1 minute read

Tukea yrityksille uusille asiakasmarkkinoille - täsmäkoulutushanke Sote-Pk yrittäjille

TEKSTI Marjo Rönkä

Sote-uudistuksen kaaduttua totesimme, että on tärkeää edelleen ylläpitää ja vahvistaa maakunnassamme pienten ja keskisuurten sote-aloille palvelua tuottavien yritysten toimintaedellytyksiä. Päätimme lähteä mukaan luomaan koulutusohjelmaa, jossa kehitetään yritysten asiantuntijoiden osaamista toimia muuttuvassa toimintaympäristössä ja luoda vaikuttavia palveluja huomioiden myös digitalisaation mahdollisuudet sekä uudet osaamisvaatimukset. Lisääntynyt ja monipuolinen osaaminen näkyy myös asiakkaille tuotettujen palvelujen laadussa, sanoo Merja Kantamaa Etelä-Pohjanmaan ELY:stä.

Advertisement

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi vuonna 2018 Pienten ja keskisuurten yritysten liiketoimintaedellytykset sosiaali- ja

Marjo Rönkä, Kirjoittaja on kouluttaja, konsultti, mentori, Certified Business Coach, hankepäällikkö ja koulutusvastaava, Luotain Consulting Oy terveysalalla- raportin. Siinä todettuihin yritystoiminnan haasteisiin haluttiin tuoda uudenlaisia ratkaisumalleja. Työ- ja elinkeinoministeriö sekä Sitra yhdessä kumppaneineen toteuttivat julkiselle, yksityiselle ja kolmannelle sektorille suunnatut yhteiset Soteuttamo-tapahtumat, jotka vauhdittivat entistä asiakaslähtöisempiä, vaikuttavampia ja monipuolisempia palveluja tuomalla yhteen toimijoita eri sektoreilta.

Kahdella maakunta-alueella pienille ja keskisuurille yrityksille ja palvelua tuottaville järjestöille kohdennettujen Kiihdyttämöjen avulla tarjottiin intensiivivalmennusta, jonka avulla palvelutuottajat pääsivät ajankohtaisen tiedon, työvälineiden ja verkostojen avulla kehittämään toimintaansa muuttuvassa toimintaympäristössä.

Raportissa sekä näissä tilaisuuksissa kerätyn palautteen ansiosta sekä vuosien yhteistyöstä palveluntuottajien kanssa saatiin kuva siitä, mitä osaamista sote alan toimijat toivoisivat ja missä osaamispuutetta eniten esiintyy.

ELY-keskuksilla, TE-toimistoilla, kehittämisyhtiöillä ja koulutusorganisaatioilla on merkittävä rooli maakunnissa tulevaisuuden sote-palvelutuotannon kehittämisessä muiden yhteiskunnallisten toimijoiden ja rakenteiden lisäksi.

Luotain halusi tarjota oman osaamisen-

sa tässä tilanteessa. Luotain Consulting Oy:ssa työskentelee kaksikymmentä huippuosaajaa, joilla on pitkä ja laaja kokemus henkilöstön-, johdon- ja liiketoiminnan kehittämisestä eri rooleissa. Pääsimme yhdessä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa toteuttamaan alueen sote palvelutuottajille täsmäkoulutushanketta

Etelä-Pohjanmaalla toteutetussa Uusille asiakasmarkkinoille -koulutushankkeessa oli mukana yrityksiä ja järjestöjä, jotka edustavat laajasti eri sosiaalipalveluiden toimintasektoreita. Koulutuspäiviä hankkeessa toteutettiin 10 päivää noin kerran kuukaudessa. Koulutuspäivät toteutettiin Seinäjoella lokakuun 2019 ja toukokuun 2020 välisenä aikana. Joitakin teemoja haluttiin painottaa enemmän, kuten palvelumuotoilua ja asiakasymmärrystä sekä digitalisaatiota ja tiedonhallintaa. Koronapandemian vuoksi erilaiset etätyökalut tulivat osallistujille hyvinkin tutuiksi. Yhteishankkeessa korostuivat myös vertaistuki ja verkostojen hyödyntäminen sekä työhyvinvoinnin kasvattaminen. Hankkeen alussa ja lopussa osallistujilta kerättiin osaamisen itsearviointi koulutuksen eri sisältöteemoista. -Nyt oli kyllä huippujuttu. Innostava ja käytännönläheinen, on esimerkki palautteesta Laatu ja vaikuttavuus -koulutus-

This article is from: