Puolustusvoimat kutsuvat kaikkia, mutta ottavat harvoja

Postilaatikosta löytyy kirje puolustusvoimilta. Esikoista pyydetään saapumaan kutsuntoihin. Kauhukseni huomaan, etten ollut ajatellut koko asiaa. Monenlaisten tunteiden lisäksi kirje herättää kysymyksiä. Miten tällaiset asiat hoidetaan, kun nuorella on kehitysvamma?

S a m i K o r h o s e l l e a s e p a l v e l u o n o l l u t t ä r k e ä a s i a . s

Ensi hätään soitan kutsussa olevaan numeroon. Aluetoimistolta neuvo taan lähettämään lääkärintodistus, jossa otetaan kantaa myös kutsuntatilai suuteen osallistumiseen. Solahdamme selvästi ennalta hiottuun putkeen, siihen valtavirran ulkopuoliseen puroon. Puhelun loputtua soitan pojan lääkärille ja pyydän lähettämään lausunnon suoraan saamaani osoitteeseen. Homma hoidettu.

Tai sitten ei.

Viime keväänä saapunut kutsuntakirje herätti kysymystulvaan. Pitääkö tällaisia miettiä taas parin vuoden päästä, kun pik kuveli tulee kutsuntaikään? Entä jos hän haluaa armeijaan? Tai siviilipalvelukseen? Pääseekö sinne, jos on kehitysvamma, mutta vain vähäinen tuen tarve?

Entä kaikki muut – keskenään hyvin erilaiset – kehitysvammaiset nuoret mie het? Onko heidän mahdollista suorittaa palvelus? Jos he pääsevät armeijaan, miten siinä käy? Onnistuuko se? Onko armeijan suorittaminen nykyään edes tärkeää?

Yhteiskunnan valinta

Sami Korhoselle armeijaan pyrkiminen oli aikanaan selviö. Nyt, 45-vuotiaana koke mus ei kaduta, vaikka asepalvelus jäikin lopulta loppuun suorittamatta. ”Armeijan käyminen oli minulle silloin nuorena tärkeää ja on edelleen. On hyvä, että Suomella on puolustusvoimat. Se on kaikkien miesten velvollisuus, enkä edes harkinnut siviilipalvelusta”, hän sanoo.

Samin suvussa on kenraaleja ja isovan hemmille asia merkitsi paljon. Perttulan erityisammattikoulussa koulukavereista kukaan muu ei ollut menossa asepalveluk seen. Kutsuntapäiväksi Korhonen pyysi kuitenkin vapaata koulusta. Ilman etukä teen todistettua erityistä syytä paikalle ei voi olla menemättä. ”Kutsuntoja varten käydään etukäteen lääkärintarkastuksessa ja täytetään lappu, jossa kerrotaan omia toiveita palveluspai kasta ja -tavasta. Jo tarkastuksessa sain tietää mahdollisen palveluskelpoisuusluok kani. Se oli B-luokka. B tarkoittaa esikuntakomppaniaa, missä voi palvella, jos on esimerkiksi heikko näkökyky tai muuten pientä fyysistä haittaa. Kun ei ollut mitään isompaa estettä, en voinut siinä saman tien saada vapautusta”, hän muistelee.

Arvion kehitysvammaisuuden tai muun toimintarajoitteen vaikutuksista toimin takykyyn tekee lääkäri. Esimerkiksi lievä kehitysvamma ei automaattisesti sulje pois mahdollisuutta asevelvollisuuden suorit tamiseen. Yleensä diagnoosi käytännössä kuitenkin tarkoittaa sijoittamista niin sanottuun C–palvelusluokkaan.

C-palvelusluokka tarkoittaa vapautusta palveluksesta rauhan aikana terveydelli sistä syistä. Koulussa selviäminen toimii hyvänä mittarina: mukautettu tai pienryh mäopetus sekä erityisluokka heikentävät merkittävästi ennustetta selviytyä palve luksessa. Myöskään henkilön lääkehoito ei saa vaikuttaa palvelusturvallisuuteen. On myös syytä muistaa, että nykyisin kutsun noissa vapautetaan palveluksesta aikaisempaa enemmän ihmisiä.

Kutsunnoissa Korhonen määrättiin lää kärintodistuksen ja haastattelun perusteella heinäkuun 1995 saapumiserään Riihimäelle, Etelä-Suomen viestikomppaniaan.

Käskyjä ja kiirettä

Kutsunnoista saatavan palvelukseenastumismääräyksen ja henkilötodistuksen kanssa asevelvollinen matkustaa hänelle osoitettuun palveluspaikkaan, päävar tioon. ”Riihimäen asemalla oli sotapoliisit vastassa. He kertoivat, minne pitää mennä ja sieltä ohjattiin eteenpäin omaan jouk ko-osastoon. Ensimmäisen yön sai nukkua siviilivaatteissa ja seuraavana aamuna mentiin varustevarastolle. Siellä saa kaikki tarvittavat varusteet, kengät, taisteluvyön ja vaatteet ja ne tungetaan säkkiin. Sitten kaikki viikataan huolellisesti omaan kaap piin, tarkasti omille paikoilleen. Siitä alkaa palvelus”, Sami kuvailee.

Ensimmäinen aamu oli 19-vuotiaalle jännittävä. ”Oli se aika erilaista. Ei ollut tottunut sii hen, että joku käskee heräämään ja aamutoimille. Tupakaverit olivat tuntemattomia ja herätys aamukuudelta. Ensimmäinen päivä oli ihmettelyä”, Korhonen muistelee.

Tuvassa tehtiin tulohaastattelu, jonka aikana valittiin myös palvelusajan pituus.

”Tulohaastattelussa puhuttiin lähinnä perhetaustoista, siellä kaikki olivat samalla viivalla, eikä kenenkään yksityisasioista tarvinnut puhua. Esimerkiksi koulutuk sesta ei kukaan kysellyt. Silloin sai valita palvelusajaksi 8 tai 12 kuukautta, nykyään vaihtoehtona taitaa olla myös 6 kuukaut ta”, Korhonen kertoo.

Pian alokkaat huomasivat, että itse ei tarvitse juuri ajatella ja asiat tehdään vauhdilla. ”Hampaiden pesuun oli aikaa minuutti ja samassa ajassa sängyn piti olla pedat tuna todella huolella ja ohjeiden mukaan. Armeijassa on se hyvä puoli, että ei tarvitse itse ajatella yhtään. Kaikki kerrotaan aina siitä alkaen, mitä puet päällesi. Käskyjä noudattamalla pärjää ja niitä tuleekin sitten ensimmäisen neljän viikon alokasai kana paljon. Siinä tarvitaan huumoria”, Sami naurahtaa.

Opeteltavaa alokkailla riittää: ennen sotilaskotiin eli sotkuun pääsemistä oli osattava tunnistaa eri sotilasarvot ja tervehdittävä oikein. Myös oman aseen numero opeteltiin ulkoa ja sitä piti osata tietenkin käsitellä ja säilyttää turvallisesti. Pukeutumisessa ja siisteydessä oli omat, tarkat sääntönsä.

Keskeyttämispäätös ei ollut oma

Tiukka kuri ja outo ympäristö eivät ole helppo yhdistelmä. Muutama Samin tupakavereista lopetti heti ensimmäisenä päivänä koti-ikävän takia. Jotkut eivät sopeutuneet ryhmään. ”Koin kiusaamista. Tupakaveri töni ja nälvi minua, kun olin muita hitaampi. Tein valituksen oman tuvan esimiehelle. Kaveri joutui puhutteluun ja kiusaaminen loppui siihen”, Korhonen muistaa.

Hänellekään pärjääminen ei ollut helppoa, mutta keskeyttäminen ei käynyt mielessä. ”Tein asiat muita hitaammin ja esi merkiksi ammunnoissa minun oli vaikea hahmottaa, mihin tauluun ammutaan. Se saattoi johtua siitä, että minulla oli lapsena todettu hahmotushäiriö. Lopulta palveluk sen keskeyttäminen ei johtunut siitä, etten olisi noudattanut käskyjä. Keskeyttämis päätös tehtiin esikunnassa, enkä voinut sille mitään. He olivat huomanneet, että en pärjää ja halusivat suojella muita. Päätöstä perusteltiin allergioilla.”

Nykyään palvelukseen astumista voi lykätä kahdella vuodella jo ennen aloka saikaa. Samille tarjottiin tätä mahdollisuutta vasta tilanteessa, jossa neljän viikon alokasaika oli loppusuoralla ja sotilasvalan vannominen sekä viestimiehen arvo hää möttivät seuraavalla viikolla. ”Sanoin, että en palaa, en halua aloittaa alusta, kun olin kerran jo sinne mennyt. Kyllä se oli kova paikka silloin. Olisin ollut valmis jatkamaan keittiöllä tai varastolla kin, mutta se ei heille käynyt.”

Keskeyttämisestä oli vaikea kertoa muil le kuin ystäville ja suvulle. ”Isovanhemmat olivat ylpeitä jo siitä, että olin mennyt armeijaan ja suku totesi vaan että ei voi mitään ja ainakin kävit yrittämässä. Perttulassa sain muilta opis kelijoilta kuulla siitä, miten tulin ”maitojunalla kotiin”. Varsinkin vanhemmat miehet olivat ivallisia. Harva siellä kuitenkaan oli armeijaa itse käynyt. En vuosiin kerto nut vähän vieraammille keskeyttäneeni. Väitin käyneeni armeijan. Se oli sellainen suojamuuri, halusin välttää pahaa mieltä”, Sami kertoo.

Kaiken kaikkiaan hän kokee alokasaika na kasvaneensa henkisesti ja oppineensa paljon. Vuosien myötä keskeyttäminen kään ei enää paina mielessä, eikä arvostus asepalvelusta kohtaan ole laskenut. Me Itse ry:n varapuheenjohtajana nykyään toimi va Korhonen ei tunne jääneensä mistään paitsi. Silti hänen mielestään myös tukea tarvitsevilla nuorilla pitäisi tulevaisuudes sa olla mahdollisuus löytää vaihtoehtoinen väylä jonkinlaisen palveluksen suorittami seen.

Erityisryhmille leirikokemuksia

”Ajatus sisällyttää erityistä tukea tarvitsevat varusmies- tai siviilipalveluksen piiriin on tavoiteltava ja kaunis, mutta valitetta vasti järjestelmien lakisääteiset tehtävät rajaavat useita ryhmiä pois palveluksesta”, toteaa siviilipalvelusjohtaja Mikko Reijo nen Siviilipalveluskeskuksesta. Siviilipal

velusta koskevat samat palveluskelpoisuuskriteerit kuin asepalvelustakin.

Miksi kutsu sitten edes tulee kaikille? Mitä nuori voi tehdä, jos intoa ja halua oli si, mutta kelpoisuutta ja sopivaa tapaa osallistua ei? Onko maanpuolustukseen liittyvä toiminta erityisryhmille edes mielekästä? Voisiko sodan tai kriisin aikana tarvittavia kansalaistaitoja harjoitella muulla tavoin?

Realistiset vaihtoehdot ovat puuttuneet ja puuttuvat edelleen. Pieneltä osin Intti tutuksi -leirit vastaavat tähän tarpeeseen. Armeija tai sen osa tällainen leiri ei kuiten kaan ole.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on järjestänyt yhdessä Kehitysvammaisten Palvelusäätiön (KVPS) kanssa Intti tutuksi -leirejä vuodesta 2009. Leireillä erityisryh mille tarjotaan kokemus armeijaolosuhteista. Itse kokemalla ja kokeilemalla syntyy ymmärrys maanpuolustustoiminnasta. Samalla osallistuja huomaa, että itsekin voi oppia henkilökohtaiseen turvallisuuteen liittyviä kansalaistaitoja, vaikka palvelusta ei suorittaisikaan. Tavoitteena on saada kokemuksia, jotka vahvistavat itseluotta musta.

Vuodesta 2018 alkaen KVPS joutui jättäytymään käytännön järjestelyistä pois, mutta antaa kuitenkin tarvittaessa asian tuntija-apua MPK:lle.

Projektipäällikkö Petteri Kukkaniemi oli koordinoimassa KVPS:n kokeilutoi mintana alkunsa saaneita leirejä vuosina 2009–2018. Tarve ja lähtökohta toiminnalle oli alun perin kehitysvammaisten ihmis ten osallisuuden vahvistaminen. Monet leirillä 2016 haastatellut osallistujat olivat kertomansa mukaan asevelvollisuudesta vapautettuja tai asepalveluksen keskeyttä neitä.

Kukkaniemen mielestä periaate kaikkia koskevista kutsunnoista on ymmärrettävä. ”Velvollisuus kutsuntoihin kuuluu kaikille. Ongelma on kuitenkin siitä, ettei Puolustusvoimilla ole riittäviä välineitä kohdata ja keinoja vastata tukea tarvit sevien ihmisten tahtoon suorittaa asevelvollisuus. Puolustusvoimien kannalta katsottuna tämä joukko on kooltaan pieni. Enemmän on niitä, joilla on velvollisuus ja edellytyksiä, mutta ei tahtoa.”

Leikkiarmeija vai osallisuuden siemen?

Kukkaniemen mukaan Intti tutuksi -leirit ovat ehdottoman tärkeitä ja merkityksel lisiä paitsi osallistujille, myös järjestäjille. Meni vuosia päästä puhumaan asioista syvemmällä, rakenteellisella tasolla. Hänen mielestään tärkeintä oli ja on, että maailmojen törmäyttäminen tuo jokaiselle erilaisuuden ymmärtämistä. ”Kouluttajatkin sanoivat, että nämä leirit ovat eniten odotettuja tapahtumia, vaikkakin älyttömän raskaita. Saman tien ollaan silti lyömässä lukkoon ensi vuoden kurssia. Myös vähän vahingossa mukaan tulleille syntyy oivalluksia. Eräs autokuski tuli leiriläisille armeijan rekkaa esiteltyään sanomaan, että on ollut armeijassa seitse män kuukautta, eikä kukaan ole koskaan ollut näin kiinnostunut siitä mitä hän tääl lä tekee. Monimuotoisuuden lisääminen on tässä se paras juttu! Aletaan ymmärtää asiat laajemmin.” ”Osallistujille leirit loivat yhteen kulu vuutta ja hyväksyntää. Joiltakin osallistujilta kuitenkin hämärtyi raja armeijan ja leirin välillä siitä huolimatta, että eroa painotettiin. Nyt olen käynyt armeijan, sanottiin”, Kukkaniemi muistelee.

Hänen mukaansa jo ennen kuin leirien koordinaatiovastuu siirtyi MPK:lle, käytiin keskustelua siitä, pitäisikö toiminnan olla jäsennellympää ja vahvemmin mukana puolustusvoimien organisaatiossa. ”Se kuitenkin vaatisi ihan eri tavalla resursse ja – toiminta ei voisi olla vapaaehtoisten ja yhdistystoiminnan varassa ja sitä tulisi olla tarjolla valtakunnallisesti.”

Osana kutsuntoja Intti tutuksi voisi hänen mielestään olla yksi puolustusvoi mien tarjoamista vaihtoehtoisista poluista: jos motivaatio tai kunto on este asevelvol lisuuden suorittamiselle, voidaan tarjota erilaisia vapaaehtoisia kurssiputkia, joiden avulla kohotetaan kuntoa ja madalletaan kynnystä armeijaa varten. Miksi ei joillakin niistä voisi myös oppia kriisiaikana suoma laisille tärkeitä kansalaistaitoja? Kyse on rahasta, ohjaajaresurssistakin, mutta myös puolustusvoimien roolista yhteiskunnassa.

Se, millaisia mahdollisuuksia joukkoon kuulumisen, maanpuolustustahdon tai yhteiskuntavastuun toteuttamiselle kansa laisilla tulevaisuudessa on, jää nähtäväksi. Pandemia-aalto ainakin muistuttaa kipeäs ti, että tiukan paikan tullen ihan jokaista meistä tarvitaan.

Tärkein vastaus

Tätä juttua kirjoittaessani posti toi ilmoituksen: Teidän ei tarvitse osallistua syksyllä pidettävään kutsuntatilaisuuteen, ellette itse siihen halua osallistua. Palveluskelpoi suudestanne voidaan päättää hallussamme olevien lääkärinlausuntojen perusteella.

Päätän aloittaa tekemällä sen, mikä mi nun olisi pitänyt tehdä jo ennen lääkärintodistuksen hankkimista: kysyn pojilta, mitä he itse asiasta ajattelevat.

Kirjoittaja Sanna Salmela on kahden mieheksi varttuvan pojan äiti, joka työskentelee Tukiliitossa suunnittelijana.

Haastattelujen lisäksi jutun lähteenä on käytetty opinnäytetyötä: Intti tutuksi -leirit: erityistä tukea tarvitsevien osallistujien ja kansalaiskasvatuksen näkökulmasta. Pietilä, Helena (2016). Turun ammattikorkeakoulu.