Tukiviesti 3 / 2020

Page 23

TEKSTI Sanna Salmela KUVA Laura Vesa

MIESTEN LEHTI // TUKI

Puolustusvoimat kutsuvat kaikkia, mutta ottavat harvoja Postilaatikosta löytyy kirje puolustusvoimilta. Esikoista pyydetään saapumaan kutsuntoihin. Kauhukseni huomaan, etten ollut ajatellut koko asiaa. Monenlaisten tunteiden lisäksi kirje herättää kysymyksiä. Miten tällaiset asiat hoidetaan, kun nuorella on kehitysvamma?

E

S

am i

Ko r on hosell e a se oll palvelus ut t ärke ä asia.

nsi hätään soitan kutsussa olevaan numeroon. Aluetoimistolta neuvotaan lähettämään lääkärintodistus, jossa otetaan kantaa myös kutsuntatilaisuuteen osallistumiseen. Solahdamme selvästi ennalta hiottuun putkeen, siihen valtavirran ulkopuoliseen puroon. Puhelun loputtua soitan pojan lääkärille ja pyydän lähettämään lausunnon suoraan saamaani osoitteeseen. Homma hoidettu. Tai sitten ei. Viime keväänä saapunut kutsuntakirje herätti kysymystulvaan. Pitääkö tällaisia miettiä taas parin vuoden päästä, kun pikkuveli tulee kutsuntaikään? Entä jos hän haluaa armeijaan? Tai siviilipalvelukseen? Pääseekö sinne, jos on kehitysvamma, mutta vain vähäinen tuen tarve? Entä kaikki muut – keskenään hyvin erilaiset – kehitysvammaiset nuoret miehet? Onko heidän mahdollista suorittaa palvelus? Jos he pääsevät armeijaan, miten siinä käy? Onnistuuko se? Onko armeijan suorittaminen nykyään edes tärkeää?

Yhteiskunnan valinta Sami Korhoselle armeijaan pyrkiminen oli aikanaan selviö. Nyt, 45-vuotiaana kokemus ei kaduta, vaikka asepalvelus jäikin lopulta loppuun suorittamatta. ”Armeijan käyminen oli minulle silloin nuorena tärkeää ja on edelleen. On hyvä,

että Suomella on puolustusvoimat. Se on kaikkien miesten velvollisuus, enkä edes harkinnut siviilipalvelusta”, hän sanoo. Samin suvussa on kenraaleja ja isovanhemmille asia merkitsi paljon. Perttulan erityisammattikoulussa koulukavereista kukaan muu ei ollut menossa asepalvelukseen. Kutsuntapäiväksi Korhonen pyysi kuitenkin vapaata koulusta. Ilman etukäteen todistettua erityistä syytä paikalle ei voi olla menemättä. ”Kutsuntoja varten käydään etukäteen lääkärintarkastuksessa ja täytetään lappu, jossa kerrotaan omia toiveita palveluspaikasta ja -tavasta. Jo tarkastuksessa sain tietää mahdollisen palveluskelpoisuusluokkani. Se oli B-luokka. B tarkoittaa esikuntakomppaniaa, missä voi palvella, jos on esimerkiksi heikko näkökyky tai muuten pientä fyysistä haittaa. Kun ei ollut mitään isompaa estettä, en voinut siinä saman tien saada vapautusta”, hän muistelee. Arvion kehitysvammaisuuden tai muun toimintarajoitteen vaikutuksista toimintakykyyn tekee lääkäri. Esimerkiksi lievä kehitysvamma ei automaattisesti sulje pois mahdollisuutta asevelvollisuuden suorittamiseen. Yleensä diagnoosi käytännössä kuitenkin tarkoittaa sijoittamista niin sanottuun C–palvelusluokkaan.

23


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.