
2 minute read
Opotiikkaa-opopäivät työn alla Hämeenlinnassa
OPOTIIKKAA-OPOPÄIVÄT TYÖN ALLA
– digitaalisuutta, kestävää kehitystä ja tulevaisuusohjausta Hämeenlinnassa
Advertisement
Opopäivät 2022 järjestetään 3.-5.2. Hämeenlinnassa. Teemaksi on valikoitunut tänä vuonna Opotiikkaa. Päivät rakentuvat hyvinvoinnin, ohjauksen tulevaisuuden ja kestävän kehityksen teemojen ympärille. Teemoja tarkastellaan erityisesti digitaalisuuden ja automaation murroksen linssien läpi.
Opopäivillä majoitutaan Aulangolla, keskellä satumaisen kaunista luontoa hyvien ulkoilumaastojen välittömässä läheisyydessä. Päivät alkavat jo torstaina 3.2. aamupäivästä majoittumisen puitteissa. Avajaisia vietetään aiemmista Opopäivistä poiketen jo torstaina puolen päivän jälkeen. Huipputasoisia keynote-puheenvuoroja on kaikkina tapahtumapäivinä torstaista lauantaihin. Messupäivä toteutuu perjantaina 4.2. HAMK:in tiloissa. Näytteilleasettajia odotetaan paikalle runsaasti. Opopäiville kannattaa osallistua jo heti torstaista alkaen, koska Hämeenlinnan kaupunki järjestää opinto-ohjaajille juhlavastaanoton torstai-iltana. Perjantaina on luvassa iltajuhla Aulangolla esiintyjineen. Välimatkat Hämeenlinnassa eri tapahtumapaikkojen välillä ovat lyhyitä, joten päivistä on mahdollisuus saada paljon erilaisia elämyksiä, ideoita ja kokemuksia.
Opopäivien keynote-puhujana on torstaina sarjayrittäjä ja filosofi, digitalisaation uranuurtaja Lauri Järvilehto. Perjantaina kuulemme kasvatustieteen tohtoria ja ohjauksen dosenttia Jaakko Helanderia sekä digitalisaation asiantuntijaa Teemu Arinaa. Lauantaina päätöspuhujana on psykoterapeutti Maaret Kallio, joka tunnetaan mm. Lujasti lempeä-kirjastaan.
Upeiden esiintyjien lisäksi päiviin mahtuu työpajoja sekä vierailuita paikallisiin yrityksiin ja oppilaitoksiin. TAT ja SAK palkitsevat Opopäivillä myös vuoden opon ja Sopo ry. vuoden parhaan ohjausalan gradun.
Opopäivien järjestelyt
Opopäivien järjestämisestä vastaa Kanta-Hämeen opinto-ohjaajat ry. Järjestelyitä varten opinto-ohjaajista on muodostettu tiimejä, joilla on omat vastuualueensa. Tapahtuman suunnittelu tarjoaa opinto-ohjaajille tutun ohjaustyön rutiineiden lisäksi haastetta ja mielenkiintoisia uusia kontakteja. Myös suhteet paikalliseen yritysmaailmaan ovat laajentuneet Opopäivien yhteistyön merkeissä. Myös haasteita päivien suunnittelussa on ollut vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Varasuunnitelmia tehdään, mutta samalla toivotaan, että niihin ei jouduta turvautumaan, vaan päästään kohtaamaan kollegoita pitkän koronahiljaisuuden jälkeen kasvotusten. Opopäivillä on luvassa paljon iloisia jälleennäkemisiä ja puheen sorinaa kuulumisten vaihtuessa!
Tapahtuman markkinointitiimin vetäjä Anne Ahvenharju kertoo, että Opopäivien suunnitteluyhteistyön kautta on päässyt tutustumaan eri oppilaitoksissa työskenteleviin kollegoihin paremmin. Tämä on tuonut uusien kontaktien lisäksi vaihtelua ja iloa arjen keskelle.
Opopäivien suunnittelussa paikalliset opinto-ohjaajat tekevät läheistä yhteistyötä myös paikkakunnan eri oppilaitosten kanssa. Hämeen ammattikorkeakoulu tarjoaa opopäiville luento- ja messutilat upealla kampuksellaan. Myös Kanta-Hämeen alueen paikalliset ammattiopistot tukevat päivien suunnittelua.
Kanta-Hämeen opinto-ohjaajat ry:n puheenjohtaja Riitta Valkonen lähettää terveiset kaikille Opopäiville osallistumista harkitseville: ”Kannattaa ilmoittautua pian, varata majoitus ja liittyä myös Opopäivät 2022 Hämeenlinnassa FB-ryhmään, josta voi seurata päivien valmisteluja ja ajankohtaisia tietoja. Otamme käyttöön lähempänä päiviä sähköisen ohjelman, jonka avulla tapahtumat pysyvät mukavasti mukana kännykässä. Nyt jos koskaan kannattaa tulla! Olemme tehneet ja tulemme vielä tekemään paljon töitä hyvien Opopäivien eteen.”18
Anne Ahvenharju (keskellä) kollegoineen.

Riitta valkonen
