Tukiviesti 1 / 2022

Page 5

Nro 1/2022 – 52. vuosikerta

Haaveissa vauva – kenen lapsitoive saa näkyä? ”SAISINPA OLLA ISÄ.”

Kenen suuhun nämä sanat saavat kuulua? Kuka saa toivoa lasta? Toive lapsen saamisesta on mitä inhimilli­ sin osa elämää. Monelle halu tulla äidiksi tai isäksi on itsestään selvä. Selvää on myös se, että ihmisten lapsitoiveita ei nähdä ja kuulla yhdenvertaisesti. Syy tähän löytynee ainakin osittain normeista, jotka perhe-elämään liittyen kaipaisivat kunnon tuuletusta. Normit määrittelevät sitä, kenen lapsitoive ja kenen perhe saa näkyä ja kuulua. Normeja ei aina ole aivan helppoa tunnistaa, paitsi jos ”rikkoo” niitä tavalla tai toisella. Silloin niihin törmää tahtomattaan toistuvasti. Normit tulevat mielestäni parhaiten näkyviin hiljaisuutena: silloin kun ihminen ei löydä omaa elämäänsä yhteiskunnallisesta keskustelusta tai tule ymmärretyksi ja kohdatuksi tarvitsemissaan palveluissa. Tai kun ammattilaiset tai läheiset tyrmäävät puheet lapsihaaveista vaivautumatta edes kuulemaan ja keskustelemaan. Paljon on toki tapahtunut. Esimerkiksi ta­ sa-arvoinen avioliittolaki on vahvistanut samaa sukupuolta olevien parien mahdollisuuksia

PÄÄTOIMITTAJA Merja Määttänen puh. 040 653 1159 merja.maattanen@tukiliitto.fi

saada lapsia. Naisparit ja itsellisesti lasta toivo­ vat naiset saavat hedelmöityshoitoja julkisessa terveydenhuollossa. Muutokset oikeuksissa vaikuttavat myös sosiaalisiin normeihin. liittyvä hiljaisuus on kuitenkin paikoin syvää, kuten kehitysvammaisten ihmisten kohdalla. Kun toive lapsesta ei toteudu, se voi aiheuttaa kriisin ja pitkäaikaista surua. Lapsettomuuden su­ rua on kuitenkin mahdotonta tunnistaa, jos ihmi­ sen oikeutta lapsitoiveeseen ei suostuta näkemään. Kaikki eivät koskaan saa lapsia eri syistä. Mut­ ta kaikilla on oikeus toiveisiin. Jokaisen kokemus ja tarve saada tukea suruun on yhtä tärkeä.

JULKAISIJA Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Pinninkatu 51, 33100 Tampere Puh. 0400 968 200 www.tukiliitto.fi ILMOITUSMYYNTI ilmoitusmyynti.tukiviesti @gmail.com

LAPSITOIVEISIIN JA LAPSETTOMUUTEEN

JOHANNA REPO HARVINAISTOIMINNAN PÄÄLLIKKÖ

Kirjoittaja aloitti vuoden alussa työnsä harvinaistoiminnan päällikkönä Tukiliiton Harvi­ naiskeskus Noriossa ja on itse sateenkaariperheen äiti.

TAITTO Mika Aalto-Setälä Otsomaria Oy KANNEN KUVA Laura Vesa TILAUSHINNAT 2022 30 €/vuosikerta Jäsenille maksuton JÄSENASIAT, LEHTITILAUKSET Jäsensihteeri Sanna Tikkanen Puh. 040 483 9362 jasenpalvelu@tukiliitto.fi PAINOS

13 000 kpl ISSN-L 0355-7669 ISSN 0355-7669 (painettu) ISSN 2242-9123 (verkkojulkaisu) Aikakauslehtien liiton jäsen PAINOPAIKKA PunaMusta, Forssa, 2022 AIKATAULU Teemat ja aineisto- / ilmestymispäivät 2022

Nro 1 Moninaiset perheet 17.1. / 24.2. Nro 2 Muutosten aika 8.4. / 20.5. Nro 3 Isät 15.8. / 23.9. Nro 4 Kokemuksen voima 31.10. / 9.12.

Harvinaiskeskus Norio muuttaa osaksi Tukiliitto.fi-sivustoa

HIILIN E

Löydät Kehitysvammaisten Tukiliiton myös Facebookista, Instagramista ja Twitteristä.

441

PAINOTUOTE

428

RAALI PAIN UT

E UOT OT

ERILLISSIVUSTO norio-keskus.fi sulkeutuu helmi-­ maaliskuun vaihteessa ja harvinais­toiminta löytyy jatkossa osana Tukiliiton verkkopalvelua: tukiliitto.fi/harvinaiskeskusnorio. Sivusto-osiosta löydät tietoa ja tukea harvi­ naista sairautta sairastaville, heidän läheisilleen ja heidän kanssaan työskenteleville ammattilai­ sille sekä kaikille harvinaisista, perinnöllisistä sairauksista kiinnostuneille. Siirtymävaiheessa toimii automaattiohjaus uuteen paikkaan. – Oireyhtymäkuvaukset löydät osiosta: tukiliit­ to.fi/diagnoosi – Harvinaisten tapahtumat löydät Tukiliiton yhteisestä tapahtumakalenterista suodatuk­ sella: tukiliitto.fi > toiminta > tapahtumat >> harvinaisille. – Kokemustarinat löydät yhteisestä tarinapan­ kista: tukiliitto.fi > tarinat >> harvinaisille.

ClimateCalc CC-000084/FI PunaMusta Magazine

PEFC/02-31-162

5


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Tukiviesti 1 / 2022 by Merja Määttänen - Issuu