TEHO-lehti 02/2022

Page 16

Millintarkkaa mittausta JOHANNA GIROD, OPINTO-OHJAAJA, TTS TYÖTEHOSEURA

Rakennusmittaukset ovat rakennusprojektin onnistumisen kannalta erittäin tärkeitä, mutta osaavista mittamiehistä on pula. Oppisopimuskoulutus olisi monelle hyvä työelämälähtöinen tapa opiskella mittamiehen ammatti.

Oppisopimuksella opiskeleva kouluttautuu tehden töitä, nostaen palkkaa ja kerryttäen työkokemusta. Näin teki mittamies Antti Linde, joka suoritti Talorakennusalan ammattitutkinnon vuonna 2021 oppisopimuksella reilusti alle vuodessa. Ennen mittamiestöitä Antti Linde työskenteli sähkönjakelu- ja tietoliikenneurakoinnissa sekä viherrakentamisessa. Jo näissä töissä Antin tuli seurattua mielenkiinnolla mittamiesten työskentelyä. - Erään koulun pihamaata rakentaessa tutustuin mittamieheen, joka oli töissä Mittaus Pesonen Oy:ssä. Keskustelujen pohjalta innostuin hommasta kovasti ja vaihdoin sitten itsekin Mittaus Pesoselle töihin joulukuussa 2019. Työt alkoivat takymetrin

16

TEHO

käytön tehoperehdytyksellä ja mittausosaaminen parani pikkuhiljaa käytännön kautta, avaa Linde opiskelupolkuaan. Virallinen todistus osaamisesta kuitenkin puuttui ja oli aika etsiä koulutusmahdollisuuksia. Silmiin osui Työtehoseuran mittamieskoulutus, jonka myötä tarjoutui mahdollisuus opiskella oppisopimuksella mittamieheksi. Joustavasti oppisopimuksella Antti Linde pitää oppisopimusta joustavana tapana kehittää osaamista. - Oppisopimus oli minulle hyvä koulutusmuoto, koska minulla oli alan työpaikka ja pääosa opiskelusta tapahtui työpaikalla työpaikka-


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.