Pääkirjoitus

MERJA MÄÄTTÄNEN

PÄÄTOIMITTAJA

Väärästä paikasta tehty leikkaus ei ole säästö, vaan kustannus. Onneksi on joku

TÄTÄ KIRJOITTAESSANI Kehitysvammaisten Tukiliitolla ja muilla Suomen sosiaali- ja terveysalan järjestöillä on monella tasolla käynnissä vimmattu pyrkimys vaikuttaa budjettiriiheen. Yhteisen #onneksionjoku-kampanjan käynnisti valtiovarainministeriön budjettiesitys (13.8.), joka uhkaa viedä järjestöiltä – eli niiden tukea tarvitsevilta ihmisiltä – joka kolmannen euron.

Sotejärjestöt tekevät paljon sellaista, mitä kukaan muu ei tee. Me tuemme ihmisten jaksamista, ehkäisemme syrjäytymistä, pidämme huolta heikoimmista ja ihmisistä, joita muu apu ei tavoita. Puolustamme ihmisiä, joiden on itse vaikea puolustaa itseään ja annamme äänettömille äänen. Korona-aikana olemme ehkäisseet palvelujärjestelmän ylikuor mittumista ja kriisin hoitokustannusten kohoamista. Kaksi kolmesta suomalaisesta pitää järjestöjen ja yhdistysten tarjoamaa tukea tärkeänä omalle hyvinvoinnilleen. Mikään ei korvaa toiminnan kautta löytyvää vertaisuutta ja kokemusten jakamista.

Samaan aikaan myös kunnat tekevät budjettejaan ensi vuodelle. Kehitysvammaisten ihmisten ja heidän perheidensä karu nykytilanne välittyy meille jatkuvasti muun muassa lakineuvonnan kautta. Koronan kiristämä talous on joissain kunnissa heikentänyt palveluiden saata vuutta entisestään, ja luonut perheille ja kehitysvammaisille ihmisille uudenlaisia toimeentulon haasteita.

Molemmista budjettiväännöistä nousee sama viesti. Ihmisten tarpeet eivät katoa leikkaamalla heille annettavaa tukea. Ne kasvavat ja kertau tuvat.

On meidän kaikkien yhteinen tehtävä saada päättäjät ymmärtämään, että väärästä paikasta tehty leikkaus ei ole säästö, vaan kustannus. Rahallinen ja inhimillinen. Se on meidän tehtävämme nyt ja jatkossa – myös ensi kevään kuntavaaleissa.

Tämän lehden ilmestyessä valtioneuvoston budjettiriihi on ohi. Todella toivon, että pahimmat pelkomme eivät ole toteutuneet, mutta tästä olen varma niin valtion kuin kuntataloudenkin suhteen: vaara ei ole ohi.

NYT ON MIESTEN VUORO. Keväällä 2019 teimme naisteemanumeron, tämä Tukiviesti on miesten lehti. Sellaista en olekaan ennen tehnyt.

Välillä tuntuu, että naiset valtaavat nykyään enemmistöaseman kaikkialla: korkeakouluissa, paritanssikursseilla, valtioneuvostossa – ja Tukiliiton yhdistystoiminnassa. (Hyvä naiset! Vanhassa tilanteessa oli korjaamisen varaa.) Mutta eihän tästä oikeasti mitään tule ilman miehiä. Ei paritanssista, eikä varsinkaan elämästä. Miehet, me tarvitsemme teitä. Niin paljon, että nyt me kerrankin suljemme suumme ja annamme teidän kertoa. Tämä lehti on poikien, isien ja isoisien, miesten ja miesporukoiden.

Koska naiset ovat enemmistönä myös Tukiviestin tekijäporukassa, miehiä on nyt katseltu ja kuunneltu aika paljon meidän naisten silmin ja korvin. Yritän ajatella, että se ei ole etu eikä haitta, vaan tosiasia, josta on otettavissa ilo irti.