Toiminnallinen työkyky - syksyn ryhmä Valtissa aloitti viime keväänä hieman toisenlainen ryhmä, jonka tavoitteena oli selvittää ihmisten työja toimintakykyä. Ryhmäläisillä saattaa olla monenlaisia sairauksia, jotka rajoittavat työkykyä ja ovat näin ollen esteenä työllistymiseen. Ensimmäisen ryhmän osalta lopputulos oli, että kaksi osallistujaa ovat eläkeprosessissa (kuntoutustuki hakemukset vireillä) ja useampi työllistyi. Jokaiselle ryhmäläiselle on siis löytynyt jokin polku eteenpäin. Syyskuussa aloitti uusi vastaava ryhmä ja siihen kuuluu 7 osallistujaa. Heillä kaikilla on myöskin terveyshaasteita. Syksyllä alkanut toiminnallinen työkykyryhmä käynnistyi alkuun 8 lähipäivällä. Kartoitusjaksolla käytiin läpi ryhmäläisten kokonaistilannetta ja selviteltiin erilaisia etuuksia. Samalla selvitettiin myös muita mahdollisia haasteita työ- ja toimintakykyyn liittyen, kuten esim. taloudellinen tilanne, mahdolliset velka-asiat, kulkemisen mahdollisuudet ja digitaalinen osaaminen. Tarkoitus on pyrkiä tarjoamaan kokonaisvaltaisesti tukea elämän eri osa-alueisiin liittyen. Työttömien terveystarkastus käynnistyi tarpeen mukaan mahdollisimman nopeasti. Se onkin oleellinen osa vajaakuntoisten kohdalla asioiden eteenpäin viemisessä. Lähipäivien jälkeen alkoi työpajajakso Valtin eri toimipisteissä. Yksi ryhmäläisistä on Karvian puupuolella ja muut Kankaanpäässä (3 krt viikossa, kesto noin 3 kuukautta). Pajajakso alkoi marraskuun alussa ja kestää helmikuuhun. Tänä aikana seurataan kunkin työtaitoja, vahvuuksia, sairauden aiheuttamia haasteita ja toimintakyvyn laskua eli miten sairaus vaikuttaa jaksamiseen ja soveltuvuuteen erilaisiin työtehtäviin. Itsearviointi on tärkeä osa kokonaisuutta. Työpajajakson voi suorittaa useammalla pajalla ja ryhmän vetäjä toimii tukena koko ajan.
Minna Hautamäki on ollut toiminnallinen työkykyryhmien vastuuohjaaja. Ryhmäläiset ovat kokeneet hyvänä, että asioihin tartutaan ja elämäntilanne selkiytyy.
Tässä vaiheessa (eli joulukuussa 2021) ryhmä on siis pajajaksolla. Useimpien kohdalla on tehty hakemuksia erilaisiin kuntoutuksiin sekä selvitellään mahdollisuuksia osatyökyvyttömyyseläkkeeseen tai kuntoutustukeen. Ryhmän osanottajat ovat kokeneet hyvänä asiana, että saavat tukea asioidensa eteenpäin viemisessä. Yhteistyötä tehdään mm. Posan sosiaaliohjaajan ja TE-toimiston omavirkailijan kanssa.
26