Valttilehti 4/2021

Page 14

Pohjois-Satakunnan Jätteidenkäsittely Oy Jätehuollon tarkoituksena on edistää jätteiden kierrätystä ja ehkäistä jätteistä aiheutuvaa vaaraa ja haittaa sekä terveydelle että ympäristölle. Kuntien vastuulla on järjestää asumisessa syntyvän jätteen sekä yhdyskuntajätteen käsittely. Kankaanpään kaupungin omistama Pohjois-Satakunnan Jätteidenkäsittely Oy ylläpitää kattavaa hyötyjätteiden keräysverkostoa ja Kooninkeitaan jäteasemaa. Yhtiön toimialana on jätteidenkäsittely sekä jätteiden hyötykäytön ja kierrätyksen kehittäminen. Yhtiö on perustettu vuonna 1995. Pohjois-Satakunnan Jätteidenkäsittely Oy toimii Kankaanpään kaupungin teknisen palvelukeskuksen yhteydessä. Marja Vaajasaari on toiminut vuodesta 2012 yhtiön toimitusjohtajana. Artikkelissa hän kertoo taustastaan ja tehtävistään. Yhteistyö Valtin kanssa on nyt kestänyt vuoden. Kuulemme, mitä kierrättäminen merkitsee kunnan näkökulmasta ja miten yhteistyö Valtin kanssa on sujunut. Miten Marja itse kierrättää ja lajittelee jätteet - siitä myös lisää jutun yhteydessä.

Esittely Marja Vaajasaari on 62-vuotias ja hän on syntyään Kankaanpäästä. Hän on asunut Tampereella, pääkaupunkiseudulla, Kaakkois- ja Itä-Suomessa ja palannut vuonna 2002 Kouvolasta takaisin Kankaanpäähän. Marjalla on kaksi aikuista tytärtä ja kaksi lapsenlasta. Harrastuksiin kuuluu puutarhanhoito, lenkkeily koiran kanssa ja perheen kanssa touhuaminen. Marja on tullut ylioppilaaksi Kankaanpäässä ja opiskellut sen jälkeen Tampereen teknillisessä korkeakoulussa. Hän valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1984. Hän opiskeli rakennustekniikan osastolla syventyen yhdyskuntatekniikkaan ja erikoistui geotekniikkaan. Valmistumisen jälkeen Marja toimi Helsingissä suunnittelijana ja tutkijana VTT:llä. Sen jälkeiset tehtävät sekä yksityisellä että julkisella sektorilla ovat liittyneet suunnitteluun ja rakentamiseen sekä ympäristötekniikkaan ja kunnan tekniseen toimeen. Marja muutti Kankaanpäähän vuonna 2002, jossa hänellä oli konsulttitoimisto vuoteen 2019. Kaupungin palvelukseen hän tuli vuonna 2010 määräaikaisena työntekijänä kaavapuolelle. Kesällä 2011 hänestä tuli tekninen johtaja. Vuosi sitten teknisen keskuksen nimi muuttui eli nykyään se on rakennettu ympäristö -tulosalue. Työnkuvaan kuuluu kaupungin teknisten palveluiden kehittäminen, taloudesta vastaaminen ja esittelijänä toimiminen teknisen lautakunnan kokouksissa. Marja toimii Pohjois-Satakunnan Jätteidenkäsittely Oy:n toimitusjohtajana eli hän vastaa jäteyhtiön johtamisesta hallituksen ohjeiden mukaisesti. Tekninen lautakunta on jätehuoltoviranomainen, joka vastaa päätöksistä.

14


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.