SER-KELE! Kierrätinkö oikein? SER-tuottajayhteisön historiikki

Page 44

Oy), Catarina Fagerholm (BSH Kodinkoneet Oy), Kari Kaipainen (Oy Philips Ab) ja Tapani Puomila (Oy Turun TV-tehdas Ab). Kaupan liittoa edusti Kari Patovirta ja Elektroniikan Tukkukauppiaita Markku Salovaara. Ensimmäiselle tilikaudelle ei otettu palkattua henkilöstöä, vaan juoksevasta hallinnosta vastasi SER-projektin projektipäällikkö Timo Valkonen. Hänet nimitettiin huhtikuussa 2001 Sertyn toiminnanjohtajaksi.31

Kierrätyssoppa Timo Valkosen vetämä pilottihanke ei ollut ainoa SER-laitteiden kierrätystä suunnitteleva ja uusiin lakeihin ennakolta valmistautuva projekti. Niitä oli ollut jo aiemmin 1990-luvulla. Vuonna 1999 alkanut Sähkö-, Eektroniikka- ja Tietoteollisuus SET ry:n johtama selvitysprojekti oli oma projektinsa, mutta yhdessä nämä kaksi projektia muodostivat, tai yrittivät muodostaa, eräänlaisen kokonaisuuden. Siinä missä SER-pilotin oli tarkoitus selvittää kuljetus- ja hyötykäyttöjärjestelmää, SET:n vetämä projekti selvitti SER-laitteiden materiaalivirtoja ja tulevan EU-direktiivin vaikutuksia valmistajakohtaisesti. SET:n projektissa oli mukana useita yrityksiä ja sidosryhmiä, muun muassa Siemens, Miele, Hewlett-Packard, Fujitsu Computers, Canon, Nokia-Yhtymä, IBM, Säkkiväline, Kuusakoski, Ekokem (nykyisin Fortum Waste Solutions Oy), Kodintekniikkaliitto, ETK ja Electrolux. Timo Valkosen vetämästä projektista SET:n projektin kokouksiin osallistui Nokialta Seppo Ylönen. Tiedotus projektien välillä nähtiin haasteelliseksi, ja Ylönen kehotti helmikuussa 1999 projektin vetäjiä osallistumaan ristiin projektien johtoryhmien kokouksiin. Osaprojektit laativat myös yhteisen tiedotteen. Sähkö-, Elektroniikka- ja Tietoteollisuuden Awareness-projekti32 käynnistyi keväällä 2003. Sen projektipäällikkönä toimi asiamies Peter Malmström, jolla oli kokemusta ja näkemystä SE-laitteista jo 1980-luvulta nimenomaan valmistavan teollisuuden näkökulmasta. SE-laitteiden kierrätys oli ollut puheenaihe Brysselissä 1980-luvulta

46 2000–2004


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
SER-KELE! Kierrätinkö oikein? SER-tuottajayhteisön historiikki by SERTYhistoriikki - Issuu