Kolu mni
– Pia Oförsagd
Paluu piknik-risteilyille
– miten saamme opiskelijat takaisin kampukselle?
O
lin lokakuun lopulla ensimmäistä kertaa työmatkalla puoleentoista vuoteen. Aikaisemmin niin väsynyt idea piknik-risteilystä tuntui nyt työnantajan järjestämänä aivan luksukselta. Juttelimme pitkän kaavan aamiaisen äärellä työkavereiden kanssa siitä, että syksy on ollut rutiinien hakemista, kun on tehty paluuta kampukselle. Mitä pitikään pakata laukkuun mukaan, missäs avaimet ovat, mites ne bussit nykyään kulkevat, apua työvaatteet ovat kutistuneet… Etätyön ja läsnätyön balanssia haetaan. Vaikka olen ollut Turun ammattikorkeakoulussa töissä kymmenisen vuotta, niin viime keväänä olo oli todella irrallinen. Teenkö ollenkaan oikeita asioita? Isommissa kokouksissa harva laittoi videota päälle, sielläpähän vetäjäparka yritti tsempata ja huhuilla. Tiedät kyllä. Olo oli aivan absurdi, kun kotikonttorista käsin selvittelin opiskelijoiden välistä konfliktia. Hei hei laitatteko videon päälle. No eivät laittaneet. Ei puhettakaan, että olisi enää työpäivän jälkeen huvittanut osallistua mihinkään bodybalanceen tietokoneen ruudun kautta. Pakko nostaa katse ja lähteä pihalle.
35 sitä itse tässä on pärjäillyt, mutta millaiset seuraKyllähän ukset 35 tästä hullusta ajasta on opiskelijoille, jotka elävät ainutlaatuista opiskeluaikaansa? Juttelin tällä viikolla erään opiskelijan kanssa, joka uskoi kovasti vielä kesällä pääsevänsä lähiopetukseen heti syksyllä. Joku iski vasten kasvoja motivaation suhteen, kun kävikin ilmi, että ainoa läsnäoloa vaativa kurssi onkin muutaman kerran etänä ja varsinaista koulua paikan päällä on vasta marraskuussa. Vastassa oli siis edelleen viikkoja siihen, että joku taho vaati tulemaan koululle. Opiskelijaidentiteetti on hukassa, kun ei ole yhteisöä, johon kiinnittyä. On yksinäinen olo ja ahdistaa. Toisaalta opettajat ovat nostaneet esiin huolta siitä, että opiskelijoita on hankala saada kampukselle opiskelemaan. Osa on vaihtanut paikkakuntaa koronan aikana, osa varoo tartuntaa ja huolestuttavaa on sekin, että osa on jämähtänyt kotiinsa eikä pääse sieltä liikkeelle. Arkirutiinit ovat hajonneet etäaikana ja aika on myös nostanut esiin erilaisia mielenterveysongelmia. Opiskelijoiden jaksaminen on siis edelleen suuri huolenaihe. Suomen opinto-ohjaajat ry:n korkeakoulutoimikunnan kesällä teettämässä valtakunnallisessa ohjauksen ja tuen selvityksessä nousi myös esiin ohjaustyötä tekevien kollegoiden iso huoli opiskelijoiden tilanteesta pandemiaaikana. Vastausten perusteella pandemia-aikaa kuvaa se, että opiskelijat ovat aiempaa enemmän ”kadonneet”, jättäneet opinnot kesken tai eronneet.
Helsingin Sanomat nosti juuri julkaistussa Sanna Huolmanin kirjoittamassa jutussa esiin ilmiön uudenlaisesta yksinäisyydestä. (HS 27.10.2021, Uudenlainen yksinäisyys) Artikkelissa pohdittiin koronaviruspandemian jättämiä jälkiä ystävyyssuhteisiin. Itselleni resonoi Mieli ry:n asiantuntijapsykologin Tiina Tuomisen toteamus siitä, että kun mieli on askarrellut viimeiset puolitoista vuotta kohtaamisiin liittyvien rajoitusten ja pelkojen kanssa, niin niistä ei ole välttämättä helppo päästää irti. Mielen uhkajärjestelmä on virittynyt ja varovaisuus jarruttaa ihmisten pariin palaamista. Kuitenkin nimenomaan fyysiset kohtaamiset tasapainottaisivat poikkeuksellisen ajan nostattamia ahdistuksen ja pelon tunteita. Tuominen toteaa jutussa, että evoluution myötä aivomme ovat oppineet suuntautumaan ihmisten kasvoihin ja ilmeisiin yhteyden ja turvan luojana. Eli läsnä kohtaamisilla on ihan tieteellisestikin todettu vankka yhteys mielen hyvinvointiin. Viestintä on yli 90-prosenttisesti sanatonta viestintää. SOPO:n korkeakoulutoimikunnan teettämän kyselyn mukaan monessa korkeakoulussa opiskelijoiden opinnot ovat kuitenkin edenneet hyvin pandemiasta huolimatta. Mitä niissä on sitten tehty oikein? Näissä korkeakouluissa ohjaukseen, toimijoihin ja prosesseihin, on panostettu erityisen paljon. Ah niin mainion risteilyn päätteeksi pohdimme porukalla sitä, mitä voisimme tehdä opiskelijoiden hyväksi vielä enemmän tässä tilanteessa. Meillä aloitti tänä syksynä opintokuraattori, jonka työ on osa Ohjauksella hyvinvointia (OHJY) -hanketta. Opettajatuutoreiden koulutukseen ja perehdytykseen panostetaan tällä hetkellä. Opiskelun esteettömyyden ja saavutettavuuden prosesseja kehitetään. Mutta millä keinoilla saisimme vedettyä opiskelijat takaisin yhteisöön? Miten voisimme viestiä niin, että se oikeasti tavoittaa opiskelijan? Miten voisimme lisätä kotiin jämähtäneille opiskelijoille sellaisia tilaisuuksia, joissa opiskelija kohdataan ihan aidosti ja hänet kuultaisiin ja nähtäisiin siten, että hänelle tulisi aito kokemus osallisuudesta ja kuulumisesta porukkaan? Pia Oförsagd Opinto-ohjaaja, media-alan koulutuksen koulutusvastaava Turun AMK:n Taideakatemia SOPO ry:n korkeakoulutoimikunnan jäsen
35
