Hattaraa ja Mikki Hiiren korvia – viisi kuukautta Disneylandissa

TEKSTI JA KUVA TILDA HUHTAMIES TAITTO VEERA NISKANEN

Kesäkuussa 2019 istuin lentokoneessa autuaan tietämättömänä siitä, mitä edessä odottavat kuukaudet toisivat tullessaan. Tiesin vain, että suuntana oli Euroopan tunnetuin huvipuisto, jossa en ollut käynyt koskaan aikaisemmin. Kun muutama kuukausi takaperin tietokoneen näytölle oli ilmestynyt työtarjous, en epäröinyt hetkeäkään allekirjoittaa sitä ja valmistautua suunnittelemaan tulevaa seikkailua. Tulisin lähtemään Disneylandiin!

Vietin yhteensä viisi ikimuistoista kuukautta Pariisin lähiössä. Työskentelin Guest flow -yksikössä, jossa työtehtäviini kuului asiakaspalvelua, erilaisten tapahtumien järjestämistä ja asiakkaiden turvallisuudesta huolehtimista. Pääsin järjestämään paraateja, ilotulitusesityksiä ja sesongeittain vaihtuvia esityksiä. Vaikka matkan varrelle mahtui myös vastoinkäymisiä ja epätoivon hetkiä, oli hienoa huomata, miten kesän edetessä sai enemmän vastuuta. Kerran esimerkiksi pääsin johtamaan tiimiämme, kun suljimme prinsessa Ruususen linnaa esityksen ajaksi. Vaikka työ oli ajoittain raskasta pitkine päivineen, auttoivat kivat työkaverit jaksamaan arjessa. Parasta oli, kun päivän työrupeaman jälkeen pääsi työkavereiden kanssa tuulettumaan huvipuistolaitteisiin – ja vielä jonojen ohi. Myös tunnin junamatkan päässä häämöttävä Pariisi toimi ihanana pakopaikkana kun Mikki Hiiren korvat ja hattarat alkoivat tulla korvista ulos.

Lähes puoli vuotta Euroopan suosituimmassa huvipuistossa opetti työskentelemään tiimissä ja selviytymään haastavimmistakin asiakaspalvelutilanteista. Samalla erityisesti ranskan ja espanjan taidot paranivat huimaa vauhtia. Se, että pääsi kurkistamaan puiston kulissien taakse oli jo itsessään hyvin kiehtovaa, kun näki konkreettisesti millainen koneisto vaadittiin tietyn fantasian myymiseen. Joka päivä tuhannet työntekijät ottivat paikkansa tässä koneistossa, jotta animaatiohahmoista elävä fantasiamaailma pysyisi pystyssä vierailijoille. Huvipuistoalueella olikin havaittavissa ikään kuin kaksi maailmaa: se, joka vierailijoille haluttiin näyttää ja se, jota ei. Työntekijöiden alueelle astuessa pystyi yhä kuulemaan puistossa soivan musiikin ja ihmisten kiljahdukset vuoristoradoista, mutta edessä avautui kuitenkin hyvin erilainen maailma.

Löysinkin itseni pohtimasta useaan otteeseen, että mitä jos jokin oleellinen, korvaamattomissa oleva ratas lakkaisi toimimasta tässä koneistossa? Myös työntekijöitä koskevat rajoitukset esimerkiksi sosiaalisen median käytöstä saivat pohtimaan, kuinka pitkälle tämän fantasiamaailman tavoittelu voidaan viedä ja millä keinoin? ”

Se, että pääsi kurkistamaan puiston kulissien taakse oli jo itsessään hyvin kiehtovaa, kun näki konkreettisesti millainen koneisto vaadittiin tietyn fantasian myymiseen.