Työtehoseuran juurilla historiasta tähän päivään

SIRPA PUSSINEN, TTS TYÖTEHOSEURA TTS ARKISTO

Työtehoseura on elänyt yhteiskunnan muutoksissa mukana jo kohta 100 vuotta. Työn tuottavuus, tehokkuus ja ihmisten hyvinvointi ovat ajankohtaisia vuosikymmenestä toiseen. Tällä palstalla teemme poimintoja Työtehoseuran taipaleesta ja peilaamme arvokasta historiaa tähän päivään. Mitä tapahtuikaan 50 vuotta sitten vuonna 1972?

Työtehoseuran ammatillisen kurssikeskuksen vihkiäiset

Nurmijärven Rajamäellä vietettiin 25.5.1972 Työtehoseuran ammatillisen kurssikeskuksen vihkitilaisuutta (Teho-lehti 7-8/1972). Työtehoseuran opetustoiminta alkoi 1950-luvulla saada yhä kehittyneempiä muotoja ja kurssitoimintaa keskitettiin Rajamäelle, Matkun kartanon tilalle, joka oli vuokrattu Oy Alko Ab:lta pitkäaikaisella sopimuksella. Perusteluina koulutustoiminnan laajentumiseen olivat talouselämän vahva muutos ja työntekijöiden tarve teknisille aloille. Opintosuuntina olivat metallityöalat, koneenkorjausalat, maarakennus- ja kuljetusalat, puutyöala ja palveluala. Ammatteihin valmistui mm. koneistajia, hitsaajia, maatalouskoneasentajia, maanrakennuskoneiden käyttäjiä, kuorma-auton kuljettajia ja konepuuseppiä, oppilasmäärän ollessa vuonna 1972 250 henkilöä. Kuten nykyään, myös silloin on maailman muuttumista pidetty vauhdikkaana. Työtehoseuran toimitusjohtaja Martti Sipilä luonnehtii aikakautta näin: ”Aikoinaan sanottiin, että uusia asia tullakseen tunnetuksi kestää 10 vuotta ja toiset 10 vuotta, että uudet asiat tulevat käytäntöön. Viimeaikainen kehitys ja muutokset eri elinkeinoelämän aloilla ovat kiihdyttäneet vauhtia siten, että jo muutamassa vuodessa olosuhteet voivat muuttua niin, että tarvitaan hyvinkin nopeaa kehittymistä.” Kuvassa opiskelijoita 1970-luvulla.

Maaraksan kursseilla harjoituskohteina tekoaltaat Työtehoseuran kurssikeskuksessa Rajamäellä kaivettiin maanrakennuskoneiden käyttäjäkurssien opetustyönä lähiympäristöön lukuisia tekoaltaita (Teho-lehti 4/1972). Altaiden koko vaihteli 50m2 aina 25 000 m2 saakka. Tekoaltaita tehtiin niin hyöty- kuin virkistyskäyttöön. ”Ihmisillä on tarve päästä vapaa-aikanaan luontoon, pois kaupungeista ja asutustaajamista. Suomalainen ei kuitenkaan tunne olevansa lähellä luontoa muualla kuin veden äärellä. Siellä voi kalastaa, uida, soudella tai muuten vaan ihailla veden väreilyä. Jokaiselle ei kuitenkaan riitä ranta-alueita, joten on turvauduttava tekoaltaisiin. Altaita tehdään virkistystarkoituksiin mutta erittäin laajassa mitassa niitä on viime vuosina tehty myös kala-altaiksi, nimenomaan lohikalojen kasvattamista varten. Maa- ja puutarhataloudessa on kasvien kastelu sadetuksen muodossa yleistynyt ja tällöin on turvauduttava myös keinoaltaisiin. Maalaistalon piha-alueella on allas tarpeellinen myös tulipalon varalta”, kirjoittaa Työtehoseuran ammatillisen kurssikeskuksen Tauno Pylvänäinen. Kuten kuvasta näkyy, oli käytössä ollut konekanta edistyksellistä. Osana kalustoa oli pyörillä varustettu kaivukone Ara, jota voitiin kuljettaa mahdollisimman vaivattomasti paikkakunnalta toiselle. Maarakennusalan koulutus on edelleen tärkeä osa Työtehoseuran ammatillista koulutusta.

”Maatalous tuottaa elintarvikkeita ja happea” Maatalouden ahdinko ja tunne arvostuksen puutteesta on puhuttanut 1970-luvulla. Maatalouden työvoimaa oli kuudennes maan työvoimasta ja sen ennustettiin vähenevän jatkuvasti. Työtehoseuran toimitusjohtaja Martti Sipilä korostaa elintarviketuotannon ja ”hapen” merkitystä pääkirjoituksessaan (Teho-lehti 7-8/1972): ”Maatalouden tehtävänä on edelleen elintarvikkeiden tuottaminen maan väestölle. Näihin asti ei ole lainkaan kiinnitetty huomiota siihen tosiasiaan, että maatalous tuottaa myös happea, jota me elääksemme tavattomasti tarvitsemme. Mikään sellainen, mitä meillä on yltäkyllin, ei kiinnitä huomiotamme. Sitä, josta on puutetta, arvostetaan. Ja happi on tällainen.” Maatilojen koon kasvaminen ja ympäristöasioiden korostaminen ovat niin ikään olleet jo nähtävissä. Aina eivät peltohehtaarit olleet määrääviä vaan maatilan kokonaisuus: ”Perheviljelmävaltainen maatalous on meille luonteenomaista. Tilojen suurentaminen sellaisiksi, että perheviljelmä saa toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta on päämäärä, johon on pyrittävä. Peltoalan suuruus ei kuitenkaan maan kaikissa osissa ole ratkaiseva. Työvoimavaltainen erikoisviljelyn tuotantosuunta voi tuottaa elinkelpoisuuden myös pienemmillä viljelyaloilla samoin kuin sopivat sivuansion mahdollisuudet tai kätevän palvelualan omaksuminen. Elinvoimainen maatalous luo edellytyksiä myös muiden ammattien menestymiseen: maatalouden, teollisuuden ja palveluammattien entistä parempaan rinnakkaiseloon ja yhteistoimintaan.” Elintarvikkeiden tuottaminen ja alkutuotannon kannattavuus ovat erityisen ajankohtaisia myös tänä päivänä, kun globaalit kriisit koettelevat huoltovarmuutta. Suomen 45 000 maatilaa tuottavat meille puhdasta ruokaa, nykyaikaisen ympäristöystävällisesti.