1 minute read

14 Kiitokset

Kirjoittajina kiitämme Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAa sekä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöä tämän tutkimuksen mahdollistamisesta. Eritysesti kiitämme hankkeen ohjausryhmää (Kari Komulainen, Jukka Kero, Marianne Jauhola ja Laura Hassi), joka antoi ansiokasta palautetta niin vaikuttavuusestimaattien laadintaa kuin kustannusten arviointiakin varten. Lisäksi kiitämme ympäristöministeriötä, jonka edustajaa ohjausryhmä pääsi kuulemaan hankkeen edetessä. Kiitämme myös Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:tä, Mestaritoiminta Oy:tä ja Helsingin Kaupungin Asunnot Oy:tä kohdekäyntien mahdollistamisesta sekä yhteistyökumppaneitamme, joilta saimme hankkeen toteuttamisen kannalta tärkeitä laitteiden, suunnittelun ja asennusten kustannusarvioita. Kiitokset myös Aalto-yliopiston professori Simo Hostikalle hankkeen aikana saamistamme vinkeistä.

This article is from: