Alkupalat

Nader kauhoo kohti maailman huippua

Huippu-uimari on ensimmäinen kehitysvammainen urheilija, jolle on myönnetty urheilija-apuraha. Hänestä saattaa tulla ensimmäinen vielä monta kertaa.

Vesi vetää Nader Khalilia puoleensa ja lepopäivät tekevät huippu-uimarin hieman levottomaksi. Lapsena hän karkasi aina uimakelpoiselta näyttävän lammikon nähdessään vaunuista, riisui vaatteensa ja pulahti uimaan – vaikka ei vielä osannut uida.

Äiti Anne Kulmala arvelee, että Nader on käynyt kotikaupunkinsa Vaasan kaikissa suihkulähteissä.

Vaasa on merenrantakaupunki, joten Kulmalan ja Naderin isän, iranilaistaustaisen Feridon Khalilin oli oltava tarkkana kaksosveljesten Naderin ja Alin kanssa kulkiessaan. Nader ei tuntenut vaaraa eikä välittänyt siitä, miten syvää tai kylmää vesi oli.

Perhe kävi paljon uimahallissa. Sielläkin Nader halusi päästä jo alle kouluikäisenä syvään päähän. Feridon totesi lopulta, että siellähän poika oppii. Hän toki kulki Naderin vierellä huolehtien, ettei tämä uppoa veden alle. Alkuun se oli melkoista räpiköintiä, mutta pian Nader oppi. Vesi on hänen elementtinsä. ”Muistan, että halusin leikkiä vedessä. Uin sammakkouintia. Tykkäsin hyppiä vedessä”, Nader sanoo.

Urheilijoiden suku

Naderilla on kehitysvamma, kaksoisveli Alilla ei. Ali oli ehtinyt olla mukana Vaasan Uimaseuran uintiryhmässä jo muutaman vuoden, kun vanhemmat huomasivat, että seuralla on myös uinnin erityisryhmä, joka sopisi Naderille.

Kun Naderin uimatekniikka hiljalleen kehittyi, alkoi käydä ilmi, että hänessä on ainesta kilpauimariksi. Ensimmäiset kisat olivat 2010-luvun

Nader Khalili tuulettaa vuoden 2019 Euroopan nuorten paraurheilukisoissa Helsingissä. Nader puhaltelee uupuneena mutta onnellisena kisasuorituksen päätteeksi.

alussa Kuortaneen Junior Gamesissa, jossa pystyi tekemään vertailua muihin erityisuimareihin. Nader pärjäsi erinomaisesti.

Naderin isä pelasi Iranissa lentopalloa. Naderin isoisä oli painija. Nader itse on 18-vuotiaana melkoinen atleetti. Pituutta on 191,5 senttiä ja syliväli, eli etäisyys sormenpäästä sormenpäähän, kun kädet ovat äärimmilleen levitettynä, on vielä pidempi. Se on hyvä asia uimarille.

Nader on myös tunnollinen harjoittelija. Siihen on ollut opettelemista,

sillä vielä lapsena uimakoulussa hän hyppeli altaassa ympäriinsä. ”On aina kiva mennä treeneihin. Ja rankan treenin jälkeen tuntuu hyvälle, kun on tehnyt kovasti töitä”, Nader kertoo.

Matkalla paralympialaisiin

Uimaseuran erityisryhmästä Naderin tie vei ensin harrasteryhmään ja sitten kilpauintiryhmään. Seuravalmentajana toimii Kalle Lydman ja Vaasanseudun urheiluakatemian harjoituksissa Naderia valmentaa Jari Kallio. Akatemian kautta hänellä on myös henkilökohtainen fysiikkavalmentaja Martin Grandell.

Valmentajaverkosto kertoo siitä, että Vaasassa uskotaan Naderin nousevan 2020-luvulla maailman parhaiden kehitysvammaisten uimareiden joukkoon. Tavallaan Nader toki jo on sitä, sillä keväällä 2019 hän ui 1500 metrin vapaauinnin maailmanennätyksen kehitysvammaisten S14-luokassa. Syksyllä 2019 australialaisuimari Liam Schluter tosin nappasi ennätyksen omiin nimiinsä.

Hyvät suoritukset on huomattu. Alkuvuodesta 2020 Naderista tuli Suomen historian ensimmäinen kehitysvammainen urheilija, jolle opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi urheilija-apurahan, 6000 euroa vuodessa.

Tokion paralympialaiset siirtyivät koronapandemian vuoksi vuoteen 2021. Naderista voi tulla 2000-luvun ensimmäinen kehitysvammainen suomalaisurheilija, joka pääsee paralympialaisiin, mutta se vaatii vielä hiukan aikaparannuksia. Naderin maailmanennätysmatka 1500 metrin vapaauinti ei kuulu paralympialaisten lajiohjelmaan.

Vielä ei ole tietoa, milloin Tokion aikarajan metsästykseen taas päästään. Harjoituksissa uitujen aikojen perusteella Nader on huippukunnossa. ”On ollut ikävä kisoja ja leirejä. Olisi kiva päästä taas kisaamaan ulkomaille”, Nader sanoo.

TEKSTI LAURI JAAKKOLA KUVAT JUHANI JÄRVENPÄÄ

Urheilun kolme polkua

KEHITYSVAMMAISILLE URHEILIJOILLE on monta reittiä kansainvälisiin kilpailuihin. Uimari Nader Khalili tähtää paralympialaisiin, joissa kilpailee pääasiassa liikunta- ja näkövammaisia urheilijoita, mutta kolmessa lajissa myös kehitysvammaisia. Nämä lajit ovat yleisurheilu, pöytätennis ja uinti.

Paralympialaisiin tähtääville kehitysvammaisille urheilijoille tehdään kansainvälisen VIRTUS-järjestön (entinen INAS) urheiluluokitus viimeistään, kun urheilija on lähdössä ensimmäisiin kansainvälisiin kilpailuihin.

Suurin kehitysvammaisten kansainvälinen olevan melko hyvät olosuhteet osallistua urheilujärjestö on Special Olympics, joka järjestää maailmankisoja olympialaisten välivuosina. Suomalaisurheilijoita on ollut mukana kisoissa 1990-luvun alusta saakka. SO-kisoissa urheilijat jaetaan tasoluokittelukilpailujen perusteella mahdollisimman tasaväkisiin divisiooniin, joissa on kaikissa jaossa mitalit.

Down-urheilijoille on lisäksi omat kansainväliset urheilukilpailunsa. Suomesta on osallistuttu aktiivisimmin yleisurheilukisoihin, mutta myös muun muassa uintiin, alppihiihtoon ja voimisteluun.

Oleellista ei ole etukäteen tietää sitä, missä kisoissa tulee tulevaisuudessa kisaamaan. Tärkeintä on löytää mieluisa harrastus ja innostua siitä. Reitti eteenpäin avautuu kyllä

Onko vaikeimmin vammaisilla nuorilla mahdollisuus liikuntaan?

LIIKUNTA on keskeistä jokaisen ihmisen tervejoitteet estävät lajin harrastamisen. Toiminnan ydelle ja hyvinvoinnille. Etenkin vammaisille järjestämisessä tai paikkojen suunnittelussa nuorille liikunnalliset harrastukset lisäävät itseei ole otettu rajoitteita huomioon, vaikka luottamusta ja edesauttavat myönteisen minätoiminta olisi voitu tehdä kaikille sopivaksi kuvan rakentumista. Samalla syntyy sosiaalisia hyvinkin pienillä mukautuksilla. Lisäksi tieto suhteita ja yhteenkuuluvuutta, jotka vahvistavat harrastusmahdollisuuksista välittyy huonosti yhteiskunnallista osallisuutta. Liikunnan ja silloinkin, kun niitä olisi. urheilun merkitys onkin Sosiaalipoliittiset huomioitu monin tavoin ratkaisut eivät edistä kansallisessa ja kanvammaisten henkilöisainvälisessä lainsääHarrastamisen saattaa den liikkumista, jos dännössä, kuten YK:n estää avustajan tai harrastamisen kannalta vammaissopimuksessa. apuvälineen puuttuminen. olennainen avustaja tai

Tuoreiden tutkiJoskus esteenä on apuväline jää saamatta. musten mukaan 93 kiusaaminen, syrjintä tai Silloinkaan, kun avusprosenttia kaikista suotiedon puute. tusta tai välineitä olisi malaisnuorista kertoi tarjolla, tieto ei aina harrastavansa jotain kulkeudu vammaisille urheilulajia (2018) ja henkilöille tai heidän 78 prosenttia vammaisista nuorista kertoi läheisilleen, vaikka YK:n vammaissopimus harrastavansa jotain liikuntaa (2019). Tämän velvoittaa tiedottamaan apuvälineistä ja avun perusteella vammaisilla nuorilla vaikuttaisi muodoista. sitä kautta. (LJ) liikuntaharrastuksiin. ERITYISEN MARGINAALISESSA ASEMASSA liikun

Aidon yhdenvertaisuuden toteutumisesta nallisen osallisuuden kannalta ovat henkilöt, ollaan kuitenkin vielä kaukana. Asenteet ovat joilla tuen tarve on suurin. Vaikeasti ja syvästi esteenä inkluusiolle. Kiusaaminen ja syrjintä kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla saa monet vammaiset nuoret välttelemään yhesteenä on ajoittain ollut vammaispalvelulain teisiä liikuntapaikkoja. Henkilöllä itsellään tai henkilökohtaista apua koskevien määräysten esimerkiksi ohjaajalla urheiluseurassa voi olla kohta, joka vaatii avunsaajalta voimavaroja virheellinen kuva siitä, millaiset toimintaramääritellä itse hakemansa avun sisältö. Pois

sulkevaksi tekijäksi on monesti katsottu tayhteisössä, vaikka nämäkin tavoitteet puhutun tai viitotun kielen puute, mikä Voimavarasäädös on huomioitu vammaissopimuksessa. on melko pelkistetty kuva inhimillisestä saattaa estää sellaisen Vammaissopimuksen peräänkuukommunikaatiosta. elämänkokemuksen luttaman tasa-arvon tavoittamiseksi

Vaikeasti tai syvästi kehitysvammaisilkarttumisen, joka liikunnassa on tehtävä vielä paljon työtä. le henkilöille voi olla vaikeaa määritellä itselleen mieleisiä aktiviteetteja siksikin, että he eivät ole päässeet kokeilemaan mahdollistaisi tuon säädöksen asettaman Esteitä on purettava sekä asenteiden että käytäntöjen kohdalla. Moni hyvää tarkoittava ratkaisu on tuottanut haasteita erilaisia harrastuksia. Ironista kyllä, ehdon täyttämisen. osallisuuden toteutumiselle, varsinkin voimavarasäädös saattaa kokonaan vaikeimmin vammaisten henkilöiden estää sellaisen elämänkokemuksen kohdalla. Tarvitaan myös enemmän tietoa karttumisen, joka mahdollistaisi tuon säädöksen asettaman siitä, millaiset käytännöt todella edistävät kaikkien inkluusiota ehdon täyttämisen. liikunnassa.

Vaikeimmin vammaisten henkilöiden elämässä liikunnalliset TEKSTI EERO SAUKKONEN JA SUSAN ERIKSSON aktiviteetit liittyvät yleisimmin Kelan kustantamaan kuntoutukseen. Kuntoutuksena tuetut liikuntamuodot, kuten uinti tai ratsastus, ovat monesti nautittavia ja merkityksellisiä. Kuitenkaan lääkinnällinen kuntoutus ei määritelmätasolla sisällä ajatusta Kirjoittajat ovat mukana VAIKOS-tutkimushankkeessa (2019–2022), kuntoutettavan kokemasta mielihyvästä, vaan toiminnan jossa tutkitaan vaikeimmin vammaisten nuorten liikunnallisia oikeuttamiseksi vaaditaan jatkuvaa fyysistä kehitystä, joka voi mahdollisuuksia Suomessa. Tarkoituksena on tunnistaa esteitä osalli suuden ja itsemääräämisen toteutumiselle, sekä osallisuutta tukevia olla vaikeimpien vammojen kanssa hidasta. käytäntöjä ja rakenteita. Tutkimus tehdään etnografisesti viettämällä

Kuntoutus ei määritelmätasolla myöskään sisällä ajatusta aikaa vaikeasti vammaisten nuorten kanssa havainnoiden, ja haastatkuntoutettavan toiveiden merkityksestä tai inkluusiosta liikuntelemalla heidän lähihenkilöitään.

Onnea Elli Kauhajärvi, ensimmäisen luokan äiti

”HUOMIONOSOITUS merkitsee minulle todella paljon”, sanoo Elli Kauhajärvi.

Hän on yksi 36 äidistä, jolle tasavallan presidentti myönsi tänä vuonna Valkoisen ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan kunniamerkin.

Kunniamerkkiä oli anonut Heinolan Kehitysvammaisten Tuki ry – yhdistys, jota Elli itse oli perustamassa 1970-luvulla. Kolmen lapsen äiti on toiminut kehitysvammaisten ihmisten oikeuksien, palveluiden ja paremman asumisen puolesta jo vuosikymmeniä. ”Ja edelleen työtä riittää. Heinolassa ei toteudu kehitysvammaisten ihmisten oikeus päättää itse, missä asuu.”

Tukiyhdistyksen alkuaikoina perheille ei juuri ollut palveluita, eikä kehitysvammaisten lasten ollut helppo päästä edes kouluun. Oman Henna-tyttärensä Elli vei joka päivä kouluun polkupyöränsä tarakalla.

Nykyisin Hennan asiat ovat äidin mukaan hyvin. Tytär viihtyy Siltakodin yhteisökodissa ja tekee keittiötöitä. ”Nyt hän saanut ensimmäistä kertaa myös henkilökohtaisen avustajan, mikä on hieno juttu.”

Yleensä äitienpäivämitalit jaetaan presidentinlinnan äitienpäiväjuhlassa. Koronakeväänä tilaisuus peruttiin, joten Elli odottaa nyt ensi kevään juhlia.

Heinolan tukiyhdistyksen kunniapuheenjohtaja, 89, kiittää yhdistystään lämpimästi. ”Virkistystoimintaa on paljon ja aina ollaan jaksettu tapella kaikesta.”

TEKSTI MERJA MÄÄTTÄNEN / KUVA PERHEALBUMI

JYRKI PINOMAA

TUKILIITON PUHEENJOHTAJA

Ehkä kaikkein eniten olemme kaivanneet kohtaamisia läheistemme kanssa.

KOLUMNI

Pandemia ja pienuuden logiikka

OLEN NÄINÄ KORONAN kurjistamina kuukausina löytänyt itseni tuon tuostakin pohtimassa suuruuden logiikkaa. Tämä tauti, siitä käytettävissä olevan tiedon mukaan leviää parhaiten ihmisten välisessä lähikontaktissa. Mitä suurempi ihmisjoukko, sitä varmemmin joudutaan olemaan lähellä toinen toisiamme ja sitä suurempi on riski taudin siirtyä ihmisestä toiseen. Tauti on vielä siinä mielessä hankala, että se voi olla myös täysin oireettomassa ihmisessä. Missään et voi koskaan varmuudella tietää, kuka on taudin kantaja.

Mieleni muistaa jostakin roomalaisen näytelmäkirjailijan Titus Plautuksen yli 2000 vuotta sitten kirjoittaman ja usein lainatun sitaatin: ”Ihminen on ihmiselle susi”. Plautus tosin sillä pyrki kuvaamaan ihmisen julmuutta toista ihmistä kohtaan. Julmaa tämä aika on ollut monille, monellakin eri tavalla. Liikkeellä olleista oudoista salaliittoteorioista huolimatta, en halua tätä tautia ihmisen julmuuden syyksi sijoittaa.

Koronapandemian leviämisen ehkäisyn keskeisimpiä periaatteita on ollut estää ihmisiä tulemasta yhteen suurella joukolla. Megastadionit ammottavat tyhjillään, megaristeilijät on ankkuroitu toimettomina satamiin, megafestivaalit on lykätty hamaan tulevaisuuteen. Erilaisille ihmisten kokoontumisille asetettiin lukumääräisiä rajoja, joista taudin leviämisen laannuttua on kyetty asteittain joustamaan. Tiukat rajat ollaan kuitenkin valmiita palauttamaan, mikäli tauti alkaisi taas levitä. Suurten yhteen tulemisten tulevaisuus on epävarmuuden verhon peittämä. Varminta on siis välttää kokoontumisia, pitää etäisyyksiä ja suojautua kasvomaskilla tilanteissa, joissa etäisyyden pitäminen ei onnistu.

PANDEMIAN TIEDETÄÄN iskeneen maailmalla erityisen rajusti suuriin hoivalaitoksiin. Siksi Suomessa viime vuosina määrätietoisesti toteutettu kehitysvammaisten laitosasumisen purkaminen on ollut askel oikeaan suuntaan. Puitteet rajallisemmille kohtaamisten määrille ja omannäköisille pandemiarajoituksille olivat olemassa.

Asenneilmasto ja annettu ohjeistus osoittivat yhteiskunnan kuitenkin elävän vahvasti vanhaa laitosajattelua. Vanhukset ja vammaiset niputettiin tiukasti homogeeniseksi hoivamassaksi ja eristettiin kuukausiksi. Erillisistä asunnoista koostuvissa asuntoryhmissä tai pientaloissa asuvia kehitysvammaisia koskivat samat eristämisen määräykset kuin suurten yhteistilojen vanhusten keskuksissa asuvia.

Koronakriisi teki näkyväksi yhteiskunnan huonon valmistautumisen pandemiaan. Se teki varsin näkyväksi yhteiskunnan huonon valmistautumisen YK:n vammaissopimuksen velvoitteiden noudattamiseen ja apua ja tukea tarvitsevien ihmisten yksilöllisiin tarpeisiin vastaamiseen. Kriisi teki näkyväksi suuruuden logiikkaan perustuvan ajattelun herkän haavoittuvuuden.

Yhdessä olemme toki enemmän ja suuressa joukossa on voimaa. Viime päivinä olen kuitenkin useasti pohdiskellut, että ehkäpä kaikkein eniten olemme tänä aikana kaivanneet kohtaamisia läheistemme ja yksittäisten ihmisten kanssa. Yhteen tulemista pienemmällä porukalla.

Sanottua

Aiemmin valvontaviranomaisen huomautus otettiin useammin vakavasti. Viime vuonna piti ryhtyä ottamaan järeämpiä valvontakeinoja käyttöön, kun lievemmät eivät olleet vaikuttaneet. Helsingin Sanomat 11.8. Valviran Eine Heikkinen arvioi, että kevyemmät valvontatoimet eivät enää tehoa entiseen tapaan. Asiaan ovat vaikut taneet hoivayritysten nopea kasvu ja vaikeudet saada tarpeeksi koulutettua henkilökuntaa.

Haluan kiteyttää autismin haastavuuden ja sen kanssa selviytymisen yhteen sanaan: VAPAUS. Jokainen haastavan autistisen henkilön kanssa toimiva voi kysyä itseltään: Kaikesta huolimatta, tuenko minä toimillani hänen kokemustaan vapaudesta? Tai voi kysyä: Olenko minä tiedostaen toiminut niin, että se lisää hänen onnellisuuttaan? Onnellinen ja vapaa ihminen harvoin riehuu. Mikaelin äiti, Pia Hovi blogissaan elokuussa 2020.

Osa meistä tarvitsee toimintavälineen päästäkseen luontoon nauttimaan linnun äänistä, epätasaisesta maastosta, nuotiosta ja yhdessäolosta. [...] Pienessäkin kunnassa välinehankinta on mahdollista toteuttaa eri sektoreiden välisellä yhteistyöllä. Välinelainausta voi toteuttaa esimerkiksi kirjasto- tai uimahallikortilla Satakunnan Kansa 5.7. Lotta Nylund, Soveltava liikunta SoveLista, Susanna Tero Kehitysvam maisten Tukiliiton Malikkeesta ja Jukka Parviainen Suomen Paralympiakomiteasta vetoavat kuntiin, jotta ne varmistaisivat, että kaikkien oikeus liikkua luonnossa toteutuu.

STM myöntää, että epidemian alussa ohjeistus hoivakotien vierailukiellosta oli epäonnistunut. Virheellinen ohje on johtanut vierailujen kieltämiseen tai rajoittamiseen lainvastaisesti. [...] Tällä hetkellä hallitus on linjannut, että ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä oleville asiakkaille tulee järjestää mahdollisuus turvallisesti tavata läheisiään.

Yle Uutiset 25.6.

STM:n selvityksen mukaan koronakriisi on vaikuttanut eniten niiden perheiden lasten elämään, joissa kuormitus on ollut suurta jo aiemmin. [...] Tällaisia ovat lapset ja nuoret, joiden perheiden toimeentuloa kriisi on heikentänyt, vammaiset ja pitkäaikaissairaat, kodin ulkopuolelle sijoitetut tai sellaiset lapset ja nuoret, joiden perheissä on mielenterveys- tai päihdeongelmia. Helsingin Sanomat 24.6.

Puu, joka halasi kiveä

ja muita Kulttuuripisaroita Keski-Suomessa

Mitä jos tarinat alkavatkin kotipihasta? Tai jos uusi laulu syntyykin kaurapuurosta tai kesän uintiretkestä? Kulttuuripisarat tuovat iloa palvelukotien asukkaille.

KESKI-SUOMEN Kehitysvammaisten Tuki halusi ilahduttaa palvelukotien asukkaita koronakevään jälkeen. Yhdistys kysyi toiminta-alueensa palvelukodeista keväällä kuulumisia ja toiveita. Kaksi toivetta nousi ylitse muiden: saisipa postia ja olisipa jotain iloista ohjelmaa, vaikka musiikkia.

Syntyi ajatus Kulttuuripisaroista – kulttuurista, joka tuodaan sinne missä yleisö on, jotta hekin, joiden on muutoin vaikea osallistua tapahtumiin, voivat saada iloa taiteesta ja kulttuurista. Kulttuuripisarat ovat pieniä pirskahduksia arkeen.

Onnea Irma

POIKKEUKSELLISEN koronakevään keskellä juhlittiin pienimuotoisesti Irma ja Aulis Aartokallion 40-vuotishääpäivää Liperin

Honkalammella. Pariskunta on aikanaan tavannut Irman muuttaessa asumaan samaan asuntolaan Auliksen kanssa ja kolmen vuoden seurustelun jälkeen pari avioitui. Tällä hetkellä Aartokalliot asuvat omassa rivitalokaksiossa Mäntykodin ohjatun asumisen yksikössä. Irma, 75, viettää ansaittuja eläkepäiviä ja Aulis, 66, käy vielä muutamana päivänä viikossa päivätoiminnassa.

Yhteistyökumppaniksi yhdistys sai jyväskyläläisen Teatterikone-teatteriryhmän, jonka näyttelijä-laulaja-lauluntekijä Aaro Vuotilan ohjelmistossa on Kulttuuripisaroiksi sopivia esityksiä.

Palvelukodeille tiedotettiin mahdollisuudesta ja kolme niistä tarttui tilaisuuteen. Kodit saivat toivoa kolmesta eri esitysvaihtoehdosta ja jokainen toivoi erilaista ohjelmaa: Ritoniityn palvelukoti toivoi vuorovaikutteista trubaduurikonserttia, Sääksvuoren palvelukoti toivoi Metsälaulukävelyä ja Päivänsäteen palvelukoti toivoi ikkunateatteria. Päivänsäteen kulttuuripisarat jouduttiin kuitenkin siirtämään myöhempään ajankohtaan sairastumisen vuoksi.

Trubaduurikonsertti pidettiin palvelukodin puutarhassa. Aaro tekee konserteissa lauluja yhdessä yleisön kanssa ja niinpä nytkin syntyi lauluja kesäisistä asioista, kuten kaurapuurosta ja uintiretkestä.

Taikahetkiä Metsälaulukävelyllä. Rasmus Sankilampi (oik.) ja Jonna Hakonen istahtivat välillä juttelemaan.

Metsälaulukävelyllä kuljettiin palvelukodin läheisessä metsässä. Aaro johti joukkoa ja pysähtyi välillä laulamaan ja tarinoimaan. Kävelyn aikana kuultiin monta kiinnostavaa tarinaa metsästä, ihan tosia juttuja sekä vanhoja tarinoita ja uskomuksia. Matkalla nähtiin kiveä halaava puu, istuttiin

jättiläisten kivillä ja tutkittiin käpyjä.

Palvelukodeissa iloittiin pisaroista ja niistä puhuttiin vielä kauan jälkeenpäin. Keski-Suomen tukiyhdistys toivoo, että Kulttuuripisaroita voisi levittää

TEKSTI LIISA ANSIO KUVA SÄÄKSVUOREN PALVELUKOTI

uudestaankin.

Aulis!

TEKSTI HEINI KAIMO KUVAT JARKKO SORSA JA KOTIALBUMI

Tukiviestin sarjakuvataiteilija Kalevi Helvetti on helsinkiläisen Pertti Kurikan alter ego.

Antoisa kirjauutuus erityislasten vanhemmille

KESÄN LOPUSSA ilmestynyt tietokirja Erityislapsen vanhempana – voimavaroja hyvään elämään on kiinnostavaa luettavaa sekä erityislasten vanhemmille että kaikille heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille. Ulla Anttila kirjoittaa kirjan esipuheessa, että teos on tarkoitettu ”tueksi ja avuksi vammaisten ja muiden vanhemmille, jotta he voisivat vahvistaa ja ylläpitää omia voimavarojaan.”

Anttila peilaa kirjassaan omaa taipalettaan äitinä, jonka tytär sai Rettin oireyhtymä -diagnoosin parivuotiaana vuonna 1996. Hän kertoo esipuheessa myös, että olisi itse kaivannut juuri tällaista voimavaroja vahvistavaa teosta silloin, kun oma lapsi oli pieni.

Ulla Anttila kirjottaa selkeästi ja tieto oli helposti omaksuttavaa. Lukiessa ajattelin monesti, että ”juuri niin, näinhän sen pitäisi mennä”. Perheiden pitäisi esimerkiksi saada omista tarpeista lähtevää tukea ja palveluita.

Kirjassa on paljon näkökulmia ja harjoitteita omien voimavarojen vahvistamiseen. Sitaatit vanhempien lähettämistä voimavarakirjoituksista tuovat kerrontaan omaa syvyyttään.

Anttila käyttää laajasti lähteitä ja kokoaa paljon tarkistettua tietoa muun muassa tuen ja palveluiden erilaisista muodoista. Hänellä on myös kehittämisajatuksia, joista me järjestötyöntekijätkin voimme poimia ajatuksia jatkotyöstöön.

Anttila itse työskentelee Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiön toiminnanjohtajana. Entinen kansanedustaja jätti politiikan ja väitteli sittemmin sotatieteen tohtoriksi Maanpuolustuskorkeakoulusta, ensimmäisenä naisena.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille erityislasten vanhemmille ja kaikille muille erityislasten asioista kiinnostuneille tahoille.

TEKSTI JA KUVA TANJA LAATIKAINEN

Anttila, Ulla: Erityislapsen vanhempana – voimavaroja hyvään elämään (2020), Kirjapaja.

Ulla Anttila on mukana Tukiliiton Habaa perhetyöhön -seminaarissa ammattilaisille 1.12. Lue lisää: tukiliitto.fi/tapahtuma/habaa-perhetyohon-seminaari.