SNADINA STADISSA
Raitiovaunuissa on tunnelmaa Vitosen raitsikka kulki kätevästi Töölöstä Katajanokalle. Siinä kelpasi 7-vuotiaan körötellä kodin ja koulun väliä. Rahastajat ja kuskit tulivat tutuiksi.Talvella kuskilla on paksu takki päällä ja joskus karvalakkikin. 50-luvulla ei juuri ollut kunnon lämmityksiä. Jos oli, lämpö haihtui ovia avattaessa. Suosikkipaikkani oli seistä kuljettajan vieressä olevassa kolossa, koska siinä oli pyöreä jarru, joka muistutti rattia. Se tuntui siltä kuin laulussa ”melkein kuin lentäjä itsekin”.
E
tukaton rajassa luki: Puhelu kuljettajan kanssa kielletty ja Spotta ej på golvet. Jotkut kuljettajat kuitenkin puhuivat minulle, jos raitiovaunussa oli vähän väkeä, mutta yleensä vain suomea. Herrasmiehet eivät sylkeneet lattialle, mutta heillä oli keltaiseksi räästä värjäytynyt nenäliina. Niistäessä kuului kimeä röyhtäisyäkin kovempi ääni, ja tuntui kuin nenä olisi irronnut, mutta se muuttuikin vain punaiseksi.
34
Katajanokan Kaiku 2021
Kerran yksi kuljettaja kysyi, miksen mene istumaan kun raitiovaunu on tyhjä. Olin joskus sen tehnytkin, kunnes eräs mamma hääti minut pois ja lehahti niskoja nakelle istumaan paikalleni, niin että nahkaisesta penkistä tuli ilmat pihalle ja äänikin oli sen mukainen, muistuttaen läheisesti herrasmiehen nenän niistämistä. Usein meillä oli tapana sen jälkeen itsekin ponnahtaa sellaiseen hauskaan äänikonserttiin. Rahastajat vuorostaan saivat puhua, kun oli lipusta kyse. He osasivat myös ruotsia: Hej killen, du måste visa din biljett. Koululaiset nimittäin yrittivät täysissä vaunuissa piiloutua isojen ihmisten taakse, ettei olisi tarvinnut leimata lippua, mutta se ei onnistunut juuri koskaan, paitsi jos livahti seuraavalla pysäkillä takaovesta ulos. Kun uudet isommat raitiovaunut tulivat 60-luvulla käyttöön, kulkivat ne paljon kovemmin ja narisivat kurveissa eri tavalla kuin vanhat. Narina kuului usein korttelien päähän, ja silloin tiesi juosta pysäkille, ettei jäisi
