Arkkitehti Lars Sonck ja Katajanokka

Arkkitehti Lars Sonck (1870–1956) oli 1890-luvulla esiin murtautuneen, suomalaista arkkitehtuuria uudistaneen sukupolven keskeisiä tekijöitä.

Tuon vuosikymmenen lopulta alkanut ja aina ensimmäisen maailmansodan lopulle jatkunut taloudellinen noususuhdanne kiihdytti rakentamista ylimalkaan, mutta erityisesti kaupunkien kasvua. Ja vaikka Turku, Tampere ja Viipuri kasvoivat kohisten, oli kuitenkin Helsinki, pääkaupunki, kaikkein keskeisin: valtakunnallisen päätöksenteon, finanssipääoman ja tärkeimpien toimijoiden pääkallonpaikka. Sinne nuori arkkitehti perusti toimistonsa 1897, osoitteeseen Unioninkatu 28 B, ns. Uschakoffin kiinteistön toiseen kerrokseen. Vaikka Sonckin elon ja ammatillisen toiminnan piiri sittemmin laajentui, pysyi toimisto aina samassa osoitteessa.

Meille helsinkiläisille Sonckin kädenjälki on näkyvä ja tuttu muun muassa Helsingin Puhelinyhdistyksen toimitalon (1905, Korkeavuorenkatu 35), Eiran sairaalan (1904, Tehtaankatu 30), Kallion kirkon (1912); Pörssitalon (1911, Fabianinkatu 14) sekä Mikael Agricolan kirkon (1935) kautta.

Mutta Sonck ja Katajanokka? – Ne kaksi rakennusta, jotka Sonck Katajanokalle suunnitteli ovat asuinkerrostalo Rahapajankatu 3 – Pormestarinrinne 4, ns. Bellevuen talo, joka valmistui 1913 sekä valtaisa satamavarasto, nykyinen Hotel Grand Marina, joka rakennettiin kaksivaiheisena 1913–28.

Asuinkerrostalo Rahapajankatu 3 on sikäli poikkeuksellinen, että se kurottuu läpi korttelin, jolloin myös katujulkisivuja on kaksi. Sosiaalista statusta ajatellen puistoon avautuva Rahapajankadun puoli on ensisijainen. Valoa sisäpihoille tulee siten, että rakennusrunko kapenee keskikohdastaan, jolloin muodostuu kaksi valopihaa.

Edellistä näkyvämpi ja koko kaupungin merellistä ilmettä määrittävämpi on nykyinen Hotel Grand Marina. Tästä satamavarastosta käytiin vuonna 1911 kak-

sivaiheinen arkkitehtuurikilpailu, jossa kisasivat muun muassa Lars Sonck ja Eliel Saarinen. Eli nähtiin selkeästi, että tuleva rakennus tulee olemaan näkyvä viesti kaupungin halusta muovata merellistä julkisivuaan parhaiden kykyjen panostuksella. Makasiiniin liittyy myös toinen, tässä yhteydessä harvemmin mainittu kyky: arkkitehti Selim A. Lindqvist (1867–1939). Hänet me tunnemme ehkä parhaiten rakennuksista Aleksanterinkatu 13 (1898–1900) tai Villa Johanna (1906, Laivurinkatu 23–25). Lindqvist oli äärimmäisen perehtynyt uusimpiin rakentamisen tekniikoihin. Sen vuoksi tämän aikanaan valtavan rakennuksen betonirakenteet ovat Lindqvistin, ulkoasu on Sonckin. Sisätiloissa oli olennaista tilankäyttö, muunneltavuus ja välipohjien kantavuus. Ulkoasun tuli olla edustava osa kaupunkimme merellistä julkisivua – seikka, joka edelleen ajankohtainen.

Teksti: Pekka Korvenmaa, emeritusprofessori Kuvat: Tuula Palaste

Lisää aiheesta: Pekka Korvenmaa: Lars Sonck – Arkkitehti, AtlasArt, Helsinki 2020.