Raitiovaunuissa on tunnelmaa

Vitosen raitsikka kulki kätevästi Töölöstä Katajanokalle. Siinä kelpasi 7-vuotiaan körötellä kodin ja koulun väliä. Rahastajat ja kuskit tulivat tutuiksi. Talvella kuskilla on paksu takki päällä ja joskus karvalakkikin. 50-luvulla ei juuri ollut kunnon lämmityksiä. Jos oli, lämpö haihtui ovia avattaessa. Suosikkipaikkani oli seistä kuljettajan vieressä olevassa kolossa, koska siinä oli pyöreä jarru, joka muistutti rattia. Se tuntui siltä kuin laulussa ”melkein kuin lentäjä itsekin”.

Etukaton rajassa luki: Puhelu kuljettajan kanssa kielletty ja Spotta ej på golvet. Jotkut kuljettajat kuitenkin puhuivat minulle, jos raitiovaunussa oli vähän väkeä, mutta yleensä vain suomea. Herrasmiehet eivät sylkeneet lattialle, mutta heillä oli keltaiseksi räästä värjäytynyt nenäliina. Niistäessä kuului kimeä röyhtäisyäkin kovempi ääni, ja tuntui kuin nenä olisi irronnut, mutta se muuttuikin vain punaiseksi.

Kerran yksi kuljettaja kysyi, miksen mene istumaan kun raitiovaunu on tyhjä. Olin joskus sen tehnytkin, kunnes eräs mamma hääti minut pois ja lehahti niskoja nakelle istumaan paikalleni, niin että nahkaisesta penkistä tuli ilmat pihalle ja äänikin oli sen mukainen, muistuttaen läheisesti herrasmiehen nenän niistämistä. Usein meillä oli tapana sen jälkeen itsekin ponnahtaa sellaiseen hauskaan äänikonserttiin.

Rahastajat vuorostaan saivat puhua, kun oli lipusta kyse. He osasivat myös ruotsia: Hej killen, du måste visa din biljett. Koululaiset nimittäin yrittivät täysissä vaunuissa piiloutua isojen ihmisten taakse, ettei olisi tarvinnut leimata lippua, mutta se ei onnistunut juuri koskaan, paitsi jos livahti seuraavalla pysäkillä takaovesta ulos.

Kun uudet isommat raitiovaunut tulivat 60-luvulla käyttöön, kulkivat ne paljon kovemmin ja narisivat kurveissa eri tavalla kuin vanhat. Narina kuului usein korttelien päähän, ja silloin tiesi juosta pysäkille, ettei jäisi

kyydistä. Siihen aikaan kuskit kyllä odottelivat, jos näkivät jonkun juoksevan kohti.

Kerran kuskilla oli niin kiire, että raitsikan ovi aukesi puoliksi Satamakadun ja Kruunuvuorenkadun kulmassa, jossa raide teki pienen mutkan. Istuin keskellä kuljettajan puoleisella ikkunapaikalla. Ihmiset huusivat kuskille, että ovi on auki, jolloin hän avasi sen vauhdissa ja sulki saman tien. Kova vauhti jatkui edelleen kohti Kauppiaankatua ja Katajanokankadun päätepysäkkiä. Katujen risteyskulmassa vaunu alkoi yhtäkkiä kallistua ja kuului pamausta muistuttava rytinä. Saman tien raitiovaunu rysähti kyljelleen, ensin peräpään osuessa talon seinään, josta vaunu kellahti kyljelleen. Kuljettajan puolella istuvat putosivat vastakkaisella puolella istuvien tai käytävällä seisseiden päälle. Alkoi kuulu kirkunaa ja huutoa. Minä jäin roikkumaan ikkunakaiteesta jalat alaspäin kunnes joku auttoi alas.

Eräs nainen kiljui vimmatusti samalla kun yritti hakata ikkunaa rikki jalastaan ottamalla korkokengällä. No sillä kertaa ikkunasta olikin tullut kattoikkuna, joten jouduttaisiin ensin kiipeämään katolle. Joku viisas älysi kuitenkin avata peräikkunan, josta pikku hiljaa ihmiset kömpivät ulos. Heti kaatumisen jälkeen kaikki haistoivat palaneen käryä ja pelkäsivät sähköiskua tai sitä, että raitsikka syttyy palamaan. Tuli ensimmäistä kertaa tunne siitä, miltä sähkö haisee. Jotenkin se muistutti sitä hajua, mikä syntyy, kun salama iskee lähelle.

En pitkään aikaan enää uskaltanut mennä sen jälkeen raitsikkaan, ja sitten kun uskalsin, pelkäsin aina kurveissa. Aloinkin käymään koulussa fillarilla. Se oli hieno pitkäsatulainen Monark, jolla pikkupojan oli hyvä ajaa kouluun ja kotiin. Kaverikin mahtui satulalle, eikä pakkaria ollut.

Kerran tulin koulusta fillarilla Aleksanterinkatua pitkin raitsikka takanani. Luulin sen pysähtyvän Mariankadun kulmassa olevalle seisakkeelle, mutta ketään ei jäänytkään pois. Se jatkoi matkaansa vauhdilla yrittäessään ohittaa minut siinä risteyksessä. Siihen aikaan kulmiin oli rakennettu rautakaide, jotta ihmiset eivät kulkisi poikittain risteyksien yli. Raide kulki lähellä kaidetta. En ehtinyt alta pois ja jähmetyin kaiteen ja liikkuvan raitiovaunun väliin. Samalla kuului hätäjarrun ääni, ja raitsikka pysähtyi kohdalleni. Siihen paikkaan olisin puristunut, ellei näin olisi tapahtunut. Sen jälkeen vaihdoin reitin Espaa pitkin.

TUOMAAN KALA palvelee Kauppatorilla ja myyntiautossa Hakaniemessä. Tervetuloa ostoksille!

Tuomaan Torikala Oy www.kalaa.fi

050 500 4520

TERVETULOA NISKA HELSINKIIN

Tarjoamme peltileipää, eli ”ahvenanmaalaista pizzaa”, joka tehdään korkealaatuisista raakaaineista. Toivon että viihdytte ja että tekin tulette pitämään peltileivistä yhtä paljon kuin minä.

MICHAEL BJÖRKLUND

KANAVARANTA 3-7 D 19, 00160 HELSINKI PUH 041 319 8337 INFO@NISKAHELSINKI.COM WWW.NISKAHELSINKI.COM