T
Meritokratian uhka – myös meillä
ämä kirja on kuuma. Se polttaa käsissäni. Se kertoo vaarasta, joka vaanii jokaista opinto-ohjaajaa. Se kertoo uhasta, jolle olemme olleet sokeita. Kaiken tämän lisäksi se antaa meille selityksiä sille, miksi iso joukko brittejä kääntyi kannattamaan täysin järjetöntä Brexitiä. Tämän kirjan avulla voimme paremmin ymmärtää, miksi USA:n demokratian tuhoutuminen oli hiuskarvan varassa viime tammikuun Washingtonin Capitolin vallankaappauksessa. Tässä kirjassa on myös avain siihen, miksi Olaf Scholzista tulee Saksan liittokansleri, vaikka viime kevään gallupit lupasit aivan muuta. Michael Sandel on yksi vaikutusvaltaisimpia tämän päivän yhteiskuntafilosofeja ja hänen kirjallaan, The Tyranny of Merit, tulee olemaan kauskantoisia vaikutuksia. Mistä meritokratiasta oikein on kyse? Meritokratialla ymmärretään yleensä sellaista yhteiskuntajärjestelmää, joka perustuu yksilöiden lahjakkuuteen ja ansioihin, meriitteihin. Meritokratiassa hierarkian huipulle kohoavat terävimmät ja tunnollisimmat ihmiset oman älynsä ja saavutustensa mukaisesti. Heidän nousunsa ei siis perustu luokkaasemaan, sukutaustaan, perintöön tai sukulaisuussuhteisiin. Jos meriittien hankkiminen sitten vielä tapahtuu reilusti, vapaassa kilpailussa ja mahdollisuuksien tasa-arvosta pidetään kiinni, niin tämänhän pitäisi olla hyvinkin tavoittelemisen arvoinen asia. Itseasiassa meissä jokaisessa opinto-ohjaajassa asuu pieni meritokraatti. Meidän työmme keskeinen eetos perustuu siihen, että me kannustamme oppilaitamme ja opiskelijoitamme hankkimaan meriittejä, joilla sitten pärjää elämässä ja yhteiskunnassa. Mikä tässä on sitten pielessä? Kukapa meistä ei haluaisi kodin putkiremonttia tekemään parasta mahdollista LVIasentajaa. Emmekä pane pahaksemme, jos meidän hampaita huoltaa hyvin ansioitunut hammaslääkäri. Tämä ei vielä teekään järjestelmästä meritokraattista eikä meidän jatkossakaan tarvitse hoidattaa hampaita, jonkun poropeukalon
hoivissa. Meritokratia on uhka silloin, kun koko yhteiskunnallinen järjestelmä ja kaikki sen toiminnot perustuvat meriitteihin. Meritokratia muuttuu vaaralliseksi silloin, kun eliitti alkaa kuvitella, että heidän menestyksensä on johtunut ainoastaan heidän omista ansiostaan.
Koulutus korostuu meriittinä
Meriittien hankinnassa koulutus on keskeistä. Mitä enemmän on koulutusta, sitä enemmän on meriittejä. Mitä kovempi on hankitun koulutuksen maine, sitä kovemmat ovat meriitit. Yhdysvallat on
keutettu parempaan. On yhteiskunnan etu, että koulutusta on laajennettu ja meilläkin on tavoitteena, että puolet ikäluokasta suorittaisi korkeakoulututkinnon. On syytä kuitenkin muistaa, että aina on – olipa koulutuspolitiikka mitä tahansa – osa nuorista, jotka eivät hanki korkeakoulututkintoa. Miten heille käy, jos meriittejä arvostetaan liikaa tai ainoastaan meriittejä arvostetaan? Heille käy huonosti. Heitä mollataan, siitä kun he eivät ole kouluttautuneet.
Meritokratia muuttuu vaaralliseksi silloin, kun eliitti alkaa kuvitella, että heidän menestyksensä on johtunut ainoastaan heidän omista ansiostaan. Yhdysvalloissa tähän mollaamiseen on valjastettu myös viihdeteollisuus. Archie Bunker ja Homer Simpson ovat näitä valkoisten, ilman korkeakoulututkintoa olevien miesten karikatyyrejä.
Meritokratia antaa oikeutuksen syrjäyttää
tällä tiellä pitkällä. Siitä kertoo sikäläisen eliitin pakkomielteen omainen pyrkimys saada lapsensa huippuyliopistoihin, erityisesti Ivy League -yliopistoihin. Pieni Suomi seuraa tässä perässä. Meilläkin on havaittavissa samankaltaista, mutta selvästi lievempää eliitin hybristä, joka ilmeni mm. pettymyksenä siihen, että korkeakoulujen opiskelijavalintauudistuksessa luovuttiin yliopistokohtaisista pääsykokeista. Näihin kokeisiin pitkäaikaisella ja maksullisella valmentautumisella onnistui eliitti hankkimaan jälkipolvelleen tavoitellun opiskelupaikan. Tämän uudistuksen jälkeen järjestely monimutkaistui. Se selittää paljolti uudistukseen kohdistunutta kritiikkiä. Suurena jakajana Amerikan järjestelmässä on korkeakoulututkinto. Sen suoritettuaan kansalainen on ikäänkuin oi-
Meritokratia loppuun vietynä on järjestelmä, jossa jotkut ihmiset suljetaan ulos, koska he eivät ole tarpeeksi hyviä. Vaikka meritokratia esiintyy reiluna, ei sen idea lähde siitä, että siinä tavoiteltaisiin tasa-arvoa, vaan sen perusmoottorina on kerrostumien välinen liikkuvuus. Loppupeleissä joillekuille jää aina pienempi määrä meriittejä. Siten meritokratia tekee pudotuspelin kautta syntyneen eriarvoisuuden oikeutetuksi. ”What matters for a meritocracy is that everyone has an equal chance to climb the ladder of success; it has nothing to say about how far apart the rungs on the ladder should be. The meritocratic ideal is not a remedy for inequality; it is a justification of inequality.” Tällaista järjestelmää, jossa kaikilla on mahdollisuus kiivetä kuinka ylös, kun on rahkeita, pidetään yleensä reiluna ja oikeudenmukaisena. Onhan se parempi kuin vaihtoehdot, joissa opiskelupaikat
21
