Muistelua merellisessä Matruusinpuistossa

Jos leikitään, että Tove Janssonin puisto olisi runsaine kukkineen muumimamman ja Niiskuneidin lempipuisto, Matruusinpuisto varmasti olisi se paikka, mihin muumipappa istahtaisi haaveilemaan meriseikkailuista ja vaarallisista tuulista ja tyrskyistä.

Matruusinpuiston kohdalla sijaitsi aiemmin puinen laituri, johon aikoinaan oli kiinnitetty valtion viljavaraston hinattavia viljaproomuja.

Kun kärkeen 1980-luvulla rakennettiin ”uutta Katajanokkaa”, laituria ympäröivä nykyisen puiston alue oli joutomaata. Tuolloin laituriin kiinnittyi harrastajasukeltajien omistama sukellusseura Sub Aqua Club Marinuksen tukialus Vinha. Laituri sai sen mukaan paikallisilta asukkailta nimekseen Vinha-laituri.

Vinha oli vuonna 1912 rakennettu metallinen hiekkajaala, jonka syväys oli 2,7 metriä, pituus 36 metriä ja leveys 7 metriä. Vinhan moottori oli kooltaan massiivinen ja sen käynnistämisessä oli 14 eri vaihetta. Vinha oli aiemmin kantanut muitakin nimiä, mm. Shorsch Borman (1921–1928) ja Syskyjärvi (1929–1934). Vinhaksi alus muuttui vuonna 1935 ja kantoi tätä nimeä aina Haminan laivaromuttamolla vuonna 1990 tapahtuneeseen romuttamiseensa asti.

Laituri oli tietysti katajanokkalaisista lapsista ja monista aikuisistakin valtavan kiinnostava, oli jännittävää seurata sivusta, kun sukeltajat järjestelivät varusteitaan. Moni kiipesi myös aluksen kannelle kalastamaan, kun sukeltajat eivät olleet paikalla. Näin teki 80-luvun alussa myös katajanokkalainen poikajoukko. Joukossa mukana olleet Arthur Heickell ja Antti Kainulainen kertovat, kuinka he säikähtivät, kun yhtäkkiä yksi joukosta huomasi laituria lähestyvän auton ja huusi: Äkkiä pois kannelta! Omistaja tulee! Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen. Paikalle tullut Vinhan päällikkö Kari Kolari huusi pakoon pinkoville pojille, että tulisivat takaisin. ”Eihän laiva siitä kulu, että kalastatte sen päältä.”

Seuralla oli periaatteenaan, että sukeltajien deitit, puolisot ja lapset olivat tervetulleita toimintaan mukaan. Sopiihan siihen hyvin sitten muutama ”sivullinenkin”. -Tämä myönteinen asenne ja lähestymistapa tuli sitten vaikuttaneeksi molempien poikien koko loppuelämään. Arthur Heickell sukeltaa työkseen sukellusupseerina Rajavartiolaitoksen palveluksessa ja Antti Kainulaisen elämässä sukeltaminen on edelleen vahvana harrastuksena.

Molemmat myös muistelevat ilolla niitä lukuisia retkiä, joille pääsivät mukaan, kun olivat saaneet vanhemmiltaan retkiin vaaditun kirjallisen luvan. Sukellusseura Marinus teki usein keskiviikkoisin iltasukellusreissuja ja viikonloppuisin sukellusretkiä Helsingin edustalle.

Ammattikasvatusneuvos Timo Karkola, yksi Vinhan monivuotisista kippareista, suosittelee sukellusharrastusta lämpimästi jo sen monimuotoisuuden vuoksi. Sen kautta oppii paljon merihistoriasta, merilinnuista ja koko siitä laajasta ja rikkaasta vedenalaisesta maailmasta, kaloista, kasveista, merenpohjan muodoista sekä pinnan alla lepäävistä hylyistä esineistöineen.