Sirius 4/2022

Normaalikoulut eli Norssit ovat yliopistojen harjoittelukouluja. Norssien tehtävänä on perusopetuksen li säksi järjestää ohjattua opetusharjoittelua. Norsseissa tapahtuu monipuolista tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa. Siriuksen tavoitteena on tehdä tätä toimintaa tunnetuksi.

Haluatko esitellä omaa jatkotutkimustasi tai muuta tutkimus-, kokeilu ja kehittämistoimintaa? Tai haluaisitko kirjoittaa yhteistyöstä normaalikoulujen kanssa? Vai oletko käynyt opinto- tai työmatkalla muualla, josta voisit raportoida? Lähetä tekstisi meille!

Toimittaja: Sanna Isopahkala sanna.isopahkala@ tuni.fi

Avustava toimittaja: Olli-Pekka Salo olli-pekka.salo@ norssi.jyu.fi

Julkaisija: eNorssi-verkosto

Taitto: Elisa Serave mielikulotus@gmail.com

eNorssi-verkoston projektikoordinaattori Sampo Forsström sampo.forsstrom@uef.fi

eNorssi-verkoston puheenjohtaja Vesa Valkila vesa.valkila@utu.fi

Toimittaja Sanna Isopahkala sanna.isopahkala@tuni.fi

Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen. On joului sen Siriuksen vuoro. Näinä päivinä kouluissa vilisee tonttuja, enkeleitä ja paimenia. Jos joulukortteja koristellaan, peittyy lattia yleensä glitteriin, jota löytyy sukanpohjista vielä vappunakin.

Jos kouluissa on joulun alla kiire, on sitä myös muualla. Joskus tuntuu, että yhteiskuntana erehdymme sellaiseen harhaan, jonka mukaan maailma pitäisi saada valmiiksi ennen vuodenvaihdetta. Todellisuudessa samat palaverit, suunnitelmat ja raportit odottavat ihan samoilla paikoillaan vielä myös tammikuussa.

Tässä Siriuksessa päästään kurkistamaan taas kerran monimuotoiseen Norssien arkeen. Vaikuttajakolumnissa SOOLin Riku Oras vie huomiomme Rauman opettajankou lutuksen tulevaisuuteen ja Rehtorin palstalla pääsee näppäimistön ääreen eNorssi-verkoston puheenjohtaja Vesa Valkila. Esille pääsee myös Norssiverkoston uusi tohtori. Ja jos joulua ennen on liian kiire perehtyä Siriukseen, myös se odottaa kyllä joulun yli. Tammikuu on yhtä hyvä hetki paneutua upeisiin juttuihimme. Mutta sitä ennen: “Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen, lumivalkeat pellot, puistot, ja juhla Jeesuksen.”

Rauhallista ja onnellista joulunaikaa kaikille Siriuksen lukijoille!

Sanna Isopahkala

Tampereen yliopiston normaalikoulu eNorssin viestintäryhmän jäsen ja Siriuksen toimittaja

Inkluusion toteuttaminen vaatii lisäresurssia, mutta juuri siitä on iso pula

Teksti ja kuvat: Sanna Isopahkala

Lapin yliopistolla on viime vuosina kehitetty inklusiivisen kasvatuksen opetustarjontaa

Suvi Lakkala on tehnyt vaikuttavan uran opetuksen ja kasvatuksen parissa. Norssiväki muistaa Suvin Lapin yliopiston harjoittelukoulun tutkoke-koordi naattorina, mutta Norssilta Suvin tie on kulkenut tiedekunnan puolelle.

Väittelin harjoittelukoululla ollessani ja tutkin omaa työtäni erityisopettajana. Kehitimme tiimiopettajuu den mallia luokanlehtori Satu Kumpulaisen kanssa. Väitöstutkimuksen aihe oli Inklusiivinen opettajuus: toimintatutkimus opettajankoulutuksessa. Viime ai koina Lakkalan vastuulla on ollut inklusiivisen kasvatuksen maisteriohjelma, esi- ja alkuopetuksen sivuai ne ja inklusiiviseen kasvatukseen liittyviä kursseja. Lisäksi Lakkala toimii Itä-Suomen yliopiston dosent tina ja vierailuprofessorina Liettuassa Vytautas Magnus yliopistossa.

Inkluusion järjestämiseen Lakkala on ottanut kantaa myös teoksessa ”Mahdoton inkluusio? Tunnista haasteet ja mahdollisuudet” (TAKALA, ÄIKÄS & LAKKALA (toim.))

Keskustelu inkluusion toteutumisesta on suomalaisessa keskustelussa käynyt ajoittain kiivaana ja usein keskustelua käydään hyvin pinnallisella tasolla. Kulunut fraasi on ”inkluusio on kaunis ajatus, mutta se ei toimi.” Annetaan nyt Lakkalan kertoa ensin aja tuksiaan inkluusion toteuttamisesta.

Lakkalan mukaan inkluusion aito toteutuminen on tar koittanut isoa muutosta koulun toimintakulttuuriin.

Se vaatii uudenlaista toimijuutta sekä johdon että opettajien tasolla. Suunnittelun ja toteutuksen tulee olla kollegiaalista ja moniammatillista ja se vaatii re surssia, josta on iso pula.

Lakkalan mukaan inkluusion ajatus tarkoittaa isoa muutosvaatimusta opettajan ammatti-identiteetille.

Yksi ihminen ei voi hallita kaikkea. Siksi kouluun pitää luoda sellaiset yhteistyöfoorumit, joissa on tilaa kes kustelulle, neuvottelulle ja asioista sopimiselle.

Monissa Euroopan maissa luokassa on usein eri tyisopettaja ja luokanopettaja (tai aineenopettaja), jotka tekevät koko ajan yhteistyötä.

Suomessa inkluusion parissa on vielä paljon töitä tehtävänä.

Ongelma on se, että Suomessa on ymmärretty, että inkluusion toteutuminen tarkoittaa sitä, että kaikki op pilaat olisivat fyysisesti samassa paikassa. Sellainen kuitenkin polkee esimerkiksi autismin kirjon oppilai den oikeuksia, koska heillä saattaa olla vaikka aistiyliherkkyyksiä ja he kuormittuvat äänistä ja hälinästä. Opetusjärjestelyjen pitäisi olla joustavia eivätkä ne saa tarkoittaa kuitenkaan sitä, että kukaan oppilas kokee opettajan halunneen hänestä eroon.

Pois lähettämisen kulttuuri ei ole tätä päivää, mutta moninaisuus ja joustavuus on, Lakkala muotoilee. On tärkeää, että opettajilla on valmiuksia rakentaa turval lisia oppimisyhteisöjä, joissa lapset ja nuoret tuntevat olevansa tervetulleita, ja joissa erilaisuus ja monenlai set opetusmuodot ovat luonnollinen osa oppimista.

Inklusiivinen ajattelu arktisella alueella vaatii jonkin verran erilaisia näkökulmia kuin ruuhkaisessa etelässä.”

Lapin yliopistossa on viime vuosina vastattu yh teiskunnan tarpeisiin saada lisää koulutusta inkluusiosta. Tarjolla on ollut kokonainen inklusiivisen kas vatuksen maisteriohjelma.

Tähän tulee ensi vuonna muutos, koska Lapin yliopis tossa aletaan kouluttaa erityisopettajia ja erityispedagogiikkaa pääaineena.

Inklusiivisen maisteriohjelman lisäksi Lapin yliopis tossa on viime vuosina ollut tarjolla pohjoisten yliopistojen yhteinen inkluusiokurssi, jossa mukana ovat olleet Lapin yliopiston lisäksi Tromssan arktinen yliopisto, Luleån tekninen yliopisto, Umeån yliopisto ja Oulun yliopisto.

Näiden viiden yliopiston rehtoraatit ovat jo monta vuotta halunneet kehittää yhteistyötä. Suomi on pit kä maa ja pohjoisella alueella on omia erityispiirteitä. Meillä on täältä Rovaniemeltä aika lyhyt matka Ruot siin ja Norjaan, Lakkala huomauttaa.

Inklusiivinen ajattelu arktisella alueella vaatii jonkin verran erilaisia näkökulmia kuin ruuhkaisessa etelässä.

Pohjoisessa yhteisöt ovat pieniä ja sijaitsevat kaukana toisistaan. Myös palveluiden saatavuus voi olla ongelma koska populaatio on pieni. Sekin tulee esille tällä kurssilla. Viiden arktisen yliopiston yhteisellä kurssilla on opiskelijoita, jotka ovat perehtyneet inklusiiviseen kas vatukseen, koulutukselliseen tasa-arvoon, alkuperäiskansojen problematiikkaan ja uhanalaisiin kieliin (erityisesti saamen kielet pohjoismaissa).

Kurssi on sisältänyt kolme moduulia ja jokaisessa moduulissa on opettajia useammasta yliopistosta, mutta vastuu on ollut Lapin yliopistolla.

Kaikki opetus on toteutettu etänä, mutta on line-muodossa mikä on mahdollistanut keskustelevat luennot ja ryhmätyöt.

Sisältö on käsittänyt inklusiivisen pedagogiikan peri aatteita pohjoisella twistillä. Arctic 5 Education -hanke päättyi viime keväänä (2022), mutta kurssi jatkuu, sillä eri yliopistojen opettajat ovat sitoutuneita yhteistyöhön.

Kaikki opettajat ovat myös osa Uarctic opettajankoulutuksen temaattista verkostoa, jossa tehdään paljon mielenkiintoista yhteistyötä (https://www.teache red-network.com/uarctic/).

Lakkalan mukaan kokemukset kurssilta ovat olleet hyvin myönteisiä.

Opiskelijat ovat kokeneet kurssin mielenkiintoisena ja keskustelu on aina vilkasta. Toisaalta kurssilla on ollut myös hallinnollisia haasteita, koska jokaisessa yliopistossa on omanlaiset menetelmät kursseille ilmoittautumiseen.

Myös se on opiskelijoille valtava rikkaus, kun pääsee opiskelemaan kurssille, jossa jokaisessa moduulisssa on kolme eri opettajaa eri yliopistosta.

Kurssilla saa opiskella kansainvälisessä ilmapiirissä, ja saada tietoa erilaisista koulutuskäytännöistä, Lakkala kuvailee.

Opettajankoulutuksen tulisi Lakkalan mukaan uudistua niin että tulevat opettajat saisivat valmiuksia ajatella moninäkökulmaisesti, löytäisivät työn arjessa toisin toimimisen mahdollisuuksia ja osaisivat rakentaa niitä kollegiaalisesti.

Opettajaopiskelijoiden tulisi saada yhteisopettajuudesta ja yhteistyöstä erityisopettajien kanssa koke muksia jo opiskeluaikana.

Lakkala on ollut kehittämässä jo useana vuonna toteutettua moniammatillista Lapsen oikeudet ja asema moniammatillisissa verkostoissa – kurssia. Siinä on opettajia ja opiskelijoita sosiaalityön, oikeustieteen, kuvataiteen ja luokanopettajakoulutuksen koulutuk sista. Kurssilla opiskelijat työstävät oppilastapauksien avulla moniammatillista ja -toimijaista toimintasuunnitel maa lapsen ja perheen tukemiseksi.

Samalla he perehtyvät siihen, miten tietoa muodos tetaan avoimia ja monimutkaisia ongelmia ratkaistaessa ja mikä on heidän oma roolinsa osana tiimityö tä. Opiskelijoilta tulee joka vuosi palautetta, että he kokevat kurssin erittäin hyödylliseksi.

On aika sanoutua irti myytistä, jonka mukaan opettajan on oltava samaan aikaan psykologi, sosiaalityön tekijä ja joskus poliisikin.

Tulevat opettajat on varustettava neuvottelu- ja yhteistyötaidoilla, jotta he osaavat rakentaa omaa työtään ja oppilaita tukevia moniammatillisia verkostoja.

Opettajia ei saa jättää yksin.

VAIKUTTAJAKOLUMNI

Vaikuttamisen sietämätön vaikeus

Riku Oras Toiminnanjohtaja Suomen opettajaksi opiskelevien liitto SOOL

Kuva: Rauman kaupunki

Opettajaopiskelijat ovat jo yli vuoden ajan tais telleet Raumalla kampuksensa puolesta. Kampusrauha-adressin ja muun vaikuttamisen keinoin opiskelijat ovat vastustaneet asuntorakentamista Rauman Seminaarinmäelle, mutta tästä huolimatta opiskelijoiden viesti ei ole mennyt perille ja uusin kaavamuutos mahdollistaa asuntojen rakentamisen kampusalueelle. Negatiiviset uutiset eivät ole jääneet tähän, sillä viime viikkojen aikana Turun yliopisto on muutosneuvotteluissaan väläytellyt suunnitelmia opettajankoulutuksen siirtämisestä pois Raumalta sekä käsityö kasvatuksen lakkauttamista, mikä on luonnollisesti aiheuttanut vankkaa vastustusta opeopiskelijoissa.

Juhlapuheissa opiskelijat nähdään kriisien ratkojina ja paremman tulevaisuuden rakentajina, mutta paradoksaalisesti samaan aikaan nykyisistä korkeakouluis sa opiskelevista sukupolvista ja myös opettajaopiskelijoista puhutaan liian usein vähättelevään sävyyn. Aikaisemmat sukupolvet ovat ja olivat rautaa. Töitä tehtiin ennen valittamatta ja kouluissa vallitsi tiukka kuri, kun taas nykykorkeakoululaiset näpräävät vain puhelimiaan, vuorovaikuttavat pelkästään sosiaalisessa mediassa ja valittavat pienistä asioista. Vanho jen aikojen kultaaminen ja nuorempien sukupolvien mollaaminen eivät tietenkään ole uusia asioita, sillä esimerkiksi dosentti Kirmo Wartiovaaran mukaan on olemassa todisteita siitä, että jopa satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua on puhuttu uusien sukupolvien olevan aina jollain tapaa aikaisempia sukupolvia heikompia. Etenkin opettajaopiskelijoiden näkökulmasta tällai nen puhetapa tuntuu erittäin loukkaavalta ja vähättelevältä, sillä useilla opettajaksi opiskelevilla on vahva tahtotila olla mukana kehittämässä opettajankoulu tusta, opettajan ammattiin liittyviä asioita sekä vaikuttaa myös yhteiskunnallisesti tulevan työnsä kaut

ta. Mahdollisuudet vaikuttaa ovat kuitenkin rajatut ja opettajaopiskelijat joutuvat tasapainoilemaan muutenkin puun ja kuoren välissä, sillä toisaalta heidän pitäisi mukautua kultaisten sukupolvien normeihin ja samalla pitäisi olla kehittämässä asioita luoden pa rempaa tulevaisuutta.

Onneksi opeopiskelijoille tarjotaan myös monesti mahdollisuuksia vaikuttaa. Useimmat opettajankoulutusyksiköt keräävät systemaattisesti kurssipalaut teita opiskelijoilta lähes jokaisen kurssin jälkeen. Liian usein tuntuu kuitenkin siltä, että palautetta kerätään vain palautteen keräämisen takia ja kriittiset palautteet kaikuvat kuuroille kor ville tai ne saatetaan tulkita pahimmillaan pikkuasioista valittamiseksi. Palautemahdollisuuksien lisäksi mo net opettajankoulutuksen järjestäjät ottavat opiskeli jat hienosti mukaan erilaisiin tutkintojen kehittämisryhmiin. Toisaalta on ollut ikävä huomata, että jos vastakkain on opiskelijan kehitysehdotus ja raha niin lopputuloksen voi arvata etukäteen.

VAIKUTTAJAKOLUMNI

Raha on ratkaisevassa asemassa myös Raumalla ja kampuksen tulevaisuuteen liittyvässä keskustelussa opiskelijoita on pyritty jopa hiljentämään eri tahoil ta. Asioita ei voida tietenkään aina toteuttaa opiskelijoiden ehdoilla, mutta opiskelijoille on annettava mahdollisuus vaikuttaa etenkin heidän kannaltaan tärkeisiin asioihin. Opettajankoulutus ei ole koskaan täydellistä tai valmista, joten kehittämistyössä on aina otettava huomioon opiskelijoiden ja vasta valmistuneiden opettajien äänet, jotta voimme yhdessä vaikuttaa opettajankoulutuksen edun puolesta ja luo da parempaa maailmaa opettajankoulutuksen avulla.

Oletko opetusalan tutkija, politiikan kentällä tai muuten koulutukseen vaikuttaja?

Kirjoita Siriukseen kolumni! Voit käsitellä teks tissä tärkeäksi näkemääsi teemaa, kunhan se koskee opetusta, koulutusta tai opettajankou lutusta. Myös kasvatus on meitä kiinnostava aihealue. Tekstin merkkimäärä mieluiten alle 3000 - mutta tulemme toimeen vaikka ylittäisit sen hieman. Lähetä tekstisi osoitteeseen sanna.isopahkala@tuni.fi

REHTORIN PALSTA REHTORIN PALSTA

Yhteisöllisyyttä etsimässä

Olin loka-marraskuun vaihteessa yliopistovierailulla Bemidji Sta te Universityssa Minnesotassa. Yhteistyökumppanimme oli järjestänyt meille myös useamman kouluvierailun osavaltion julkisiin kouluihin. Koulut olivat suuria, op pilasmäärien vaihdellessa tuhannesta kolmeen tuhanteen. Kaikkia näitä kouluja yhdisti muu tama asia, jotka synnyttivät kokemuksen, jonka haluan jakaa.

Ensinnäkin, kaikki toivotettiin ter vetulleeksi heti koulun ovella. Sama myönteinen viesti saattoi jatkua myös tullessasi luokkahuo neen ovelle. Tämä lämminhenkisyys, kannustus hyväntuuliseen kohtaamiseen, kosketti ja se näkyi sekä oppilaiden että oppilaiden ja opettajien keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Myös huumori oli läsnä.

Opettajien toiminnassa kiinnitin huomioni siihen, että he eivät korottaneet ääntään tai moittineet näkyvästi oppilaita. Oppilaille oli opetettu, millaista käytöstä heil tä odotettiin ja toivottua käytöstä vahvistettiin positiivisen palaut teen avulla. Toivottu käytös tuotiin esille monin eri tavoin koulun käytävillä, ruokalassa ja luokka

huoneissa. Myötätuntoinen suhtautuminen kanssaihmisiin luo hyvää ilmapiiriä ja vaikuttaa kaikkien hyvinvointiin. Näitä viestejä oli näkyvillä myös opet tajien työtiloissa ja kokoushuoneissa.

Keskusteluissa rehtoreiden ja opettajien kanssa kävi ilmi, että tämä positiivisen vuorovaikutuksen malli perustui tutkimukseen ja se oli otettu käyttöön useassa koulussa muutama vuosi sitten. Osassa kouluja malli oli käynnistynyt vasta tänä lukuvuonna. Opettajat olivat saaneet koulutusta mm. siihen, miten eri tavoin myös sanattomasti voi viestiä ja vahvistaa toivottua käytöstä.

Toinen seikka, johon erityisesti kiinnitin huomiota, oli se, miten yhteenkuuluvuuden tunnetta vahvistettiin monin eri tavoin. Kouluilla oli oma tunnus, maskotti,

REHTORIN PALSTA REHTORIN PALSTA

joka näkyi kaikkialla. Suosittuja olivat eläinhahmot, kuten husky-koira, kotka jne. Yhteenkuuluvuuden tunnetta vahvistettiin iskulausein ja tuomalla koulun arvot näkyviin lipuissa, julisteissa ja näyttöruuduilla. Professorim me Sean Wachsmuth kiteytti asian hyvin: ”Lapselle tai nuorelle pitää antaa sellaista mihin hän haluaa kuulua, jotain mitä hän voi jakaa ja kokea muiden ikätovereidensa kanssa.”

Monissa kouluissa yhteenkuuluvuus korostui erityisesti urheilussa. Oli iso asia kuulua koulun urheilujoukkueeseen ja olla hyvä joukkuepelaaja. Urheilu antoi mahdollisuuden menestyä ja saada onnistumisen kokemuksia myös niille, jotka eivät ehkä akateemisesti olleet niin vahvoja. Toisaalta koulu tarjosi myös muuta toimintaa, jonka kautta nuo ri saattoi kokea, että tämä koulu on ”minun juttuni”. Tiedekerhot, orkesteritoiminta tai koulutettuna mentorina oleminen olivat joillekin tärkeämpää kuin urheilu ja antoi tekemiselle merkityksen. Jokaiselle oppilaalle oli tarjolla jotain, joka yhdisti heidät muihin koulukavereihin. Yhtei söllisyys näkyi myös siinä, miten joissain kouluissa tuotiin esille seksuaalivähemmistöt, kielikysymykset tai Black li ves matter -liike. Oli myös kouluja, joissa näitä asioita ei ollut sopivaa pitää esillä.

Meillä Suomessa on viime aikoina puhuttu ja kirjoitettu paljon siitä, miten nuoriso voi pahoin, miten levottomuus ja väkivallan käyttö on lisääntynyt. Olisiko yksi keino ehkäistä nuorten joutumista väärille poluille siinä, että he kokisivat koulussa entistä voimakkaammin olevansa osa omaa kouluyhteisöään? Myönteinen vuorovaikutus ja yh teenkuuluvuuden tunteen vahvistaminen voisivat olla keinoja tukea nuorten hyvinvointia. Voimme antaa nuo rille lisää mahdollisuuksia osallistua ja päästä vaikuttamaan ja kokeilemaan erilaisia ratkaisuja heitä koskevissa asioissa. Annetaan heille vastuuta, annetaan heille lupa erehtyä, mutta myös onnistua. Tätä kautta oppiminen koulussa tulee merkitykselliseksi ja motivoi yrittämään enemmän. Kun tätä toimintaa vahvistetaan myönteisellä vuorovaikutuksella ja positiivisella palautteella, on mah

dollista rakentaa koulua, johon nuori haluaa aamulla tul la ja luoda kouluyhteisö, johon nuori haluaa kuulua. Tätä voidaan edelleen vahvistaa yhteisillä tunnuksilla, masko teilla ja iskulauseilla.

Vaikka yhdestä maasta tai kulttuurista ei voida koskaan suoraan siirtää toimintamalleja toiseen maahan, sieltä voidaan tuoda ideoita, jotka ovat kehiteltyinä sovellettavissa myös meidän oloihin. Tekstissäni esiin ottamat mallit ovat tutkimusperustaisia ja sellaisia toimintamalleja, jotka parantavat myös sekä oppilaiden että opettajien hyvinvointia ja oppimistuloksia. Muuten, noista minneso talaisista kouluista löytyi kaiken positiivisuuden keskeltä myös yksi selkeä kielto.

Vesa Valkila eNorssi-verkoston pj. Turun yliopiston normaalikoulun johtava rehtori

Kasvatustieteen päivät Oulussa

Nostalgiamatkalla

Kohtaamisia kasvatustieteen päivillä

Teksti ja kuvat: Sanna Isopahkala

Kun osallistuu isoon konferenssiin tai seminaariin ja yrittää tehdä kokonaisuudesta lehtijutun, on usein toivottoman tilanteen edessä. Tänä vuonna päätin käyttää erilaista lähestymistapaa ja toimittajan va pautta.

Tässä jutussa pääsette mukaan nostalgiamatkalleni Ouluun, nimittäin olen opiskellut aikanaan Oulussa ja matkustin kasvatustieteen päiville samalla opettajuu teni juurille.

Kun Helsingistä saapuva juna vierii Tampereen asemalle, näen ensimmäisen kasvatustieteilijätutun. KT Kalle Vihtari vilkuttaa junan ikkunasta. Onneksi repussani on pullapussi ja Kallella kahvit omassa ter marissa. Pidämme yhteisen kahvitauon heti, kun konduktööri on tarkastanut lippuni.

Kuulumisia vaihtaessa juttu eksyy vähän väliä tutki muksen tekemiseen. Käymme myös läpi kasvatustieteen päivien ohjelmaa ja pohdimme valinnan vaikeut ta: tarjolla on niin paljon kiinnostavia esityksiä, että niistä on runsauden pulaa.

Oulussa vastaan puskee heti kylmä merituuli. Minulle se on tuttua, mutta en tiedä, ovatko muut etelän kollegat ottaneet mukaan villahuivia ja -pipoa. Onneksi kasvatustieteen päivät ovat twiitanneet sääen nusteesta; jospa mahdollisimman moni huomaisi sen ja varustautuisi kunnolla.

Junamatkan jälkeen saan rauhassa paneutua vielä päivän töihin ja tutustua lisää loppuviikon ohjelmaan. Hotellihuoneessa on onneksi hyvä työpöytä ja toimiva netti – niillä pääsee jo pitkälle.

Ensimmäisen seminaaripäivän aamuna jätän yhteiskuljetuksen väliin ja kävelen keskustasta Tui ran puolelle. En muista mistä, mutta jostain mieleeni kantautuu vanha rallatus: ”Tuiran puolelta kaupunkiin kolmea siltaa kuljettiin.”

Ylitän nyt nuo sillat, ja viimeisellä niistä merituuli kiristää otettaan. Nostan villahuivia vielä korkeammalle kaulan ja niskan suojaksi. Tuiran pysäkillä ei tarvitse kauan odottaa bussia, mutta bussilinjojen numerot ovat opiskeluajoista muuttuneet.

Yliopistolla pääsen monia muita konferenssivieraita vähemmällä, kun tiedän mistä etsiä Saalastin salia. Kerttu Saalastin mukaan nimetty sali on yli kilometrin pituisen rakennuksen toisessa päässä. Opiskeluaika na muistan KTK:n seinillä nähneeni Kerttu Saalastin muotokuvan. Saalastin salin edustalla on jo äänekäs puheen sorina meneillään. Tuttavat löytävät toisensa, ympärillä näkyy iloisia tervehdyksiä ja halauksia. Etsin rauhallisen pöytäryhmän, jossa istuu jo yksi henkilö. Onneksi on nimilaput, nimittäin nimi on minulle hyvinkin tuttu, vaikka kasvoja en olekaan ennen nähnyt.

Arvaa mitä, juuri sinun väitöskirjaa olen viime aikoina paljon lukenut, sanon henkilölle.

Kollega innostuu, enkä meinaa uskoa hyvää tuuriani. Ensimmäinen kohtaaminen, ja jo tästä on minulle suoraa hyötyä. Juttelemme tutkimusaiheistamme hyvän tovin ja saan keskustelustamme paljon sekä motivaatiota että innostusta. Tutkijakollega on ladannut Oulun yliopiston sovelluksen, joka auttaa suunnistamaan oikeaan paikkaan.

Onko totta, että kestää kahdeksan minuuttia kävellä tästä seuraavaan tilaan, hän kysyy sovellusta selates saan.

Kerron, että se voi hyvinkin olla mahdollista. Oulun yli opisto on kilometrin mittainen ja vähän ylikin.

Kiva, kun tulit juttelemaan, tutkija kiittelee, kun eroamme.

Olen nähnyt ihmisjoukon keskellä vilauksen Lakkalan Suvista, jonka kanssa olemme sopineet kuvaustreffit. Käyn varmistamassa Suvin aikataulut, mutta matkalla hänen luo törmään Tuukkaan, jonka kanssa meillä on ollut tutkimusyhteistyötä viime ke väästä alkaen.

Tuttuihin törmääminen on näköjään näiden kasva tustieteen päivien epävirallinen teema, ja mikä sen mukavampaa. Jokaisessa kohtaamisessa on iloa: on mahtavaa olla koolla pitkästä aikaa.

Viimeksi kasvatustieteen päivät on nimittäin järjestetty lähimuodossa syksyllä 2019.

Lähden salin perälle etsimään sopivaa istu mapaikkaa. En kauan ehdi istua, kun olalle koputtaa Kurttilan Pasi – toinen eNorssi-verkoston koordinaat toreista. Vaihdamme kuulumiset lyhyesti ennen kuin kasvatustieteen päivien ohjelma alkaa. Aamupäivän aikana kuulemme ensin vaikuttavan mu

Entinen kuvataiteen didaktikkoni KT Tapio Tenhu yritti selvittää seuraavan teemaryhmän sijaintia ohjelmalehtisestä, ja se ei ollutkaan aivan helppoa sillä nimet, paikat ja kellonajat olivat keskenään eri sivuilla.

Torstaipäivän aluksi Tampereelta tuttu profes sori Veli-Matti Värri alustaa aiheesta ”Kasvatusfilosofia sosialisaatiokritiikkinäja kasvatuksenerityisyyden puolustajana” . Värri korostaa, että kasvatusfilosofialle on edelleen tilausta.

Se auttaa vastaamaan myös kysymyksiin niiden kriisi en keskellä, joita nyt elämme.

Ekokriisi on ihmisyyden kriisi. Kanttia lainaten lopulta siinäkin on kyse siitä, mikä on ihminen, Värri muotoilee.

Ensimmäisen luennon jälkeen olemme jo lounasvaiheessa.

Lounasta tarjotaan kolmessa ravintolassa, ja suun nistamme Kallen ja Saran kanssa yhteen niistä. Sara ei ole minulle ennalta tuttu, mutta tutkimuksen teke minen yhdistää ja löydämme paljon yhteisiä keskusteluaiheita. Samalla kun Kalle ja Sara jatkavat juttua, pöytään tulee tervehtimään Välitalon Riku. Esittelen Rikun toisille ja kerron, että äskeinen luennoitsija Värri oli aikanaan Rikun vastaväittäjä. Kerron myös Rikun viime vuonna valmistuneesta teoksesta Ajattelun vahvistaminen opetuksessa. Sekä Kalle että Sara aikovat etsiä teoksen käsiinsä. Astioidenpalautuspaikkaa etsiessäni törmään samalla Arttuun, jonka kanssa teimme kauan sitten töitä sa massa työhuoneessa valmistumisemme jälkeen. Nykyään Arttu on niin ikään töissä Tampereen yliopis tolla, mutta siellä emme ole vielä kertaakaan nähneet. Sen sijaan tapaamme täällä, Oulun yliopistolla, josta olemme maailmalle lähteneet.

Sovimme Artun kanssa, että juodaan yhteiset kahvit kasvatustieteen päivien aikana.

Sitten onkin jo kiire suunnistaa ensimmäisen session vuoksi yliopistorakennuksen keskivaiheille, keskusaulan suuntaan. Entisessä yläkuppilassa on kahvikupin äärellä emeritusprofessori Pauli Siljander. Tervehdimme, ja kysyn:

Muistatko? En kyllä oleta, että muistaisit, sanon hy myillen.

Muistan, että tunnemme, mutta en nyt kyllä sen enempää, tämä kovasti ihailemani tieteentekijä sanoo. Teemme lyhyen selvityksen menneistä ja palaamme muutamiin muistoihin.

Pauli on kirjoittanut sen Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen, jonka me kaikki olemme tentti neet, kerron Kallelle.

Niin, sillä on monia opiskelijapolvia kiusattu, Siljander myhäilee.

Nauraen eroamme eri suuntiin - oli niin mukava ja mieltä lämmittävä kohtaaminen tämäkin! Minä lähden etsimään HOHTO-hankkeen symposiumtilaa.

Vaikka olen opiskellut Oulussa, joudun kulkemaan kartan kanssa. Nimittäin kasvatustieteellinen tiedekunta on valmistumiseni jälkeen muuttanut ai van eri puolelle kampusta, ja se on minulle henkilökohtaisesti pieni kriisin aihe. Opiskeluaikana kasvatustieteellinen tiedekunta tuli tutuksi turvallisena yhteisönä sekä henkisesti että fyysisesti. Se oli kuin pieni lintukoto yliopiston toisessa päässä. Nyt tilat ovat hajallaan keskusaulan molemmin puolin.

Fysiikan käytävältä löytyy lopulta musiikkiluokka, jossa HOHTO-väki kokoontuu.

HOHTO on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama monen yliopiston yhteinen hanke, jonka tavoitteena on selvittää ja vahvistaa opettajankouluttajien ammatillista ja erityispedagogista osaamista sekä tu kea kaikkien oppijoiden oppimista ja hyvinvointia.

HOHTO-porukka on nyt kokoontunut esittelemään tutkimushankkeen tämänhetkistä tilannetta. Hanke on jo tähän mennessä tuottanut valtavan hyvää materiaalia, josta on hyötyä myös opetusharjoittelujen ohjaamisessa. Olen innoissani, kun pääsen kuulemaan tästä hankkeesta, josta on tullut useita sähköposteja, mutta joita ei kiireessä ole ehtinyt lukea.

Käytän myös puheenvuoron ja rohkaisen HOHTO-po rukkaa ottamaan yhteyttä eNorssi-verkostoon: hyötyisimme kaikki, jos viettäisimme koulutuspäivän yhdessä. Kahvitauolla törmään taas Kalleen ja Saraan, mutta samassa pöydässä on myös Kirsi, jonka tapasin vuosi sitten ystävän karonkkatilaisuudessa. Kirsin väi töstutkimus ohjausaiheesta on loppupuolella ja tuntuu kivalta vaihtaa kuulumisia hänen kanssaan.

Toisessa sessiossa olen ajatellut mennä kuuntelemaan esitystä aiheesta ”Tunteet demokratiakasvatuksen teorioissa”, mutta kuulen, että se onkin sairastumisen vuoksi peruttu.

Jään silti demokratiakasvatuksen ryhmään kuuntele maan Iida Pyyn esitystä ”Poliittinen myötätunto demokratiakasvatuksentukena.”

Pyyn esitys on dynaaminen ja valtavan kiinnostava. Tunteet ovat tietenkin lähellä omaa tutkimusaihettani, ja tunnistan monia tuttuja teorialähteitä. Saan esi tyksestä inspiraatiota taas myös omaan tutkimukseeni.

Demokratiakasvatuksen tilassa on tupa täynnä ja lisää kuulijoita tulee. Toiset nostavat käytävästä lisää tuoleja. Keskustelu on vilkasta ja puheenvuoroja pyydetään paljon.

Kun sessio on ohi, on yhteiskuljetus jo mennyt. Bussipysäkillä kysyn muilta odottelijoilta, mitkä kaikki bus sit menevät kaupunkiin.

Melekeen kaikki mennee kaupunkiin, vastaa opiskelijatyttö hymyillen.

Kuulemma juuri mennyt viiskakkonen ei olisi mennyt kaupunkiin, mutta seuraava kakkonen sen sijaan me nee. Oulun murre kuulostaa korviin ihanan kotoisalta.

Perjantaiaamuna Saalastin salin perällä seisoskelee tuttu hahmo pikkuinen tyttö sylissään. Kili eli Veli-Mikko Kauppi on opiskelukaverini, vuosi sitten väitellyt tohtori ja yliopisto-opettaja. Kaksivuotias Elma on päässyt isänsä mukaan.

Sisko meni kerhoon, Elma selvittää.

Kysyn Elmalta, uskaltaisiko hän tulla syliin ja Elma nyökkää. Juttelemme hetken aikaa kuiskaillen, mutta sitten Elma haluaa mennä takaisin isän syliin.

Voi miten kivalta tuntuu viettää hetki yhdessä Kilin ja Elman kanssa. Opiskeluaikana syntyneet ystävyydet

ovat erityisiä: olimme silloin kaikki nuoria ja intensii visten opettajaopintojen myötä toisiin tutustui pakostikin hyvin. Tuntuu tärkeältä myös tavata Elma, Ki lin nuorimmainen.

Luennon jälkeen päätän etsiä uudet kuvataiteen tilat ja vanhat didaktikot. Harhailen kartan kanssa ke miankäytävällä, kun huoltomies menee potkulaudan kanssa ohi.

Ketä nää etsit, hän kysyy. Vastaan etsiväni Minnaa, joka oli ennen opettajani täällä.

Joo no se on tuolla yhellä käytävällä, et nää pääse sinne. Mää avvaan sulle oven, vaikka voihan se olla, että saan potkut sen takia, poika arvelee.

Lupaan käyttäytyä hyvin, kunhan vain löydän Minnan. Ja sieltähän Minna löytyykin! Halaamme ja nauram me. Minna, Leena ja Tapsa laittavat kahvit tippumaan. Vaihdamme kuulumisia ja puhumme myös kasvatustieteen päivien ohjelmasta.

Päätämme lähteä yhdessä syömään. Konferenssiväelle järjestetyssä ruokailutilassa on myös Hirston Laura, tuttu professori Itä-Suomen yliopistosta. Onpa kiva nähdä, vaikka vain pikaisestikin. Syömään tulee myös toinen tuttu professori Tampereelta, mutta hänen kanssaan hymyilemme ja huisku tamme vain kauempaa. Sekin on totta, että kaikkien kanssa ei ehdi juttelemaan. Minnan, Tapsan ja Jaakon kanssa ihmettelemme, mitä jälkiruuaksi tarjolla olevat tikkarit ovat. Hyvältä ne ainakin maistuvat!

Yksi toive minulla on kyllä tälle reissulle ollut. Olen toi vonut tapaavani Päivin, jonka kanssa olemme myös opiskelleet yhtä aikaa Oulussa. Olen nähnyt Päivin vä-

kijoukossa kyllä kauempaa, mutta en vielä keskuste luetäisyydeltä.

Lounaan jälkeen Päivi tulee vastaan missäs muualla kuin vessajonossa! Mikä ilo! Päivin tutkimustyö väitöskirjan parissa on tullut päätökseen ja hän väittelee tohtoriksi vielä ennen joulua.

Viimeinen sessio alkaa ja hyppään taas eri ryhmään. Dekaani Jaakko Kaukon vetämä symposium ”Tiedon verkostot koulutuspolitiikassa” kokoontuu entisen eläintieteellisen museon tiloissa.

Kuulen verkostoanalyysistä ja politiikan tutkimuksen menetelmistä. Ryhmä päätyy innostavaan pohdintaan siitä, millä tavalla tutkimustieto vaikuttaa poliittisten päätösten taustalla. Keskustelu menee yliajalle, mutta se kertoo vain siitä, että kasvokkain järjestetylle konferenssille on ollut valtava tarve.

Kävelen taas puoli kilometriä toiseen suuntaan etsimään takkiani, joka jäi aamulla Saalastin salin tienoille. Matkalla Arttu tulee vastaan.

Ei me nyt kuitenkaan ehditty niitä kahveja juoda, hän huikkaa kiireessä.

Sovimme, että kahvit jäävät ensi kertaan. Löydän takkini, mutta se varta vasten merituulta suojaamaan otettu villahuivi on kadonnut.

Yliopisto on tosiaan yli kilometrin pituinen ja siitä poikkeaa useita sivukäytäviä, joilla olen tänään seik kaillut. En lähde huivia enää etsimään, sillä nyt on jo kiire maalle.

Nimittäin paras osuus tällä konferenssireissulla on vasta edessäpäin. Pohjanmaalta kotoisin olevana yh distän tietenkin reissuun vierailun vanhempieni luona. Siellä odottaa ulkosaunan lämpö ja valmis ruoka.

Nakitusta vai vaikuttamista?

Oppilas- ja opiskelijakuntien asema, tarkoitus ja tehtävät

Teksti ja kuvat: Linnea Lempinen, Helsingin normaalilyseo Historian ja yhteiskuntaopin opettaja eNorssi oppilas- ja opiskelijakuntien koordinaattori ”Opkh voisi ottaa tästä kopin!”, ”Kyllä opkh hoitaa!”, ”Eikös se ole opkh:n hommia?”. Kuulostavatko nämä fraasit jokseenkin tutuilta? Muun muassa näitä kysymyksiä ja asenteita oppilas- ja opiskeli jakuntatoimintaa kohtaan käsiteltiin Jyväskylässä 29.–30.9. oppilas- ja opiskelijakuntien ohjaavien opettajien seminaarissa. Seminaariin kokoontui ohjaavia opettajia jokaisesta harjoittelupaikkakunnalta eri kouluasteilta. Työseminaari oli antoi sa ja siihen kuului paljon hyviä ideoita, yhteisiä kokemuksia ja paljon naurua ja toivoa tulevaisuu teen. Sattuneista syistä tämäkin ohjaavien opet tajien seminaari joutui jäähylle viimeisten vuosien ajaksi. Seminaarissa tuotiin esiin huoli oppilas- ja opiskelijakuntatyön merkittävyydestä, asemasta ja vai kuttavuudesta. Mikä on loppupeleissä oppilas- ja opiskelijakuntien tehtävä ja millaisena ne ulospäin näyttäytyvät? Koulussani juuri kootun tuoreen peruskoulun oppilaskunnan hallituksen ensimmäisessä kokouksessa eräs valittu hallituksen jäsen mainit si, kuinka oppilaskuntatyö on aina hänen mielestään tuntunut mystiseltä, salattujen ovien takana tapah tuvalta päätöksenteolta, jonka sisäpiiriin ja osaksi on hyvin vaikea päästä ja, jonka vaikutusmahdollisuudet ovat olemattomat.

Palatakseni alun fraaseihin, oppilas- ja opiskeli jakunnat ovat koulujemme päättäviä elimiä, siinä missä opettajien ja henkilökuntien työryhmätkin. Aivan samalla tavalla kuin lautakunnat kuntien päätöksen teossa ja valiokunnat eduskunnan. Opetussuunnitelman mukaan oppilas- ja opiskelijakuntien tehtävä on edustaa oppilaiden ja opiskelijoiden näkemyksiä ja liittää heidät osaksi koulujen päätöksentekoprosesseja. Oppilas- ja opiskelijakuntatyö liitetään usein koulujen tapahtumajärjestäjiksi ja kaikki ylimääräisten juhlien, koristelujen ja tapahtumien järjestely vastuutetaan jostain syystä aina niille jo valmiiksi ahkerille, uutterille ja vastuuta kaikesta ottaville oppilas- ja opiske lijakuntien jäsenille. Toki, oppilas- ja opiskelijakunnat pitävät erilaisten juhlien, perinteiden ja tapahtumien järjestämisestä, mutta perimmäinen syy opkh:n ole massaololle on vaikuttaminen, ei järjestäminen. Ei siis ole ollenkaan ihme, että joissain kouluissa oppilas- ja opiskelijakuntien työ tuntuu turhauttavalta ja epäselvältä. Annettuihin kehityskohteisiin ei tartuta ja ne tuntuvat jäävän byrokratian rattaisiin, mikä kadottaa oppilas- ja opiskelijakuntien työtä nuorison keskuudessa.

Kuva oppilasja opiskelijakuntien ohjaavista opettajista. Allekirjoittanut suhasi kuvan ottamisen aikoihin muualla.

Miten tässä voidaan kehittyä? Miten päästä irti tällaisesta ”jokapaikanhöylän” imagosta? Suurin muu tos tulisi tapahtua opettajien ja henkilökunnan jäsenten keskuudessa. Oppilas- ja opiskelijakuntien on saatava äänensä kuuluviin, jotta heidän mielipiteitään ja kannanottojaan huomioitaisiin riittävissä määrin. Jokaisen oppilas- ja opiskelijaedustajan tulisi olla jä sen jossain koulunsa työryhmänsä, kuten esimerkiksi ruokaraadin toiminnassa ja rehtorien tulisi olla jouhe vassa yhteistyössä koulujensa oppilas- ja opiskelijakuntien kanssa.

Koulut ovat oppilaita ja opiskelijoita varten. Heidän näkemyksiään, ideoitaan, kehityskohteitaan ja kritiikkiä tulisi kyetä kuuntelemaan ja antamaan niille ääni. Siitä syystähän opettajat alalla ovatkin. Kasvat tamassa tulevaisuuden toivoja, joten annetaan heille mahdollisuuksia kehittyä, harjoitella ja käyttää koko potentiaaliaan. Oppilas- ja opiskelijakuntatoiminta pitäisi saada näkymään vakavasti otettavana vaikutuskanavana nakituskerhon sijasta.

Seuraavaksi oppilas- ja opiskelijakunnat tapaavat vihdoin ja viimein oppilas- ja opiskelijakuntapäivillä talven pakkasien keskellä missäs muuallakaan ko Raumal 2.–3.2.2023. Nähdään siel! Ja pian tämän jälkhen tavathan Rollosa keväthangilla 19.–21.4.2023 ja nautithan kevätauringon tuomasta energiasta!

Rantakylän normaalikoululla Tulevaisuustaidot puntarissa

Teksti: Kimmo Nyyssönen kimmo.nyyssonen@uef.fi ja Teija Paavilainen teija.paavilainen@uef.fi Kuvat: Kimmo Nyyssönen

Miten maailmamme muuttuu koko ajan? Miksi tu levaisuustaidot ovat tärkeitä? Tällaisten kysymys ten äärellä olivat torstaina 27.10.2022 Rantakylän normaalikoulun Koski-solun (5.-6. lk) oppilaat, opetusharjoittelijat ja opettajat. Otavan Oppimi sen palveluiden asiakkuusjohtaja Markku Pelko nen ja valmentaja Heikki Hyyryläinen pitivät oppi laille työpajan tulevaisuustaidoista.

Pajan aluksi orientoiduttiin Heikin johdolla maailman muutokseen. Oppilaat osasivat nimetä ympäriltään paljon muutoksia, kuten pandemia, ilmastonmuutos, keinoäly ja robotisaatio. Keskusteluissa tuli esille, kuinka ruokaa jo toimitetaan koteihin robotin avulla tai kotona imuroinnin hoitelee robotti.

Orientoitumisen jälkeen lähdettiin metsästämään su pertaitoja – taitoja, joissa ihminen on konetta etevämpi. Näitä supertaitoja tai tulevaisuustaitoja oli piilotet tu soluun ympäriinsä ja niiden etsimisessä käytettiin HALO AR -sovellusta. Näin oppilaat pääsivät kokeile maan lisättyä todellisuutta.

Markun johdolla lähdettiin pohtimaan löydettyjen tai tojen pohjalta, mitä taitoja ja vahvuuksia tulevaisuudessa tarvitaan. Markun vahvana viestinä oppilaille oli, että meillä kaikilla on monenlaisia taitoja, paljon osaamista ja erilaisia vahvuuksia. Vahvuudet ovat si nun supertaitojasi! Taitoihin liittyvän katsauksen jälkeen seurasi kaksi toiminnallista tehtävää.

Ryhmissä mietittiin omia supertaitoja ja otettiin muis toksi kuva itsestä taitokyltin kanssa green screenillä. Jokainen ryhmä teki myös treenivinkkivideon yhdes tä tulevaisuustaidosta. Oppilaiden luovuus ja rohkeus tulivat hienosti esille.

Työpaja lopetettiin Minun taitoni nyt ja tulevaisuudessa? -itsearviointiin, joka toteutettiin Mentimeter-ky selynä. Huikaiseva kaksi kertaa 60 minuutin työpaja oli ohi. Vaikka työpaja oli ohi, niin opittuihin taitoihin palataan jo tulevien viikkojen aikana.

Oppilaille suunnattua työpajaa oli seuraamassa pa rikymmentä solussa perusharjoittelua suorittavaa nuorta tulevaisuuden opettajaa. Iltapäivällä oli heidän vuoronsa saada Markulta ja Heikiltä rautainen opastus

tulevaisuustaidoista ja monialaisista oppimiskokonai suuksista. Tämän toisen 120 minuuttisen jälkeen tuli hyvin selväksi mikä on olennaista, kun suunnitellaan monialaista oppimiskokonaisuutta, jossa taitojen rooli korostuu.

Päivä oli erittäin antoisa niin oppilaille, nuorille opettajille kuin meille opettajankouluttajillekin. Nämä op pilaat ovat vielä 2070-luvulla työelämässä. Mistähän tulevaisuuden taidoista silloin puhutaan?

Tilaisuuden järjestämisestä vastasivat Otavan Oppi misen palvelut ja Rantakylän normaalikoulun FCLab. fi-tiimi.

Tulevaisuustaidot

ja kasvumyönteinen oppimiskulttuuri

Teksti: Johanna Oris ja Markku Pelkonen

Kuvat: Kimmo Nyyssönen

Taidoista puhuminen on tärkeää. Taidoista puhu minen auttaa nuoria ymmärtämään, miten jokai nen voi kehittyä ja vahvistaa omaa osaamistaan. Toiminnan ja tekemisen sekä omien mieltymys ten ja kiinnostuksen aiheiden kautta on mahdollista löytää oma kasvupolku.

Toimintaympäristömme ohjaa meitä uudistumaan joka päivä

Toimintaympäristömme muuttuu kaiken aikaa ja haastaa myös meitä muuttumaan. Yhteiskuntaamme vaikuttavat megatrendit, kuten ilmastomuutos, resurssiniukkuus ja digitalisaatio, vaikuttavat vahvasti tapaamme ajatella, mikä on oppimisen ja hyvinvoinnin rooli tulevaisuudessa. Voidaan jopa väittää, että koko formaali koulutus ja tapamme jäsentää jatkuvaa oppimista on radikaalissa murroksessa. Olemme siirtymässä uudenlaiseen maailmaan, jossa tiedon ja tiedollisen osaamisen rinnalle on syntymässä uusia käsityksiä ja määrittelyjä oppimisesta. Samanaikai sesti, ja jo nyt, resilienssin merkitys että hyvinvoinnin ja oppimisen välinen rajapinta korostuvat. Tämä vaatii laaja-alaisempaa ja usein myös rohkeampaa ajattelua niin yksilö- kuin organisaatiotasolla. Elämän aikana jokaisen olisi tärkeä olla valmis sekä uudistumaan että uudistamaan omaa identiteettiään. Olemme uuden äärellä, jälleen kerran.

Digitalisaatio voimistuu edelleen 2022–2030. Pelkästään globaalin pandemian ensimmäisen vuoden arvioitiin nopeuttaneet digitalisaatiota noin 10 vuotta.

Jatkuvan oppimisen rooli korostuu kaikissa elämänvaiheissa. Osaaminen vanhenee, poisoppimisen merkitys kasvaa.

Tiimimäinen, teknologiatuettu, automatisaatio, robotisaatio korvaa perinteisiä ammatteja ja toi mintamalleja. Asiantuntijuus saa uusia muotoja, uusia ammatteja ja ammatillisia identiteettejä syntyy.

•Hyvinvoinnin ja jatkuvan oppimisen rooli muut tuu

•Jatkuva oppiminen ja teknologia muuttavat kä sityksemme formaalista oppimisesta ja koulu tuksesta

•Oppiminen ja sen merkitys kasvaa koko ajan: kyky oppia, kyky uudistua.

Avainsanoja: Resilienssi, kyvykkyys, osaaminen, jatkuva oppiminen, hyvinvointi… Volatility, Uncertainty, Complexity ja Ambiguity

Parhaillaan käynnissä on historian suurin oppimisen transformaatio. Digitalisaatio ja teknologia ovat muuttaneet ja muuttavat edelleen radikaalisti tapaamme tehdä ja toimia. Edelleen meillä on hyvin vahva luotta mus formaaliin koulutukseen ja usko siihen, että hyvin koulutettu ihminen osaa kaikkea. Mutta jos tarkaste lemme kansainvälistä yliopistomaailmaa, niin voimme jopa puhua formaalin koulutuksen kriisistä: teknolo gia haastaa meitä ja ulkopänttäämisen aika alkaa olla ohitse. Meillä on enemmän kuin koskaan tietoa siitä, miten aivomme toimivat, miten palaudumme ja miten ko konaisvaltainen hyvinvointi auttaa meitä kasvamaan kohti omia ja yhteisiä päämääriämme. Tiedosta huoli matta emme välttämättä osaa käytännössä jäsentää, miten hyvinvointi, jatkuva oppiminen ja kasvumyönteinen tapa lähestyä kriisejä - nykyisiä ja tulevia - liit tyvät yhteen.

Taitojen systemaattisempaa ja yhdenvertaisempaa kehittymistä mahdollistava ja tulevaisuusorientoitunut tapa suunnitella oppimisprosesseja vaatii uuden laista tapaa ajatella erilaisten tietojen ja taitojen oppimista. Olemme uuden äärellä, ja tarvitsemme myös poisoppimista.

Olemme ihmisinä lähtökohtaisesti taitavia toteutta maan negatiivisia ennusteita, oli sitten kyseessä oppiminen, työelämä tai oma arki. Jos toistuvasti ajat telemme, että maailma monimutkaistuu, työelämä vaikeutuu ja kohtaan jatkuvasti ulkoapäin tulevia pai neita ja odotuksia, niin näin varmasti tapahtuukin.

Kasvumyönteisyys by design?

Kasvumyönteisessä ja tulevaisuustaitoja vahvis tavassa toimintakulttuurissa oppijoiden aktiivi nen rooli, osallisuus ja yhteisöllinen tapa oppia nähdään yhtenä keskeisenä toimintaperiaattee na. Myös aikuiset oppivat ja kehittyvät koko ajan. Oppimiskulttuuri perustuu yhdenvertaisuuteen ja vahvaan haluun kehittyä ja kasvaa. Yhteisöl lisyys ja luottamus luovat pohjan kestävälle hy vinvoinnille.

Kasvumyönteisyys tarkoittaa yksilön halua ke hittyä ja oppia uutta. Se on tärkeä osa oman osaamisen kehittymistä. Kasvumyönteinen ih minen kehittää aktiivisesti

• omia oppimaan oppimisen taitoja (itsenäinen osaamisen kehittyminen)

• viestintä- ja vuorovaikutustaitoja (tiimityön sujuvuus)

• omaa asennetta jatkuvaan oppimiseen.

”Kasvun ja oppimisen maailmassa myönteinen mind set auttaa pitkälle. Tarvitaan uskoa omiin vahvuuksiin ja yhteistyöhön. Yhdessä voimme oppia ratkomaan monimutkaisia ja jatkuvasti muuttuvia ongelmia”, kertoo tulevaisuustaitovideolla (https://oppimisenpalvelut.otava.fi/ajankohtaista/2022/tulevaisuustai dot-hyvinvointi-ja-jatkuvan-oppimisen-maailma/ ) Otava Oppimisen palveluiden asiakkuusjohtaja Mark ku Pelkonen.

”Meidän tulee yhdessä ja itseämme kasvuun ohjaten, ottaa vahva omistajuus siitä, mihin suuntaa haluamme kasvaa ja kehittyä. Meillä on oikeus unelmoida parempaa tulevaisuutta. Hyvinvointi, kasvu ja systemaattinen taitojen oppiminen on ratkaisu moneen

tämän hetken haasteeseen. Tapamme ajatella liikaa tiedollisten tavoitteiden kautta saattaa estää meitä näkemästä mahdollisuuksia. Siksi tulevaisuustaidois ta puhuminen ja niiden tunnistaminen yhdessä oppijoiden kanssa on kriittisen tärkeää”, hän jatkaa.

Mistä tulevaisuustaidoista oikeastaan on kyse?

Tulevaisuustaitoihin liitetään usein ajatus, että ne koskevat vain nuoria ja ovat jotain, joka realisoituu joskus tulevaisuudessa. Näin työnnämme ajatuksen pois omasta elämästämme, vaikka jokaisen olisi tulisi pohtia, miten taidot ovat omalla kohdalla hallussa ja mikä voisi olla se taito, jossa voisi kasvaa ja kehittyä seuraavien vuosien aikana.

Jatkuva kasvu ja oppiminen ovat tietoinen valinta. Arjessa opimme jatkuvasti asioita ikään kuin sattuman kautta, mutta todellinen kasvu ja kehitys vaatii tietoisen valinnan. Tämä tarkoittaa myös poisoppimista vanhoista toimintamalleista, mikä ei aina ole helppoa. Poisoppiminen tuottaa kipua ja vaatii myös palautteen vastaanottamista. Toisaalta se mahdollistaa kas vun uuteen. Laaja-alaiset taidot ovat jo vahvasti mukana opetussuunnitelmissamme (OPS2016, LOPS21), mutta niiden toteutuminen ja systemaattinen varmistaminen jokaiselle oppijalle vaatii vielä yhdessä tekemistä ja työtä. Tämän lisäksi on hyvä tiedostaa, että taitojen kehittyminen edellyttää myös yksilöiltä vahvempaa sitoutumista ja omistajuutta omaan oppimiseen. Pi tää oivaltaa, miksi nämä teemat ovat minulle tärkeitä ja mitä merkitystä tällä kaikella on.

Radikaali idea - mitä jos opiskelisimme koko naisen vuoden jotain isoa teemaa?

Puhumme usein projektiviikoista, monialaisista kokonaisuuksista tai MOK-viikoista. Pohdi hetki seuraa vaa ajatusleikkiä: Mitä tapahtuisi, jos keskittyisimme yhden tai useamman vuoden ajan meitä kaikkia koskevien isojen teemojen parissa oppimiseen? Olisi ko nuorten kyky kukoistaa tulevaisuudessa parempi? Oppisimmeko silti kaiken olennaisen? Mikä estää? Mikä mahdollistaa?

No, ehkä me teemme tämäkin muutoksen vaiheittain ja etsimme ratkaisut tulevaisuuden osaamiselle yhdessä. Välillä on kuitenkin hyvä kyseenalaistaa myös sitä, miksi edelleen ajattelemme kaiken oppimisen oppisisältöjen, oppituntien ja ajattelua rajoittavan ainejaon kautta (mielipide). Elämme volatiilissa VUCA-maailmassa, joten uudelleenajattelu ja nykytilan ratkaisujen kyseenalaistaminen on myös sitä ns. kriit tistä ajattelua. Ja tämä on keskeinen tulevaisuustaito meille kaikille!

Opettamisesta oppimisen ohjaamiseen

- tiedon vastaanottamisesta aktiiviseen toimijuuteen

Teksti ja kuvat: Ville-Juhani Nivasalo Projektipäällikkö Lapin yliopiston harjoittelukoulu

Taitopaja innostaa monenlaiseen luovaan toimintaan sekä tutkivaan ja kokeilevaan oppimiseen.

Ensivaikutelma oli kaunis. Ihanat tilat! Mutta apua, eikö ole omaa luokkahuonetta? Näin kuvailivat luokanopettajaopiskelijat Jasmin Rantala ja Mil la Piiroinen omaa kokemustaan siitä, millaista oli tulla tekemään neljättä ja samalla viimeistä Lapin yliopiston harjoittelukoululla tapahtuvaa opetus harjoittelua tänä syksynä.

Vuoden 2022 aikana Lapin yliopiston harjoittelukoululla toteutetun oppimisympäristökehittämishank keen tavoitteena on ollut luoda tilasuunnittelun malli nykyisten oppimiskäsitysten mukaisten tilojen tuot tamiseksi vanhoihin puitteisiin. Perusopetuksen osalta uudisrakentamisessa on jo olemassa monenlaisia erilaisia tilasuunnittelun ratkaisuja. Sen sijaan esimerkkejä vanhojen tilojen remontoimisesta muuten terveisiin rakenteisiin on Suomessakin vähemmän.

On ekologista ja kestävän kehityksen mukaista miet tiä myös tällaisia malleja, kertoo harjoittelukoulun johtava rehtori Anne Onnela.

Pelkät fyysiset tilat eivät kuitenkaan hänen mukaansa riitä. Onnistuneeseen muutokseen tarvitaan lisäksi yhteinen visio ja tahtotila.

Uudet tilat vaativat muutosvalmiutta opettajilta. Tätä tuetaan tiimiopettajuusvalmennuksella sekä työnohjauksella. On tärkeää kaikille myös ymmärtää, että tiloilla ja niihin linkittyvällä pedagogiikalla pyritään nimenomaan ensisijaisesti koulun keskeisten ta voitteiden toteuttamiseen: Oppilaiden yhdenvertaisuuden ja aktiivisen osallisuuden tukemiseen sekä opetussuunnitelman mukaisen opetuksen järjestämiseen.” (Rehtori Anne Onnela)

Harjoittelukoulu yhtenä vuoden 2022 tilasuunnittelun demoista

Tilauudistuksen prosessi lähti käyntiin vuoden 2021 lokakuussa, jolloin Harjoittelukoulu haki yhdeksi Suomen yliopistokiinteistöt Oy:n demohankkeista. Pää töksen tultua perustettiin tammikuussa 2022 projektiorganisaatio, jossa pääsuunnittelijaksi valikoitui lappeenrantalainen suunnittelutoimisto CDM.

Maaliskuussa sekä opettajilta että oppilailta kysyttiin näkökulmia oppimiseen sekä tilojen ulkoasuun liittyen käyttäen osallistavaa Katibot-suunnitteluohjelmaa. Kerätyn datan pohjalta luotiin ensimmäiset tilasuunnitelmaversiot, joita työstettiin sekä hankkeen oh jausryhmässä että harjoittelukoulun opettajista koostuvassa suunnitteluryhmässä.

Meiltä kysyttiin, millaiseen oppimiskäsitykseen tilojen tulee pohjautua. Oli turvallista suunnitella, koska sai antaa pedagogista konsultaatiota, mutta tilasuunnittelija muovasi tilat tarkoitukseen sopiviksi.” (Opettaja)

Varsinainen tilaremontti ajoittui touko-elokuulle siten, että oppilaat pääsivät aloittamaan uuden lukuvuoden muutamaa kalustetta lukuun ottamatta valmiis sa tiloissa. Keskiraitille valmistuneessa kuuden luokan oppimissolussa kerroksen jakavat tällä hetkellä noin 120 viides- ja kuudesluokkalaista. Taideraitin päähän valmistunut Taitopaja puolestaan on rakennettu koko koulun käyttötarpeita ajatellen. Siellä uusina toimin toina ovat aiempaa paremmat mahdollisuudet harjoitella ohjelmointiin ja robotiikkaan liittyviä laaja-alaisen osaamisen taitoja, toteuttaa erilaisia teknologiavärkkäily- ja STEAM-projekteja sekä kokeilla esimerkik si lisätyn todellisuuden oppimiskäyttöön liittyviä sovelluksia. Vanhoina toimintoina tiloissa on säilytetty muun muassa savitöihin tarvittava polttouuni sekä höyläpenkit, joihin on lisätty irrotettavat pöytälevyt erilaisten käyttötarkoitusten mahdollistamiseksi. tuuPuoliavoinKajoonvaloisatila,johonmahkolattiamattoisompikinmääräoppilaitakerralla.Kovaimentaa melua ja paran-

taa akustiikkaa merkittävästi.

Lähtökohtana oppilaat ja oppiminen

Vaikka tiloissa on ehditty työskennellä vasta pari kuukautta, on kokemus ollut pääsään töisesti positiivinen sekä opettajien että erityisesti oppilaiden mielestä.

Mun mielestä on kiva, että on erilaisia tiloja ja jos on matikkaa tai lukemista niin on säk kituoleja, pöytiä ja tuoleja. Paras tila on Kajo, joka on isoin. Saa valita, missä tekee. Katso mon taakse pääsee piiloon! Hanki on tylsin, koska muistuttaa eniten vanhoja luokkia.” (Oppilas)

Osasta uudistuksista on saatu oppilailta myös rakentavaa palautetta, joka voidaan ottaa huomioon myöhemmissä tilasuunnit telun iteraatioissa. Naulakot ovat pieniä, joten koreista on vai kea ottaa tavaroita. Liian pienet ja lähekkäin ja takit menevät päällekkäin. Jos kaveri jut telee kaverille, niin saattavat olla naulakon tiellä.” (Oppilas)

Uudet tilat inspiroivat kokeilemaan ja kehittämään uudenlaisia pedagogisia ratkaisuja. Kuudennen luokan opettajien tiimi on jo nyt löytänyt yhteisopettajuudesta monenlai sia etuja. Esimerkiksi joustavan ryhmittelyn kautta oppilaita pystytään jakamaan isom piin ja pienempiin ryhmiin tavoitteiden ja oppilaiden oppimistyylien mukaan.

Keskiraitin sisustuksen teemana on Lapin luonto. Metsä-tilassa tämä näkyy esimerkiksi käytetyissä väreissä ja kalusteiden materiaaleissa.

Myös suunnittelu- ja opetusvastuuta pystytään ja kamaan aiempaa paremmin. Sen sijaan, että jokainen opettaja suunnittelisi omalle luokalleen yhdeksän tunnin jakson, voidaan yhdessä suunniteltu jakso jakaa välillä vaikkapa kolmeen moduuliin. Tällöin yhden opettajan suunnitteluvastuu on kolme tuntia, koska saman osion voi pienin muutoksin vetää kolmelle eri joustoryhmälle. Toinen selkeä etu on ollut oppilaiden laajempi sosiaalinen piiri ja sitä kautta tapahtunut ryhmäytyminen.

Nyt jo huomaa, että syntyy uusia kaverisuhteita yli aiempien luokkarajojen, jotka meilläkin on ollut aika vahvoja. On mielenkiintoista nähdä, että kun nämä oppilaat ovat nyt kuutosella ja heidät jaetaan uusiin ryhmiin seiskalle, niin miten tämä nyt tehtävä työ näkyy siellä, kun kaikki ovat jo toisilleen ennestään tut tuja.” (Opettaja)

Nopeasti kehkeytyvät vaihtoehtoiset tulevaisuudet luovat haasteita ja mahdollisuuksia

Luokanopettajiksi valmistuvilla Jasminilla ja Millalla on edessään kenties jopa 45 vuoden mittainen työura. Sitä, miltä oppiminen tulee näyttämään sen aikana, heidän oli hieman vaikeaa visioida.

Pääsuunnittelija Kati Räisäseltä asiaa kysyttäessä vastaus on hieman varmempi, vaikka se ei toki ota kantaa niinkään oppimiseen, vaan siihen liittyvään tilasuunnitteluun.

Uskon, että tulevaisuus on Metaversumissa. Fyysiset tilat yhdistyvät entistä kiinteämmin myös virtuaalisiin tiloihin, joiden mahdollisuudet ovat äärettömät. Myös täysin analogisia tiloja tullaan suunnittelemaan ja rakentamaan jatkossa. Näin tapahtuu jo nyt esimerkiksi teknologiajättien, kuten Googlen, toimistoilla. Eli toisaalta mennään syvemmin digitalisaatioon ja toisaalta taas pois siitä, kuvailee Kati Räisänen.

Kehitys menee niin nopeasti. On vaikea määritellä tar peet oppimiselle tulevaisuudessa, joten mistä tietää, millaista itse oppiminen on. Tämä harjoittelu on an tanut joka tapauksessa rohkeutta lähteä miettimään ja kokeilemaan asioita eri tavalla, joustavammin.” (Opiskelija Jasmin Rantala)

Harjoittelukoulun osalta tilannetta tarkastellaan sekä lähitulevaisuuden että pidemmän aikavälin näkökulmasta. Demosta saadaan hyvää tietoa jatkossa tehtä välle oppimisympäristökehittämiselle ja mahdolliselle koulun tilojen vaiheittaiselle uudistamiselle kohti vielä aiempaa yhteisöllisempää ja oppijalähtöisempää toimintaa.

Lisäksi tilat tukevat koulun ensisijaista tavoitetta op pimisen ja opettamisen maakunnallisena kehittämislaboratoriona. Yliopiston näkökulmasta tämä näkyy erityisesti luokanopettajakoulutuksessa. Opetusharjoitteluiden kautta pystytään antamaan opiskelijoille entistä monipuolisempia malleja siitä, miten oppimista voidaan ohjata nyt ja tulevaisuudessa.

Tutkiva opettaja -tapaaminen Tampereen Norssilla

Teksti ja kuvat: Johanna Hildén Alkuopetuksen luokanlehtori TutKoKe -ryhmän jäsen

Olimme jo useampana vuotena miettineet TutKo Ke-ryhmässämme, miten saisimme rakennettua yhteistyötä Tampereen kaupungin kouluihin liittyen osaamisen jakamiseen. Viime keväänä päätimme, että rajataan aihetta ja lähetämme kutsun kaikkiin Tampe reen kouluihin otsikolla ”Tutkiva opettaja”

”Oletko kiinnostunut kuulemaan ja keskustelemaan siitä, miten opettaja voi tehdä työtään tut kivalla otteella vai haaveiletko väitöskirjan teke misestä?”

Tällä teemalla lähestyimme opettajia ja iloksemme ti laisuuteen ilmoittautui yli 30 asiasta kiinnostunutta. Osalla oli mielessään aihe, jota haluaisi alkaa tutkia. Aiheina oli muun muassa Kouluissa tapahtuvien vaaratilanteiden ja tapaturmien tutkiminen sekä Matema tiikan ja fysiikan opettamiseen liittyvää tutkimusta.

Osa oli kiinnostunut siitä, miten ylipäätään väitöskirja prosessi etenee, ajankäyttö, rahoitus, työn ohessa tekeminen, riittääkö kapasiteetti. TutKoKe-ryhmämme puheenjohtaja luokanlehtori Sanna Isopahkala kertoi tutkimuksen ja työn yhdistämisestä. Hän kuvaili rea listisesti miten tarkkaa arjen suunnittelua tämä vaatii ja varmaan sai kuulijat ymmärtämään tämän konseptin. Osa kuulijoista taas oli kiinnostunut tutkivasta ot teesta arkipäivän opetustilanteissa.

Nostimme tilaisuudessa punaiseksi langaksi Laura Rantavuoren (KT) toteamuksen, että ”Pedagogiikka ei kehity, jos opettaja ei tee tutkimusta”. Lehtori (KT) Merja Kuisma esitteli oman tutkijapolkunsa. Hänen esityksensä kuvasi hyvin sitä polkua, joka tutkijan on kuljettava. Prosessi sai konkreettisen kuvauksen. Merja oli tuolloin saanut jo väittelyluvan ja Merjan väitöstilaisuus oli perjantaina 20.10.2022.

EDU:n eli kasvatustieteiden tiedekunnan puolelta mukana oli yliopistonlehtori Reijo Kupiainen, joka omalta osaltaan pystyi kertomaan kuulijoille käytännön asiat: miten haetaan tohtoritutkijaksi, tutkimussuunnitelman tekemisestä sekä mahdollisuuksista päästä mu kaan tohtoriohjelmiin. Tilaisuus oli keskusteleva, aktiivinen ja näin päätimme jatkaa toimintaa. Seuraavalla kokoontumiskerralla menemme hieman syvemmälle tutkivaan opettajuuteen. Ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä. Osallistu jat olivat halukkaita tapaamaan uudelleen vielä tämän vuoden puolella, mutta loppuvuoden kiireiden vuoksi päätimme siirtää tapahtuman alkuvuodelle.

Olemme innostuneita tästä yhteistyöstä ja siitä huo miosta miten paljon tamperelaisissa kouluissa on halukkuutta kehittää opetusta myös tältä pohjalta.

A teaching experience of a different kind

My name is Katrin Hunger. I am a teacher trainee from Germany. In the future, I am going to teach first to fourth grade pupils mainly in the subjects German, Math, Science and English.

I spent nine months in the beautiful Finland. At the beginning of the year 2022, I arrived as an Erasmus student studying at Tampere University. During the semester I was helping out in German courses as an assistant. In summer, I was working with bilingual children (Finnish/German) as well as children who learnt German as a foreign language in a kindergarten.

All experiences already gave me an outstanding insight into how children and adults learn German as a foreign language. However, the highlight of my expe rience in Finland was definitely the internship at Tampereen yliopiston normaalikoulu during August and September. Everything started with a presentation about the Finnish school system by Petra Linderoos who used to be a lecturer at the university in Jyväskylä. In the end, Kirsi Aaltonen-Kiianmies (language teacher at Norssi in Tampere) was giving a brief overview over language learning at schools in Tampere. That was the moment when I first thought about an internship at a Finnish ala koulu. Thanks to the close connections between university and school, I got in contact with Kirsi in person.

I visited the school a couple of times in spring observing her German classes at that time. The first con tact with the pupils was memorable. Some pupils were

open-minded to interact with me and showed me their projects, whereas some pupils were rather shy and a little bit intimidated by me as a native speaker. I thought to myself, if I can gain the pupils´ trust and willingness, I could actually teach them the German language and culture not just once but over a longer period of time.

It was a big step for me in the first place to even consider an internship at a Finnish school as I have only studied the language for a few months. Second of all, I had heard a couple of things about the Finnish school system, but I did not know about the way how things were handled at school in particu lar. I was used to German pupils and colleagues, only.

Luckily, I have met the right person in Kirsi. With her positive attitude, open-mindedness and cu riosity she was and still is the best mentor a stu dent can ask for. Kirsi made it possible for me to experience teaching in a unique way. This intern ship turned out to be the best time in my life so far.

First, I chaperoned Kirsi´s language classes. Af ter a week I took over her first and groups and observed higher grades once in a whi le. I planned a project with grade 4 in which we read a German book “Pandas große Reise” by Ulf Stark and Sophie Holmqvist. During the reading process I included many different activities the story and make language learning more fun.

Just to give a couple examples: we sang together, drew pictures, did crafts, played language games and played with puppets. At the end, everyone was working on their individual projects either alone or with a group of pupils presenting the storyline in a creative way or writing/drawing a continuation of the book.

For my first graders I have chosen a cultural aspect as an ice-breaker of the new school year. I presented the Schultüte to them which is something shaped as a cylinder and made out of cardboard or paper. Parents, grandparents and friends fill them up with can dy, useful things for school and toys. School starts for every German pupil with a Schultüte as a sweet welcome into a pupil´s life. I know about the spe cial effect of children learning about their peers abroad. It is a connection no-one else can understand.

Thus, I showed real pictures of my own Schulanfang (first day of school) and we created our own Schultüte. In the end, every pupil received their very own school starter which turned out to be a wonderful first experience with the German culture. Along the way, we studied a couple of useful words connected to the school topic.

Every week we learnt something new whether it was the numbers, colours, German son gs and dances etc. However, one thing always stayed the same. The lesson started with the ABC song sang in both languages German and Finnish.

One aspect, I thought was very important when teach ing especially foreign pupils the German language, was the fact that we can learn from one-another. I teach them about grammar and vocabulary and they show me bites of the Finnish language. Indeed, some pupils started to compare both languages and found out about similarities and differences in how they function.

It gave them a boost in their language confidence. It was more fun to switch roles for a second and teach me as their teacher a Finnish word. I felt the difference in the learning atmosphere and tension between me and the pupils in- and outside of class as they started to trust

me. On this point, I cannot forget to share a little bit about my teaching style. While I was speaking completely in German during the entire lesson, Kirsi translated first (almost) everything in Finnish, later on she translated just here and there when rules for games, impor tant information about cultural aspects or grammatical particularities needed to be understood in detail.

To cut a long sentence short, both groups first and fourth graders made huge progress in understan ding German. Some of the pupils actually started talking after a couple of weeks. There were a couple of fourth graders who absolutely amazed me in their advancement by actually writing and performing their stories completely in German in order for me to understand without any translation. Another pupil (1st grade boy) almost moved me to tears by smiling at me and using the perfect German word Rucksack which has been learnt two weeks prior in a correct context outside of German class. I kept another occurrence in mind when an eight grader came to me during the break and started a small talk in German.

Before, it was usually just a simple Hallo! (engl. Hello!). Now there was the confidence to actual ly overcome the language barrier and speak. Those were just a couple of samples that seem to be so small but have a huge impact on my fu ture teaching German as a foreign language.

During my time at Norssi, I got also the chance to observe grade 1 through 4 for an entire week each in all their subjects. I visited Lukio on two days as well. Doubtless, those eight weeks were the most amazing days I could ever have as a teacher trainee in an in ternship. I made similar surprising experiences with non-German speakers like I did with German learners.

Instead of German, we used English as mean to com municate. Pupils who felt more comfortable started speaking relatively good English with me right away and demonstrated other children how easy it can be and that making mistakes did not hinder the conversation dramatically. Then everyone started to join in according to their own level. At Lukio, I was able to encourage students to continue lear ning their foreign languages or even start a new one.

The interactions with the students showed me that I do not have to be a native speaker in order to teach Finnish students. On top of that, I also had a wonderful connection to the teachers that taught the specific classes I observed. I learnt about many different teaching styles, methods and speaking styles. I got an authentic inside into how to implement technical devices into teaching and learning.

I finally got a perfect example in how to use music in all kinds of subjects on a regular basis, I was always looking for. I opened my view on teaching in general and got more flexible with teaching myself. Teacher trainees and professors in Germany were really excited about hearing about my experiences at a Finnish school. Stories about my own teaching German as a foreign language are part of discussions on a regular basis.

Even though, I mainly wrote about things I have taken from the internship abroad or what it meant for pupils to interact with me as a native speaker from Germany, we should never forget that hosting a teacher trainee from abroad is an exchange experience for the entire school. To give you an example, teachers and staff started to ask me questions about the German school system, teaching styles and pupils. I felt a slight shift in people´s attitude towards a new culture as well.

Not only the German language but also the German culture grew in importance. Indeed, the Fin nish school system is based on the former school system of east of Germany after the second World War. Nowadays, there are major changes in the German school system. Elementary school covers grade 1 through 4. Pupils are six years old when starting school. After fourth grade, children are separated into mainly two different schools according to their grades as well as future plans (studies or not).

School itself is free, however, parents need to pay for school lunch and materials like books, workbooks, pencils, paper etc. The curriculum is also very strict in Germany which puts a lot of pressure on pupils and teachers especially in secondary schools. Learning about a different school system may lead to more appreciation of their own school system.

For me as a future teacher, I can pick up specific things and might include them in my own teaching later on. However, I know that I cannot change the entire system, but I can make a change for myself and become a better (more understanding and tolerant) teacher for my pupils.

Summing up, the internship at Tampereen yli opiston normaalikoulu had a decisive impact on my future teaching. It changed me as a person towards a one with international competences. The time in Finland helped me to become more creative and flexib le when looking at languages and other subjects. I do not want to miss teaching in a team with Kirsi who allowed me to grow as a language teacher and person.

I appreciated the time and opportunities to talk to other teachers from Finland, exchange experiences with other Finnish teacher trainees as well as get in

Je voudrais un beignet, s’il vous plait!

Teksti ja kuvat: Pauliina Palosaari

Tampereen Norssin kieltenopettajat järjestivät syyskuussa perusopetuksen oppilaille ja lukion opiskelijoil le perinteisen munkkikahvilan. Tempauksella juhlittiin Euroopan kielten päivää (26.9.) ja tuotiin esille vieraiden kielten opiskelun tärkeyttä. Kahvilassa vieraalla kielellä asioituaan oppilas sai pal kaksi munkin. Munkkeja ”myytiin” ranskaksi, saksaksi ja venäjäksi. Kielenopettajina ja kahvilan myyjinä toi mivat yläkoulun ja lukion ranskan, saksan ja venäjän opiskelijat apunaan kielten opetusharjoittelijat.

Norsseissa koodataan

Jyväskylässä, Raumalla, Tampereella ja Turus sa opetellaan ohjelmoinnillisen ajattelun taitoja uudistetulla ohjelmointipolulla

Ohjelmointitaidot ja niiden harjoittaminen kuu luvat osaksi nykyistä opetussuunnitelmaa (Ope tushallitus 2014). Ohjelmointi on huomioitu matemaattisten taitojen sekä 3. - 6. -luokkien käsityötaitojensisällöissäjatavoitteissa.Tavoitteena on pyrkiä kohti laajempaa ohjelmoinnillisen ajat telun taitoa, jota myös Opetushallituksen Uudet lukutaidot -kehittämisohjelma osaltaan korostaa (www.uudetlukutaidot.fi). Digitaalisen, ohjelmoidun maailman ymmärtäminen ja siinä toimiminen sekä tutkiva työskentely ja tuottaminen ovat osa na tämänhetkistä oppimista.

Syksyllä 2022 julkaistiin Normaalikoulujen yhteinen uudistettu ohjelmointipolku (https://enorssi.fi/tvt/ohjelmointipolku/). Ohjelmoinnin opetta mista kehitettiin yhteistyössä eri Norssien kanssa Uudet lukutaidot -kehittämisohjelman tavoitteet huomioiden. Polun tarkoituksena on tuoda hyvin käytännönläheisesti esille tietoja ja taitoja oh jelmoinnista, sekä mahdollisuuksia ohjelmoinnin opettamiseen eri luokka-asteilla aina ensimmäisestä luokasta peruskoulun viimeiselle luokka-asteel le saakka. Tavoitteena on edetä polkua systemaattisesti vuosiluokan oppimistavoitteet huomioiden.

Tässä artikkelissa esitellään Norssien käytännössä toteuttamia erilaisia projekteja, joissa ohjelmointi on läsnä. Aihe on hyvin ajankohtainen, koska uudistetun ohjelmointipolun laseerauksen lisäksi lokakuussa vietettiin EU:n koodausviikkoa. Rauman normaalikoulus sa vietettiin koko koulun digiviikkoja, Turussa kokeiltiin erilaisia ohjelmointitapoja yhdessä opetusharjoittelijoiden kanssa, Tampereella kuudesluokkalaiset tu tustuivat mikro:biteihin ja Jyväskylässä kakkosluokkalaiset toteuttivat monialaisen jokihelmisimpukka -projektin. Yhteistä kaikille projekteille oli oppia ohjelmoinnillisen ajattelun taitoja tutkimalla, kokeilemalla ja kehittämällä, yhdessä tekemällä ja oivaltamalla. Oppimisen ohessa huomattiin, että tämähän on hauskaa!

Digiviikot

digitaitojen tasa-arvoisuuden

normaalikoulussa

asialla “Tavoitteenamme on tehdä Rauman

digiviikot tarpeettomiksi“

Kalle Nyberg, Jenna Lonka, Petteri Syrjänen & Juha Ståhlberg

Rauman normaalikoulun digipedatiimi pohti vuoden 2021 elokuussa toimintansa tavoitteita. Koko koulun tasa-arvoinen digikoulutus ja tarkoituksenmukaiset laitteet opetuksessa nousivat keskiöön. Miten voi simme kouluna tarjota kaikille tasa-arvoisen mahdollisuuden opettaa ja oppia digitaitoja? Oppilaita ja henkilökuntaa osallistettiin yhteisillä ideariihillä ja -työpajoilla, joissa ideoitiin ja suunniteltiin meidän kaikkien yhteistä Tulevaisuuden Norssia. Alettiin ideoi maan koko koulua osallistavaa koulutuspakettia, joka motivoisi oppilaita ja tutustuttaisi opettajat koulun di gitaalisiin oppimisympäristöihin sekä digivälineisiin. Tämän tuloksena syntyi yhdenlainen keino saavuttaa digitaalisten taitojen tasa-arvoisen oppimisen tavoite, digiviikot.

Rauman normaalikoulu on mukana Suomen yliopistojen koulujen FCLab.fi-hankkeessa. Yksi hankkeen päätavoitteista on kehittää ja rakentaa pedagogiikkaa sekä opetusteknologiaa. Digiviikko ja sen myötä rakentunut digiluokka ovat yksi koulumme FCLab. fi-hankkeen tulevaisuuden oppimaan innostavista oppimisympäristöistä.

Helmikuussa 2022 lanseerattiin ensimmäinen digi viikko sloganilla “Kaikki koodaa”. Ajankohta valikoitui osumaan samaan aikaan yhdeksännen luokan TET-viikon kanssa, sillä pystyimme hyödyntämään yläkoulun

opettajilta vapautuvia tunteja sijaistuksiin tunneilla, jotka digiviikon vetäjiltä jäivät sijaistettavaksi. Digiviikon tavoitteena oli opettaa ohjelmoinnin taitoja sekä tutustuttaa koulumme henkilökunta ja oppilaat ohjelmointivälineistöön. Kaikki välineistö koottiin yhteen luokkaan, josta syntyi kuin itsestään digiluokka/monitoimiluokka/vapaa-aineluokka. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

“Kaikki koodaa” - digiviikolla helmikuussa kes kityttiin ohjelmointitaitoihin. “Tää oli parasta! Saadaanko me tulla huomenna uudestaan?” kuului oppilaan suusta oppitunnin jälkeen.

Oppitunnit suunniteltiin eNorssin ohjelmointipo lun tavoitteiden mukaisesti ja opetusvälineet sekä sisällöt valittiin tavoitteiden suuntaisiksi. Pää dyttiin luokka-asteittain seuraaviin ratkaisuihin:

1.-2.lk.: Sphero Indi | Blue-Bot

3.-4.lk.: Scratch Jr.. | Robogem | Lego EV3 | Sphero Indi

5.-6.lk.: Lego EV3 (perusteet)

7.-8.lk.: Lego EV3 (sensorit, edistyneemmät käskyt) | Sphero Bolt

Ensimmäisestä digiviikosta kerätty palaute oli positiivista. Kehitysehdotuksiakin tuli, joista digipedatii mi otti koppia. Erityisen tyytyväisiä oltiin kompaktiin ja hyvin suunniteltuun pakettiin, jonka harjoitteet olivat ikäryhmiä motivoivia. Toisaalta toivottiin myös enemmän avaimia siihen, miten taitoja voisi jatkossa harjoittaa oman luokan tunneilla. Palautteen innoit tamina päädyttiin suunnittelemaan toista digiviikkoa. Lähdettiin ajamaan konseptia, jossa keväällä pidetään ohjelmointiin ja syksyllä tieto- ja viestintätekniikkaan keskittyvä digiviikko.

Tieto- ja viestintätekniikkaan keskittyvällä “M365-haltuun” - digiviikolla oppilaat pääsivät tutustumaan ikätasoisesti suunnitelluin har joittein Microsoftin OneDriveen, Wordiin, Power pointiin, OneNoteen ja Formsiin.

Syyskuussa 2022 oli aika pitää toinen digiviikko sloga nilla “M365 haltuun” keskittyen tieto- ja viestintäteknisten taitojen harjoitteluun. Ensimmäisen digiviikon palautteiden ohjaamina suunniteltiin rinnakkaisluokille yhteiset kaksoistunnit, joka mahdollisti jokaiselle oppilaalle kaksinkertaisen määrän tunteja edelliseen digiviikkoon verrattuna. Lisäksi lähetimme opettajille etukäteen pohjatietokyselyn, jonka vastausten avulla räätälöitiin luokka-asteiden harjoitteet tarkoituksenmukaisiksi. Oppitunnit suunniteltiin eNorssin tietostra tegian (2022-2025) osaamistasojen mukaisiksi. Päädyttiin luokka-asteittain seuraaviin ratkaisuihin.

1.-2.lk.: Näppäintaidot, M365 kirjautuminen, Microsoft Word (alkeet)

3.-4.lk.: Microsoft PowerPoint (perusteet)

5.-6.lk.: Microsoft Forms ja OneDrive (oman kyselyn luominen)

7.-8.lk.: M365 pakohuone (OneNote, Word, PowerPoint, Outlook)

Kerätty palaute osoitti tekemämme ratkaisut pohjatie tokyselystä ja aikataulutuksesta oikeiksi. Viikon tavoitteet ja harjoitteet koettiin hyväksi sekä jatkoa toivottiin. Tällä toisella digiviikolla varsinkin käytännön hyöty korostui palautteissa. Opittujen digitaitojen soveltaminen jokapäiväisessä opetustyössä oli helpommin näh tävissä kuin aiemmalla digiviikolla. Palautteen myötä digiviikkojen tarve ja hyödyllisyys konkretisoituivat en tisestään. Digiviikkoja ei tule kuitenkaan käsittää ratkaisuna digiopetukseen vaan yhtenä mallina, jonka lopullisena tavoitteena on digitaitojen tasa-arvoinen oppiminen ja opettaminen. Lopullinen tavoitteemme on tehdä digiviikot tarpeettomiksi, sillä digitaaliset op pimisympäristöt ja välineet sekä sisällöt ovat mukanamme joka päivä. Ei ainoastaan yhden viikon aikana. Kolmas ohjelmointiin keskittyvä digiviikko sloganilla “Oivaltamalla ohjelmoijaksi” on jo suunnitteilla järjestettäväksi keväällä 2023.

Digiviikkojen myötä kiinnostus digitaitoja kohtaan on kasvanut ja syyskuussa tähän kiinnostukseen vastattiin Digikerhon perustamisella. 5.-6. luokkalaisille tarkoitettu kerho tuli saman tien täyteen. Kerran viikossa kokoontuvan Digikerhon tavoitteena on kokeilla koulumme eri digiopetusalustoja ja -välineitä, syventää ja kehittää omia taitoja, tehdä projekteja sekä kouluttaa kouluumme digiagentteja. Digiagentit ovat koulumme oppilaita, jotka voivat auttaa digiasioissa niin oppilaita kuin opettajiakin.

Digiviikkoa esiteltiin eNorssin syysseminaarissa Raumalla elo-syyskuun taitteessa “Digiviikolla kaikki koodaa” -workshopissa kiinnostuneille seminaarivieraille. Vieraat pääsivät testaamaan ensimmäisellä digiviikolla hyödynnettyjä ohjelmointia opettavia välineitä ja harjoitteita. Mukana esittelemässä oli myös koulumme omia digia gentti-oppilaita.

Viimeisimmällä digiviikolla kokeilimme myös yhden päivän ajan digivälitunteja, jossa luokka-asteille oli nimetty omat välitunnit ja digiluokkaan suunnitel tu sopivaa ohjelmaa. Innostuneet oppilaat valtasivat digiluokan ja keskikerroksen oppimaiseman. Samalle päivälle osunut Kodin ja Koulun Päivä toi välitunneille oppilaiden lisäksi huoltajia kokeilemaan ja oppimaan ohjelmointitaitoja. Pienempien oppilaiden kanssa mukana olivat tukemassa myös kuudesluokkalaiset digiagentit. Digiviikkojen myö tä kiinnostus digi taitoja kohtaan on kasvanut ja syys kuussa tähän kiinnostukseen vas tattiin Digikerhon perustamisella.

Digiviikkoja esiteltiin eNorssin syysseminaarissa Raumalla sekä ITK-konferenssissa Hämeenlinnassa. Seu raava tavoitteemme on lähteä suunnittelemaan ja toteuttamaan yhteistyötä niin paikallisesti kuin valta kunnallisesti.

Ole yhteydessä, mikäli digiviikoissa voisi olla jotain, josta myös teidän koulunne voisi hyötyä. Tulemme mielellämme kouluttamaan, suunnittelemaan ja/tai toteuttamaan digiviikkoa!

Kalle Nyberg, kaanyb@utu.fi

Jenna Lonka, jkklon@utu.fi

Petteri Syrjänen, petteri.k.syrjanen@utu.fi

Juha Ståhlberg, jupest@utu.fi

Laajemmalle yleisölle digiviikkoa lähdettiin esittelemään Hämeenlinnan ITK-konferenssiin lokakuun alussa esityksellä “ Digii gaigil - Rauman normaalikoulun digiviikot”.

Toimivia tapoja koodata Turun normaalikoulussa

Teksti ja kuvat: Kati Aavikko, Katrine Ar bøl-Lilleberg ja Muusa Vähäsarja

Turun normaalikoulussa koodaamista on toteutettu monin eri tavoin lehtorien mieltymyksistä riippuen. Pääsääntöisesti koodaamiskokonaisuudet on suunniteltu ja toteutettu yhteistyössä opetusharjoittelijoi den kanssa.

Koodaus osana eri oppiaineiden tunteja

Alkuopetuksessa muutamat luokat tutustuivat koo daukseen osana eri oppiaineiden tunteja yhden viikon aikana. Koodaus aloitettiin kehollisilla harjoituksilla, esimerkiksi Koodari käskee -leikillä, ja pohdittiin, missä kaikkialla ympärillämme on koodia. Päätavoite oli, että oppilas ymmärtää komentojen idean ja koodauksen merkityksen arjessa. Harjoittelun välineenä käytettiin mm. Bee-Bot-robotteja ja oppikirjan koodaustehtä viä. 2.-luokkalaiset tutustuivat myös ensimmäiseen graafiseen koodausympäristöön.

Koodaus erillisenä projektina

Viidennen luokan oppilaat ohjelmoivat viikon ajan toiminnan ja erilaisten sovellusten avulla kuudessa eri pajassa. Viikkoon virittäydyttiin ohjelmointitanssilla. Aloituksen avulla oppilaat ymmärsivät, että koodaus on yksinkertaisesti toimintaohjeiden noudattamista. Koodaamista harjoiteltiin graafisessa ympäristössä ScratchJr-sovelluksella. Oppilaan oli tarkoitus saada hahmo liikkumaan niin, että saadaan piirrettyä neliö. Koodin sai lisätä ääntä, muuttaa kuviota tai vaihtaa hahmoa. Langattomaan tiedonsiirtoon oppilaat tutustuivat micro:bit-materiaalin avulla. Oli palkitsevaa nähdä led-valojen syttyvän micro:bittiin. Code.org-sivustolla oppilaat harjoittelivat ohjelmoimaan Minecraft-pelin avulla. Tavoitteena oli ratkaista koodi ja edetä mahdollisimman pitkälle. Bitteihin ja kirjainbinäärikoodeihin tutustuttiin Linda Liukkaan ohjelmoin tipaketin avulla. Oppilaat pääsivät muun muassa kirjoittamaan oman nimensä binäärimuodossa.

Koodaus oppimisen välineenä

Turun normaalikoulun lehtori Jari Sorvari on toteuttanut lukuisia ohjelmointi-, koodaus- ja robotiikkapro jekteja luokkiensa kanssa. Niiden sisältö ja aihepiirit ovat vaihdelleet sen hetkisen luokan taitotasosta riippuen. Jarin mielestä liian sitovat käytänteet rajoitta vat opettajan pedagogista vapautta ja ryhmän yksilöllistä huomiointia. Hänen 4.-luokassaan on muun muassa koodattu tomaattiruukkujen mullan kosteutta mittaava ohjelma micro:bitillä tomaatin kasvun optimoimiseksi. Lisäksi on rakennettu Lego-robotteja ongelmakeskeistä opetusmenetelmää hyödyntäen ja oppilaiden omien suunnittelemien mukaisesti. Sorva rin mukaan koodaus on mielekkäintä integroida muihin oppisisältöihin, jolloin se toimii oppimisen välinee nä – ei vain kohteena. Sorvarin kaltaisia ohjelmointi-, koodaus- ja robotiikkaopetusta oppisisältöihinsä yhdisteleviä opettajia ei

valitettavasti riviopettajista montaa löydy. Valtaosa lehtoreista koodaa opetussuunnitelman minimimäärän, mutta paloa enemmälle ei ole. Heidän mielestään yhteiset käytänteet, vuosikohtaiset suunnitelmat, sovitut alustat ja tiettyihin harjoitteluihin sidotut koo dausviikot tai -projektit ovat mielekkäimpiä ja tehokkaimpia. Kun koodaus ei ole oma vahvuus, yhteiset toimintatavat auttavat ja motivoivat.

Oppilaat olivat erittäin motivoituneita tehtävistä ja oppimisen riemu oli läsnä.

FCLab kehittää yhdessä

Teksti ja kuvat: FCLab Tampere, Mikko Horila, Tuomo Tammi ja Janne Nissinen

Syksyn aikana FCLab aloitti yhteistyön micro:bit Educational Foundationin kanssa. Käytännössä yhteis työn kautta jokainen lab sai 15 kappaletta micro:bitejä käyttöönsä ja vastineeksi labit puolestaan osallistuivat micro:bitin Professional Development -kehitystehtä vään. Käytännössä siis annamme palautetta heidän tuotteestaan, eli ennen kaikkea uusista verkkokursseista. Tavoitteena on tietysti kehittää ohjelmoinnin opetusta ja oppimista. Monelle micro:bit on varmasti tuttu, mutta kyseessä on siis suurin piirtein luottokortin kokoinen pienoistietokone, jota voi koodata ja ohjata joko tietokoneella tai iPadin sovelluksella. Pienoistietokoneessa on sisäänrakennettuna erilaisia sensoreita ja antureita kuten kiihtyvyys, magneettisuus, valoisuus, äänenvoimakkuus jne. ja siihen voi myös yhdistää erilaisia ulkoisia laitteita. Laitteen hinta on hyvin edullinen, yksittäinen micro:bit maksaa reilut 20 euroa, eli kyseessä on matalan kynnyksen hankinta. Micro:bitin ohjelmointiympäristö on maksuton, joten ohjelmointia voi tehdä myös täysin ilman kustannuksia olemassa olevilla tietokoneilla tai mobiililaitteilla joko selaimella tai applikaatiolla. Tietysti enemmän saadaan ohjelmoinnista irti, kun käytössä on myös micro:bitit ja varsinainen ohjelma saadaan toimimaan itse laitteessa pelkän sovelluksen sijasta.

Micro:bit Educational Foundationin kanssa

Tampereen FCLabissä micro:bittejä koekäyttivät kuu desluokkalaiset. Kyseessä on ryhmä oppilaita, jotka olivat muutama vuosi sitten tutustuneet micro:bitin vanhempaan versioon, eli ryhmällä oli jo jonkin verran laitteen tuntemusta ennakkoon, mutta käytännössä käytössä lähdettiin liikkeille alkeista. Työskentely toteutettiin paljolti Innokkaan valmiiden tehtäväkorttien avulla, mutta lisäksi hyödynnettiin micro:bit Educa tional Foundationin verkkokurssimateriaalia (https:// microbit.thinkific.com/).

Verkkokurssimateriaalit tarjoavat opettajalle mm. ku vauksen tavoitteista ja sisällöistä, videoita, tulostettavaa tukimateriaalia sekä paljon muuta. Erityisesti vaihe vaiheelta etenevät videot auttavat hyvin alkuun. Verkkokurssit ovat maksuttomia ja osoittautuivat toimivaksi tukimateriaaliksi, joskin englanninkielinen si sältö tuo omat haasteensa suomalaisessa koulussa, jossa oman kielinen materiaali on tietysti matalamman kynnyksen takana. Niinpä verkkokurssimateriaalien ohella apuna opiskelussa toimivat myös toisen yhteistyökumppanimme, eli Innokas-verkoston materiaalit.

Micro:bit, virtalähde ja iPadin ohjelmointiympäristö.

Työskentelyssä lähdettiin liikkeelle sillä, että meillä oli jokin tietty laite tai toiminto, joka pyrittiin itse suunnittelemaan ja koodaamaan. Esimerkkeinä vaikkapa kivi, paperi, sakset -peli, noppa sekä eräänlainen matopeli. Alussa pohdimme yhdessä, millaisia lohko-ohjel moinnin komentoja ehkä tarvitsisimme. Tästä edettiin hyvin nopeasti omaehtoiseen yrittämiseen ja erehtymiseen ja kaverin kanssa yhdessä pohtimiseen. Osa oppilaista pystyi tämän pohjustuksen jälkeen jo itse tuottamaan tarvittavan koodin lohko-ohjelmoinnilla, osa taas hyödynsi valmista ohjetta. Työskentely on siis luonteeltaan itsessään eriyttävää ja opettajan rooliksi jäi enemmänkin kannustajan, ohjaavien kysymysten asettajan sekä mahdollistajan rooli. Ohjelmointi ei lopulta ole lainkaan niin pelottavaa, kuin miten se mo nelle alkuvaiheessa näyttäytyy. Oppijan innostuessa kokeilemaan ja tutkimaan, moni asia tulee mukana ta vallaan itsestään.

Erään ohjelmoinnista innostuneen oppilaan illalla, omalla ajalla koodaama peli. Pelissä väistellään ylhäältä tippuvia “kuulia” ja lopuksi peli laskee montako kertaa kuulaa onnis tuttiin väistämään. Koodi on vielä kehitysasteella.

Micro:bit projektit tarjoavat mainion vaihtoehdon loo gisten toimintaketjujen laatimiseen ja kokeilemiseen. Kun lopputuloksena vielä on jokin laite, joka oikeasti toimii, on työskentely paitsi haastavaa, niin myös varsin palkitsevaa. Micro:bit tarjoaa haastetta aina alakoulusta lukioon saakka ja se toimii erinomaisesti myös erilaisten maker-projektien selkärankana.

Kiinnostuitko kokeilemaan micro:bitiä omassa opetustyössäsi? Kysy lisää oman yksikkösi FCLab-yhdyshenkilöltä - hän varmasti ohjaa sinut alkuun!

Linkkejä: https://microbit.org/ https://microbit.thinkific.com/ https://makecode.microbit.org/#editor https://www.innokas.fi/materiaalit/

Monialainen jokihelmisimpukkaprojekti

Ohjelmointi tutkivan oppimisen tukena Jyväskylän normaalikoulussa

Teksti ja kuvat: Susanne Roos

Jyväskylän yliopisto järjestää vuosittain tutkijoi den yön, jossa on monenlaisia mielenkiintoisia tiedepajoja. Myös koululaisilla on mahdollisuus tutustua osallistua näihin pajoihin ja samalla päästä tutustu maan tutkijoiden työhön. Norssin kakkosluokkalaiset kävivät kuuntelemassa alkuopetusikäisille oppilail le suunnattua interaktiivista luentoa jokihelmisimpukan elämästä; Millaista on olla jokihelmisimpukka. Luento oli todella mielenkiintoinen syventyen rauhoitetun harvinaisen jokihelmisimpukan eli tuttavallisemmin raakun varsin erikoiseen elämään. Paljon kuvia ja pohdintaa sisältävän luennon piti alaa tutkiva yliopistotutkija. Pienet oppilaat malt toivat kuunnella tarkkaavaisesti. He osallistuivat hyvin aktiivisesti vastaamalla tutkijan kysymyk siin ja vastaavasti esittämällä omia kysymyksiään.

Jyväskylän normaalikoulussa vietettiin seuraava na päivänä Norssin päivää ja avoimia ovia. Luokassa kerroimme huoltajille kuvin ja sanoin jokihelmisimpu kasta muun muassa sen, että tämä rauhoitettu eläin hengittää kiduksilla ja se suodattaa vedestä ravin toa samalla puhdistaen elinympäristöään. Oppilaat osasivat myös kertoa, että raakun toukat tarvitsevat kasvaakseen lohikalan kiduksia kiinnittymällä niihin useammaksi vuodeksi. Samoin muistettiin, että tämä eläin voi elää jopa 200-vuotiaaksi. Oppilaiden ja huol tajien kanssa aloitimme kuvataidetyön, jossa puuvärien eri tummuuseroilla sävytimme joki helmisimpukan pyöreänsoikean muodon. Reunat ja mahdollisen simpukan helmen rajasimme teräväkärkisellä tussilla. Kirkas vetisen joen pohjalle ripottelimme lii maten hiekkaa, ja taustakartongista teimme kehyk set.

Jokihelmisimpukan tarina, tieteellinen teksti, kirjoi tettiin seuraavalla viikolla koko luokan kanssa yhteistoiminnallisesti. Tavoitteena oli kirjoittaa oikeaa tietoa sisältäviä johdonmukaisia virkkeitä. Muistelim me ja kertasimme yhdessä luennolla kuultuja ja opittuja asioita. Kaikki saivat miettiä ja ehdottaa, millai sia virkkeitä tutkijan kertoman tiedon pohjalta voisi muodostaa, ja missä järjestyksessä ne etenevät loo gisesti. Jokainen kirjoitti virkkeet omaan vihkoonsa.

Kirjoitettaessa tekstiä oppilaat tarkistivat samalla nii den oikeinkirjoituksen dokumenttikameralle kirjoitetusta mallista. Lopuksi valmis teksti tarkistettiin ja luettiin vielä pareittain. Parityöskentelyssä tavoitteena oli keskittyä erityisesti virkkeiden oikeinkirjoituk seen. Samoin virkerajat täsmennettiin lukemalla teksti vuorotellen virke kerrallaan. Halukkaat saivat lukea tekstinsä ääneen vielä koko luokalle. Tällaisissa kie lellisiä taitoja harjoittavissa paritehtävissä on tärkeä huomioida parien samankaltainen taitotaso, jotta pa rityöskentely on mielekkäämpää, motivoivampaa sekä oppimista tukevaa (Ferguson-Patrick 2007).

Virkkeet toimivat hyvin myös ohjelmointikielessä ja ne ovat verrattavissa ohjelmoinnissa annettaviin ja tarvittaviin erilaisista käskyistä muodostuviin käsky riveihin. Kirjoitetussa virkkeessä ja ohjelmointikielellä tehdyssä lauseessa on molemmissa aloitus, varsinainen toiminta sekä lopetus. Kun virkerakennetta ja sen vaatimia oikeinkirjoitusasioita harjoitellaan kirjoittaen, on siihen rinnalle oivallista yhdistää ohjelmointia niin, että koodattu ohjelmointikieli on näkyvillä. Tämä yhdistelmä toimii hyvin esimerkiksi Scratch Juniorilla tai Scratchilla ohjelmoidessa, jossa ohjelmointikieli on kuvakepohjaista. Keltainen käskylohko, aloitusmerkki, vastaa virkkeen isoa alkukirjainta, sininen käskylohko ja muut välissä käytettävät lohkot vastaavat virkkeen toimintaa, ja punainen käskylohko, lopetusmerkki oh jelmointilauseen lopussa, vastaa virkkeen lopetusmerkkiä (Fagerlund & Roos 2020). Ohjelmoinnin yh distäminen kirjoittamiseen tuo oppilaille toistuvan muistisäännön virkkeiden oikeinkirjoituksesta. Scratchilla ohjelmoidessa yhdistyy lisäksi myös luetun ym märtämisen taito, jonka voi havaita ohjelmoinnin tuloksena syntyneessä animaatiossa.

Jokihelmisimpukan tieteellinen teksti ohjelmoitiin oman tekstin pohjalta virke kerrallaan Scratch Junior -ohjelmalla. Päähahmo, jokihelmisimpukka, luotiin ottamalla Scratchiin kuva itse tehdystä kuvataidetyön simpukasta. Muut hahmot, kuten toukat ja lohikalat muokattiin ohjelman piirtomahdollisuuksilla sopivik si. Samoin taustat piirrettiin tai muokattiin ohjelman valmiista taustoista sopiviksi. Ohjelmointi toteutettiin parityönä, jolloin parin kanssa keskustellessa ja pohtiessa ohjelmoinnillinen ajattelu syveni ongelmia yhdessä ratkaistaessa (Roos, Hilpinen & Fagerlund 2022). Animaatioista tuli pieniä tiededokumentteja, joihin lisättiin myös tekstiä ja ääntä. Lopuksi valmiit animaatiot esitettiin luokkayleisölle.

Eri oppilaineiden tavoitteiden lisäksi laaja-alaiset ta voitteet (Opetushallitus 2014) tulivat tässä monialaisessa jokihelmisimpukkaprojektissa monin tavoin esille. Yhteistyoiminnallisuuden ja parityöskentelyn ohessa harjoiteltiin myös vuorovaikutustaitoja. Huol tajien mukanaolo loi projektille erilaisen ulottuvuuden. Tutkijan pitämän luennon tuoma uusi tieto oppilaille ennalta tuntemattomasta eläimestä käsiteltiin monipuolisesti. Uuden oppiminen jäi mieliin mukavan yhteisprojektin avulla. Ohjelmoinnin avulla monialai nen projekti laajeni visuaaliseksi esitettäväksi tieteelliseksi kuvaukseksi, jolla oli merkitys. Ohjelmoinnilla on mahdollisuus motivoida, rikastuttaa, tukea ja monipuolistaa erilaisia monialaisia projekteja. Näin ohjelmointi ei ole ainoastaan kohde, vaan myös oppimisen väline. Samalla se vahvistaa ohjelmoinnillisen ajattelun taitoja ja yhteistoiminnallisuutta, sekä toki tehos taa ja tukee useiden muidenkin tavoitteiden oppimista (Roos, Hilpinen & Fagerlund 2022).

Lähteet

Fagerlund, J. & Roos, S. (2020). Motivoivaa ja tavoitteellista oppimista ohjelmointiympäristöjä hyödyntäen. Teoksessa A. Veijola, O.-P. Salo & S. Roos (toim.) Merkityksellistä oppimista etsimässä - oppimisympäris töjen moninaisuus nyt ja tulevaisuudessa. Jyväskylän normaalikoulun julkaisuja 16, 135 - 162.

Ferguson-Patrick, K. (2007). Writers develop skills through collaborati on: an action research approach. Educational Action Research 15 (2), 159 - 180.

Opetushallitus (2014). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Helsinki: Opetushallitus. Roos, S., Hilpinen, M. & Fagerlung, J. (2022). Ohjelmoinnillinen ajatte lu laaja-alaisessa oppimisessa. Teoksessa T. Tammi & M. Horila (toim.) Oppimis- ja toimintaympäristöjen kehittäminen harjoittelukouluissa 3. Tilat ja tekniikka pedagogiikan kehittämisen tukena. eNorssin julkaisuja, 29 - 40.

Norssien uudet tohtorit

FM Merja Kuisma

Tutkiva oppiminen parantaa oppimistuloksia

Julkisessa keskustelussa on kannettu huolta nuorten kyvystä suoriutua opinnoista, joissa annetaan runsaasti vapautta suunnitella ja toteuttaa itse omaa op pimista. FM Merja Kuisman mukaan eri-ikäiset oppijat kuitenkin hyötyvät vapaudesta, kunhan opettaja oh jaa oppimisprosessia sopivassa määrin.

Tutkiva oppiminen on pedagoginen lähestymistapa, jossa oppijat rakentavat aktiivisesti tietoa ongelmanratkaisun kautta. Se antaa oppijoille mahdollisuuden kokea jokaiselle ihmiselle tärkeitä asioita, kuten autonomiaa eli itsekseen pärjäämistä ja kompetenssia eli pätevyyden tunnetta. Kun mallia toteutetaan yhdessä oppimalla, oppija saa myös aitoja yhteyden kokemuksia ja pääsee vuorovaikutukseen muiden kanssa.

Julkaisun pysyvä osoite on: https://urn.fi/UR N:ISBN:978-952-03-2551-0

Teksti on julkaistu alunperin Tampereen yliopiston nettisivuilla: https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/merja-kuis ma-tutkiva-oppiminen-parantaa-oppimistuloksia

FM Merja Kuisma

– Tutkiva oppiminen vaatii ponnistelua niin opettajalta kuin oppijoilta. Opettajan täytyy suunnitella tehtävänanto huolella ja miettiä, miten oppijoiden etenemistä seurataan ja tuetaan. Oppijoilta taas vaaditaan muun muassa oppimisen aikatauluttamista niin, että työ saadaan valmiiksi ajallaan, väitöstutkija Merja Kuisma huomauttaa. Kuisma suunnitteli väitöstutkimuksessaan kolme käytännön mallia, joissa kokonainen yläkoulun tai lukion opintojakso toteutettiin tutkivan oppimisen mukaisesti. Yläkoulussa mallia sovellettiin maantiedon 8. luokan Eurooppa-kurssiin ja lukiossa uhkien maantie teen kurssiin sekä uuden opetussuunnitelman mukaiseen monialaiseen opintojaksoon.

–

Maantiede antoi hyvät puitteet tutkivaan oppimiseen, koska sen luonteeseen kuuluu tiedon hankkimi nen, analysointi ja vertaileminen. Oppiaineen asemaa kannattaisikin vahvistaa, koska se kehittää nuorten korkeamman ajattelun taitoja, Kuisma perustelee.

Kaikissa väitöstutkimuksen malleissa oppijat muotoi livat itse ja työparin kanssa kysymyksiä annetusta aiheesta. Etsittyään kysymyksiin vastauksia he laativat uusia kysymyksiä ja etenivät näin askel askeleelta syvemmälle aiheeseen. Kullakin opintojaksolla laadittiin myös jokin yhteinen tuotos, kuten yhteistaideteos, kurssivihkonen tai portfolio karttoineen. Tutkimuksen aineisto koostui 253 Pirkanmaan yläkoululaisen ja lu kiolaisen kyselyvastauksista ja alku- ja lopputesteistä sekä 23 oppijan kerronnallisista haastatteluista.

Tutkiva oppiminen vaikutti myös motivaatioon ja itsesäätelytaitoihin

Väitöstutkimus osoitti, että tutkiva oppiminen paransi oppijoiden tiedollisia oppimistuloksia perinteisempään, opettajakeskeiseen opetusmalliin verrat tuna. Yläkoululaisilla myös motivaatio kasvoi. Lisäksi kävi ilmi, että kummankin ikäryhmän oppijat pystyivät omaksumaan tarvittavat itsesäätelytaidot opintojakson aikana, olivatpa heidän itsesäätelytaitonsa kurssin alussa hyvät tai huonot.

Lukioon suunniteltiin väitöstutkimuksen osana jopa kuuden oppiaineen näkökulmia hyödyntävä tutkivan oppimisen opintojakso ”Ihminen – mikä olen?”. Opin tojaksolla ihmistä ja ihmisyyttä tarkasteltiin biologian, psykologian, filosofian, fysiikan ja liikunnan tulokulmista. Lopuksi laadittiin kuvataiteen keinoin yhteen veto eri tieteenalojen annista tekemällä yhteistaideteos.

–

Lukion monialainen opintojakso voi kuulostaa mel koiselta sekamelskalta, kun opetusta antaa peräti kuusi eri alan opettajaa. Opettajat olivat kuitenkin va linneet teemat huolella, ja ne muodostivat punaisen langan siirryttäessä oppiaineesta toiseen. Se, että eri oppialojen luonne tehdään oppijalle näkyväksi, onkin monialaisen kokonaisuuden onnistumisen edellytys, Kuisma toteaa.

Tutkimuksen mukaan nuoret oppivat uusia käsitteitä ja oivalsivat tiettyjen käsitteiden liittyvän moniin eri oppialoihin, vaikka näkökulma olikin eri. Jotkut oppijat kokivat jopa maailmankuvansa muuttuneen, kun ihmistä ja ihmisyyttä tarkasteltiin usean eri tieteenalan kulmasta.

Filosofian maisteri Merja Kuisman kasvatustieteen alaan kuuluva Bliss and curse of autonomy: Implementing inquiry learning in a domain-specific and cross-curricular context tarkastettiinn julkisesti Tam pereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa perjantaina 28.10.2022. Vastaväittäjänä toimi apulaisprofessori Sami Paavola Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimi professori Petri Nokelainen kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnasta.

Norssinopen päivä

Norssinopen päivä -juttusarja kertoo normaalikoulun lehtoreiden työpäivästä. Ku ten tiedämme, työpäivään mahtuu usein sekä opetusta, ohjausta, palavereita ja monenlaista tutkimus-, kokeilu- ja kehittämis työtä. Norssin opettaja: haluatko kirjoittaa Norssinopen päivä -jutun Siriukseen? Lä hetä teksti ja kuvia ehdolle osoitteeseen sanna.isopahkala@tuni.fi

Markku Kuorilehto

Oulun normaalikoulun yläkoulu 7–9 ja lukio Historian, yhteiskuntaopin, uskonnon ja filosofian lehtori FL, TM, historian ja kirkkohistorian tutkija

Tuntini alkaa lukioluokassa 127 kello 8.15. Hyvän huo menen jälkeen on Wilma-seurustelu poissaolijoiden pyydystämiseksi. Kirjat ja vihot avautuvat mukise matta. Kannettavallakin voi tehdä kotitehtävät. Enemmistö haluaa kirjoittaa vastauksensa kynällä vihkoon sa. Nyt opiskellaan ja ”yleissivistytään” on lukiolaisten tahtotila.

Aiheena on yksi maailmanhistorian keskeisistä ja vai kuttavimmista historiallisista prosesseista, kristinuskon synty. Lukiolaiset ovat toivoneet opintojensa alus sa, että heille opetetaan perinteisesti muistiinpanoja tehden ja minä opetan ilman ylimääräisiä kiemuroita. Saamansa pitää, vaikka menetelmä ei ole nykymuodin mukainen. Tehokkuusajatus lyö läpi lukiolaisten oppimisessa. Hömppää ei oppimiseen ja luokkaan huolita. Asialinjalla ollaan!

Aloitamme Jeesuksen historiallisuudesta syntymä hetkineen. Eipä Nasaretilainen syntynyt vuonna 0 tai yksi. Jeesuksesta päädytään kristinuskon syntymän syihin. Parikeskustelussa pohditaan, miten kristinus ko näkyy nykyisin. Entä jos uskonto ei olisi syntynytkään. Kristilliset etunimet, rakennukset ja juhlapäivät loma-aikoineen tiedetään. Kristinuskosta on siis selvää etua lukiolaisella. Ilman Jeesusta ja joulua joutuisi opiskelemaan koko talven ja viikonloputkin ilman vapaapäiviä.

Ennen toisen tunnin alkua on välituntivalvonta. Alkavalla tunnilla seuraan opetusharjoittelijan pitämää historian tuntia. Aiheena olisi talvisota. Siinä peräpenkissä istuessani, tulee mieleeni, onko historiasta opittu mitään. Samasta aiheesta on jo puhuttu monen sukupolven ajan. Sota ryskää nyt Euroopassa. Tulevaisuuden opettaja selittää talvisodan syyt tapah tumakulkuineen luokassa.

Oppitunnilla on välillä jo sodan tuntua. Kuin Raat teentien savun tummentamat lumihanget olisivat jo vierellämme Suomussalmen kylmän pakkasviiman

käydessä kirvelevinä korvissamme. Luokassa aistii jo ruudinkäryn, väistelemme luoteja kumartaen, sillä auskun kerronta on todentuntuista. Siilasvuo ja Susi taival sotajoukkoineen pelastavat Suomen ja ennen kaikkea Oulun – tälläkin oppitunnilla. Nuori Suomen kansa kuuntelee uuden uutta opettajaansa herkeämättä. He katsovat kaatuneiden sotilaiden digitoituja kantakortteja sota-ajalta Oulun normaalikoulun edeltäjäkoulun entisistä oppilaista. Mielenkiinto herää monessa: ketä minun sukulaisiani oli sodassa? Joku muistaa jo vaarin kertoneen isästään Viipurinlahden vaikeissa taisteluissa.

Toinen oppilaista on kiinnostunut entistä enemmän talvisodan tarkka-ampuja Simo Häyhästä. Tunti on tehtävänsä tehnyt. Mielenkiinto historian harrastami seen on herätetty. Taas tuli todistettua, ettei historia ole turhaa. Kohtaan oppilaiden poistuessa monia kysymyksiä. Keskustelu jatkui oppilaiden kesken vielä pitkin käytävää. Jäämme istumaan luokkaan yhdessä opetus harjoittelijoiden kanssa. Pohdimme tunnin merkitystä ja kulkua. Kaikki olivat tyytyväisiä päivän tuloksiin niin oppilaat, harjoittelijat ja ohjaava opettaja.

Iltapäivällä kohtaan ysiluokan yhteiskuntaoppia teinimeiningillä. Tunnemme toisemme paremmin kuin hyvin. Pipot, lippikset, huput ja puhelimet väistyvät nuorison käsistä tunnin alkaessa. Tunneillani ei istuta päällysvaatteet päällä tai katsella somen syövereitä. Lupsakka sosiaalisuus ja teinin yrmeä maailmanviha sulavat vähitellen kansantalouden suhdannevaihte luiden lama-aikoihin, kun lähes hiki otsalla katsellaan suhdannekäyriä pitkin liitutaulua kynien sauhutessa ruutuvihon risteilevää verkkoa. Vaikean asian opet tamisesta ja oppimisesta kiittelee kukin omalla tavallaan. Kiitollisuutta tunnetaan myös siitä, että voi olla edes hetken rauhassa muulta maailmalta.

Viimeinen tunti on filosofia ja etiikka. Teemana on hyve-etiikka. Käsittelemme ”kakkosten” kanssa hyveitä ja paheita. Keskiajan seitsemän kuoleman synnin kohdalla pysähdymme yhden äärelle: ”hengen velttous”, toisin sanoen laiskuus ja ponnistelemattomuus. Moni tunnustaa, että aikaa menee turhaan kännykän äärellä päivästä toiseen.

Koulupäiväni on päättynyt. Siirryn toiseen elämääni –tutkijaksi. Avaan väitöskirjani käsikirjoituksen.

Tuore Students Learning in Communities -kirja kertoo:

Kuinka

koulutus ja yhteiskunta ovat vuorovaikutuksessa eri kulttuureissa?

Vertailevan kasvatustieteen tutkijat Eija Kimonen ja Raimo Nevalainen ovat julkaisseet monografian Students Learning in Communities: Ideas and Practices from the U.S.A., India, Russia, and China, joka tutkii koulutuksen ja yhteiskunnan vuorovaikutusta 1900-luvulla ja 2000-luvun alussa. Kirja käsit telee yhdyskuntaan pohjautuvan oppimisen (Community-Based Learning) filosofisia näkemyksiä ja kasvatuksellisia tavoitteita sekä niihin liittyviä arvoja Yhdysvalloissa, Intiassa, Venäjällä ja Kiinassa.

Yhdyskuntaan pohjautuvan oppimisen filosofinen tausta näissä maissa nojaa sekä kansallisiin filosofisiin perinteisiin että reformistisiin kasvatusajatuksiin, jotka ovat saaneet kansainvälisen luonteen – ajan myötä näissä maissa on noussut myös vastustusta joitakin kansainvälisiä pedagogisia ideoita kohtaan.

Kirja tarjoaa kattavan kuvan yhdyskuntaan pohjautu vasta oppimisesta. Se osoittaa, kuinka opettajat voivat tehdä oppimisesta toimivampaa ja kokonaisvaltaisem paa, jotta opiskelijat voivat työskennellä uusissa tilanteissa yhä monimutkaistuvammassa maailmassa. Kir jan koulukohtaiset tapauskertomukset Yhdysvalloista, Intiasta, Venäjältä ja Kiinasta havainnollistavat, kuinka opettajat ja opiskelijat ovat toteuttaneet yhdyskun taan perustuvia projekteja käytännössä eri aikoina.

Kirjan aihe on hyvin ajankohtainen, sillä myös maamme perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa painotetaan toimintakulttuuria, jossa halutaan hyödyntää aikaisempaa enemmän vuorovaikutteisia oppimisympäristöjä ja koulun ulkopuo lella tapahtuvaa oppimista opetustyön resurssina. Opetussuunnitelman toteuttaminen käytännössä on kuitenkin ollut suuri haaste koulujen opettajille sekä myös opettajien perus- ja täydennyskoulutukselle.

Students Learning in Communities -kirjassa kuvataan lukuisia pedagogisia lähestymistapoja, joilla on pyritty vastaamaan koulutuksen haasteisiin eri aikoina. Ne osoittavat, kuinka oppiminen on pyritty liittämään autenttisiin oppimisympäristöihin, joissa oppilailla on mahdollisuus ymmärtää tutkimiaan ilmiöitä, kun he ratkaisevat esiin nousseita ongelmiaan.

Kirjan esimerkeissä kuvataan myös, miten opettajat tekivät oppimisesta entistä toiminnallisempaa ja kokonaisvaltaisempaa, jotta oppilaat saisivat valmiuk

sia toimia monimutkaistuvan maailman uusissa tilan teissa. Kirjan kiehtovat tapauskertomukset kuvaavat konkreettisesti, kuinka opettajat ja heidän oppilaan sa ovat toteuttaneet yhdyskuntaan pohjautuvia projektejaan eri aikoina monimuotoisissa kulttuureissa.

Esimerkiksi amerikkalaisten progressiivisten koulujen tarkoituksena oli 1930-luvun lo pulla yhdistää opetus elämään ja ympäröivään yhteiskuntaan. Vaikeista taloudellisista ajoista huo limatta opettajat toteuttivat 1930-luvulla lukuisia kasvatuskokeiluja, jotka muuttivat syvällisesti opet tajien professionaalista orientaatiota. Oppilaskeskeinen opetus- ja oppimisprosessi painotti yhteistoiminnallisen oppimisen ja työskentelyn hallintaa, tiedon hankintaa ja käsittelyä sekä ongelmanratkaisua.

Kansasin osavaltiossa esimerkiksi Holtonin kaupungin yleisen koulun IX-luokkalaiset tekivät tutkielman kaupungin rakennussuunnittelusta ja asunto-olois ta. Oppilaat kartoittivat asuntojen käyttökelpoisuutta ja mukavuuksia. Tutkimuksen tuloksista he tekivät taulukoita ja graafisia kuvioita sekä kartan, joissa kaupungin talot luokiteltiin niiden mukavuus tason mukaan. Lopuksi oppilaat kirjoittivat katsauksen, joka käsitteli tutkimuksen suorittamisen, tutkimustulokset ja tutkimuksen perusteella tehdyt johtopäätökset. Myöhemmin oppilaat hyödynsivät tutkimustaan, kun he osallistuivat asumisohjelman laatimiseen kaupungin asuntotoimikunnan kanssa.

Students Learning in Communities -kirjan tavoitteena on antaa virikkeitä kaikille kasvattajille ja opettajille, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään työtään, hyödyntämään autenttisia oppimisympäristöjä ja edistämään koulun ja yhdyskunnan välistä suhdetta.

Julkaisun tiedot:

Kimonen, E. & Nevalainen, R. (2022). Students Learning in Communi ties: Ideas and Practices from the U.S.A., India, Russia, and China. Lei den: Netherlands: Brill. (327 sivua)

Kirjoittajien aikaisempia julkaisuja:

Kimonen, E. & Nevalainen, R. (Eds.) 2013. Transforming Teachers’ Work Globally: In Search of a Better Way for Schools and Their Communities. Rotterdam, Netherlands: Sense. (364 pages.) (Ref.)

Kimonen, E. 2015. Education and Society in Comparative Context: The Essence of Outdoor-Oriented Education in the USA and India. Photo graphs Raimo Nevalainen. Rotterdam: Netherlands: Sense (305 pages.) (Ref.)

Kimonen, E. & Nevalainen, R. (Eds.) 2017. Reforming Teaching and Teacher Education: Bright Prospects for Active Schools. Rotterdam, Netherlands: Sense. (268 pages.) (Ref.)

Kimonen, E. & Nevalainen, R. (Eds.) 2020. Toward Community-Based Learning: Experiences from the U.S.A., India, and China. Leiden, Netherlands: Brill (290 pages.) (Ref.)

Lisätietoja:

Raimo Nevalainen, KL, Tutkija, RICEI Project (Research into International Comparison of Educational Innovations), Jyväskylän yliopisto, raimo. nevalainen@norssi.jyu.fi

Näin motivoit oppimaan

PS-Kustannus Kati Vasalampi

Motivaatio on jokaiselle opet tajalla ja opettajankouluttajalle tuttu teema. Voisi kuvitella, että motivaatio on jo käytössä kulunut käsite, mutta psykologian dosentti Kati Vasalampi esittää sen kirjassaan mielenkiintoisella ja ymmärrettäväl lä tavalla. Teoksen sisältö on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäisessä kuvataan moti vaatiota eri näkökulmista kuten ympäristön, vaatimusten ja voi mavarojen kannalta. Toisessa osassa esitellään motivaation tukemista koulu- ja opiskelu ympäristössä. Kirjoittaja on tutkinut motivaatiota jo 15 vuoden ajan ja kirja onkin ilahduttavan selkeä ja jokaisen luvun lopussa oleva yhteenveto tekee kirjasta myös helposti selailtavan.

Ajattelijana ja oppijana kehittyminen Laaja-alainen osaaminen koulussa

Gaudeamus

Toim. Ninja Hienonen, Päivi Nilivaara, Milja Saarnio & Mari-Pauliina Vainikainen

Laaja-alainen osaaminen on termi, joka on tullut koulua koskevaan kes kusteluun nykyisen opetussuunnitelman myötä. Laaja-alainen osaaminen on ehkä jotain, mihin jokainen opettaja oppijoitaan ohjaa, mutta teoreettisena käsitteenä se voi tun tua joltakin, mitä ei ole helppo määritellä. Laaja-alainen osaaminen koulussa -teos avaa aihepiirin teoreettista, historiallista ja koulutuspoliittista taustaa, joten se antaa hyvin kattavan kuvauksen.

Teos on lähteineen yli 400 sivua ja sen sisällysluettelo on vaikuttava. Jo yksittäiset artikkelit monilukutaidosta, kielitietoisuudesta ja ekoso siaalisesta sivistyksestä (muutamia mainitaksemme) antavat vahvan pohjan, kun käsitellään laaja-alaista osaamista opettajankoulutuksessa. Tästä teoksesta on hyötyä myös opetusharjoittelujen kehittämiseen, kun harjoitteluryhmät ympäri Suo mea pohtivat harjoitteluun liittyviä artikkeleita tai ryhmäohjausten nä kökulmia.