Tukiliiton lakineuvonta

TUKILIITON LAKINEUVONTA TIESTÖN PERHEEN TILANTEESTA:

”Tilanne rikkoo sekä lapsen oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun että oikeutta hänen tarvitsemiinsa palveluihin”

PERUSTUSLAIN yhdenvertaisuusperiaate ja hallintolain hyvän hallinnon periaatteet velvoittavat kohtelemaan samassa tilanteessa olevia henkilöitä samalla tavalla: ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan muun ohella terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Yhdenvertaisen kohtelun merkitys korostuu vammaisten ja kehitysvammaisten henkilöiden oikeuksien kohdalla.

Kehitysvammalain piiriin kuuluvilla henkilöillä on katsottu olevan subjektiivinen oikeus tarpeidensa mukaiseen erityishuoltoon. Kunnalla on oikeus päättää millä yksittäisillä palveluilla se asiakkaan erityishuollon tarpeisiin vastaa. Oikeutta palveluihin on kuitenkin arvioitava henkilön yksilöllisen tarpeen ja lapsen kohdalla erityisesti lapsen edun mukaan.

Kehitysvammalaissa ei suljeta palveluiden piiristä pois ketään asumis- tai hoitomuodon perusteella. Vammaispalvelulaissa on kussakin palvelussa erilliset myöntämisedellytykset, jotka täyttäessään vammaisella henkilöllä on pääsääntöisesti määrärahoista riippumaton subjektiivinen oikeus palveluun.

PERHEHOITOLAIN MUKAAN perhehoito on hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä perhehoitajan yksityiskodissa tai hoidettavan kotona. Määritelmän perusteella perhehoitajan ei voida edellyttää vastaavan hoidossa olevan henkilön kaikista muistakin vammasta johtuvista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntarpeista, vaan vastuu rajoittuu pääsääntöisesti kotona annettavaan huolenpitoon.

Myös lain esitöiden mukaan perhehoidossa oleva vammainen henkilö saa tarvittaessa muut yksilöllisen tarpeensa mukaiset sosiaali- ja terveyspalvelut, mukaan lukien vammaispalvelut, joiden järjestämisvastuu lainsäädännön perusteella kuuluu kunnalle.

Alaikäisen lapsen palveluita järjestettäessä on lainsäädännön nojalla erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun, hänen omiin toiveisiinsa ja näkemyksiinsä sekä itsenäistymisen turvaamiseen (sosiaalihuollon asiakaslaki 10 §, sosiaalihuoltolaki 4 ja 5 § ja luku 4). Lapsen edun ensisijaisuuden periaatetta painottavat myös Suomessa lain tasoisina voimassa olevat YK:n vammaissopimus (art 7) ja lapsen oikeuksien sopimus (art 3).

Oikeuskäytännön mukaan kunnan on palvelun tarvetta arvioitaessa huomioitava lapsen ikään liittyvä tarve itsenäistymiseen ja myönnettävä palvelut, joita lapsi tarvitsee ollakseen samassa asemassa kuin muut ikäisensä lapset ja suoriutuakseen muun muassa harrastuksista ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisestä. Näin esimerkiksi ratkaisu KHO:2019:87, jossa KHO katsoo jo huomattavasti nuoremmallakin, kymmenvuotiaalla kehitysvammaisella lapsella olevan oikeus palveluihin, joita hän tarvitsee itsenäistymiseen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen samanikäisiin lapsiin.

SOSIAALIHUOLLON JÄRJESTÄJÄNÄ kunta on vastuussa siitä, että asiakas tosiasiassa saa hänelle myönnetyt palvelut ja että palveluja koskeva päätös pannaan toimeen kiireellisissä tapauksissa viipymättä ja muissa tapauksissa ilman aiheetonta viivytystä, viimeistään kuitenkin kolmessa kuukaudessa asian vireille tulosta (sosiaalihuoltolaki 45 §).

Kehitysvammaisen lapsen palveluiden järjestämistä koskevassa ratkaisussaan EOAK/3483/2017 eduskunnan oikeusasiamies painottaa, että kun kysymys on kunnan lakisääteisestä tehtävästä, kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisella henkilöllä on mahdollisuus saada palveluja siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin häntä koskevassa päätöksessä on erikseen päätetty. Mikäli vammaispalvelut eivät varmista palvelun tosiasiallista toteutumista, menettely laiminlyö lapsen palvelun järjestämisen viranhaltijan päätöksen mukaisesti. Moitittavuutta lisää se, että palvelua olisi tullut järjestää erityistä tukea tarvitsevalle ja haavoittuvassa asemassa olevalle kehitysvammaiselle lapselle.

Sekä lainsäädäntö että oikeuskäytäntö siis edellyttävät, että vammaiselle lapselle tai nuorelle, hänen asumismuodostaan riippumatta, myönnetään ja tosiasiallisesti myös järjestetään hänelle vammansa vuoksi tarpeen olevat palvelut, kuten hänen osallisuuttaan tukevat palvelut, koulunkäyntiin liittyvät tukitoimet ja tarpeelliset kuljetukset. Pelkästään perhehoidon ei voida katsoa soveltuvan 15-vuotiaan lapsen osallisuuden ja itsenäistymisen tukemiseen.

Tapauksessa on asetettu kehitysvammainen lapsi epäyhdenvertaiseen asemaan sekä muiden vammaisten lasten että muiden samanikäisten lasten kanssa yleensä. Lähin vertailukohta on perheen samanikäinen biologinen poika, jolle vastaavassa tilanteessa on myönnetty vastaavat palvelut. Samojen palveluiden epääminen perhehoidossa olevalta pojalta, sekä se ettei kuntayhtymä ole huolehtinut laatimansa erityshuolto-ohjelman mukaisesti myöntämänsä tukihenkilöpalvelun toteuttamisesta, rikkovat sekä kehitysvammaisen lapsen oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun että oikeutta hänen tarvitsemiinsa palveluihin.

TUKILIITON LAKINEUVONNASSA tulee valitettavan usein vastaan tilanteita, joissa asumisen tai vaikkapa lastensuojelun sijaishuollon palvelulla katsotaan voitavan vastata vammaisen henkilön kaikkiin palveluntarpeisiin. Todellisuudessa näillä palveluilla ei pystytä vastaamaan riittävästi yksilöllisiin tarpeisiin osallisuuden turvaamiseksi, vaan tähän tarvitaan muita palveluita, kuten henkilökohtaista apua ja kuljetuspalveluita.

Myös vammaislainsäädäntöä parhaillaan uudistettaessa on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että asumisen tuen palveluiden lisäksi vammaisilla henkilöillä on oikeus saada myös muut yksilöllisten tarpeidensa mukaiset palvelut, eikä esimerkiksi vammaisen asukkaan osallisuuden ja oman päätöksenteon tukemista jätetä vain asumisen tuen palveluiden vastuulle.

TAINA KÖLHI (OIK.YO) JA TANJA SALISMA, LAKIMIES

Lisätietoa: www.tukiliitto.fi > Tuki ja neuvot > Oppaat ja materiaalit > Lakimies vastaa > Miten vammaisen lapsen etua arvioidaan.

www.tukiliitto.fi > Tuki ja neuvot > Perus- ja ihmisoikeudet > Vammaisen lapsen oikeudet.