2 minute read

Päätoimittajan palsta

Talibanit ja opinto-ohjaus

Ennen vuosisadan vaihdetta Suomeen saapui runsas joukko turvapaikanhakijoita ja pakolaisia Afganistanista. Osa oppilaiden nimistä on jäänyt muistiin. Joukossa oli ainakin Moheb, Edris, Mariam, Shiran, Mohammad ja Zabi. He ovat nykyisin kaikki Suomen kansalaisia. Ja kaikki he ovat jo nyt työelämässä opiskeluvuosien jälkeen. Afganistan ja sen kulttuuri sekä kielet tulivat tutuksi noina vuosina. Tämä KeskiAasian solmukohta on taas jälleen vahvasti tapetilla. Tullee olemaan varmaan pitkään. Uutistoimituksiin on tullut viestejä, miksi näin kaukaisen maan asioita pitää käsitellä näin laajasti. Tällaisia kommentteja on vaikea ymmärtää. Afganistan on pitkään ollut osa meitä. Talibanien valtaannousu tulee väistämättä heijastumaan myös tänne Suomeen – ennemmin tai myöhemmin.

Advertisement

Poika oli tietoinen Suomen järvien suuresta määrästä, mutta siitä huolimatta vaatimus uimataidosta tuntui kohtuuttomalta.

Talibanit on sunnalainen ääriliike, joka syntyi Neuvostoliiton vastaisen sodan yhteydessä. Se nousi Afganistanissa valtaan 1996 ja aloitti hirmuhallinnon, jonka aikana alkoi liikkeen vastustajien mielipuolinen teurastus. Sorto sai aikaan pakolaisaallon, joka ulottui Suomeenkin saakka. Nämä minunkin vanhat oppilaat olivat tämän ajan lapsia. Talibanit kohtelivat erityisen ankarasti tyttöjä ja naisia. Heidät eristettiin koteihin, työnteko ja opiskelu kiellettiin. Musiikki ja viihde olivat harhaoppista. Muu kuin islamilainen kulttuuri tuhottiin. Karmein tapaus oli UNESCO:n maailmanperintökohteen, Bamiyanin Buddha-patsaiden räjäyttäminen. Talibanit veivät Afganistanin takaisin menneisiin aikoihin.

Afganistanilaiset oppilaat ja opiskelijat tulivat hyvin tutuiksi. Muistan käyneeni monet keskustelut heidän kanssaan. Halu sopeutua uuteen kotimaahan talibanien vainon ja sorron jälkeen oli vahva. He sopeutuivatkin tämän päivän näkökulmasta yllättävän hyvin. Opiskelijatoverit olivat uteliaita kuulemaan tästä meille vieraasta kulttuurista. Osalle opettajista tuotti vaikeuksia sovittaa vitivalkoisen opetussuunnitelman vaatimuksia näiden Keski-Aasian nuorten kokemusmaailmaan. Yhtenä päivänä tuli luokseni poika keskustelemaan uimataidon tarpeellisuudesta. Hän kertoi, ettei hänen kotimaakunnassaan ollut järviä, uimahalleista puhumattakaan. Kuulemma vettä oli pienissä puroissa, joissa naiset pesivät pyykkiä, mutta ei sielläkään voinut uida. Hän oli tietoinen Suomen järvien suuresta määrästä, mutta siitä huolimatta vaatimus uimataidosta tuntui kohtuuttomalta. Ei muuta kuin sovittelemaan asiaa. Sitähän opinto-ohjaajan työ on.

Miksi sopeutuminen sujui, ainakin näin jälkikäteen arvioiden, mutkattomasti. Tärkein syy lienee, että meiltä puuttuivat tuolloin kotimaiset talibanit, joiden monet opinkappaleet muistuttavat tätä sunnalaista ääriliikettä. Toisuskoisia vainotaan, oppia ajetaan väkivalloin, tiedettä ja kulttuuria väheksytään, oikeusvaltiota pilkataan, kansakuntaa halutaan viedä takaisin menneisiin aikoihin ja rajat halutaan panna kiinni kaikilta ulkomaisilta vaikutteilta. Peräkylien poikien harrastuksia molemmat. Uusi pakolaisaalto on tulossa, mutta Suomen henkinen ja moraalinen kyky vastaanottaa näitä nuoria on heikentynyt. Talibanit synnyttänevät myös muita uhkia. Uusi huumeaalto on tulossa. Maailman heroiinituotannosta suurin osa, jopa 90 % tulee Afganistanista. Tämä on talibanien tärkeä rahoituskanava. Myöskään uuden terrorismiaallon syntyminen ei ole mahdotonta. Talibanien ensimmäinen kausi päättyi suuressa Yhdysvaltojen johdolla viedyssä terrorismisodassa, jonka aikana Talibanien tukema Al-Qaida -terroristijärjestö kukistettiin. Talibanit kuitenkin sinnittelivät Afganistanin vuoristossa ja palasivat takaisin.

Taliban tarkoittaa opiskelijaa. Opintoohjaajat ovat aina edustaneet koulutusoptimismia. Afganistanin tulevaisuus riippuu siitä, onko mitään opittu.

Jukka Eero Vuorinen päätoimittaja

This article is from: