäili kuitenkin, että jotkin ”toimijat” olivat saaneet puutteellista ohjeistusta.46 Sonyn siirtyminen toiseen leiriin näkyi alkuvaiheen aikana Sertyn asenteissa sitä kohtaan. Sonyn ja Elkerin tavaraa oli päätynyt Sertyn keräyskontteihin ”koska muiden tuottajatahojen keräysjärjestelmät eivät ole toimineet näiden vastuiden mukaisesti”, mitä väitettä tukemaan ei Sertyn arkistosta kuitenkaan löytynyt selkeitä todisteita. Serty päätti laskuttaa muita tuottajatahoja niiden SER-laitteiden keräyksestä. Käytännössä kyse oli Sertyn mukaan Sonysta, Gigantista ja palveluyhtiö Elkeristä.

Erilaisista alkuvaiheen neuvotteluista tai niistä kertovista asiakirjoista käy ilmi isojen yritysten merkitys ja vaikutusvalta tuottajayhteisöissä tai niiden ulkopuolella. Markkinaosuuksien tasapuoliseksi jakamiseksi Serty, Electrolux, Elker ja Sony (jälkimmäinen Neran edustajana) pyrkivät vuosien 2005–2006 aikana sopimaan järjestelyistä, joilla eri tuottajajärjestelmien väliset vastuuosuudet selvitettäisiin. Tätä kutsutaan nimellä clearing. Tuottajayhteisöt ja tuottajat toimittivat PIR:lle tietoja ja tilastoja, joiden avulla PIR voisi määritellä eri tuottajatahojen laiteryhmäkohtaisia ”vastuuosuuksia”. Se puolestaan auttaisi määrittelemään laiteryhmäkohtaiset keräysvastuut keräyspisteissä. Kädenvääntöä clearingista oli odotettavissa jatkossakin, sillä alalla oli totuttu siihen, että jokainen ilmoittaa omat markkinaosuutensa itse, ja ne ovat lähennelleet 200 prosenttia. Tuottajavastuun myötä ilmoitetut yhteenlasketut markkinaosuudet ovat yhtäkkiä jääneet alle 100 %:n, mikä ei tietenkään voinut pitää paikkansa. Valvovan viranomaisen mukaan jätelaki ei kuitenkaan tunne “vastuuosuuksia”, joten sen näkökulmasta kyse oli tuottajayhteisöjen keskinäisistä kustannusjakoihin liittyvistä kiistoista ja luottamuspulasta. ”– – Tuottajayhteisöt eivät luottaneet toisiinsa, joten luvut toimitettiin meille. Me laskimme heille tuoteryhmäkohtaiset markkinoillelaskuosuudet – – Muutoin emme puuttuneet asiaan.” Ylitarkastaja Teemu Virtasen mainitsemat luottamuspula ja erimielisyydet asettuvat hyvin osaksi kokonaiskuvaa SER-tuottajayhteisöjen alkuvuosien yhteistyöstä ja sen ongelmista.

Virkamiehillä oli ollut kahdenlaista suhtautumista tuottajayhteisöjen toimintaan valmisteluvaiheessa, kun verkostoja rakennettiin. Ympäristöministeriön ympäristöriskeistä ja jäteasioista vastanneen ympäristöneuvos Olli Pahkalan mukaan oli ymmärrettävää, että linjauksia loppuvuodesta 2005 keräyksen juuri käynnistyttyä vielä haettiin ja vastaanottoverkostoa edelleen rakennettiin kattavammaksi. Olennaista oli, että olemassa oleviin pisteisiin saattoi viedä minkä tahansa SER-laitteen. PIR:n ylitarkastaja Virtanen puolestaan jo virkansa puolesta patisti tuottajia parempaan yhteistyöhön ja suhtautui kriittisemmin keskeneräiseen verkostoon, joka ei vielä kattanut koko maata. Virtanen piti myös tuottajien tiedottamista kuluttajien suuntaan ”nihkeänä”. Sertyn puheenjohtaja Timo Laatikainen myönsi puutteiden olevan osin tosia, mutta vetosi kuitenkin valtavan verkoston rakentamisen olleen ”melkoinen logistinen haaste”.47 PIR huomautti Sertylle keräyspisteiden määrästä ja varoitti jatkotoimista, jos verkostoa ei pikimmiten laajennettaisi. Keräyspisteet tuli järjestää kaikkiin kuntiin. ”Kun tuottajayhteisöt eivät pystyneet yhteistyö- Serty tulkitsi lakia niin, että kerähön, se aiheutti myös sellaisen ongelman, että kun ysverkoston tuli olla sellainen, että joku oli tehnyt jonkun kunnan kanssa sopimuksen kuluttajilla olisi kohtuullinen mahsiitä keräysverkosta, niin ei sillä kunnalla ollut mitään dollisuus palauttaa SER-laitteita, intressiä tehdä muiden kanssa enää sopimusta. No, mutta lainsäädäntö ei edellyttänyt miten ne muut sitten saavat siihen kuntaan keräys- keräyspistettä jokaiseen kuntaan. pisteen rakennettua, kun se kunta ei halua tehdä so- Vaatimus oli kuitenkin kirjattu lainpimusta toisten kanssa? Toisaalta se, joka oli jo teh- voimaiseen päätökseen, jossa Serty oli nyt sen sopimuksen sen kunnan kanssa, tajusi jossain hyväksytty tuottajayhteisöksi. Koska vaiheessa, että kaikki kustannukset kaatuivat heil- tilanne vaikutti kiusalliselta, tuottale. No sitten jossain vaiheessa kukaan ei halunnut jayhteisöt päättivät ryhtyä tekemään tehdä sopimusta kenenkään kanssa. Hirveä sotku.” yhteistyötä. Tavoitteena oli kaksinkertaistaa keräyspisteiden lukumäärä, ja kiinteät kustannukset jaettaisiin tasan tuottajayhteisöiden kesken, pois lukien kylmälaitteet ja lamput. Suunnitelmissa vertailtiin käytössä ollutta kustannusjärjestelmää vaihtoehtoiseen järjestelmään.

Yhteistyön pohjana tulisi olemaan aluejako, jossa keräyspiste olisi joko Sertyn tai Neran vastuulla.

Eri tuottajayhteisöjen välille oli saatava ratkaisu, sillä viranomaisten kärsivällisyys keräysverkoston laajenemisen kanssa ei näyttänyt loputtomalta, ja toisaalta päällekkäisiä keräysverkostoja piti välttää. Serty päätti huhtikuussa 2006 ehdottaa puolen vuoden määräaikaista yhteistyösopimusta tuottajayhteisöjen välille. Samalla voitaisiin käynnistää selvitys- ja valmistelutyö clearingia, verkostoa ja yhteistyötä koskevien sopimusten laatimiseksi. Kaikista tavoitelluista 53 uudesta keräyspisteestä pitäisi saada sopimukset operaattoreille toukokuun puoliväliin mennessä. Sertyn hallitus valtuutti toiminnanjohtaja Valkosen sopimaan itse sellaiset sopimukset, joissa yhdistyksen vastuu sopimuksen voimassaoloaikana on enintään 80 000 euroa. Tätä suurempien sopimusten tuli kiertää hallituksen kautta. Samalla hallitus päätti ottaa käyttöön uudet, hieman matalammat kierrätysmaksut. Keräysverkoston täydentämisessä olennaisessa roolissa olivat kuntayhtiöiden pienjäteasemat. Myös Romukeskus – romukauppiaiden ja teollisuuden välissä toimiva, vuonna 1940 perustettu romukauppiaita edustanut tukkuliike – jäsenyrityksineen tuli mukaan kilpajuoksuun paremman keräysverkoston rakentamiseksi.

Toukokuussa puheenjohtaja Timo Laatikainen sai Elkerin ja Neran kautta ennakkotietoja mahdollisesta tulevasta hallintopakkomenettelystä, jolla PIR uhkasi Sertyä, koska Serty oli kieltäytynyt allekirjoittamasta keräysverkon laajentamiseen liittyviä tuottajayhteisöjen välisiä tai yhteisiä sopimuksia. Hallintopakkomenettelyllä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä sopimusten allekirjoittamisen tai siitä kieltäytymisen kanssa, vaan se liittyi keräysverkostojen laajuuteen. Sopimukseen liittyvän kiistan taustalla oli tuottajayhteisöjen näkemysero sopimuksen määräaikaisuudesta ja osin sisällöistä. Serty oli ehdottanut yhteisen keräyspistesopimuksen muuttamista nimenomaan määräaikaiseksi. Nera ja Elker kieltäytyivät ensin, mutta ilmoittivat pian tämän jälkeen suostumuksensa. Varsinaisten erillisten, uusien keräyspistesopimusten Serty halusi noudattavan jo aiemmin kesällä 2005 solmittuja puitesopimuksia, joista kävi selvästi ilmi, mitä sopimukseen liittyvä palvelu

maksoi. Sertyn mukaan se ei ollut tullut ilmi Neran ja Elkerin tekemistä sopimusehdotuksista. Sertyn hallituksen aihetta koskevissa keskusteluissa Philips Oy:tä edustava Elina Yrjänheikki painotti, että Serty ei voinut olla ainoa tuottajayhteisö, joka oli vastuussa asioiden etenemisestä, vaan vastuun tuli koskea myös muun muassa Neraa ja Elkeriä. ”Sopimus yhteisistä pisteistä” allekirjoitettiin lopulta Neran, Elkerin ja Sertyn välillä 31. toukokuuta 2006, ja se oli voimassa lokakuun loppuun asti. Siihen mennessä osapuolten tuli saada sovittua yhteisistä vastaanottopisteistä, osapuolten vastuista, mobiilikeräyksestä ja kustannusten jaosta clearing-järjestelmän avulla. Sopimuksen allekirjoittajat myös sitoutuivat siihen, että ne pyrkivät saamaan aikaan toistaiseksi jatkuvan sopimuksen yhteisestä keräysverkostosta. Sopijaosapuolet perustivat myös yhteisen työryhmän, jotta sopimus toteutuisi käytännössä. Työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran 6. kesäkuuta samana päivänä, kun tuottajayhteisöt tapasivat PIR:n ja ympäristöministeriön edustajia.

PIR:n Teemu Virtanen ilmoitti viranomaisten olevan pakotettuja käynnistämään uhkasakkoprosessi, jotta keräysverkoston laajentaminen toteutuisi sovitulla tavalla. Vaikka yhteistyösopimus oli juuri allekirjoitettu ja suunnitelmat olivat käynnistyneet, 71 kuntaa odotti sopimusten mukaisesti uusia keräyspisteitä. PIR ei jäänyt odottelemaan suunnitelmia. Mainittujen keräyspisteiden tuli olla paikallaan kuukauden sisällä 7. heinäkuuta. Sertylle tuli kiire. Se käynnisti pikaisesti keräyssopimusten valmistelun kaikkien mainittujen kuntien kanssa, ellei niiltä itseltään tullut muodollista ilmoitusta siitä, etteivät ne tarvitse omaa keräyspistettä.

Osapuolet neuvottelivat koko päivän viranomaisen edustajan kanssa jälleen elokuun puolivälissä Teknologiateollisuuden tiloissa. Keräyspisteverkosto käytiin läpi kuntakohtaisesti. PIR:n tapaamisesta tekemä yhteenveto ei – Sertyn mielestä – täsmännyt Elkerin ja Sertyn näkemysten kanssa.48 PIR oli niiden kanssa eri mieltä keräyspisteiden määrästä ja vaati selvityksen. PIR:n uhkasakkopäätöksessä kuntien ja keräyspisteiden laajuusvaatimus perustui suoraan suunnitelmaan, jonka tuottajayhteisöjen hallitusten puheenjohtajat olivat tammi-