Pääkirjoitus MINNA KUUSELA, PÄÄTOIMITTAJA, TUTKIMUSPÄÄLLIKKÖ, TTS TYÖTEHOSEURA
Kesä on vihdoin saapunut, kevättyöt on tehty ja uusi sato on kasvamassa maatiloilla ympäri Suomea. Ukrainan tilanne on nostanut myös meillä huoltovarmuuden vaatimukset uudella tavalla esille. Huoltovarmuuden kannalta maatalous on keskeinen, mutta jo normaaliaikana monesta kohdasta liikaa tuontituotteista riippuvainen toimiala. Työtehoseuran maatalouden tutkimus on vuosikymmenien ajan kehittänyt maatalouden toimintaedellytyksiä ja maatalousyrittäjien työtä. Tässä lehdessä pääsemme kurkistamaan mm. tilayhteistyön parantamiseen ja uusiin peltoviljelyteknologioihin. Tämäkin työ vaikuttaa omalta osaltaan ruoantuotannon määrään, laatuun ja huoltovarmuuteen. RuokaAkatemiamme on myös ajankohtaisempi kuin koskaan, onhan sen tavoitteena lisätä osaamista ja vuorovaikutusta suomalaisesta ruokajärjestelmästä - ja yhtenä tämän vuoden pääteemana on juuri ruokaketjun huoltovarmuus. Ukraina ja Venäjä ovat ruoantuotannon suurvaltoja ja sota Ukrainassa on myös ruokaturvan suhteen globaali katastrofi. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO arvioi viljojen ja öljykasvien hintojen nousevan 8-20 prosenttia vuoteen 2026 mennessä. FAO ennustaa myös 7-13 miljoonalle uudelle ihmiselle ruokapulaa sodasta johtuen. Ukraina on tuottanut vientiin 4,5 miljoonaa tonnia maataloustuotteita; 12 prosenttia
maailman vehnästä, 15 prosenttia maissista ja noin puolet auringonkukkaöljystä. Ukrainan ja Venäjän yhteenlaskettu osuus maailman vehnäkaupasta on 30 prosenttia. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres kertoi maailman ruokatilannetta käsitelleessä huippukokouksessa, että vakavan elintarvikepulan uhkaamien määrä on kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa. Nälänhätäolosuhteissa Vastavalo, Mikko Karjalainen elävien määrä määrä on lisääntynyt huomattavasti. Nyt mitataan kestävyyttä, yhteistyötä ja osaamista sekä globaalisti että kotimaassa. Maatalouden kattojärjestöjen mukaan Suomen huonoimmatkin pellot pitää nyt kylvää viljalle tai tuottamaan valkuaista. Kasvintuotannon sesonkityöt täytyy saada tehtyä tehtyä luotettavasti ajallaan, jotta taataan ihmisravinnoksi tarkoitetun sadon määrä. Valtio on myös valmistellut laajat tukitoimet kotimaiselle ruoantuotannolle. Kokonaisuus sisältää nopeita toimia tilojen maksuvalmiuden tukemiseksi sekä toimia, joilla vauhditetaan energiaomavaraisuutta ja siirtymää pois fossiilisista polttoaineista. Tämä auttaa myös ilmastonmuutoksen hillinnässä. Tulevaisuus on tietysti aina epävarma. Aurinko kuitenkin nousee joka aamu ja uusi sato kypsyy. Hyvää ja viljavaa kesää kaikille!
TEHO Lehden julkaisija: Työtehoseura ry, PL 5 Kiljavantie 6, 05201 Rajamäki Puh. (09) 2904 1200 Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0355-0567 Toimitus Päätoimittaja: Minna Kuusela minna.kuusela@tts.fi Toimituskunta: Minna Kuusela, Henna Hurttala ja Sirpa Pussinen Taitto: Jani Mikkola Kansikuva: Henri Koskinen, Vastavalo Painopaikka: Nurmiprint Oy, Nurmijärvi Seuraava lehti ilmestyy 7.10.2022. @TTSfi @tutkimusja kehittaminen
2
TEHO
www.linkedin.com/ company/tts-institutetyotehoseura/
JÄSENEKSI TTS TYÖTEHOSEURAAN Vuosijäsenmaksut Yhteisöjäsen 150€ Henkilöjäsen 50 € Sisältää TEHO-lehden neljästi vuodessa ja muita jäsenetuja Liity jäseneksi www.tts.fi/jasenyys TILAUKSET Tilaushinnat 2022 Vuosikerta 60 € / vuosi Kestotilauksena 50 € / vuosi asiakaspalvelu@tts.fi puh. (09) 2904 1200 @ttsfi
issuu.com/tts4