Luotain Consulting Oy tyonohjaus & coaching asiakaslehti 2020

Page 8

TEKSTI Tuula Kiuru-Ahvonen

Ratkaisukeskeisyys johtamisessa

Luotaimen ratkaisukeskeiset työnohjaajat Tuula Kiuru-Ahvonen (vas.) ja Maiju Tolvila suunnittelevat yhdessä esimiesvalmennusta.

Ratkaisukeskeisyyden teoreettiset lähtökohdat Ratkaisukeskeisyys on saanut alkunsa vuosikymmeniä sitten USA:ssa terapiatyöskentelyn yhteydessä. Käytännön ratkaisukeskeisen työskentelyn taustalla vaikuttavat systeemiteoria, kybernetiikka sekä sosiaalinen konstruktionismi (kaksi jälkimmäistä eivät kuitenkaan ole varsinaisia itsenäisiä teorioita). Kaikissa näissä on jotain samankaltaista, väljästi tulkittuna ainakin: -Systeemiteoria (kehittäjä itävaltalainen biologi Ludwig v. Bertalanffy) on tuonut ratkaisukeskeisyyteen näkökulman, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Esimerkiksi perhe, työtiimi tai työyhteisö voidaan nähdä rakennelmana, jossa yh-

Tuula Kiuru-Ahvonen, Kirjoittaja on työnohjaaja ja esimiesten sekä työyhteisöjen valmentaja, VTM, ratkaisukeskeinen valmentaja, työnohjaaja STOry, johdon työnohjaaja Master CSLE, mindfulnessohjaaja, Luotain Consulting Oy.

8

TYÖNOHJAUS & COACHING

teen osaan vaikuttaminen vaikuttaa koko systeemiin -Kybernetiikan (systeemiteorian osateoria) vaikutuksena ratkaisukeskeisyyteen voi pitää lähinnä sitä, että asioita ei tulkita, vaan havainnot ovat päätelmien pohjana. Ratkaisukeskeisyyden perusfilosofiassa tämä näkyy esimerkiksi hyvin tutuissa lausahduksissa: älä korjaa sitä, mikä toimii tai tee lisää toimivia asioita -Suomalaiseen ratkaisukeskeisyyteen on tullut paljon vaikutteita sosiaalisesta konstruktionismista, jonka perusajatuksena on, että todellisuus on aina sosiaalinen ja kielellinen rakennelma siitä, mitä olemme kokeneet. Filosofi Ludwig Wittgenstein on vaikuttanut tähän ajattelumalliin muun muassa siten, että hänen näkemyksensä mukaan kieli on tärkeä osa ihmisten kanssakäymistä -Australiasta lähtöisin oleva narratiivisuus eli tarinallisuus alkoi vaikuttaa ratkaisukeskeisyyteen 1980-luvulta lähtien. Narratiivisuuden mukaan ihmisen elämää ajatellaan tarinana, jota ihminen itse jäsentää tulkitsemalla tekemiään valintoja ja kokemiaan kokemuksia. Ihminen voi siis valita, millaisen tulkinnan valinnoilleen ja kokemuksilleen antaa: ongelma elää ongelmalliseksi tulkitussa tarinassa ja ratkaisu elää mahdollisuuksien ja uusien

näkökulmien tulkinnassa -NLP:n eli neurolingvistisen ohjelmoinnin perusteet ovat samoissa teorioissa kuin ratkaisukeskeisyydenkin. 1970-luvun alussa USA:ssa kielitieteilijä John Grinder ja psykologian opiskelija Richard Bandler kiinnostuivat tutkimaan, miksi osa terapeuteista onnistuu työssään erityisen hyvin. Tutkimusten perusteella syntyi käsite mallittaminen (=analysoidaan hyväksi havaittua toimintatapaa siten, että samaa tapaa voi hyödyntää myös muissa yhteyksissä). NLP:n ajattelun mukaan sanat eivät kuitenkaan koskaan kuvaa toimintaa / keskiössä olevaa asiaa täydellisesti, ne pystyvät kuvaamaan vain yhtä näkökulmaa todellisuudesta.

”Ongelmakeskeinen kieli synnyttää ongelmia ja ratkaisukeskeinen kieli tuottaa ratkaisuja” Steve de Shazer Ihmisten johtamisen ihanuus Sanotaan, että ihmisten johtaminen on kaikista johtamistehtävistä vaikein ja riskipitoisin. Ihmisten tuloksellisen johtamisen haasteellisuus tuntuu olevan jossain määrin ristiriidassa sen kanssa, miten vähän organisaatioissa edelleenkään kiinnitetään huomiota johtamistaitoihin ja -osaamiseen tai minkä verran esimiehillä on aikaa ihmisten johtamiseen. Hyvään ihmisten johtamiseen kuuluvat ainakin seuraavat tekijät: luottamuksen rakentaminen, positiivinen asenne, kiinnostus ihmisten kehittämiseen, kyky nähdä olennainen sekä aikaansaamisen halu. Robert Greenleaf on 1991 lanseerannut käsitteen palveleva johtaminen, jossa keskeisenä johtajaa motivoivana tekijänä pidetään johdettavien hyvinvointia ja kukoistusta. Palvelevan johtajan punainen lanka työssään on, että oma työryhmä tai tiimi voi onnistua työssään ja saavuttaa asetetut tavoitteet. Lisäksi merkittävänä pidetään, että työntekijät kehittyvät omassa työs-


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Luotaimessa työskentelee koulutettuja ja kokeneita ratkaisukeskeisiä valmentajia ja työnohjaajia sekä johdon työnohjaajia

4min
pages 31-32

Verkostosta vaikuttavuutta

2min
page 29

Avoimet koulutukset

2min
page 30

Riittävä palautuminen vahvistaa keskittymiskykyä

2min
page 28

Työyhteisö- ja esimiestaidot vahvistuvat valmennuksessa

2min
page 27

Psyykkisesti kuormittavan tilanteen purku auttaa eteenpäin

1min
page 26

Luotain esillä Oppiassa

2min
page 25

Tukea yrityksille uusille asiakasmarkkinoille - täsmäkoulutushanke Sote-Pk yrittäjille

1min
page 24

Vahva yrityskulttuurin johtaminen rakentaa työyhteisön kykyä selvitä haastavista tilanteista

5min
pages 22-23

Arvosta aikaasi ja toimi tehokkaasti

3min
page 21

Sovittelusta sopimukseen

2min
page 20

Työn muutokset kasvattavat tarvetta coachingille Alankomaissa

2min
page 15

Etänä on melkein kuin läsnä

2min
page 19

Ajatusjohtajuus ja aktivismi – johtaja ulos poterosta

2min
page 16

Koulutusvientiä yhteistyössä

2min
page 14

Työnohjaus toimii vaivattomasti etänä

1min
page 18

Mentori kehittää liiketoiminta- ja talousosaamista

2min
page 17

Valmentava johtajuus mahdollistaa ja voimaannuttaa

5min
pages 12-13

Työnohjaus tukee jaksamista ja lisää tuottavuutta

3min
pages 6-7

Coaching vaikuttaa - tutkitusti

3min
page 11

Työn muutokset kasvattavat tarvetta coachingille Alankomaissa

1min
page 5

Tulevaisuus on mahdollisuus

1min
page 10

Yksilöohjaus selkiyttää ajattelua

2min
page 9

Luotain tutkimushankkeessa

1min
page 4

Ratkaisukeskeisyys johtamisessa

2min
page 8

Pääkirjoitus

2min
page 3
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Luotain Consulting Oy tyonohjaus & coaching asiakaslehti 2020 by Luotain Consulting Oy - Issuu