SPEK tutkii 24 Vuokratalojen turvallisuuden parantaminen teknisin ratkaisuin

Page 71

12 Julkistusseminaarin jälkeen tehdyt tarkistukset Hankkeen johtopäätöksistä pidettiin 27.4.2021 SPEKin ja ARAn yhteinen seminaari, jossa esiteltiin hankkeen tuloksia. Seminaarin yhteydessä saatiin vielä palautetta erityisesti liesiturvallisuuteen liittyvistä tekijöistä. Aiemmin laskelmissa käytetty liesihälytinmalli on poistunut markkinoilta, ja sen on korvannut paremmalla sensoritekniikalla varustettu malli. Uusi malli on korvannut aiemman mallin, mutta on samalla hieman edellistä mallia suurempi hankintakustannuksiltaan. Lisäksi tutkijat saivat palautetta siitä, että liesipalojen esiintyvyys on aineistossa mahdollisesti liian alhainen. Tästä syystä päädyttiin tarkastelemaan liesipalojen vaikutuksia kahdella vaihtoehtoisella tavalla ensin käytetyn esiintyvyyslaskelman lisäksi. Koska mikään käytetyistä tavoista ei osoittautunut toista luotettavammaksi, ja liesipalojen arvioiduissa osuuksissa on paljon vaihtelua, päädyttiin käyttämään kolmen eri lähestymistavan keskiarvoa. Tällä oli hieman vaikutusta liesiturvallisuusratkaisujen hyötyihin niitä korottavasti. Samassa yhteydessä korjattiin yksi laskuvirhe alkusammutuskalustoa koskevissa vaikutusestimaateissa. Myös palovaroitinten vaikutusestimaatit tarkastettiin seminaarin jälkeen. Seminaarissa esitettiin, että noin 62 % palovaroittimista olisi toimimattomia. Arvio pohjautui Pelastustoimen taskutilaston (Kokki & Ketola) tietoihin. Kohdekäyntien yhteydessä havaittiin kuitenkin, että 70 %:ssa tarkastetuista asunnoista oli jokin puute palovaroittimessa (kun kiinteistön omistaja ei huolehdi niistä), ja vain 30 % toimisi. Tätä 70 %:ia käytettiin hyväksi laskennassa aiemman 62 %:n sijaan.

71


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
SPEK tutkii 24 Vuokratalojen turvallisuuden parantaminen teknisin ratkaisuin by Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö - Issuu