1 minute read

Yhteistyö on työelämän tärkeintä pääomaa

Rakentamisen yksikönjohtaja Kalle Laine eläkkeelle

MINNA KUUSELA, TUTKIMUSPÄÄLLIKKÖ, TTS TYÖTEHOSEURA

Kalle Laine on siirtynyt eläkkeelle TTS:n rakentamisen yksikönjohtajan tehtävistä. Kalle tuli Työtehoseuraan 2009 Amiedusta luomaan talonrakentamisen koulutuskokonaisuutta eli käytännössä käynnistämään koko Sarkatien uutta toimipistettä. Muutaman välivaiheen jälkeen hän on viime vuodet johtanut koko rakentamisen yksikköä: talonrakennusta, puu- ja sisustusalaa, kiinteistönhoitoa ja maarakennusta.

Kalle Laine korostaa yhteistyön ja verkostojen tärkeyttä. Monet onnistumiset ovat kiinni juuri siitä; kun pääsee oikeisiin pöytiin keskustelemaan asioista ja avoin yhteistyölle, pääsee myös päättämään ja vaikuttamaan. Ilman hyviä suhteita, kunnioitusta ja luottamusta toisiin on työ paljon vaikeampaa! Yksi hyvä yhteistyön paikka on ollut Kallen perustama Rakennusalan neuvottelukunta. Tämä on ollut hyvä linkki työelämään, muihin oppilaitoksiin, yrityksiin ja liittoihin kuten Rakennusteollisuus ry:n. Neuvottelukunta oli oleellisen tärkeä mm. rekrykoulutusten rakentamisessa.

Kautensa vahvoihin onnistumisiin Kalle listaa näiden nytkin käynnissä olevien rekrykoulutusten lisäksi mm. asbestikoulutukset, joissa TTS on kouluttanut yli 2000 henkilöä. Työnjohtokoulutukset on myös saatu toteutumaan ja hyvin käyntiin – Suomessa vain kolme oppilaitosta kouluttaa rakennusalan työnjohtoa.

Kalle pitää erilaisia hankkeita tärkeinä väylinä kehittyä, verkostoitua ja pysyä ajassa kiinni. Rakentamisen yksikkö on ollut mukana yli 40 hankkeessa, mistä Kalle mainitsee merkittäviksi mm. lisää energiatehokkaan rakentamisen koulutusmateriaalia tuoneen EU-projekti BUILD UP Skillsin, Lean-periaatteita linjasaneeraukseen ja uutta tietoa TTS:lle tuoneen Raksavirtaa-hankkeen, kosteus- ja homevauriokorjaushanke Homerin sekä maarakennusalan tuottavuutta ja turvallisuutta työntutkimuksen avulla kehittäneen TuTu:n. Tällä hetkellä on käynnissä myös puukerrostalorakentamisen hanke. Puurakentaminen, digitaalisuus, ilmastonmuutos, harmaa talous – haasteita riittää jatkossakin rakennusalan monipuoliselle koulutukselle sekä tutkimus- ja kehittämistyölle Työtehoseurassa.

Kalle Laine jättääkin, nyt enemmän matkustelun, lastenlasten ja golfin pariin siirtyessään, vahvan viestin TTS:n rakentamisen yksikölle: jatkossakin on oltava ajan hermolla ja seurattava alan tarpeita, lakimuutoksia, materiaalikehitystä ja uusia haasteita kuten digitaalisuuden vahvaa nousua. Oppilaitokset kilpailevat hyvistä osaajista ja rahoituksesta. Mukana kannattaa pysyä!

This article is from: