Miesten kesken

Miestenryhmä tekee itse valitsemiaan juttuja ja ohjaaja auttaa toteutuksessa. Omien kesken uskaltaa jutella vaikeistakin asioista.

”T ulkaa minun luokseni kylään”, ehdottaa Tuomas Kärpän niemi. ”Laitetaan uuniin ranskanperunoita ja kalapuikkoja”, sanoo J-P Johansson. ”Joo, ja nakkeja myös!” jatkaa Samuel Leander.

Näin toimii Kangasalan Miestenryhmä, joka on osa Kehitysvammaisten Tukiliiton Aarne ja Aune -hanketta. Ryhmään kuuluu viisi henkilöä sekä minä – ohjaaja-Risto.

Miestenryhmä alkoi kokoontua omalla porukalla alkuvuodesta 2020 lähtien. Kan gasalla itsenäisesti asuvista erityistä tukea tarvitsevista koostuva ryhmä tuntui liian isolta. Oli liian paljon hälinää. Miestenryh mäläiset kokevat, että miesten on helpompi ymmärtää toisiaan.

”Tulee vähemmän erimielisyyksiä”, toteaa J-P. Oma ryhmä, johon voi tuntea kuuluvansa, on hänelle tärkeä. ”Pienessä ryhmässä ei tule tunnetta, että jää ulkopuolelle”, pohtii Samuli Sivonen.

Ryhmäläiset päättävät, ohjaaja tukee toteutuksessa

Kaikki, mitä Miestenryhmän kesken tehdään, on ryhmäläisten itse ideoimaa. Ohjaaja ei sanele, vaan kaikesta päätetään yhdessä. Ohjaajan tehtävä on auttaa ryh mäläisiä ideoiden toteuttamisessa.

Aluksi ideoita ei tullut paljoa. Pienen totuttelun jälkeen mielikuvitus alkoi kui tenkin laukata ja keksimme paljon yhteistä tekemistä.

Kahden ryhmäläisen kanssa kävimme kansalaisopiston kokkikurssilla. Kokemus oli aluksi hieman jännittävä. ”Eikö tämä olekaan pelkästään kehitysvammaisille tarkoitettu kurssi”, kauhisteli Samuli.

Jännitys meni kuitenkin ohi, kun aloimme leipoa herkullisia toffeekolmioita. Lopuksi istuimme saman pöydän ääreen muiden kokkikurssilaisten kanssa ja mais telimme toistemme tekemiä herkkuja. Se

Samuel Leander (vas. selin), Tuomas Kärpänniemi, J-P Johansson ja Samuli Sivonen ovat koolla taas, miesten kesken.

oli hieno hetki ja jäi ainakin minulle mieleen.

Olemme myös käyneet yhdessä saunomassa, laavulla paistamassa makkaraa ja pizzalla. Terassille menoa on ehdotettu, ehkä lähdemme seuraavaksi sinne!

Millainen on hyvä mies ja mitä mies saa tehdä?

Olemme keskustelleet ryhmässä elämästä ja miehenä olemisesta. Hyvä mies on mielestämme sellainen, joka ottaa toiset huomioon ja huolehtii heikommassa asemassa olevista. Hän pitää puolensa ja osaa olla myös romanttinen.

Ulkopuolelle jääminen elämässä on myös puhuttanut. Jos teini-ikäisenä ei ole saanut kokea kaveriporukois sa liikkumista, mopolla ajelua ja baarissa käymistä onko näille enää aikaa myöhemmin? Jos on naimisissa ja asuu yhdessä kumppanin kanssa, voiko hän kieltää viettämästä aikaa kavereiden kanssa?

Keskustelimme siitä, voiko myös kehitysvammainen saada lapsia. Osa ryhmäläisistä on joskus ajatel lut isäksi tulemista, osa taas hylkää ajatuksen suoralta kädeltä. ”Ei meistä kukaan saa lapsia, vaikka haluaisi”, toteaa J-P. Monella on sama ajatus. Isäksi tulemisen haa veita on kommentoitu sanomalla ”se on niin kova homma, että ei kannata edes haaveilla”.

Puhuimme myös Tukiliiton Vau vahaaveita -oppaasta, joka auttaa miettimään miten vauvan saaminen sopii omaan elämään ja mitä vauvas ta huolehtiminen vaatii.

Mietimme, mitä muita haavei ta ryhmäläisillä on. Kesällä moni kaipasi koronarajoitusten jälkeen takaisin toimintakeskukseen. Tuomas haluaa nähdä kavereita normaalisti. Samuel haaveilee, että seuraavaan tapaamiseen saataisiin viimein Berliinin munkkeja. J-P on miettinyt, että hänestä voisi tulevaisuudessa tulla hyvä poliitikko. Ryhmäläiset nyökyttelevät.

Risto Räkköläinen, jutun kirjoittaja, on Aarne ja Aune -toiminnan ohjaaja.

TAIJA HUMISTO

VAHVISTU VANHEMPANA -HANKKEEN PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ

Kaikki eivät haaveile vanhemmuudesta, mutta kaikilla pitäisi olla tilaa ja mahdollisuus ajatella asiaa.

KOLUMNI

”Miehet eivät haaveile lapsista”

ISTUMME TYÖKAVERIN KANSSA messuilla jakamassa tietoa ja materiaaleja vammaisalan ammattilaisille. Pöytämme eteen pysähtyy muutama asuntolan työntekijä. Muun materiaalin ohessa tarjoamme heille Vauvahaaveita? -selko-opasta vietäväksi asukkaille. Työntekijä toteaa, ettei sille ole käyttöä, heillä kun asuu pelkkiä miehiä. Minä jähmetyn, mutta fiksu työkaveri osaa kysyä, että mitäs sillä on tämän asian kanssa tekemistä.

Tiedän kyllä, että vammaisten henkilöiden vauvahaaveisiin saatetaan suhtautua vähätellen, mutta vasta messuilla havahdun huomaamaan sukupuolieron. Useinhan on niin, ettei vammaisilla henkilöillä oleteta olevan lapsihaaveita, joten asiaa ei tarvitse edes ajatella. Kunnes niitä sitten on. Tämä on se kohta, jossa läheiset ja työntekijät usein ovat meihin päin yhteydessä: Miten tätä asiaa pitäisi käsitellä?

Meidän vastauksemme on, että antamalla oikeaa, realistista ja juuri tälle henkilölle saavutettavaa tietoa aiheesta. Ja mahdollisuus keskustella asiasta jonkun kanssa ihan niin monta kertaa kuin on tarve. Joskus se on satoja kertoja. Nyt havahdun huomaamaan, että näiden yhteydenottojen vauvahaaveilija on melkein aina nainen. Miksi?

OLEN TÖRMÄNNYT myös miesten vauvahaaveisiin. Ne ovat usein piilossa ja nousevat pintaan mutkan kautta, esimerkiksi epäasiallisena käytöksenä. Mutta siellä ne ovat. Niistä puhumiseen ei ole tilaa, koska ”miehet eivät haaveile lapsista”. Ne ovat toteutumattomina aivan yhtä voimakkaita ja kipeitä kuin kohtaamieni vauvasta haaveilevien naisten haaveet.

Olen kohdannut isäksi tulleita tai lasta odottavia miehiä, joiden isyys ja halu olla oman lapsen kanssa on sivuutettu. Olen nähnyt heissä ihan sen saman palon, rakkauden ja kamppailun, kuin jokaisessa lapsestaan erotetussa äidissä. Ja olen kohdannut myös niitä perhearkea pyörittäviä isiä.

Kun asiaa kysyy jo aikuisikään ehtineiltä miehiltä, joilla on kehitysvamma, moni kertoo ajattelevansa, ettei asia kuulu heille. Osa kertoo kyllä miettineensä asiaa, osa sanoo sivuuttaneensa asian suoraan. Ajatus tuntuu silti olevan kaikilla sama: ei meistä voi tulla isiä, vaikka sitä haluaisimmekin.

Kaikki eivät haaveile vanhemmuudesta, mutta kaikilla pitäisi olla tilaa ja mahdollisuus ajatella asiaa. Olipa lopputulos mikä tahansa, sen kanssa on usein helpompi elää, kun se on oman pohdinnan tulosta. Silti osalle toteutumaton lapsihaave voi vaatia vuosien surutyön. Ihmisiä kun kaikki olemme, niin sillekin pitäisi olla tilaa. Kaikelle ihmisenä olemiselle pitäisi olla tilaa, oli sukupuoli, tuentarve tai diagnoosi mikä tahansa.

MESSUILLA KOHTAAMAMME asuntolan työntekijät havahtuivat huomaamaan omat ennakkoasenteensa ja nappasivat hyvillä mielin ja hyvien keskustelujen saattamana mukaansa myös Vauvahaaveita? -oppaan. Meillä kaikilla on ennakkoasenteita ja olemme niille usein vähän sokeita. Pahaa tarkoittamatta voimme oletuksillamme aiheuttaa toisille pahaa.

Siksi on välillä hyvä havahtua.