Luotain Consulting Oy tyonohjaus & coaching asiakaslehti 2020

Page 3

PÄÄKIRJOITUS

Vaikuttavuutta syntyy yhteistyöstä Luotain on kasvanut hyvää vauhtia viime vuodet, ja myös kevään 2020 työtilanne näytti hyvältä. Istuimme 13.3. perjantaina valmennuspäällikkömme Päivin kanssa vastatusten toimistolla, kun viestejä alkoi kilahdella. Hetkessä täydet varauskirjat olivat täynnä merkintöjä ”siirretään”. Potku palleaan tuntuu varmasti tältä, ajattelin. Millä nyt selvitään?

Viikonloppu meni henkeä haukkoessa. Seuraavana maanantaina jo kokosimme rivit uudelleen ja tartuimme päättäväisesti toimeen. Pandemiasta koitui useammalle organisaatiolle myös hyvää. Luotaimessakin kehittämistyöhön tuli vielä lisää potkua, kansainväliset caset pääsivät alkuun ja rivakkaan tahtiin syntyi uusia sekä suomen että englanninkielisiä verkkokursseja, hybridimalleja tilaisuuksista ja koulutuksista, etänä toteutettavia Voi hyvin etätyössä -tyhypäiviä ja Etäjohtamisen esimieskoulutuksia. Stratool, Luotaimen liiketoiminnan kehittämiseen tarkoitettu pilvipalvelu otettiin käyttöön. Yhteistyötä tehtiin myös muiden yritysten kanssa. Pandemia sai aikaan myös yhteisöllisyyttä. Mahtavinta oli nähdä yhteishengen kasvu sekä Luotaimen ihmisten välillä että verkostojemme ja asiakkaidemme kanssa. Lämmintä vuorovaikutusta, auttamista, hyvää tahtovia kommentteja ja kiitollisuutta hyvistä yhteistyösuhteista. Tiedämme tutkimustenkin valossa, että myönteinen työyhteisökulttuuri ja positiivinen palaute toimivat hyvinä puskureina myös stressiä vastaan. Hyvä resilienssi suojaa meitä huolen vaikutuksilta. Toiminta voi olla tehokasta ja tuottavaa vaikka alkuperäiset suunnitelmat eivät toteutuisikaan.

Resilientti yhteisö näkee ennakoimattomissa tilanteissa mahdollisuuden oppia jotakin uutta yhdessä ja pysyy toimintakykyisenä. Hyvät yhteistyösuhteet lujittavat uskoa tulevaisuuteen ja lisäävät myönteisiä tunteita, vaikka samaan aikaan huolta pandemiasta olisikin. Erityisesti poikkeusoloissa tarvitaan vaikuttavia henkilöstön, johdon ja liiketoiminnan kehittämisen palveluja. Olemme mitanneet koko Luotaimen historian ajan ihmisten tyytyväisyyttä palveluihimme sekä kartoittaneet kyselyin, mitä he ovat oppineet ja mitä hyötyä palveluistamme heille on ollut. Muutoksen läpiviennissä olemme pyrkineet mittaamaan, mikä muuttui ja minkä verran. Pyrimme kaikessa toiminnassamme vaikuttavuuteen. Työnohjauksen ja coachingin vaikuttavuutta on tutkittu myös yliopistollisesti jonkin verran. Marita Paunonen-Ilmonen kertoo artikkelissaan, että työnohjauksen vaikuttavuudesta on kansainvälisissä tutkimuksissa saatu selvää näyttöä. Tutkimuksissa on havaittu henkilöstön työmotivaation ja työtyytyvyyden parantuneen ja esimerkiksi sairauspoissaolojen vähentyvän. Raija Salomaan väitöstutkimuksen mukaan coaching muun muassa edistää urapääoman kehittymistä vaikuttaen oleellisesti moniin uran

kannalta tärkeisiin taitoihin. Tiedetään myös, että coaching vaikuttaa yksilön työhyvinvointiin ja toimeenpanokykyyn. Vielä tarvitaan kuitenkin lisää ymmärrystä ja työkaluja vaikuttavuuden mittaamiseen. Esimiestyön merkitys työyhteisölle on suuri. Siksi lähdemmekin yhdessä Lapin Yliopiston ja Sued Managementin kanssa tutkimaan esimiesten työnohjauksen vaikuttavuutta - Luotain haluaa edelleen parantaa toimintaansa ja lisätä palvelujensa vaikuttavuutta. Tutkimushankkeessamme henkilöstötuottavuuden tutkimus tarjoaa hyviä mahdollisuuksia analysoida esimiesten työnohjauksen vaikuttavuutta myös talouteen. Tässä käytetään menetelmänä työelämän laadun mittausta sekä HR- ja talousdataa. Tutkimme työnohjauksen vaikutuksia myös henkilöstöriskien hallinnassa. Näitä HR-riskejä ovat muun muassa sairauspoissaolo-, vaihtuvuus-, työuupumus- ja työkyvyttömyysriskit. Tiedolla johtaminen tulee tekemään lähivuosina merkittäviä harppauksia tekoälyn hyödyntämisen avulla. Hankkeessa aiomme tutkia lisäksi, kuinka tekoälyavusteinen esimiestyönohjaaja voitaisiin integroida työnohjauksen palveluprosessiin. Visiomme on rohkeasti olla vaikuttavin johdon, henkilöstön- ja liiketoiminnan kehittämisen kumppani. Yhteistyöllä saadaan aikaan paljon hyvää. Luotain on loistava kehittämisen kumppani myös kompleksisissa kokonaisuuksissa, joissa tarvitaan monia eri kyvykkyyksiä. Kaikkea ei tarvitse eikä kannata tehdä vain omin voimavaroin – vaikuttavuutta syntyy yhteistyöstä. Voimaa ja valoa! Yhteistyöterveisin Pia Vilanen

Pia Vilanen, Toimitusjohtaja, Johdon työnohjaaja MasterCSLE®, Työnohjaaja STory, Työyhteisöjen ja johdon valmentaja, Luotain Consulting Oy. TYÖNOHJAUS & COACHING

3


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Luotaimessa työskentelee koulutettuja ja kokeneita ratkaisukeskeisiä valmentajia ja työnohjaajia sekä johdon työnohjaajia

4min
pages 31-32

Verkostosta vaikuttavuutta

2min
page 29

Avoimet koulutukset

2min
page 30

Riittävä palautuminen vahvistaa keskittymiskykyä

2min
page 28

Työyhteisö- ja esimiestaidot vahvistuvat valmennuksessa

2min
page 27

Psyykkisesti kuormittavan tilanteen purku auttaa eteenpäin

1min
page 26

Luotain esillä Oppiassa

2min
page 25

Tukea yrityksille uusille asiakasmarkkinoille - täsmäkoulutushanke Sote-Pk yrittäjille

1min
page 24

Vahva yrityskulttuurin johtaminen rakentaa työyhteisön kykyä selvitä haastavista tilanteista

5min
pages 22-23

Arvosta aikaasi ja toimi tehokkaasti

3min
page 21

Sovittelusta sopimukseen

2min
page 20

Työn muutokset kasvattavat tarvetta coachingille Alankomaissa

2min
page 15

Etänä on melkein kuin läsnä

2min
page 19

Ajatusjohtajuus ja aktivismi – johtaja ulos poterosta

2min
page 16

Koulutusvientiä yhteistyössä

2min
page 14

Työnohjaus toimii vaivattomasti etänä

1min
page 18

Mentori kehittää liiketoiminta- ja talousosaamista

2min
page 17

Valmentava johtajuus mahdollistaa ja voimaannuttaa

5min
pages 12-13

Työnohjaus tukee jaksamista ja lisää tuottavuutta

3min
pages 6-7

Coaching vaikuttaa - tutkitusti

3min
page 11

Työn muutokset kasvattavat tarvetta coachingille Alankomaissa

1min
page 5

Tulevaisuus on mahdollisuus

1min
page 10

Yksilöohjaus selkiyttää ajattelua

2min
page 9

Luotain tutkimushankkeessa

1min
page 4

Ratkaisukeskeisyys johtamisessa

2min
page 8

Pääkirjoitus

2min
page 3
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Luotain Consulting Oy tyonohjaus & coaching asiakaslehti 2020 by Luotain Consulting Oy - Issuu