KAIKELLA RAJANSA
Olen pohdiskelija ja ajatuksissani toisinaan haahuileva. Jos minut tuntee, niin sen myös tietää. Kesällä pysähdyin tapani mukaan miettimään asioita. Konkreettisia ja ei-konkreettisia, havaittavissa ja koskemattomissa olevia. Mietin sitä, mitä näen, mitä en ja mitä haluaisin nähdä enemmän. Tunsin oivaltaneeni jotain.
Olen istunut parin viime vuoden aikana kuusi kertaa tummiin pukeutuneena käsittelemässä konkreettisesti elämän rajallisuutta. Etenkin tuollaisissa tilanteissa toivoisi, että pohtimani pitäisi paikkaansa. Ajattelen, että ihmiset ovat omanlaisia abstraktejaan. Toki konkreettinen ulkokuori ja fyysinen olemus löytyy, mutta on Kaikki näkyvä kestää aina sille se ihmisyys muutakin. Paljon muuvaratun ajan. Sillä on aloitus- ja takin. Se on siellä jossain sisällä, lopetuspiste. Ikään kuin viimeinen joka odottaa kohdatuksi tulemista. käyttöpäivä, mikä ei ole kenenkään tiedossa. Edessäni oleva tee- Rajattomia, omat rajansa vetäviä kuppi ja siihen tarttuva käsi. Ikku- ja niistä kiinni pitäviä. na, sen taakse avautuva maisema ja maiseman säännöllisin väliajoin Ihmisiä ei saisi pitää itsestäänselikuistava puhelin. Se alkaa jostain vyytenä. Se ei ole itsestäänselvyys, ja joskus sitä ei enää ole. *Puff*. että on ihmisiä, jotka kaipaavat. Poissa. Se ei ole itsestäänselvyys, että on ihmisiä, joita kaivata. Se on etuoiKaikki abstraktit puolestaan, kaikki keus. Jonain päivänä voi havahtua näkymätön. Ne kestävät ikuisesti. siihen, että niitä ihmisiä ei enää ole. Mietitään vaikka ystävyyttä, mie- Ehkä voimattomina tai väsyneinä. likuvitusta tai rohkeutta. Muistoja, Ehkä osoittamassa myötätuntoa kuuntelemista ja sanoja. Kaikkea, kerrankin itselleen. Ehkä kokonaan jolla ei varsinaisesti ole mitään olo- poissa. muotoa. Olematonta, jota ei voi paljain silmin nähdä tai koskettaa, Elämä on sykli. Ja sen syklin, ihmutta ne silti ovat. Ne kestävät ajan misyyden, keskiössä on tarve tulla rajan taa. kohdatuksi.
teksti, kuva ja taitto
veera niskanen
13
