
5 minute read
Opiskelijana Valtissa
from Valttilehti 4/2021
Työpaja toimii myös oppimisympäristönä eli siellä voi suorittaa opintoihin kuuluvaa harjoittelua. Jenna Jönkkäri suoritti koulutukseen kuuluvaa harjoittelujaksoa Valtissa tämän syksyn aikana. Jenna opiskelee kuntoutuksen ohjaajaksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.
Harjoittelu antaa syvyyttä opiskeltavaan alaan - mitä käytännön työ oikeasti on. Työpajalla on voinut tutustua työpajan arkeen ja ihmisiin. Kokemuksesta on saanut eväitä ja uudenlaisia näkemyksiä opintoihin. Millaista oli Jennan harjoittelujakso Valtissa? Luehan kokemukset artikkelista!
Advertisement
Jenna Jönkkäri
Jenna on 34-vuotias paljasjalkainen ”soikkalainen” eli kotoisin Kankaanpään Veneskoskelta. Lapsuuden maisemiin rakennettiin vuonna 2017 omakotitalo - tuttuun ja turvalliseen kylään oli mukava palata takaisin. Jennan perheeseen kuuluu miehen lisäksi 5-vuotias tytär. Maaseudun rauhassa on myös lauma Siperianhuskeja, kissa sekä parvi ankkoja ja kanoja. Huskien kanssa harrastetaan koiravaljakkourheilua. Jennalla oli aiemmin hevosia ja niitä hän kaipaa, mutta huskien kanssa löytyy sama ”pakokeino arjesta”. Mikä sen mukavampaa kuin ajaa reellä hiljaisen lumisen metsän halki.
Jennan ensimmäinen tutkinto oli liiketalouden perustutkinto (taloushallinnon osaamisala). Eli hän on valmistunut merkonomiksi vuonna 2009. Jenna mainitsee olevansa yrittäjähenkinen ja kokemusta on kertynyt monipuolisesti erilaisten asiakkaiden kanssa toimimisesta. Hän on myös työskennellyt aikoinaan vaatemyyjänä Dressmann -miesten vaateliikkeessä 4 vuotta.
Jenna on suorittanut kuvallisen ilmaisun perustutkinnon (valokuvauksen osaamisala) ja suorittanut lisäksi valokuvaajan ammattitutkinnon vuonna 2017. ”Leipätyönsä ” Jenna on tehnyt ammattivalokuvaajana. Yrittäjänä Jenna toimi vuosina 2012-2019 eli hänellä oli valokuvausstudio ja koiravaljakkovarusteiden maahantuontia sekä lisäksi lahja- ja lemmikkitarvikkeiden kivijalkamyymälä sekä -verkkokauppa. Valokuvaus on edelleen aktiivista - se on erinomainen keino ilmaista itseään ja ikuistaa hetkiä. Jenna oli mm. lokakuussa valokuvaamassa Länsi-Suomen Valjakkourheilijat ry:lle koiravaljakkoajon SM-kisoja Jämillä. Jenna kertoo olevansa hullaantunut Suomen villiyrteistä ja niiden rohtokäytöstä ja -vaikutuksista. Hän on valmistunut yrttineuvojaksi Frantsilasta ja opiskelee parhaillaan koko tutkintoa. Tämä diplomifytoterapeutti/ luontaishoitajakoulutus kestää 2½ vuotta. Jennaa kiinnostaa erityisesti ruuansulatusjärjestelmän ongelmat ja koiran kasvilääkintä; niinpä hän tekee seminaarityötä tällä hetkellä koiran kasvilääkinnästä. Asiakascasena on mm. koiran silmätulehdusta hoidettu kamomillalla.
Vuonna 2020 Jenna aloitti opiskelun kuntoutuksen ohjaajaksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. AMK-tutkinto kestää 3½ vuotta ja tämä monimuotoopiskelu on nyt puolivälissä. Jennalla alkaa myös 4. kurssi JAMK:ssa Green Care-menetelmiä, joihin hän on syventynyt opinnoissaan. Green Care pohjautuu tutkittuun tietoon luonnon hyvää tekevistä vaikutuksista ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin.


Jenna aloitti Valtissa koulutukseen liittyvän harjoittelun elokuussa ja se kestää marras-joulukuun vaihteeseen. Jenna löysi TUKEA-ryhmän luontoryhmän ja innostui, koska se on juuri Green Care-tyyppistä toimintaa. Hän on päässyt hyödyntämään GC-osaamistaan ja harjoittelemaan ryhmän ohjaamista. Ryhmät ovat olleet erilaisia; mainitun luontoryhmän lisäksi Jenna on ollut mukana ohjaamassa peliryhmää, sosiaalisen kuntoutuksen ryhmää Honkajoella, SoVuLi-ryhmää sekä toiminnallista työkyvyn kartoitusryhmää. Jenna on oppinut jokaiselta ohjaajalta ja jokaiselta ryhmältä jotakin.
Tulevaisuudessa Jenna haluaa työssään hyödyntää ja kehittää luonto- ja eläinavusteisia menetelmiä; lisäksi myös osaamistaan yrteistä ja valokuvauksesta. Hänen oma luontosuhde on rakentunut vahvaksi jo lapsena. Nykyajan ihmiset ovat vieraantuneet luonnosta ja se osaltaan selittää, miksi ihmiset voivat pahoin. Jennan elämä on tällä hetkellä hektistä opintoineen ja harjoitteluineen. Luonto ja eläimet ovat hänelle keino palautua - lisätä omaa hyvinvointia ja jaksamista. Kuntoutuksen ohjaajan ammatillista ydinosaamista ovat kuntoutuksen palvelujärjestelmäosaaminen, kuntoutustarpeiden ja -mahdollisuuksien arviointiosaaminen sekä kuntoutuksen kehittämis-, suunnittelu- ja ohjausosaaminen.


Sosionomi ja kuntoutuksen ohjaaja voivat toimia monissa samoissa työtehtävissä; sosionomin tutkinto painottuu kuitenkin sosiaalityöhön ja sosiaalipalveluihin ja taas kuntoutuksen ohjaajan kuntoutuspalveluihin ja ohjausosaamiseen.
Kuntoutus voidaan jakaa neljään pääalueeseen: toimintakyky, sosiaalinen, ammatillinen ja kasvatuksellinen. Työkenttä on monipuolinen ja laaja ja opintoja voi painottaa itselleen mieleiseen suuntaan, kuten vaikka esimerkiksi pedagogiseen kuntoutukseen tai työkykykuntoutukseen.
Kuntoutuksen ohjaajat toimivat kuntoutuksen eri toimialueilla ohjaus-, neuvonta-, suunnittelu-, valmennus-, johtamis-, ja kehittämistehtävissä sekä asiantuntijoina mm. moniammatillisissa työryhmissä julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla sekä yrittäjänä.
Valmistuneet kuntoutuksen ohjaajat ovat työllistyneet mm. Kelaan, TE-hallintoon, lastensuojeluun/varhaiskasvatukseen, Sote-keskuksiin terveyskeskuksiin, sairaaloihin, vakuutusyhtiöihin, työpajoille, päihdeyksiköihin, kuntoutuskeskuksiin ja erilaisiin hankkeisiin. Kuntoutuksen ohjaajia toimii siis mm. perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa, sosiaalipalvelujen tehtävissä, vammais- ja potilasjärjestöissä, kuntoutuslaitoksissa, ammatillisen kuntoutuksen ohjaajina tai erilaisissa kehittämishankkeissa.
Ammattinimikkeitä voivat olla sosiaaliohjaaja, uraohjaaja, kuntoutusohjaaja, ammatillinen kuntoutusohjaaja, työhönvalmentaja, palveluohjaaja, nuoriso-ohjaaja, etsivänuorisotyöntekijä, projektityöntekijä, kuntoutussuunnittelija ym.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun kuntoutuksen ohjaajista 80 % työllistyy vuoden sisällä valmistumisen jälkeen.

Olen 34-vuotias, toisen vuoden kuntoutuksen ohjaajaopiskelija Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Tein Valtissa työharjoittelujakson, joka alkoi elokuun lopulla ja päättyi joulukuun alussa eli reilu kolme kuukautta kului hujauksessa!
Harjoittelujakson tavoitteet olivat laajat ja painottuivat kuntoutuksen ohjaajan ydinosaamiseen eli mm. ohjausosaamiseen ja palvelujärjestelmäosaamiseen. Harjoitteluaikani on ollut monipuolista, opettavaista ja olen tykännyt olla Valtissa. Harjoittelu ylitti odotukseni ja olen kiitollinen, että sain tehdä ensimmäisen harjoitteluni juuri täällä ja juuri näiden ihmisten parissa.
Valtti on vastannut loistavasti harjoittelun tavoitteisiin ja olen päässyt harjoittelemaan mm. ryhmän ohjaamista, suunnitellut ryhmätoimintaa, ohjannut erilaisia ryhmiä yhdessä vastuuohjaajan kanssa ja yksin, ollut mukana alkuhaastattelussa, tutustunut kuntoutusjakson suunnitteluun ja dokumentointiin ja saanut olla monessa muussa mukana.
Sain suunnitella ja ohjata oman ryhmäkerran ja halusin tuoda siihen osaamistani fytoterapiaopinnoistani. Valmistimme ryhmän kanssa omat uniikit luonnonmukaiset roll-on öljyparfyymit eteerisistä öljyistä. Laventelin tiedetään esimerkiksi tutkitusti rauhoittavan ja rosmariinin parantavan muistia.
Olen erityisen kiinnostunut luonto- ja eläinavusteisten menetelmien käytöstä kuntoutuksessa ja siksi on ollut mahtavaa olla mukana TUKEA -hankkeen luontoryhmän toiminnassa! Tein Valtille ”tunnemittarin”, jonka avulla voi mitata Green Care- ja muun ryhmätoiminnan vaikuttavuutta - pääsin heti testaamaan mittaria. Sen mukaan vierailu kotieläinpihalla paransi mielialaa, laski stressiä, virkisti ja elvytti. Tulokset yllättivät positiivisesti! Aloitin harjoitteluni herkulliseen aikaan, sillä TUKEA -hankkeen ryhmät alkoivat samoihin aikoihin ja ne päättyivät ennen harjoitteluni loppua. TUKEA -hankkeen toiminnalliset ryhmät ovat vakuuttaneet minut vaikuttavuudellaan ja myös asiakkaiden palaute esimerkiksi luontoryhmän loputtua oli todella hyvää. Olen opiskellut Green Care osaajaksi - eläinten ja luonnon hyvinvointivaikutukset ovat kiistattomia ja niitä tulisi mielestäni hyödyntää mahdollisimman paljon. Tavoitteenani onkin tulevaisuudessa työskennellä luonto- ja eläinavusteisten menetelmien parissa hyödyntäen niiden hyvinvointivaikutuksia, kehittää ja tuoda niitä tunnetuksi.
Valtin arvoihin kuuluu toisten kunnioittaminen, turvallisuus, asiakaslähtöisyys, yhteisöllisyys, tavoitteellisuus, vastuu ja rehellisyys. Valtti on syrjinnästä vapaa alue ja jokainen hyväksytään omana itsenään. Minun on joka päivä ollut kiva tulla Valttiin työharjoitteluun, koska ilmapiiri on hyväksyvä ja turvallinen. Olen saanut kysyä ja jutella kaikki mieleeni ponnahtavat asiat. Koen tulleeni kohdatuksi ja kuulluksi opiskelijana.
Harjoitteluni parasta antia onkin mielestäni ollut reflektointi ja monet keskustelut ohjaajani Minnan ja luontoryhmän ohjaajan Harrin kanssa. Olen kokenut ne itselleni hyvin tärkeiksi. Koen, että näille keskusteluille on aina ollut aikaa, kun minulla on ollut tarve puhua. Harri on ohjaajana taitava työssään ja opiskelijana on ollut hieno päästä mukaan seuraamaan erilaisia ryhmiä ja olla mukana monipuolisesti toiminnassa. Mentor-ohjaajani Minna tekee työtänsä suurella sydämellä ja ammattitaidolla. Kiitos Minna - olet ollut mitä mahtavin ohjaaja minulle!
- Jenna Jönkkäri

“The secret of life, though, is to fall seven times and to get up eight times.” - Paulo Coelho
Kiitos kaikille Valttilaisille!




