1 minute read

Perheiden palveluja yhdestä paikasta

Perhekeskuksia toimii jo 117 ja tuleville hyvinvointialueille niitä kehitetään lisää.

Perhekeskukset ovat lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja terveyttä edistäviä sekä varhaista tukea, hoitoa ja kuntoutusta tarjoavia monialaisia palveluverkostoja. Perhekeskusverkostoilla voi olla yhteinen fyysinen paikka tai rakennus, tai sähköinen verkkoalusta. Toimintaa voidaan järjestää myös monessa eri paikassa.

Advertisement

Perhekeskus yhteensovittaa kuntien ja kuntayhtymien sekä järjestöjen ja seurakuntien palveluita ja toimintaa. Oheinen kuva tiivistää, millaisia toimijoita perhekeskusten alta löytyy. Keskukset tekevät yhteistyötä myös erityistason palveluiden, esimerkiksi vammaispalveluiden ja lastensuojelun kanssa.

Perhekeskus auttaa ja tukee lapsiperheitä sekä tarjoaa mahdollisuuksia vertaistukeen ja toisten perheiden kohtaamiseen. Järjestöt ja seurakunnat osallistuvat toimintaan, ja tarjoavat perhekeskuksiin omaa osaamistaan, esimerkiksi ryhmä- ja kohtaamispaikkatoimintaa.

Keskusten kansallista kehittämistä koordinoi Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos (THL), jonka valtakunnallinen perhekeskusverkosto kokoontuu säännöllisesti. Verkostoon kuuluu eri hyvinvointialueiden perhekeskuskehittäjiä ja sivistyspalvelujen edustajia. Verkostossa on mukana myös valtakunnallisten järjestöjen edustajia. Myös Taija Humisto Tukiliiton uudesta, lastensuojelu- ja perhepalveluiden kognitiivista saavutettavuutta edistävästä TILKE-hankkeesta liittyi verkostoon alkuvuodesta 2022.

Lisäksi Lastensuojelun Keskusliitto (LSKL) kokoaa valtakunnallisen verkoston, johon eri alueiden perheitä kohtaavat järjestöt voivat liittyä mukaan. Verkosto järjestää erilaista teemaryhmätyöskentelyä esimerkiksi sähköisistä palveluista ja perheiden kohtaamispaikkatoiminnan arvioinnista.

Koottua tietoa verkossa

Kehitysvammaisten Tukiliiton järjestöagentti Sirpa Mäkinen on ollut mukana rakentamassa sähköisten perhekeskuksen toimintasuositusta, joka kokoaa tietoa esimerkiksi järjestöjen etä- ja verkkotuesta, saavutettavuudesta ja sähköisistä alustoista, joille perheitä kohtaavien järjestöjen kannattaa nyt liittyä mukaan.

DigiFinland Oy rakentaa valtakunnallista sähköistä omaperhe.fi-perhekeskusta, jonka ensimmäinen versio aukeaa tämän vuoden aikana. Sivustolta voi löytää tietoa ja tukea monenlaisiin tilanteisiin.

Myös perheiden, joissa on kehitysvamman tai muun syyn vuoksi enemmän tukea tarvitseva perheenjäsen, kannattaa hyödyntää perhekeskusten ja järjestöjen tarjoaman tuen mahdollisuuksia. Perhekeskusten työntekijöiltä voi kysyä neuvoja ja tietoa oman paikkakunnan palveluista.

Omaperhe.fi -sivustolta löytyy myös yhteystietoja ja vinkkilinkkejä.

Jotta tukea tarvitsevat perheet voisivat hyötyä perhekeskusten tarjoamista mahdollisuuksista, on tärkeää, että työntekijät kiinnittävät huomiota monenlaisten perheiden ja perhetilanteiden kohtaamisen taitoihin.

(SM, MM)

Lisätietoa perhekeskuksista: thl.fi/fi/web/lapsetnuoretjaperheet/sotepalvelut/perhekeskus ja taija.humisto@tukiliitto.fi.

Lisätietoa LSKL:n koordinoimasta verkostosta: kaisu.muuronen@lskl.fi sekä maalikuussa aukeava sivusto lastensuojelu.info, joka kokoaa tietoa lastensuojelusta ja lapsiperheiden palveluista.

This article is from: