Pääkirjoitus

itsensä näköinen

Ikuisuutta on vaikea määritellä. Se tarkoittaa usein eri asioita erilaisissa mielentiloissa sanottuna. Ja se on muuttuva määre myös eri tilanteissa. Usein, kun bussia tai hampurilaisateriaa joutuu odottamaan ikuisuuden, kyse on lähinnä viidestätoista minuutista. Kun taas puhutaan siitä, että ollaan kumppanin kanssa ikuisuus, noh se voi tarkoittaa oikeastaan mitä vain seuraavan parin kuukauden ja loppuelämän välillä. Koulutehtävien kohdalla ikuisuus tarkoittaa muutamaa tuntia tai muutamaa päivää, korkeintaan kuukausia. Tämäkin johtuu harvinaisen usein siitä, että tehtävät ovat kasaantuneet yhdeksi isoksi köntäksi viimeiseen iltaan.

Asioiden liioittelu ja dramatiosointi on yleistä. Itsekin teen sitä hyvin usein. Kärjistämällä asiat saa välittömästi kuulostamaan paljon hauskemmilta ja kurjemmilta, kuin mitä ne todellisuudessa ovatkaan. Tämä on kuitenkin myös tietynlainen tapa luoda ja hakea samaistumispintaa muista ihmisistä, jotka kokevat kärpäset härkäsinä ja härkäset kärpäsinä. Pienet asiat tuntuvat isommilta kuin ne ovatkaan ja toisinpäin. Minulle Camp tuntuu usein ylitsepääsemättömältä ikuisuusprojektilta, mutta jälleen yksi lehti on uskoakseni valmis.

Lehden teemaa pohtiessani (tämä kestää aina ikuisuuden) mietin jälleen sellaista teemaa, joka olisi mahdollisimman abstrakti ja josta olisi helppo keksiä erilaisia juttuaiheita. Se on ollut ikään kuin tämän vuoden teema. Keksi jotain mahdollisimman laajaa, joka on helppo pilkkoa taas pienemmiksi paloiksi ja tulkita haluamallaan tavalla. Ja sitä kautta joskus muiden avustuksella meillä olisi taas lehti täynnä tekstejä. Tällä erää se vaikutti toimivan hyvin ja sainkin jälleen liudan erilaisia tekstejä erilaisilta kirjoittajilta.

On aina ilahduttavaa nähdä, kun kanssaopiskelijat pääsevät ilmaisemaan itseään tekstin kautta. Varsinkin tässä numerossa oli paljon omakohtaisia tekstejä. Välillä olen pohtinut sitä, että olenko päätoimittajana vienyt lehteä väärään suuntaan, kun opintoihiin ja työelämään liittyviä tekstejä ei juurikaan ole tai niitä on hyvin vähän. En kuitenkaan voi ikuisesti kipuilla sen kanssa, sillä tämän vuoden Camp on tämän vuoden Camp ja seuraavan päätoimittajan käsissä se on jälleen erilainen versio itsestään. Ei sen parempi tai sen huonompi.

Tällä kertaa laitoin sekä itselleni että Saralle tälle aukeamalle selfiet. Se vähän hävettää. Se ei tunnu ammattimaiselta. No. Ei kukaan tätäkään ikuisesti muista.