Opinto-ohjaaja 3/2021

Page 10

Opinto-ohjausta TikTokissa?

M

iro Ruismäki (24) valmistui Humanistisesta ammattikorkeakoulusta yhteisöpedagogiksi (AMK) joulukuussa. Omat harrastukset ja rippileirityö seurakunnassa sekä liikunnan kouluavustajana toimiminen avasivat suunnan nuorisotyön, kohtaamisen ja ohjauksen opintoihin. ”Nuoret ja nuorisotyö ovat mun juttu. Opinnäytetyössä tutkin nuorten suosimaa TikTokia. Vaikka keräsin aineiston seinäjokelaisilta nuorilta, tulokset ovat yleistettävissä muihinkin suomalaisiin nuoriin”, kertoo Ruismäki työnsä taustoja.

Nuorison Niksi-Pirkka on TikTok

”Tuloksista selvisi, että neljä viidestä nuoresta käyttää TikTokia. Sovellusta käytetään hauskojen videoiden katseluun ja sen käyttö on mukavaa, rentouttavaa ja helppoa ajanvietettä. TikTok tuo nuorille iloa sekä naurua heidän arkeensa”, selvittää Ruismäki ja jatkaa, että sovelluksesta löytyy myös erilaisia opettavaisia videoita sekä paljon erilaisia vinkkejä ja niksejä teemasta toiseen. ”Nuoret eivät enää katso television viihdeohjelmia tai lue Niksi-Pirkka -palstaa. Kaikki löytyy TikTokista.”

nuoria”, selvittää Ruismäki ja kannustaa opinto-ohjaajiakin ottamaan TikTokin osaksi ohjauksen repertuaaria. Suomalaisista ammattikorkeakouluista valmistuneiden opinnäytetyöt löytyvät Theseus-palvelusta (www. theseus.fi), josta voit käydä lukemassa myös Ruismäen työn. Theseus on Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n tarjoama palvelu. Teksti: Maarit Honkonen-Seppälä Kirjoittaja on Humakin lehtori, joka oli Ruismäen opinnäytetyön toinen ohjaaja.

Kuvaa, musiikkia ja osallistumista

TikTok on lyhyiden videoiden (max 3 minuttiia) jakamiseen tarkoitettu helppokäyttöinen ja nopeatempoinen sovellus. Se on tällä hetkellä yksi maailman ladatuimmista sovelluksista. Videoissa käyttäjät tanssivat, suorittavat erilaisia haasteita, tekevät piloja, oppivat ja nauttivat. Suurin osa käyttäjistä on nuoria tai nuoria aikuisia.

Musiikkia, videoita, pelejä, jopa poliittista vaikuttamista

Yhteisöpedagogi-opintojensa aikana Ruismäki oivalsi sen, kuinka iso merkitys sosiaalisella medialla on nuorten elämään, erityisesti nyt covid-aikana. ”Some on osa heidän kasvuaan ja nuoruuttaan. Sitä ei voi sivuuttaa tai viedä heidän elämästään. Opintojen ohjaus, nuorisopalvelut, seurakunnat, poliisi, opettajat ja kaikki nuorten kanssa toimivat voivat hyödyntää TikTokia työssään. Kulissien takana tapahtuvat asiat sekä ammatteihin liittyvä sisältö kiinnostaa

10 10

Yhteisöpedagogi (AMK) Miro Ruismäki (vas.) ja Jyväskylän kaupungin digitaalisesta nuorisotyöstä vastaava Panu Räsänen pohtimassa Miron opinnäytetyötä. Kuva otettu covid-ajan alussa toukokuussa 2020, jolloin ohjauskeskustelut käytiin Teams-kokouksissa. ”Nuorten arjen lisäksi oppiminen, musiikkibisnes ja jopa poliittinen vaikuttaminen ovat asioita, jotka liittyvät TikTokiin. Sovellus on osa maailmanmenoa ja se vaikuttaa moneen”, kertoo Seinäjoen lyseon ja lukion kasvatti Miro Ruismäki. Kuva: Maarit Honkonen-Seppälä


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Opinto-ohjaaja 3/2021 by Opinto-ohjaaja -ammattilehti - Issuu