3 minute read

Päätoimittajan palsta

Suomi osana Pohjoismaita

Maamme asema on vahvasti liitoksissa Pohjoismaihin. Tämä pohjoiseurooppalainen kulma ja sen yhteiskuntajärjestys ovat osoittautuneet menestystarinaksi. Tapamme organisoida ihmisten elämä kerää jatkuvasti myönteistä huomiota maailmalla. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on käsite, jota kaikkialla arvostetaan. Nämä pohjoiset maat eroavat toisistaan monessa suhteessa. Kaikki eivät kuulu EU:hun, kaikki eivät kuulu NATO:on, kaikki eivät kuulu EURO-alueeseen. Niitä kuitenkin yhdistää moni asia. Demokraattinen järjestelmä, oikeusvaltio, vapaa liikkuminen, lehdistön vapaus ja vähäinen korruptio ovat niitä ominaisuuksia, joita yleisesti pidetään tavoittelemisen arvoisina asioina. Saatamme ihmetellä juuttien itsepäisyyttä, katsoa kummeksuen norskien urheiluintoilua ja kummastella svedujen ylimielisyyttä, mutta kansainvälisessä seurassa on helppo huomata meidän kuuluvamme samaan porukkaan.

Advertisement

Suomen asema muihin verrattavana Pohjoismaana ei ole mikään vanha tarina. Vaikka Suomi on kuulunut Pohjoismaiden neuvostoon vuodesta 1955 lähtien, vasta 1980-luvun loppupuolella saavutimme muihin läntisiin naapurimaihimme verrattavissa olevan elintason. Tänä päivänä olemme suvereenisti aito Pohjoismaa. Tuoreessa PN:n raportista käy ilmi tälle yhteisölle tyypillinen ristiriitaisuus. Toisaalta vedetään yhtä, toisaalta jokainen maa haluaa sooloilla. Lähtökohtaisesti raportti osoittaa kansalaisten suhtautuvan myönteisesti pohjoismaiseen yhteistyöhön. Moni on kuitenkin pettynyt yhteen asiaan: koronatoimia olisi pitänyt koordinoida paremmin yli maarajojen. Tiiviistä vuoropuhelusta huolimatta maat eivät onnistuneet sopimaan yhteispohjoismaisesta strategiasta.

Pohjoismaista yhteistyötä halutaan lisää

Tulokset osoittavat väestön tukevan pohjoismaista yhteistyötä. Monet toivovat myös sen lisäämistä.Tutkimuksessa 86 prosenttia vastaajista katsoo, että Pohjoismaiden välinen kehittynyt yhteistyö on tärkeää tai erittäin tärkeää.Vastaajista 60 prosenttia toivoo yhteistyön lisäämistä ja 32 prosenttia on tyytyväisiä nykytilaan. Yhteistyön vähentämistä toivoo sen sijaan vain yksi prosentti vastaajista.

Vaikka kaikissa Pohjoismaissa puhutaan eri kieltä, yhdistää näitä maita kielellinen yhteenkuuluvuus – skandinaaviska.

Pohjoismaisen yhteistyön kannalta ruotsinkieli on tärkeää. Vaikka kaikissa Pohjoismaissa puhutaan eri kieltä, yhdistää näitä maita kielellinen yhteenkuuluvuus – skandinaaviska. Viime aikainen kehitys Suomessa on edennyt yhteistyön kannalta huolestuttavaan suuntaan. Yhä harvempi nuori kirjoittaa yo-kirjoituksissa ruotsin ja monen asenne ruotsinkieltä kohtaan on hyvin kielteinen. Myös ruotsin asema maamme toisena virallisena kielenä on heikkenemässä. Parikymmentä vuotta sitten ruotsinkielisiä oli 5,6 %, nyt vain 5,2 % ja määrä on vain 287 954, joka on alhaisin lukema sataan vuoteen.

Uusi Kalmarin unioni

Olen pitkään ollut vahva nordisti. Pidän hyvin todennäköisenä tulevaisuuden skenaariona sellaista vaihtoehtoa, jossa EU-yhteistyön kohdatessa entistä vakavampia vaikeuksia Pohjoismaat muodostaisivat entistä tiiviimmän liiton, eräänlaisen uuden Kalmarin unionin. Tässä yhteenliittymässä olisi lähes 30 miljoonaa asukasta ja se olisi maailman kymmenenneksi suurin talousmahti. Varsin ikävää, jos tuolloin ruotsin taitajia tällä niemellä olisi vain pieni joukko. Yritän itse solkottaa ruotsia aina, kun siihen on mahdollisuus, ja Tammerforssissa sitä tapahtuu harvoin. Harmikseni huomaan, että suomenruotsalaiset liian helposti vaihtavat kielen suomeen.

Taxellin paradoksi oli pitkään RKP:n kielipolitiikan kivijalka. Kaksikielisyys johtaa yksikielisyyteen, yksikielisyys johtaa kaksikielisyyteen – tämä oli se prinsiippi, joka oli pitkään voimassa. Elävä kaksikielisyys eli se, mistä minäkin tykkäisin, ei ollut mahdollista. Eikä semmoista meidän koululainsäädäntö edelleenkään tunne. On joko tai. Nyt on asenteet muuttumassa. Kaksikielisiä koulurakennuksia on tullut ja tulossa entistä enemmän. Ja mikä parasta, nyt Helsinkiin on tulossa pohjoismainen koulu, en nordisk, tvåspråkig skola. Hurra!

Jukka Eero Vuorinen Chefredaktör och ansvarig utgivare

Ohjausalan ammattilaisten tukena kansainvälistymisessä

Europassi on monipuolinen työkalu oppimisen tueksi

Europassi auttaa tunnistamaan omaa osaamista ja tarkastelemaan sekä suunnittelemaan omaa kehitystä opinnoissa ja työuralla. Europassin kautta saa myös tietoa työ- ja opiskelupaikoista sekä osaamisen tunnustamisesta Suomessa ja kansainvälisesti.

Oman osaamisen ja vahvuuksien tunnistaminen ei ole aina helppoa. Europassista siihen voi saada tukea ja opastusta. Sähköiseen Europassi-profiiliin voi jäsentää ohjatusti osaamistaan sekä arvioida omaa kielitaitoa ja digitaitojaan. Europassi auttaa tunnistamaan osaamista riippumatta siitä mistä se on hankittu – samalla se kannustaa uuden oppimiseen.

Käyttäjä valitsee, mitkä palvelut ottaa käyttöön

Europassin palvelut ovat maksuttomia, joustavia ja helppokäyttöisiä. Niitä voi käyttää 29:llä eri kielellä. Käyttäjä valitsee itse mitkä palvelut hän ottaa käyttöönsä ja millä tavoin. Yksinkertaisimmillaan Europassista voi etsiä tietoa työ- ja opiskelumahdollisuuksista tai tehdä itselleen ansioluettelon.

Rekisteröitymällä saa käyttöönsä lisää palveluita:

Europassi-profiiliin voi koota digitaalisen portfolion omasta osaamisestaan. Profiilin voi tallentaa Europassissa ansioluettelon muotoon ja sen voi halutessaan jakaa esimerkiksi työnantajalle.

Kirjastoon käyttäjä voi tallentaa ansioluettelonsa, saatekirjeensä, todistuksia ja muita dokumentteja. Kaikki tallentaminen on turvallista. Tiedostoja on helppo jakaa ja ladata muuhun käyttöön Kirjaston kautta. Hakutoiminnolla käyttäjä voi etsiä työ- ja opiskelupaikkoja koko Euroopan alueelta. Europassin älykäs ehdotustyökalu tarjoaa työpaikka- ja kurssiehdotuksia rekisteröityneelle käyttäjälle sen perusteella minkälaista osaamista hänellä jo on, tai mistä hän on kiinnostunut.

Lisäksi käytössä ovat ammatillisen ja korkeakoulututkintotodistuksen liitteet sekä liikkuvuustodistus, joista löytyy tietoa Europassi-portaalista.

Tukea Europassin käyttöön Opetushallituksesta

Oppilaitokset sekä tieto- ja neuvontapalveluiden asiantuntijat voivat ohjata opiskelijat ja vastavalmistuneet Europassin pariin ja neuvoa Europassin käytössä. Opetushallitus toimii Suomen Europassi-keskuksena ja tukee oppilaitosten ja TNE-asiantuntijoiden työtä.

Lisätietoa: www.europass.eu ja www.oph.fi/fi/oppilaitoksille-tietoa-europassista

Seuraa meitä somessa ja verkossa

Euroguidance Suomi EuroguidanceFI

MAAILMALLE.NET

Maailmalle.netistä löydät tietoa opiskelusta, työharjoittelusta, vapaaehtoistyöstä ja nuorisovaihdoista ulkomailla. Ajankohtaista tietoa saat somekanavistamme. oph.fi/euroguidance

This article is from: