Opinto-ohjaaja 3/2021

Page 24

Potentiaali-hanke kehittää yhdenvertaisuutta ja itsetuntemusta tukevia ohjausmenetelmiä

O

hjauksella voidaan avartaa ja tukea nuorten koulutusalavalintoja. Ohjauksen tueksi tarvitaan kuitenkin työkaluja, tietoa ja vertaistukea. Nuoret valitsevat koulutusalansa paikallisten valintahorisonttiensa perusteella. Purkutalkoot-selvityshankkeen mukaan nuorten käsitys ammateista perustuu pinnallisille mielikuville, jolloin kaverien, suvun ja paikallisten mahdollisuuksien vaikutus on vahva. Toiselle asteelle siirtyvillä nuorilla ei välttämättä ole rohkeutta tai itsetuntemusta tehdä yllättäviä valintoja, mutta sukupuolen tai muun henkilöön liittyvän seikan kannalta epätyypillisten valintojen osuus kasvaa aikuistumisen myötä.

Uskaltaako hakea ilman tukiverkkoja alalle, jolla pelkää joutuvansa silmätikuksi? On kaikkien etu, että nuorten osaamispotentiaali pääsee sitä parhaiten vastaavalle alalle. Opinto-ohjaaja auttaa nuoria hahmottamaan omia vahvuuksiaan ja kiinnostuksenkohteitaan, mutta voi lisäksi haastaa miettimään, mitkä sei-

24

kat saavat harkitsemaan joitain aloja ja sivuuttamaan toiset. Nuorten kanssa voi lisäksi pohtia miten toimia, jos kokee joutuvansa valitsemallaan alalla syrjinnän kohteeksi. Alanvalinnassa nuorelle on tärkeää oman jutun löytämisen ja kiinnostavan alan lisäksi se, missä hän uskoo tulevansa hyväksytyksi. Opinto-ohjauksen kannalta henkilökohtaisten asioiden käsittelyn ei kuitenkaan tarvitse rajoittua haasteista keskustelemiseen, vaan se voi sisältää esimerkiksi nuorten mielikuvituksen ruokkimista, ohjeistusta yksilön oikeuksista ja nuorille näkymättömien vaikuttimien arviointia.

Tieto ja yhdessä suunnittelu helpottavat vaikeiden asioiden käsittelyä

Millaisia kysymyksiä esittää nuorelle, joka harkitsee yllättävää koulutusalaa tai jota huolettaa alalla pärjääminen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi? Entä miten käsitellä tasa-arvoja yhdenvertaisuuskysymyksiä opintoohjauksen tunneilla? Potentiaali-hanke selvitti keväällä 2020 kerätyssä kyselyssä opinto-ohjaajien

näkemyksiä asioista, joita on vaikea käsitellä ohjauksessa. Suuri osa kyselyn 148:sta vastanneesta opinto-ohjaajasta osasi kertomansa mukaan käsitellä koulutuspaikan- ja ammatinvalintaa hyvin esimerkiksi sukupuolen tai sosioekonomisen taustan näkökulmasta. Keskustelua ammatinvalinnasta voi virittää esimerkiksi palkkatilastojen avulla, mutta lisäksi nuoria voivat huolettaa henkilökohtaiseen pärjäämiseen liittyvät seikat, kuten opiskelun rahoittaminen vieraassa kaupungissa, ainoana sukupuolensa edustajana oleminen tai jokin sukupuolen ilmaisuun liittyvä seikka. Uskaltaako hakea ilman tukiverkkoja alalle, jolla pelkää joutuvansa silmätikuksi? Sukupuoli, luokka ja koulutusvalintojen eriytyminen koskettavat kaikkia tavalla tai toisella, joten kynnys keskustella niistä opinto-ohjauksen tunneilla lienee matalampi. Vaan miten käsitellä vaikeaksi koettuja aiheita kuten vammaisuutta, uskontoa, etnisyyttä tai seksuaalista suuntautumista? Kyselyn vastaajista kaksi kolmasosaa piti valmiuksiaan käsitellä tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyviä aihealueita keskimäärin hyvänä, mutta vaikeiden aiheiden kohdalla osuus oli vain noin


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Opinto-ohjaaja 3/2021 by Opinto-ohjaaja -ammattilehti - Issuu